Vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaa tietoista päätöstä olla hankkimatta lapsia. Vapaaehtoisesti lapseton henkilö kokee elämäntapansa olevan tärkeä osa omaa identiteettiään ja minäkuvaansa. Vapaaehtoisesti lapsettomat eivät useinkaan koe valintaansa valinnaksi, vaan pitävät sitä synnynnäisenä ominaisuutena ja itsestäänselvyytenä.Huhtala, 2015, s. 10
Osa vapaaehtoisesti lapsettomista hankkii sterilisaation. Vapaaehtoinen lapsettomuus on melko harvinaista, mutta on yleistynyt viime aikoina. Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat vähemmistöryhmä.
Kansainvälistä vapaaehtoisesti lapsettomien päivää () vietetään vuosittain 1. elokuuta.
Määritelmä Vapaaehtoisesti lapsettomalla tarkoitetaan henkilöä, jolla ei ole lapsia eikä hän halua lapsia. Vapaaehtoinen lapsettomuus liitetään helposti pariskuntien toiveeksi jäädä ilman lapsia, mutta vapaaehtoisesti lapsettomaksi voi kutsua itseään myös yksineläjä, joka ei toivo lapsia tulevaisuuteensa ja huolehtii ehkäisystään.Jämsä 2020, s. 23
Eräässä tutkimuksessa vapaaehtoisesti lapsettomaksi määriteltiin henkilö, joka täyttää seuraavat kolme kriteeriä:
Henkilöllä ei ole eikä ole koskaan ollut lapsia (biologisia, lapsipuolia tai adoptoituja). Henkilö ei suunnittele hankkivansa biologisia tai adoptoituja lapsia. Henkilö ei toivo, että hän olisi saanut tai olisi voinut saada biologisia tai adoptoituja lapsia.
Vapaaehtoisesti lapsettomasta käytetään myös nimitystä vela; lyhenne tulee sanoista vapaaehtoisesti lapseton. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole synonyymi antinatalismille, vaikka jotkut lapsivapaat henkilöt voivat olla antinatalisteja.
Historia Antiikin kreikkalaiset filosofit kuten Epikuros ja Demokritos kannattivat vapaaehtoista lapsettomuutta.
1800-luvulla naisten äänioikeutta vaatineet suffragetit pitivät esillä vapaaehtoisen äitiyden teemaa, jonka tarkoituksena oli korostaa naisen oikeutta päättää omasta kehostaan.
Ruotsalainen Henrik ”Hinke” Bergegren (1861–1936) tunnetaan yhtenä Pohjoismaiden varhaisimmista ja radikaaleimmista seksuaalivalistuksen ja vapaaehtoisen lapsettomuuden puolustajista. Vuonna 1910 käynnistämällään ”Kärlek utan barn” ("Rakkaus ilman lapsia on parempi kuin lapset ilman rakkautta") -kampanjallaan Bergegren nosti keskusteluun syntyvyyden säännöstelyn ja oikeuden lapsettomuuteen. Bergegren perusteli vapaaehtoista lapsettomuutta ja ehkäisyä pääasiassa sosiaalisilla ja taloudellisilla syillä. Kampanjassaan hän korosti työläisnaisten oikeutta seksuaaliseen nautintoon ilman jatkuvaa raskauden tai hengenvaarallisten, laittomien aborttien pelkoa. Poliittisena seurauksena Ruotsin valtiopäivät sääti toukokuussa 1910 tiukan ehkäisylain, joka kielsi ehkäisyvälineiden julkisen myynnin, mainonnan ja niistä tiedottamisen. Lakia alettiin yleisesti kutsua nimellä Lex Hinke.
Yhdysvaltalainen Margaret Sanger (1879–1966) oli aktivisti ja ehkäisyliikkeen pioneeri. Sangerin kannatti, että naisilla on oikeus valita vapaaehtoinen lapsettomuus tai säännöstellä lapsilukuaan omalla päätöksellä. Sanger oli mielipiteidensä vuoksi myös vankilassa. Teoksessaan Woman and the New Race (1920) hän totesi, ettei yksikään nainen voi olla vapaa, jos hän ei voi itse päättää omasta kehostaan, ja haluaako hän tulla äidiksi vai ei.
Ensimmäinen vapaaehtoisesti lapsettomien järjestö, National Organization for Non-Parents, perustettiin vuonna 1972 Yhdysvalloissa. Järjestön perustajina olivat aktivistit Ellen Peck ja Shirley Radl. Peck oli julkaissut vuonna 1971 kirjan "Baby Trap", joka toimi ponnahduslautana järjestön perustamiselle. Järjestön tarkoituksena oli edistää lapsivapaata elämäntapaa sosiaalisesti arvostettavana valintana ja vastuullisena lisääntymispäätöksenä. Järjestö kritisoi natalismia ja piti sitä yksilönvapauksia rajoittavana ideologiana. Aluksi järjestön jäsenkuntaan kuului enimmäkseen naisia, mutta miesten määrä alkoi nopeasti kasvaa. Järjestöön kuului myös lapsen saaneita. Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa vaikutti myös Zero Population Growth -järjestö (vaihtoi myöhemmin nimeksi Population Connection). Vuonna 1982 järjestö lakkautettiin. Lopettamishetkellä järjestöllä oli yli 2000 jäsentä sekä 61 paikallisjärjestöä ulkomailla. Varhaiset lapsivapaan elämäntavan kirjoitukset saivat enemmän vaikutteita seksuaalisesta vallankumouksesta kuin feminismistä.
Yleisyys Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole uusi trendi. Yleisin syy lapsettomuuteen on ollut olosuhdelapsettomuus. 1500-luvulle tultaessa Iso-Britanniassa, Ranskassa ja Alankomaissa jopa 20 % naisista ei koskaan avioitunut eikä saanut lapsia. Lasten hankkimatta jättämisen syitä olivat esimerkiksi köyhyyden välttäminen ja sopivan kumppanin puute, mutta toisaalta myös halu elää itsenäisesti. On esimerkiksi olemassa päiväkirjamerkintä 1660-luvulta, jossa nainen kyseenalaistaa lastenhoidon lasten itkemisen takia. 1800-luvun lopulla lapsettomat avioliitot yleistyivät ja niiden osuus oli yli 14 % Uuden Englannin alueella. Menneisyyden osalta vapaaehtoisen lapsettomuuden osuutta kaikista lapsettomista ei tunneta, koska lapsettomuus on ollut tabu ennen 1900-lukua.
Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan Suomessa 1880–1890-luvuilla syntyneistä miehistä noin 21 prosenttia ja naisista noin 25 prosenttia jäi kokonaan lapsettomiksi. 1940-luvulla syntyneiden kohorteissa lapsettomia oli sekä miehistä että naisista noin 19 prosenttia. Tutkimus ei kuitenkaan antanut vastausta siihen, kuinka suuri osuus lapsettomista oli vapaaehtoisesti lapsettomia.
Tutkimus Kansainvälisesti katsottuna vapaaehtoista lapsettomuutta käsittelevää tutkimusta löytyy 1970-luvulta alkaen.Väkeväinen, s.3.
Vapaaehtoinen lapsettomuus ihmisoikeutena Vuonna 1975 Yhdistyneet Kansakunnat vahvisti päätöslauselmassaan, että oikeus olla lisääntymättä on ihmisoikeus. Oikeus päättää lasten lukumäärästä on tunnustettu myös YK:n yleissopimuksessa vuonna 1979 (Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus). Suomi ratifioi naisten oikeuksien sopimuksen vuonna 1986.16 artikla
1. Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisten syrjinnän kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa ja erityisesti turvata miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta:
e) yhtäläiset oikeudet vapaasti ja vastuuntuntoisesti päättää lastensa lukumäärästä ja syntymisajoista sekä mahdollisuus tämän oikeuden harjoittamisen edellyttämään tietoon, opetukseen ja välineisiin; pienoiskuva|Suomi ratifioi naisten oikeuksien sopimuksen (CEDAW) vuonna 1986. Ihmisoikeussopimuksen allekirjoittamisella Suomi sitoutui puolustamaan yksilöiden oikeutta päättää omasta lapsiluvustaan. YK vahvisti vuonna 2012 Kairon väestö- ja kehityskonferenssin (1994) sitoumukset, jotka koskivat muun muassa lisääntymisoikeuksia. Asiakirjan mukaan valtioiden perhepolitiikan tulee perustua periaatteeseen, että ihmiset saavat itse vapaaehtoisesti valita lapsiluvun.
Naisten asemaa käsittelevässä maailmankonferenssissa 15. syyskuuta 1995 hyväksytty Pekingin julistus ja toimintaohjelma sisältävät maininnan lisääntymisoikeudesta. Kokoukseen osallistui edustajia 189 maasta ja asiakirjat hyväksyttiin yksimielisesti.95. Suvunjatkamisoikeudet (reproductive rights) sisältävät edellä esitetyn määritelmän mukaisesti tiettyjä ihmisoikeuksia, jotka on jo tunnustettu kansallisessa lainsäädännössä, kansainvälisissä ihmisoikeusasiakirjoissa ja muissa yksimielisesti hyväksytyissä asiakirjoissa. Nämä oikeudet pohjautuvat siihen, että tunnustetaan kaikkien pariskuntien ja yksilöiden perusoikeus päättää vapaasti ja vastuullisesti lastensa lukumäärästä ja siitä, milloin ja millaisin välein he ne hankkivat, sekä oikeus saada tietoa ja keinoja päätöksensä toteuttamiseksi sekä oikeus parhaaseen mahdolliseen seksuaaliterveyteen. Ihmisoikeusasiakirjojen mukaan tämä sisältää myös oikeuden päättää suvunjatkamisesta joutumatta syrjinnän, pakkokeinojen tai väkivallan uhreiksi.
[...]
96. Naisten ihmisoikeuksiin kuuluu oikeus hallita omaa seksuaalisuuttaan ja päättää itse vapaasti ja vastuullisesti - ilman pakkoa, syrjintää tai väkivaltaa - siihen liittyvistä asioista, mukaan lukien terve sukupuolielämä ja suvunjatkaminen. Naisten ja miesten tasavertaiset suhteet sukupuolielämässä ja suvunjatkamisessa - mukaan lukien täysi henkilökohtaisen koskemattomuuden suoja - edellyttävät keskinäistä kunnioitusta ja suostumusta sekä molempien vastuullisuutta sukupuolikäyttäytymisestä ja sen seurauksista.Euroopan unioni on sitoutunut lisääntymisterveyden ja -oikeuksien puolustamiseen. EU:n Gender Action Plan III -asiakirjassa todetaan, että jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta seksuaalisuudesta ja lisääntymisestä.
Vuoden 2021 valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa todetaan, että Suomen tavoitteena on toimia siten, että lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutumiselle saadaan mahdollisimman vahva kansainvälinen tuki.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden yleisyys Michiganin osavaltionyliopistossa vapaaehtoista lapsettomuutta tutkineiden Zachary Nealin ja Jennifer Waitling Nealin mukaan vapaaehtoinen lapsettomuus on luultua yleisempää. Tutkijoiden mukaan tutkimustuloksia on aiemmin vääristänyt se, että vapaaehtoista lapsettomuutta ei tutkita koko väestön tasolla, vaan ainoastaan tietyissä ikäryhmissä. Tutkijoiden mukaan kyselytutkimusten ongelmana on, että ihmiset saattavat salata lapsettomuuden oikean syyn, koska he kokevat painetta kulttuurin tai perheen suunnalta. Sen vuoksi ihmiset saattavat kertoa lapsettomuuden syyksi terveydellisen syyn, vaikka se ei olisi oikea syy. Lapsettomuutta käsittelevissä tutkimuksissa saattaa olla haasteena myös se, jos tutkimuksissa ei erotella vapaaehtoista lapsettomuutta ja tahatonta lapsettomuutta toisistaan, koska erilaisten ryhmien niputtaminen samaksi ryhmäksi luo riskin virheellisille tuloksille.
Länsimaissa aikuisväestössä vapaaehtoisesti lapsettomia voi olla jopa 20–25 prosenttia.
Suomi pienoiskuva|Nollaa lasta ihanteena pitävät 20-29-vuotiaat suomalaiset. Osuus kaikista 20-29-vuotiaista. Lapsettomuus (vapaaehtoinen tai tahaton) on ollut pitkään kasvussa Suomessa, ja trendi näyttää kiihtyvän entisestään. Vuoden 2022 Väestöliiton perhebarometrin mukaan nollaa lasta piti ihanteena 17 prosenttia vastanneista. Vuoden 2018 perhebarometrissä nollaa lasta ihanteinaan pitävien luku oli 12,3 prosenttia. Saman tutkimuksen mukaan 20-29-vuotiaista lapsettomista 24 prosenttia piti ihanteenaan nollaa lasta. Vuonna 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan luku oli 14 prosenttia 20–34-vuotiaista. Vuonna 2014 Väestöliiton mukaan vapaaehtoisesti lapsettomina itseään pitää noin 3–5 prosenttia suomalaisista, miehistä hiukan useampi kuin naisista. Vuoden 2008 Perhebarometrissa 20–29-vuotiaista 5,5 prosenttia piti ihanteenaan nollaa lasta.
Vapaaehtoinen lapsettomuus on yleisempää ei-parisuhteessa elävien keskuudessa, mutta parisuhteessa elävistä kahdeksan prosenttia ei aio tehdä lapsia. Nuoremmat ikäluokat ovat vanhempia useammin vapaaehtoisesti lapsettomia. Tutkimuksen mukaan vuosina 1975–1984 syntyneistä miehistä 4–5 % ja naisista 2–9 % halusi elää lapsivapaina. Vuosina 1985–1994 syntyneistä miehistä 25 % ja naisista 22 % halusi elää lapsivapaina.
Vuonna 2022 julkaistussa Nuorten hyvä elämä -tutkimuksessa havaittiin, että 20–29 -vuotiaista 63 % ei aseta lasten saamista tärkeimpien tavoitteidensa joukkoon.
Vuonna 2024 tehdyssä tutkimuksessa korkeakouluopiskelijoista noin 40 prosenttia ei halunnut saada lasta tulevaisuudessa. Vähiten (lisää) lapsia toivoivat 30–34-vuotiaat (naiset 45 %, miehet 52 %). Lapsitoiveiden yleisyys ei eronnut korkeakoulusektorien välillä. Opiskelijoista 44 prosenttia ilmoitti haluttomuuden sitoutua pieniin lapsiin merkittäväksi esteeksi hankkia lapsia. Haluttomuus sitoutua pieniin lapsiin oli naisilla (48 %) yleisempi lasten hankinnan este kuin miehillä (40 %).