Itä-Karjalan Kansanopisto eli IKKO on Savonlinnan Punkaharjulla toimiva kansanopisto, joka perustettiin Laatokan rannalle Impilahden Viipulanniemeen vuonna 1906. Sieltä se siirtyi vuonna 1940 Punkaharjun Valoniemeen.
Opisto on panostanut voimakkaasti maahanmuuttajaväestön koulutukseen. Sen opetussisältöön kuuluvat suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin linja, matkailu- ja kielilinja, lasten- ja kodinhoidon linja, viestintä- ja ilmaisutaidon linja sekä peruskoululinja kymppiluokkineen. Opisto antaa maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavaa valmennusta ja tarjoaa ammattitutkinto-opintoja asioimistulkeiksi, kotityö- ja siivousalalle, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi, hierojaksi ja maaseutumatkailun alalle.
Itä-Karjalan kansanopiston historiaa pienoiskuva|vasen|Itä-Karjalan kansanopiston ensimmäinen rakennus Impilahdella. pienoiskuva|vasen|Itä-Karjalan kansanopisto Impilahdella 1930-luvulla. Etualalla kasvitarha ja maatalousrakennukset, taustalla pää- ja asuntorakennus. Opiston perustaminen Ajatus kansanopiston perustamisesta Itä-Karjalaan Salmin ja Sortavalan seudulle virisi 1890-luvun loppupuolella.Kuusamo-Ojamo, Helvi. Laatokan Karjalasta Punkaharjulle: Itä-Karjalan Kansanopisto : 75-vuotisjuhlakirja. [Itä-Karjalan kansanopistoseura], 1981. s. 15 Sortavalan laulujuhlilla vuonna 1896 perustettu valmisteleva toimikunta pani toimeen rahankeräyksen, jota vuonna 1901 Savo-Karjalaisen osakunnan aloitteestaKuusamo-Ojamo s. 24 valittu johtokunta jatkoi. Johtokunnassa ja seminaarin perustamisessa oli mukana Sortavalan seminaarin opettajia, ja seminaarin johtajat Oskar Relander ja Kaarlo Saarialho kuuluivat siihen puheenjohtajina aina 1930-luvulle saakka.Kuusamo-Olamo s. 14 Merkittäviä lahjoituksia tekivät varatuomari Artur Emil Elvfengren ja valtioneuvoksetar Elisabeth Hallonblad.Karttunen 1926, s. 7 Puheenjohtajansa O. A. Forsström-Hainarin johdolla johtokunta anoi perustamislupaa uudelle opistolle, jonka paikaksi oli valittu Impilahti. Tietäen viranomaisten nuivan suhtautumisen kansallismielisiksi tunnettuihin kansanopistoihin lupa-anomuksissa vuonna 1902 ja vuonna 1904 opistosta käytettiin nimitystä maamies- ja emäntäkoulu ja isäntä- ja emäntäkoulu.Kuusamo-Ojamo s. 28 Siitä huolimatta perustamislupa heltisi vasta ensimmäisen sortokauden loputtua vuoden 1905 suurlakon jälkeen.Karttunen 1926, s. 6 Johtokunnan valitsema ensimmäinen johtaja, filosofian tohtori Uuno Karttunen tutustui ennen työnsä aloittamista opintomatkallaan Tanskan, Ruotsin ja Norjan kansanopistojen toimintaan.Kuusamo-Ojamo, s. 35 Ensimmäinen johtajatar, Sortavalasta kotoisin ollut opettaja Aino Airamo ehti toimia tehtävässään 13 vuotta ennen siirtymistään kansakoulunopettajaksi Viipuriin.Kuusamo-Ojamo, s. 73 Ensimmäiseksi maatalousaineiden opettajaksi ja samalla Itä-Karjalan maatalousseuran neuvojaksi valittiin agronomi Lauri Kristian Relander.Kuusamo-Ojamo, s. 42
Alkuvuodet autonomian aikana Opistolle ostettiin Impilahden kirkonkylästä Viipulanniemen tila.Kuusamo-Ojamo, s. 45 Uusi opistorakennus valmistui vuonna 1911.Kuusamo-Ojamo, s. 55 Opiston talous alkoi vähitellen vakiintua valtionavun, kuntien avustuksien ja monien sekä rahastojen, liikelaitosten että yritysten avulla sekä opiston oman ja yksityisten ystävien varainhankinnan, kuten juhlien ja arpajaisten, tuloksena.Kuusamo-Ojamo, s.56–57 Itä-Karjalan kansanopistoseura on alusta lähtien toiminut opiston ylläpitäjänä.Kuusamo-Ojamo, s. 163 Opiston perustana oli grundtvigilainenKuusamo-Ojamo, s. 75 sivistyskäsitys, joka korostaa opiskelijan yksilöllisiä tarpeita ja opettajan ja oppilaan tasa-arvoista vuorovaikutusta. Autonomiakaudella toimineiden kansanopistojen kasvatustyön tavoitteena oli käytännöllisten isännän ja emännän taitojen edistäminen, mutta sen tuli tapahtua niin, että samalla kasvatettiin suomalaisuudestaan tietoisia emäntiä tai isäntiä. Tavoitteena oli antaa maaseudun nuorille ylessivistävää koulutusta, käytännön taitoja ja kykyä toimia kansalaisena yhteiskunnassa. Tarkoituksena oli myös kuroa umpeen historiallisista syistä muodostunut juopa Karjalan ja muun Suomen välillä.Kuusamo-Ojamo, s. 76
Toinen sortokausi ja ensimmäinen maailmansota vaikeuttivat ja rajoittivat niin Itä-Karjalan opiston kuin muidenkin kansanopistojen toimintaa ja kiristivät talouden äärimmilleen,Kuusamo-Ojamo, s. 70–73 ja opisto selvisi vain yksityishenkilöiden ja yritysten sekä muiden tahojen uhrautuvan tuen avulla.Karjalainen, Erkki, ja Timo Toiviainen. Suomen Vapaan Kansansivistystyön Vaiheet. 2. täyd. p. Weilin + Göös, 1984. s.78, 125 Epävakaiden olojen, sotien ja elintarvikepulan vaivaamien vuosien 1917–1919 läpi opiston ohjasi filosofian maisteri Lauri Pelkonen.
Viipulanniemen kansanopistokurssien sisältö, joka pysyi kutakuinkin samanlaisena ensimmäiset 10 vuotta, noudatti Suomen muiden kansanopistojen omaksumaa yleissivistävien ja käytännön aineiden opetusohjelmaa sillä erotuksella, että kädentaitojen opetusta annettiin keskimääräistä runsaammin. Tyttöjen käsitöissä, kotitaloudessa sekä poikien veistotöissä, joille oli varattu lähes 20 viikkotuntia, tehtiin sekä yksinkertaisia että hyvinkin vaativia käyttötekstiileitä ja kotitarve-esineitä, muun muassa huonekaluja.Kuusamo-Ojamo, s. 62 Uskonnonopetusta, jota oli yksi tunti viikossa, annettiin myös ortodoksisessa uskonnossa, koska suuri osa oppilaista kuului ortodoksiseen kirkkon.Kuusamo-Ojamo, s. 61
Itsenäisyyden aika pienoiskuva|upright|Itä-Karjalan kansanopiston pitkäaikainen johtaja Kaarlo Kuusamo vuonna 1951. Kansanopistojen asema vakiinnutettiin vuosina 1925 ja 1930 säädetyillä laeilla kansanopistojen valtionavusta.Karttunen, Mauno Olavi. Suomen kansanopisto 1889–1979. Suomen kansanopistoyhdistys, 1979. s. 156, 159 Itä-Karjalan kansanopisto siirtyi itsenäisyyden alkuvuosina entistä voimakkaammin maatalouspainotteiseen opetukseen. Vuonna 1919 valitun uuden johtajan agronomi Kaarlo Kuusamon johdolla opiston 700 hehtaarin maatilasta alettiin kehittää mallitilaa,Kuusamo-Ojamo, s. 80 jossa opiskelijat tutustuivat kansanopiston teoreettisen maatalousopetuksen soveltamiseen käytäntöön.Kuusamo-Ojamo, s. 81, 90 1920- ja 1930-luvuilla tila toimi esikuvana ympäristön maatiloille, ja sillä oli merkittävä vaikutus maatalouden kehitykselle koko maakunnassa.Kuusamo-Ojamo, s. 84, 91 Opistolle perustettiin kauppapuutarha vuonna 1927. Poikien käytännön aineisiin lisättiin paja- ja moottoriopetus vuonna 1930. Kaarlo Kuusamo, joka tunnettiin kuorojen ja soittokuntien perustajana, jatkoi opiston jo aikaisemmin tasokasta laulun- ja musiikin teorian opetusta.Kuusamo-Ojamo s. 91–92 Kansanopisto-opiskeluun olennaisena osana kuuluviin eri aiheisiin kerhoihin osallistui myös lähiseudun asukkaita, ja ne järjestivät myös vapaa-ajan toimintaa, kuten ohjelmallisia illanviettoja.Kuusamo-Ojamo, s. 95 Opistossa hyödynnettiin sisäoppilaitoksen tarjoamia mahdollisuuksia yhteiselämään ja yhteistyöhön kasvattamisessa.Kuusamo-Ojamo, s. 94, 152–153
Tulipalon tuhottua päärakennuksen vuonna 1928 opistolle rakennettiin uusi tilava ja tarkoituksenmukainen opistorakennus, johon tuli myös sisäoppilaitoksen tarvitsemia majoitustiloja oppilaille.Kuusamo-Ojamo, s. 88 Valtaosa oppilaista oli kotoisin Laatokan Karjalasta, kolmannes heistä ImpilahdeltaKuusamo-Ojamo, s. 161, mutta 1920-luvulla oppilaiden joukossa oli myös rajan takaa Venäjältä tulleita pakolaisia, joille opisto tarjosi turvallisen ympäristön.Kuusamo-Ojamo, s. 85-86Karttunen 1979. s. 111
Talvi- ja jatkosodan aika
Opiston työ Impilahdella päättyi vuoteen 1939.Kuusamo-Ojamo, s. 106 Opisto asettui jo talvisodan jälkeen vuonna 1940 Punkaharjulle Valoniemen entiseen täysihoitolaan, jonka ostoon opiston johtaja Kuusamo joutui ottamaan lainan omiin nimiinsä.Kuusamo-Ojamo, s. 108 Toiminta väliaikaiseksi aiotussa sijaintipaikassa muuttui pysyväksi, kun välirauhan aikainen toiveikkaana alkanut, ripeästi edennyt jälleenrakennustyö Impilahdella ja valmistelut Viipulanniemeen paluuta varten loppuivat uuteen evakuointiin Karjalasta kesällä 1944. Kansanopistokurssit jatkuivat lukuun ottamatta paria kurssitonta lukukautta lähes normaalin pituisina sodankin aikana Valoniemessä, mutta oppilaina oli vain tyttöjä.Kuusamo-Ojamo, s. 117
Sotien jälkeen Punkaharjulla
1950-luvulla Valoniemessä tehtiin mittavia korjaustöitä vesijohtojen ja viemäriverkoston saamiseksi. Vuoden 1950 uusi laki kansanopistojen valtionavusta oli parantanut niiden toimintaedellytyksiä tuntuvasti.Karjalainen, s. 127–128
Sotien jälkeen yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset elinkeinorakenteessa ja koulutusmahdollisuuksissa suuntasivat kansanopistojen toiminnan jatko-opintoihin valmistavaksi ja maaseudulta kaupunkiin muuttavan ja uusiin ammatteihin hakeutuvan nuorison siirtymävaihetta tukevaksi koulutukseksi.Karttunen 1978, s. 236 Myös Itä-Karjalan kansanopisto muokkasi vähitellen opetusohjelmansa vastaamaan ajan muuttuviin tarpeisiin.Kuusamo-Ojamo, s. 121 Keskikoulun suorittamista varten perustettiin vuonna 1958 oma opintolinja, joka edelsi 1970-luvulla alkanutta linjajakoa.Kuusamo-Ojamo, s. 132 Varsinaisen kansanopistokurssin rinnalle lisättiin 1960-luvulla ammattiin valmistavat ortodoksisen nuorisotyön linja ja perhehoitajalinja 1970-luvulle siirryttäessä. Englannin kieli liitettiin opetukseen vuonna 1969. Vuoden 1970 kansanopistoasetuksen edellyttämää opistodemokratiaa ryhdyttiin toteuttamaan opistoneuvostossa, oppilaskunnassa ja henkilöstöneuvostossa.
Opiston siirryttyä Valoniemeen suurin osa opiskelijoista oli vielä pitkään laatokankarjalaisia, mutta savokarjalaisten Savonlinnan seudulta ja ympäristökunnista kotoisin olevien opiskelijoiden edustus lisääntyi koko ajan.
Opisto kotiutui uuteen sijaintiinsa, ja siitä muodostui ajan mittaan kulttuurikeskus Vaahersalon asukkaille.Kuusamo-Ojamo, s. 175
Opiston johtajana 36 vuotta työskennellyt Kaarlo Kuusamo jäi eläkkeelle vuonna 1955 ja siirtyi johtamaan nuorisotyötä laatokankarjalaisten keskuudessa Kuopiossa sekä jatkamaan työtään vuonna 1934 perustamansa Nuori Karjala -lehden toimittajana. Samana vuonna Kuusamon kanssa aloittaneen pidetyn apulaisjohtajan, opettaja Hellä Pelkosen yli 20 vuoden mittainen elämäntyö opistossa oli päättynyt hänen kuolemaansa jo vuonna 1943. Vuosina 1945–1958 apulaisjohtajana toimi filosofian kandidaatti Helvi Kuusamo, joka myöhemmin kirjoitti Itä-Karjalan kansanopiston historian.Kuusamo-Ojamo, s. 8
Vuodesta 1972 Rehtori Maija Tenojoen (vuoteen 1976 Panula)Kuusamo-Ojamo, s. 256 astuessa virkaansa vuonna 1972 opistolla alkoi uudistumisen ja vakiintumisen aika. Rakennuksia kunnostettiin ja opetuksen sisältöä uudistettiin suuntautumalla hoitoalan ammatilliseen koulutukseen ja peruskouluopetukseen. Lyhytkurssitoimintaa laajennettiin ja kesätoimintaa täydennettiin majoitus- ja täysihoitopalveluilla.Kuusamo-Ojamo, s. 182 Tiedotusta ja yhteistyötä viranomaisten sekä muiden alueen oppilaitosten ja yhteisöjen kanssa kehitettin voimakkaasti. Tämän ulospäinsuuntautumisen seurauksena opiskelijamäärät lähtivät nousuun ja velat saatiin maksetuksi. Tenojoen ponnistelujen tuloksena Potkusalmeen saatiin vuonna 1985 Harjavallasta riippusilta korvaamaan liikennettä hidastava lossiyhteys. Uusi opistorakennus valmistui vuonna 1990. Tenojoki työskenteli opiston rehtorina kuolemaansa saakka toukokuuhun 2025.
Sittemmin opiston antama koulutus, kurssitarjonta ja muu toiminta on edelleen monipuolistunut ja kehittynyt kaikenikäisten viiteryhmien muuttuviin tarpeisiin vastaten ja houkutellut opiskelijoita eri puolilta maailmaa. Opiston myönteinen vaikutus näkyy koko Savonlinnan alueella.
Lähteet
Aiheesta muualla Itä-Karjalan Kansanopiston verkkosivusto Helvi Kuusamo-Ojamo: Laatokan Karjalasta Punkaharjulle. Itä-Karjalan Kansanopiston 75-vuotisjuhlakirja. Savonlinna 1981.
Luokka:Suomen kansanopistot Luokka:Punkaharju Luokka:Savonlinnan oppilaitokset