Haavanoksakatkiainen (Leiopus punctulatus) on harvinainen ja esiintymisalueellaan laajalti taantunut kovakuoriaislaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi (RE)Esko Hyvärinen, Ilpo Mannerkoski, Tom Clayhills, Eero Helve, Seppo Karjalainen, Erkki Laurinharju, Petri Martikainen, Jaakko Mattila, Jyrki Muona, Mikko Pentinsaari, Pertti Rassi, Ilpo Rutanen, Juha Salokannel, Juha Siitonen & Hans Silfverberg 2010. Kovakuoriaiset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 572. Vanhemmassa kirjallisuudessa lajin suomenkieliseksi nimeksi mainitaan lehmuskatkiainen, mutta nimi on muutettu, sillä kuoriainen ei elä lehmuksella. s. 234–235 sekä 232
Koko ja ulkonäkö Haavanoksakatkiainen on 6–8 mm pitkä ja sen tuntosarvet ovat noin kaksi kertaa ruumiin pituiset. Ruumis on musta, mutta peitinsiipien keskellä on leveä, lähes valkoinen ja mustatäpläinen poikkivyö. Myös peitinsiipien kärjet ovat valkeat ja mustatäpläiset. Etuselän etureunassa on muutamia pieniä, valkeita karvatupsuja ja etuselän sivuilla isot, suoraan sivuille suuntautuvat hampaat. Tuntosarvien jaokkeet ovat ainoastaan tyvestä vaaleat, muutoin tummat.SLU: Artfaktablad
Melko samannäköinen laji on tammikatkiainen (Leiopus nebulosus).
Levinneisyys Haavanoksakatkiaista tavataan Keski-Euroopan itäosissa, Baltiassa ja Venäjällä. Ruotsissa lajilla on kaksi suppeaa esiintymisaluetta, minkä lisäksi se tunnetaan Venäjän Karjalasta. Etsinnöistä huolimatta Suomesta tunnetaan vain yksi löytö Lohjalta vuonna 1940, mutta kuoriainen saattaa silti esiintyä jossakin päin Suomea.
Elinympäristö ja elintavat Haavanoksakatkiainen elää ainakin Ruotsissa ainoastaan haavalla (Populus tremula), mutta Keski-Euroopassa sen ensisijainen isäntäpuu on hopeapoppeli (Populus alba). Keski-Euroopassa elinympäristöt ovat pääasiassa hopeapoppelia kasvavia tulvametsiä jokien rantamilla, ja tällaiset ympäristöt ovat vesistöjen säännöstelyn ja rakentamisen uhkaamia. Ruotsissa lajia tavataan vanhojen ja hitaasti kasvavien haapojen paksuhkoista, kuolleista oksista, tavallisimmin vasta jokin aika sitten kaatuneista puista. Toukkien syömäjälkiä on löytynyt myös elävien puiden kuolleista oksista ja rungoilta, minkä perusteella laji saattaa elää pitkäänkin piilossa korkealla oksistoissa. Aikuiset kuoriaiset liikkuvat öisin kesä-heinäkuussa.Longhorn Beetles (Cerambycidae) of the West Palearctic Region
Toukka elää kuolleen oksan tai rungonosan irroneen kuoren alla ainakin useimmiten paikoissa, joissa puun pinnassa kasvaa haapapikaria (Encoelia fascicularis). Ei kuitenkaan tiedetä, onko sienen esiintyminen kuoriaisille välttämätöntä. Toukat kaivertavat oksaan matalan, noin 4 mm:n levyisen ja karkean puupurun täyttämän toukkakäytävän. Käytävä on usein oksanhaaran tyvessä ja kiertää sen ympäri. Toukkakehitys kestää kaksi vuotta ja koteloituminen tapahtuu kuoren alle matalaan kotelo-onkaloon. Onkalo erottuu puun pinnassa vaaleana verrattuna sienen mustaamaan puuainekseen.
Vuoden 2010 kansallisissa uhanalaisluokituksissa Suomessa laji on luokiteltu alueellisesti hävinneeksi, Ruotsissa se on vaarantunut.
Lähteet
Aiheesta muualla Laji.fi: Haavanoksakatkiainen (Leiopus punctulatus) iNaturalist: Haavanoksakatkiainen (Leiopus punctulatus) Lamiinae.org: Leiopus punctulatus University of Michigan, Animal Diversity Web (ADW): Leiopus punctulatus
Luokka:Sarvijäärät Luokka:Suomesta hävinneet lajit