Gyula Andrássy (, ; 3. maaliskuuta 1823 Kassa, Itävallan keisarikunta – 18. helmikuuta 1890 Volosko [nykyään osa Opatijan kaupunkia], Itävalta-Unkari)Gyula, Count Andrássy Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.5.2013. oli unkarilainen kreivi ja valtiomies, joka toimi Itävalta-Unkariin kuuluneen Unkarin kuningaskunnan pääministerinä vuosina 1867–1871 sekä Itävalta-Unkarin ulkoministerinä vuosina 1871–1879.
Poliittinen ura
Kreivilliseen sukuun syntynyt Andrássy oli koulutukseltaan lakimies.Nordisk familjebok (1904), s. 981 Runeberg.org. Viitattu 8.10.2015. Hän kuului nuorena Lajos Kossuthin johtamiin Unkarin radikaaleihin uudistusmielisiin. Hänet valittiin Unkarin valtiopäiville ensi kerran vuonna 1847, ja vuosien 1848–1849 Unkarin vallankumouksen aikana hän toimi pataljoonankomentajana. Unkarin kapinahallitus lähetti hänet edustajanaan neuvottelemaan Konstantinopoliin. Kumouksen kukistumisen jälkeen Andrássy pakeni Unkarista. Hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan ja häntä esittävä kuva hirtettiin. Hän kuitenkin palasi Unkariin vuoden 1857 yleisen armahduksen jälkeen.
Andrássy valittiin vuonna 1861 Itävallan parlamenttiin. Hän tuki Ferenc Deákia, jonka johdolla saatiin vuonna 1867 neuvoteltua Unkarin itsehallinnon palauttanut Itävalta-Unkarin kompromissi. Andrássy nimitettiin 17. helmikuuta 1867 Unkarin pää- ja puolustusministeriksi. Hän johti viimeisiä Itävallan ja Unkarin välillä käytyjä neuvotteluja sopimuksen sisällöstä. Hänen pääministerikautenaan luotiin pohja Unkarin omille asevoimille (Magyar Honvédség).
Andrássysta tuli vahva Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian tukija. Hän katsoi slaavien muodostavan uhan valtakunnalle ja kannatti liittoa Saksan kanssa. Niinpä hän vastusti vuonna 1871 Itävallan pääministeri Karl Siegmund von Hohenwartin suunnitelmaa Böömin autonomian laajentamisesta ja vaati Itävallan pysymistä puolueettomana Ranskan–Saksan sodan aikana. Andrássyn toiveiden mukaisesti keisari Frans Joosef I omaksuikin saksalaisystävällisemmän ulkopolitiikan ja nimitti hänet valtakunnan ulkoministeriksi Friedrich Ferdinand von Beustin seuraajana 14. marraskuuta 1871.
Andrássyn johdolla Itävalta-Unkari solmi vuonna 1879 Saksan kanssa puolustusliiton, joka toimi sen jälkeen maan ulkopolitiikan kulmakivenä aina ensimmäisen maailmansodan loppuun asti. Andrássy vastusti toimia, jotka olisivat lisänneet slaavilaisten kansojen osuutta Itävalta-Unkarin väestöstä. Vuosien 1876–1878 Balkanin sodan aikana hän piti Itävalta-Unkarin puolueettomana. Hän kuitenkin hyväksyi vuoden 1878 Berliinin kongressissa sen, että Itävalta ryhtyisi miehittämään Bosnia-Hertsegovinaa, sillä hän halusi kompensoida Venäjän vahvistunutta asemaa Balkanilla. Päätös muodostui hyvin epäsuosituksi sekä Itävallassa että Unkarissa, ja Andrássy erosi ulkoministerin tehtävistä 8. lokakuuta 1879, päivää Saksan kanssa solmitun sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.
Andrássy toimi vielä tämän jälkeen Unkarin parlamentin ylähuoneen jäsenenä.
Yksityiselämä Andrássyn puoliso oli Katinka Kendeffy, jälkipolven muistelusten mukaan vaatimaton ja miellyttävä henkilö, jota ei paljon nähty julkisuudessa. Vuonna 1856 Pariisissa solmitusta avioliitosta syntyi kolme lasta:
Tivadar (1857–1905), valtiopäivämies, taidemaalari ja taiteen keräilijä; Ilona (1858–1952), naimisissa kreivi Lajos Batthyány nuoremman kanssa; Gyula Andrássy nuorempi (1860–1929), toimi sittemmin Unkarin sisä- ja ulkoministerinä.
Keisarinna Elisabetilla, joka oli suuri Unkarin ystävä ja oleskeli paljon Unkarissa, oli Andrássyn kanssa läheinen ystävyyssuhde. Jo aikalaisten keskuudessa liikkui juoruja suhteen laadusta, ja Andrássya jopa epäiltiin Elisabetin nuorimman tyttären Maria Valerian isäksi (Maria Valeriaa tämä suututti, eikä hän sietänyt Andrássya). Säilyneiden kirjeiden perusteella – jotka Elisabetille välitti hänen unkarilainen hovineitinsä Ida Ferenczy – Andrássy oli syvästi kiintynyt Elisabetiin, ja kirjeenvaihtoa tutkineen Monika Kozárin mielestä Andrássyn tunnetta voi nimittää ”rakkaudeksi”. Varmuudella heidän tiedetään viettäneen kahden kesken vain muutamia minuutteja vuonna 1872, kun Andrássy sateisena iltana tarjosi Elisabetille vaunuissaan kyydin Gödöllőn linnasta rautatieasemalle. Ida Ferenczylle lähettämässään kirjeessä Andrássy kommentoi tätä sarkastisesti: ”Näettehän millainen vanha herra Teidän ystävästänne on tullut – että hänen kyytiinsä yöpimeällä uskotaan kaunis nainen...” Maria Valeria kertoo päiväkirjassaan, että Andrássyn kuoltua Elisabet oli sanonut vasta nyt tajuavansa, miten yksin on menetettyään ”viimeisen, ainoan ystävänsä”.
Andrássy tunnettiin taiteenkerääjänä ja taiteiden suosijana, joka tuki esimerkiksi Franz Lisztiä ja Mihály Munkácsya ja osti linnoihinsa lukuisia suurten eurooppalaisten taiteilijoiden teoksia. Vuonna 1861 hänet valittiin Kuvataiteen seuran (Képzőművészeti Társaság) puheenjohtajaksi; seuran päämääränä oli tukea Unkarin taidetta.
Jälkimaine pienoiskuva|Gyula Andrássyn ratsastajapatsas parlamenttitalon edessä Andrássyn mukaan on nimetty Unkarissa lukuisia katuja (tunnetuimpana Budapestin Andrássy út), laitoksia ja muita julkisia kohteita. Unkarin puolustusministeriö myöntää vuosittain Andrássy-palkinnon tunnustukseksi saavutuksista sotilasdiplomatian tai Nato-yhteistyön alalla.
Vuonna 1906 Unkarin parlamenttitalon luokse nykyiselle Kossuthin aukiolle pystytettiin György Zalan veistämä Andrássyn ratsastajapatsas. Patsas poistettiin vuonna 1945, mutta Kossuthin aukion restauroinnin yhteydessä vuonna 2015 paikalle palautettiin entisen veistoksen jäljennös.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Unkarin pääministerit Luokka:Itävalta-Unkarin ulkoministerit Luokka:Unkarilaiset kreivit Luokka:Vuonna 1823 syntyneet Luokka:Vuonna 1890 kuolleet