Grand opéra (ranskaa, suom. "suuri ooppera") on oopperan tyylilaji, joka oli hyvin suosittu varsinkin 1800-luvun puolivälin Pariisissa. Grand opérassa nousivat merkittävään asemaan ulkomusiikilliset asiat: tuotannot olivat suurellisia ja mahtipontisia ja oopperoiden aiheet usein korkealentoisia ja mytologisista hahmoista kertovia. Lajityypin eturivin kannattajia olivat saksalais-ranskalainen säveltäjä Giacomo Meyerbeer ja ranskalainen libretisti Eugène Scribe.
Grand opéran tunnusmerkistöä viisi näytöstä vahva paikallisväri valtava esiintyjäjoukko rakkaustarina mahtavat kuorot pitkät balettiosuudet tunteelliset ja räiskyvät duetot pitkät vastakkainasettelut, usein sukujen väliset maata vavisuttava loppu, usein esimerkiksi tulivuorenpurkaus tai laivan uppoaminen
Esimerkkiteoksia Auber: La Muette de Portici (1828) Rossini: Guillaume Tell (1829) Meyerbeer: Robert le Diable, (1831) Halévy: La Juive (1835) Meyerbeer: Les Huguenots, (1836) Berlioz: Troijalaiset Verdi: Aida, (1871)
Huomioitavaa Ilman aksenttimerkkiä käytettynä termillä voidaan nykyään viitata myös mihin tahansa suuren kokoluokan oopperaan, esimerkiksi Verdin Don Carlosiin.
Luokka:Oopperan tyylilajit