Seksuaalimoraali tai sukupuolimoraalihttps://finto.fi/koko/fi/page/p2642 tarkoittaa ihmisen seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvien tapojen ja niiden sääntelyn muodostamaa kokonaisuutta tarkasteltuna yleisenä arvona, yhteisöjen tai yksilöiden kannalta. Seksuaalimoraalin tarkasteluun voi liittyä pyrkimyksiä kuvailla tai säädellä käyttäytymistä, joka on promiskuiteettia. Tässä artikkelissa tarkastelu rajataan enimmäkseen länsimaiseen kulttuuripiiriin.
Seksuaalimoraali hallitsemisen keinona pienoiskuva|oikea|200px|Moraalinvartijat työssään. Jehan Georges Vibertin satiirinen maalaus The Committee on Moral Books.
Seksuaalisuuteen liitetty häpeä, joka kristinuskossa palautuu syntiinlankeemuskertomukseen saakka, voi toimia autoritaarisen yhteisön jäsenten hallitsemisen keinona. Sulkeutuneessa yhteisössä sen omat seksuaalinormit, perustuivatpa ne seksikielteisyyteen, seksuaalisuuden ylikorostamiseen tai esimerkiksi ehkäisykieltoon, saadaan näyttäytymään normaaleina tekemällä niistä olennainen osa yhteisön ja ulkomaailman välistä rajanvetoa.Lidman 2011, 65–66
Seksuaalimoraalin rakenteita ja arkipäivää antiikin Kreikassa pienoiskuva|Kurtisaani ja asiakas kreikkalaisessa amforassa, 460-450 eaa.
Foucault'n (1998) mukaan antiikin seksuaalimoraalin jäsennyksessä naiset objektivoitiin opastamisen ja määräysvallan kohteiksi ja heille asetettiin rajoituksia. Toisaalta seksuaalimoraali rakennettiin nimenomaan vapaita miehiä varten.Foucault 1998, s. 131 Moraalikeskustelun rinnalla antiikin Kreikassa vallitsi monivivahteinen seksuaalikäyttäytymisen järjestelmä. Vapaiden miesten näkökulmasta tilanne ilmaistiin 300-luvulla eaa. vaikuttaneen puhuja Demonstheneen nimiin kirjattuna: ”Meillä on kurtisaanit ilonpitoon, jalkavaimot saadaksemme jokapäiväisen huolenpitomme ja aviopuolisot, jotta saisimme laillisia lapsia; he ovat myös kotimme uskollisia vartijoita.”
Edellisestä pseudo-Demonsthenes-lainauksesta puuttuva aikuisten vapaiden miesten ja poikien suhde, ”poikarakkaus”, voidaan nähdä antiikin Kreikassa yleisesti hyväksyttynä, useiden laitosten, vaikkapa koulun ja armeijan tukemana käytäntönä. Samalla se oli myös yhteisössä jännitteitä luova ja tarkkailunalainen asia. Eräitä muotoja, kuten kynaidoksien eli poikaprostituoitujen palveluksiin turvautumista, saatettiin halveksia. Foucault toteaa, että antiikin poikarakkauteen liittynyt moraali ei pelkisty yksinkertaisiksi periaatteiksi, vaan sitä voidaan luonnehtia monimutkaisesti toisiinsa liittyvien arvostusten verkkona.Foucault 1998, s. 238–239, 243
Kristilliset ihanteet Juutalaisuuden ja katolisen kirkon sekä myöhempien kristillisten kirkkokuntien suhtautuminen homoseksuaalisiin tekoihin ei tule pyhistä kirjoituksista, vaan stoalaisuuden filosofiasta. Homoseksuaalisissa teoissa kuten myös itsetyydytyksessä siemen menee hukkaan, mutta sitäkin suurempi on sen merkitys, että stoalaisilla oli vahva näkemys siitä että ihmisellä on voima hillitä itsensä ja että on tavoiteltava mielenrauhan saavuttamista tällä tavalla. Esimerkiksi Musonius Rufus on argumentoinut, että ihmisen tulee suojella itseään seksuaalisilta kiusauksilta ja seksuaaliselta liiallisuudelta. Stoalaiset asettivat seksuaaliset teot laajempaan ihmiselämän merkitykseen, jossa seksuaaliset teot voivat olla moraalisia vain kun niitä käytetään lisääntymiseen. Varhaiset kristilliset teologit omaksuivat tämän stoalaisten näkemyksen ja keisari Augustinuksen aikaan seksi lisääntymismielessä oli ainoa normaali seksi.http://www.bbc.com/future/story/20170315-the-invention-of-heterosexuality
Kristillisen sukupuolielämän ihanteet tiivisti kirjalliseen muotoon tiettävästi ensimmäisenä aleksandrialaisessa pappiskoulussa opettanut Klemens Aleksandrialainen (noin 150 – noin 215) teoksessa Opettaja (Paedagogus) noin vuonna 198. Sukupuolielämän katsottiin olevan sopivaa yksiavioisessa aviosuhteessa ja vain lisääntymistarkoituksessa. Pidättäytymistä ihannoitiin ja homoseksuaalisuus tuomittiin.Foucault 1998, s. 125Gregersen 1993, 17–18 Joidenkin seksuaalisten tekojen pitäminen häpeällisenä ja niiden sanktiointi voidaan historiallisesti nähdä yhteiskunnan haluna jatkuvuutensa varjelemiseen: yhteisö on halunnut julkisesti suojautua sellaiselta seksuaalisuudelta, joka ei tuota oikeanlaisia raskauksia.Lidman 2011, 109
Foucault (1998) korostaa teoksensa Seksuaalisuuden historian osassa Nautintojen käyttö, että vaikka edellä lyhyesti luonnehdittu kristillisen sukupuolielämän ihannekaava vaikuttaa samankaltaiselta antiikin moraalipohdintojen kanssa, näiden välillä ei ole suoraa jatkumoa.Foucault 1998, s. 130 Kyse on hänen mukaansa pikemminkin siitä, että molempia yhdistävät kokemisen alueet, joilla pelon, itsensä hallitsemisen ja pidättyvyyden ihanteiden, sekä sukupuolten erottumisen teemoja kerta toisensa jälkeen tulkitaan.Foucault 1998, s. 124–130
Keskiajan seksuaalimoraali Länsimaisen seksuaalimoraalin käsitteellisessä määrittelyssä olennaisessa roolissa on ollut Aristoteleen ajattelussa keskeinen ajatus toimintaan sisältyvästä teleologisesta luonnonmukaisuudesta.Saarinen 1999, 62–63 Tältä pohjalta määriteltiin myös seksuaaliselle toiminnalle hyväksytty ”luonto”, jonka avulla rajattiin sallitun eli luonnollisen toiminnan alue ja kuvattiin muu luonnottomaksi.Gregersen 1993, 19–20
Keskiaikaisessa seksuaalimoraalin tarkastelussa kohtasivat raamatullinen 1. Mooseksen kirjan luomiskertomuksen velvoite ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne” (1. Moos. 1:28) , joka teki sukupuolielämästä välttämätöntä, luonnonmukaista, ja toisaalta sukupuolitoimintojen nautinnollisuuden mahdollisesti tuottama houkutus syntiin. Avioliiton tehtäviä oli liittää sukuja yhteen ja varmistaa etenkin miespuolisten jälkeläisten tuottaminen omaisuuden laillisiksi perijöiksi. Tämä ei kuitenkaan tehnyt rakkausavioliittoja tai vähintään niistä unelmointia merkityksettömiksi.Klemettilä 2008, 220
Keskiaikaisessa miesten ja yhteiskunnallisten laitosten suhtautumisessa naisiin ilmenee laaja kirjo halventavasta ja naisvihamielisestä myönteisyyteen, ihannointiin ja suoranaiseen naiseuden palvontaan saakka.Klemettilä 2008, 199 Myös oppineiden naisten suhtautuminen omaan sukupuoleensa myötäili vanhoillisia, hierarkkisia ajatusmalleja.Klemettilä 2008, 213 Osa naisista saavutti erityisaseman uskonnollisina julistajina, kokiessaan saaneensa Jumalalta velvoituksen kertoa mystisistä kokemuksistaan toimien näin erityislaatuisina opettajina, arvovaltaisina profeettoina ja mystikoina.Stjerna 2011, s. 30–31
Myöhäiskeskiaika: mustasta surmasta uskonpuhdistukseen pienoiskuva|Franz Xaver Winterhalter, Decamerone, 1837.
Myöhäiskeskiajalle ominainen väestöllinen ilmiö Euroopassa oli kaupungistuminen, johon liittyi eri tarkoituksiin perustettujen kiltojen ja niihin liittyvän tapakulttuurin merkityksen kasvu.Maailmanhistorian pikkujättiläinen 2002, s. 306
Myöhäiskeskiaika sijoittuu karkeasti ruttoepidemia mustan surman (1347–1352) ja protestanttisten kirkkojen synnyn väliseen aikaan.Maailmanhistorian pikkujättiläinen 2002, s. 303 Mustaa surmaa pidettiin Jumalan rangaistuksena tai Saatanan aikaansaannoksena. Ensin mainittu selitys sai liikkeelle ruoskijakulkueita, jotka saattoivat osaltaan edistää ruton leviämistä. Toinen ajankohdan hurmoksellinen ryhmäilmiö oli toisinaan seksuaalisen luonteen saanut pakonomainen ryhmäliikehtiminen, niin sanottu Vituksen tanssi.Friedell 1995a, 115–116
Mustan surman aikaan ajoittuu ja sitä käyttää kehyskertomuksenaan Giovanni Boccaccion kertomuskokoelma Decamerone. Eräissä Decameronen tarinoissa on sukupuolimoraaliin liittyviä ja perinteisiä käsityksiä haastavia juonielementtejä.
pienoiskuva|oikea|120px|Ruusuromaani.
Huizinga toteaa 1400- ja 1500-lukujen Ranskan ja Alankomaiden kulttuurihistoriassaan Keskiajan syksy, että myöhäiskeskiaikaa luonnehti ”valtava intohimo”. Alempien yhteiskunnan kerrosten ”hillittömyyttä taltutti” kirkko, kun taas aatelisto hillitsi itse itseään luomalla mutkikkaan kirjallisuuden, muodin ja seurustelutapojen muodostaman rakkauselämän sääntelyjärjestelmän.Huizinga 2000, 149 Sen eräs kiteytymä ja tietolähde oli 1200-luvulla syntynyt Ruusuromaani.
Reformaatio
Katolisen kirkon arvostelu synnytti protestanttiset kirkot. Yksi osa arvostelua oli käsitys paavin ja papiston sekä munkkien ja nunnien seksuaalimoraalin heikkoudesta. Kirkko, kuri ja koulutus -kirjan (2004) kirjoittajat luonnehtivat tätä stereotypiaa dekameroniaaniseksi, viitaten Decameronen ja muiden satiiristen tekstien, kuten Carmina Buranan ja Canterburyn tarinoiden merkitykseen tietynlaisen kuvan muodostajana.Hanska & Salonen 2004, 10-11
Luostareissa vallinnutta seksuaalimoraalia on tarkasteltu selibaattilupauksen noudattamisen tai rikkomisen näkökulmasta, ottaen huomioon sen, ettei luostarielämä välttämättä ollut asianomaisen oma valinta. Nunnat saattoivat viettää luostarilupauksen antamisen jälkeisen elämänsä luostarin muurien sisäpuolella, kun taas munkkien palvelustehtävät veivät heidät useammin luostarin ulkopuolelle ja saattoivat tekemisiin ulkopuolisten, myös vastakkaisen sukupuolen edustajien, kanssa. Selibaattimääräykset koskivat edellä mainittujen ohella ylemmän pappisvihkimyksen vastaanottaneita: presbyteerejä, diakoneja ja subdiakoneja.Hanska & Salonen 2004, 160–165
Sukupuolisuhde merkitsi paljastuessaan munkin tai nunnan ekskommunikaatiota, sulkemista sakramenttien ulkopuolelle, josta vapautui synninpäästöllä. Synninpäästöä koskivat kuitenkin rajoitukset siten, että vakaviin rikkomuksiin sitä oli haettava rovastin, piispan tai luostarin johtajan sijasta jopa paavinistuimen hallinnosta eli Rooman kuuriasta asti. Suhde saattoi tulla tietoon luostarin ulkopuolelle vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun munkin tai nunnan poika anoi oikeutta ryhtyä papiksi, erivapautta aviottomasta syntyperästään.Hanska & Salonen 2004, 167 Paavi Pius II:n kaudella (1458–1464) seitsemän prosenttia erivapauspäätöksistä liittyi luostariväen lapsiin. Munkki-isiä tuli tältä kaudelta esille noin tuhat, joista viidennes apotteja tai prioreja ja noin 40 prosenttia kierteleviä kerjäläismunkkeja.Hanska & Salonen 2004, 167.
Reformaatio merkitsi luostarien aseman merkittävää muutosta. Avioliiton pyhyyden korostuminen Martti Lutherin opetuksessa tarkoitti paitsi avioliiton avautumista, jopa avioitumisvelvoitetta, papeille, myös luostarien erityislaatuisen aseman ja yhteisöllisyyden kaventumista. Luostari oli ollut monelle naiselle avioliiton vaihtoehto, joka oli tarjonnut uskonnollisen vakaumuksen toteuttamisen ja toimeentulon ohella mahdollisuuden itsensä kehittämiseen tiiviin naisyhteisön jäsenenä.Stjerna 2011, s. 46–47 Pappeudesta poissuljetuille naisille aiemmin mahdollistunut, usein juuri luostariympäristössä toteutunut, profeetan, näkijän ja julistajan tiekin sulkeutui ja puheoikeus uskonnollisissa asioissa kaventui.Stjerna 2011, s. 31–32 Monet nunnaluostarit vastustivatkin reformaatiota.
Reformaation yhteydessä muodostuneisiin reformistisiin suuntauksiin ja kirkkokuntiin, erityisesti kalvinilaisuuteen, on liitetty seksuaalikielteisyyden ajatus. Toisaalta osa radikaaleimmista reformaattoreista, kuten Jan Mathjis ja Jan van Leiden, jopa harjoitti moniavioisuutta.Stjerna 2011, s. 35
Valistusaika 1700-luvulla alkanut valistusaika sisältää niin keskiajalta periytyviä kuin 1800-lukua ennakoiviakin aineksia.Maailmanhistorian pikkujättiläinen 2002, s. 509 Keskiajan peruja oleva säätyrakenne piti yllä yhteiskunnan jakautuneisuutta huolimatta varallisuuden lisääntymisestä, joka näkyi etenkin porvariston merkityksen kasvuna.Maailmanhistorian pikkujättiläinen 2002, s. 511–514