Black metal on metallimusiikin suuntaus, joka sai alkunsa 1980-luvun alussa ja on kehittynyt nykyiseen muotoonsa erityisesti Norjassa ja Ruotsissa 1990-luvun alkupuolella. Black metalia soittavia yhtyeitä on eri puolilla maailmaa, mutta tunnetuimmat ovat enimmäkseen kotoisin Pohjoismaista.
Black metal -yhtyeet pyrkivät luomaan synkän ja kylmän äänimaailman nopeatempoisilla ja kaoottisilla kappaleilla, joissa matalat taajuudet on usein miksattu lähes kokonaan pois. Sähkökitaraa soitetaan nopeana tremolona, ja rummuissa käytetään nopeaa blast beat -tekniikkaa. Laulu on usein korkeaa rääkynää, joka eroaa death metalissa suositusta matalasta murinasta. Black metal -perinteeseen kuuluu myös tarkoituksellisen yksinkertainen tuotanto.
Tyylilajille ja erityisesti sanoituksille ominaista on kristinuskoa ja sen väitettyä kaksinaismoraalia kohtaan osoitettu hyökkäävyys sekä saatananpalvontaan, okkultismiin ja pakanauskontoihin viittaaminen. Saatana on black metal -sanoituksissa etenkin individualismin ja elitismin symboli. Joidenkin black metal -yhtyeiden sanoituksista uskonnolliset teemat puuttuvat, ja ne käsittelevät esimerkiksi luontoa ja pimeyttä.
Black metalin ensimmäinen aalto syntyi 1980-luvun alun äärimetalliyhtyeistä, ja sen merkittäviä edelläkävijöitä olivat Venom, Bathory, Mercyful Fate ja Celtic Frost. Toinen aalto kehittyi 1980–1990-lukujen taitteessa, ja sen tärkeimmät yhtyeet olivat norjalaisia. Black metal tuli julkisuuteen erityisesti Mayhem- ja Burzum-yhtyeiden sekä niihin liittyneiden rikosten ja kuolemantapausten kautta. Vuosituhannen vaihteessa Dimmu Borgir ja Cradle of Filth saavuttivat huomattavaa suosiota aiempaa kaupallisemmalla musiikilla, joka yhdisti perinteiseen black metaliin kosketinsoittimia ja melodisempia laululinjoja.
Historia
Tausta
Okkultismi oli 1960–1970-lukujen taitteen rock-muusikkojen parissa suosittua. Tuolloin perustettiin myös ensimmäiset heavy metal -yhtyeet.
Äärimetallin tärkeimmät musiikilliset esikuvat olivat 1970-luvun yhtyeet Black Sabbath, Judas Priest ja Motörhead.Patterson 2013, s. 4. Black Sabbath soitti synkkää ja painostavaa musiikkia, ja sen julkikuva ja sanoitukset olivat kauhuromantiikan innoittamia.Salmenpohja 2000, s. 41; Patterson 2013, s. 1–2. Judas Priest vei heavy metalia yhä nopeatempoisempaan suuntaan blues-vaikutteiden jäädessä vähitellen pois. Yhtye oli vaikutusvaltainen myös ulkomusiikillisesti, ja jäsenten käyttämät nahkavaatteet, niitit ja ketjut tulivat monien black metal -muusikoiden suosioon. Motörheadin musiikki sekoitti rock & rollia punkiin ja oli nopeatempoista, karkeaa ja hyökkäävää.Patterson 2013, s. 4–5.
Black metal -yhtyeiden suosimat kasvomaalaukset olivat yleisiä 1970-luvun kauhurockissa. Arthur Brown käytti corpse paint -tyyppistä meikkiä jo vuoden 1968 tienoilla, ja seuraavalla vuosikymmenellä kasvomaalauksia suosivat esimerkiksi Alice Cooper, The Misfits, The Damned ja Kiss.Patterson 2013, s. 19. Kissin näyttävä lavashow oli black metal -yhtyeille erityisen tärkeä esikuva. Monelle pohjoismaiselle muusikolle Kiss oli voimaperäisen mainonnan ansiosta ensikosketus metallimusiikkiin.
Metallimusiikin lisäksi varhaiset black metal -yhtyeet ottivat vaikutteita 1970-luvun lopulla nousseesta punk rockista. Raju ja nopeatempoinen hardcore sekä crust punk olivat tärkeitä esikuvia varhaisille thrash ja death metal -yhtyeille.Patterson 2013, s. 5.
Ensimmäinen aalto
pienois|pysty=1.4|vasen|Celtic Frost perustettiin vuonna 1984. Kuva vuoden 2006 Tuska-festivaaleilta. Black metalin tärkeimmät ainekset löytyivät jo 1970-luvun yhtyeiltä, mutta vasta 1980-luvulla ne yhdistyivät suuntaukseksi, jota jälkeenpäin on alettu nimittää ”black metalin ensimmäiseksi aalloksi”. Ensimmäisen aallon yhtyeitä oli melko vähän, mutta niitä yhdisti perinteistä metallia raaempi musiikkityyli ja pelottava kuvasto. Black metalin ohella näillä yhtyeillä oli pysyvä vaikutus thrash- ja deathmetalliin. Merkittävimpinä ensimmäisen aallon yhtyeinä pidetään englantilaista Venomia, ruotsalaista Bathorya, tanskalaista Mercyful Fatea ja sveitsiläistä Celtic Frostia.
Newcastlessa 1979 perustettu Venom oli ensimmäinen avoimen ”saatanallinen” yhtye, joka saavutti merkittävää suosiota.Salmenpohja 2000, s. 42. Se oli myös ensimmäinen yhtye, joka kuvaili musiikkiaan sanaparilla ”black metal”, ja vuonna 1982 yhtye jopa julkaisi Black Metal -nimisen albumin. Yhtyettä on luonnehdittu siihenastisista rockyhtyeistä raskaimmaksi, äänekkäimmäksi ja šokeeraavimmaksi.Patterson 2013, s. 5–6. Meluisa äänimaailma, sahaavat kitarat, rytisevä basso, epäselvät rummut ja örisevä laulu olivat ennenkuulumaton yhdistelmä.Patterson 2019, s. 10–11. Jäsenet omaksuivat okkultismiin viittaavat taiteilijanimet, mikä oli siihen aikaan harvinaista.Patterson 2013, s. 8–9. Saatananpalvojaimago ei kuitenkaan ollut vakava yritys käsitellä hengellisiä teemoja,Patterson 2013, s. 10. vaan tavoitteena oli erottautua valtavirran metallimusiikista,Patterson 2013, s. 1. joka jäsenten mielestä oli kadottanut kapinallisuutensa.Patterson 2013, s. 8. Saatana edusti yhtyeen sanoituksissa voimaa ja valtaa.
Vuonna 1981 perustetun Mercyful Faten laulaja King Diamond oli luultavasti ensimmäinen metallimuusikko, joka kuului Saatanan kirkkoon.Salmenpohja 2000, s. 42; Patterson 2013, s. 19–20. Hänet tunnetaan myös mustavalkoisesta kasvomaalauksestaan, joka innoitti myöhempien black metal -muusikoiden suosimia corpse paint -naamioita. Sveitsissä 1982 perustettu HellhammerPatterson 2013, s. 36–46. ja sen seuraajaksi 1984 perustettu Celtic Frost veivät metallimusiikkia aiempaa kokeellisempaan suuntaan. Celtic Frost kehittyi myös teknisesti haastavammaksi.Patterson 2013, s. 47–57.
Ruotsalainen Bathory määritteli musiikkityylin, äänimaailman ja estetiikan, joita toisen aallon black metal sittemmin jäljitteli.Patterson 2013, s. 25. Vuonna 1983 perustetun yhtyeen julkisuuskuva oli salaperäinen, tempot nopeita,Patterson 2013, s. 26. sanoitukset saatanallisia ja albumien äänimaailma kylmä ja epäselvä. Keulahahmo Thomas ”Quorthon” Forsbergin laulu oli raakaa korinaa,Patterson 2013, s. 27. ja usein hän soitti albumeilla kaikkia soittimia itse. Vuodesta 1987 Bathory alkoi tehdä aiempaa tunnelmallisempia sävellyksiä, joita toisinaan säestettiin syntetisaattorilla.Patterson 2013, s. 32–34. Forsbergistä tuli esikuva myös yhden muusikon yhtyeille, jotka ovat black metal -piireissä melko yleisiä.Patterson 2013, s. 28–29.
Ensimmäisen aallon hiipuessa nousi esiin black- ja thrash metalia yhdistelleitä yhtyeitä.Patterson 2013, s. 58–59. Suuntauksen vaikutusvaltaisimmat yhtyeet tulivat Saksasta ja Etelä-Amerikasta. Saksalaisista black thrash -yhtyeistä merkittävimpiä olivat 1982 perustetut Sodom, Kreator ja Destruction.Patterson 2013, s. 59–64. Etelä-Amerikassa rienaavia sanoituksia viljelivät esimerkiksi brasilialaiset Sepultura,Patterson 2013, s. 68. VulcanoPatterson 2013, s. 66–67. ja Sarcófago. Black metalin kannalta vaikutusvaltaisin oli Sarcófago, jonka esikoisalbumin I.N.R.I. (1987) erikoispiirteenä ovat rumpali D. D. Crazyn nopeatempoiset blast beatit. Myös yhtyeen ulkomuoto – piikit, panosvyöt, väärinpäin käännetyt ristit ja kasvomaalaukset – innoitti toisen aallon yhtyeitä.Patterson 2013, s. 67–68.
Thrash metal oli suosittua myös Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltalaista Slayeria ei pidetä varsinaisena black metalina, mutta sen aggressiivinen musiikki ja sanoitukset innoittivat lajityypin myöhempiä edustajia. Toisaalta yhtyettä tuottanut Rick Rubin on kutsunut Slayeria jopa black metalin kehittäjäksi. Huomionarvoisesti Slayerin laulaja Tom Araya on avoimesti katolinen.Patterson 2013, s. 65–66. Kanadalaiset Blasphemy ja Conqueror tunnetaan sotametallin (war metal) perustajina. Uudemmista black thrash -yhtyeistä tunnetuimpia ovat ruotsalaiset Bestial Mockery ja Nifelheim, norjalaiset Aura Noir ja Vulture Lord, australialaiset Deströyer 666 ja Gospel of the Horns sekä japanilaiset Abigail ja Sabbat.
Alalajien välille ei vielä 1980-luvulla tehty tarkkaa eroa, joten ”thrash metalin”, ”death metalin” ja ”black metalin” kaltaisia nimityksiä käytettiin ristiin. Eri puolilla maailmaa toimi pieni joukko äärimetallin harrastajia, jotka pitivät yhteyttä kirjeitse ja kasettivaihdon kautta.Patterson 2013, s. 78–79, 149–150. Monet heistä kuuntelivat myös punkia. Olennaista oli musiikin äärimmäisyys. Monet NorjanMoynihan 1998, luvut 11 ja 12. ja Ruotsin äärimetalliyhtyeet aloittivat death metalilla ennen kuin siirtyivät black metaliin. Yhdysvaltalaisen death metal -yhtye Necrophagian laulaja Frank ”Killjoy” Pucci innoitti black metalin laulutyyliä, jolle ominaista on korkea tai jopa kimeä rääkyminen.
Vuosikymmenen taitteessa ilmaantui joukko uudenlaista black metalia esittäneitä yhtyeitä. Edeltäjistään poiketen ne eivät soittotaitojen karttuessa luopuneet raa’asta ja okkulttisesta tyylistä, vaan siitä tuli pysyvä osa itseilmaisua.Patterson 2013, s. 69. Sveitsiläinen Samael perustettiin ensimmäisen aallon yhtyeiden innoittamana 1987. Samaelin myötä monet black metal -yhtyeet alkoivat irtautua thrash- tai death metal -vaikutteista.Patterson 2013, s. 77. Kreikassa syntyi vuosikymmenen vaihteessa elinvoimainen black metal -alakulttuuri, jonka tunnetuin yhtye on Rotting Christ.Patterson 2013, s. 85–92. Itä-Euroopassa black metal kukoisti maanalaisena jo ennen itäblokin hajoamista. Merkittäviä yhtyeitä olivat unkarilainen Tormentor ja tšekkiläinen Master’s Hammer.Patterson 2013, s. 93–106. Suuntaus kasvoi vähitellen maailmanlaajuiseksi. Yhdysvaltain ja Suomen ensimmäiset black metal -yhtyeet perustettiin 1980-luvun lopussa.Patterson 2013, s. 107–126.
Toinen aalto
pienois|Norjalainen Mayhem vuonna 2004. Mayhem on yksi yhtyeistä, joka on saanut mainetta provokatiivisen lavaesiintymisensä vuoksi. pienois|Seinäkirjoitus Helvete-levykaupan kellarissa. Oslossa sijainnut Helvete oli black metal -harrastajille tärkeä kokoontumispaikka. Black metalin toinen aalto käynnistyi vuoden 1990 tienoilla. 1980-luvun metallimusiikin kaupallistumista vastustanut suuntaus määritteli black metalin sekä musiikillisesti että ideologisesti. Dayal Pattersonin (2013) mukaan koko genre syntyi uudelleen.Patterson 2013, s. ix, 1, 147–158. Black metalin tunnetuimmat yhtyeet olivat norjalaisia,Dunn (2005) samaistaa toisen aallon ja norjalaisen black metalin niin vahvasti, että jopa luonnehtii brittiläisen Cradle of Filthin musiikkia ”norjalaiseksi black metaliksi”. ja Keith Kahn-Harrisin mukaan Norja on vielä 2000-luvullakin pysynyt ”black metalin henkisenä kotimaana”.
Toisen aallon yhtyeet käyttivät musiikissaan voimakkaita tehokeinoja: kitaran keski- ja alarekisteri oli miksattu hiljaiselle, laulu oli karkeaa ja äänimaailma kylmä.Kahn-Harris 2007, s. 4–5. Saatananpalvonnan ja kristinuskon pilkkaamisen lisäksi toinen aalto korosti Pohjoismaiden perinteisiä uskontoja ja luontoa. Suuntauksen arvomaailma oli individualistinen ja elitistinen, toisinaan myös sosiaalidarvinistinen ja äärioikeistolainen. Toisen aallon yhtyeet ottivat black metalin teemat aiempaa vakavammin.Kahn-Harris 2007, s. 38. Niiden jäsenet tekivät rikoksia ja yllyttivät muita samaan.Kahn-Harris, s. 45–46.
Norjalaisen black metalin merkittävimpänä yhtyeenä pidetään Oslossa 1984 perustettua Mayhemiä, jonka albumi De Mysteriis Dom Sathanas (1994) luetaan lajityypin klassikoihin. Kitaristi Øystein ”Euronymous” Aarseth ihaili suuresti Venomia ja alkoi kehittää black metal -käsitteen ympärille musiikkityyliä ja alakulttuuria.Patterson 2013, s. 149–150. Osin hänen kannustuksestaan monet death metal -yhtyeet (esimerkiksi Emperor, Darkthrone ja Immortal) siirtyivät black metaliin. Lajityypin ympärille syntyi innokasta fanzine-toimintaa, ja 1990-luvun alussa norjalaisyhtyeet saattoivat antaa useita haastatteluja päivässä.Salmenpohja 2000, s. 46. Aarsethin perustamasta Helvete-levykaupasta tuli keskeinen black metal -harrastajien kokoontumispaikka.Patterson 2013, s. 147–180.