Kuusjoen seurakunta oli Turun arkkihiippakuntaan ja Perniön rovastikuntaan kuulunut evankelis-luterilainen seurakunta Varsinais-Suomen maakunnassa.Etelämäki s. 107–110. Seurakunta toimi samannimisen Kuusjoen kunnan alueella.
Vuonna 1699 Kuusjoen alueesta muodostettiin Uskelan seurakuntaan kappeliseurakuntana kuuluneen Perttelin seurakunnan alainen saarnapiiri, mikä mahdollisti omat jumalanpalvelukset. Aiemminkin jumalanpalveluksia on kulmakunnalla mahdollisesti pidetty, mutta niistä on vain viitteitä.Oja s. 147–149. Perttelin kappeliseurakunnan alainen Kuusjoen saarnahuonekunta muodostettiin 1822.Oja s. 231. Perttelistä tuli itsenäinen seurakunta 1869, ja vuonna 1886 Kuusjoesta tehtiin sen kappeliseurakunta.Oja s. 259. Itsenäinen seurakunta eli Kuusjoen kirkkoherrakunta aloitti toimintansa 1913.Oja s. 293.
Salon seudun kuntaliitoksessä vuonna 2009 seudun kymmenen kuntaa yhdistyivät uudeksi Saloksi. Samalla seurakunnat yhdistyivät uudeksi Salon seurakunnaksi. Entistä Kuusjoen seurakuntaa vastaa nykyään Salon seurakunnan Kuusjoen alue.
Seurakunnallisen toiminnan varhaisvaiheita
Alkuaan Halikon muinaispitäjästä muodostettu Uskelan kirkkopitäjä käsitti tavattoman laajan alueen. Suurpitäjästä erotettiin useita kirkkopitäjiä jo 1200- ja 1300-luvuilla. Vuoden 1400 tienoilla Uskelan kirkkopitäjää järjesteltiin niin, että Uskelan emäseurakuntaan jäi vain kahdeksan kylää. Vähän aiemmin Uskelan kirkkopitäjään liitetystä Salon kirkkopitäjästä muodostettiin vuoden 1400 tienoilla Uskelan kirkkopitäjän alainen Salon kappeliseurakunta ja Uskelan emäseurakunnan pohjoisesta loppuosasta muodostettiin Perttelin kappeliseurakunta. Siihen kuului myöhemmän Perttelin alueelta 17 kylää, myöhemmän Kuusjoen alueelta 9 kylää, myöhemmän Kiskon alueelta 2 kylää, myöhemmän Kiikalan alueelta 19 kylää, myöhemmän Somerniemen alueelta 3 kylää ja myöhemmän Someron alueelta 7 kylää. Perttelin kappeliseurakunnan valtava alue supistui sitten vuosien varrella perustettaessa uusia kirkkopitäjiä. Perttelin kappeliseurakuntaan kuuluneet Someron ja Somerniemen kylät siirrettiin 1492 Someron kirkkopitäjään ja myöhemmän Kiskon alueen kaksi kylää siirrettiin 1605 Kiskon kirkkopitäjään. Perttelin kappeliseurakuntaan kuuluneista myöhemmän Kiikalan 17 kylästä muodostettiin 1639 uusi itsenäinen Kiikalan kirkkopitäjä. Vuoden 1639 jälkeen Perttelin kappeliseurakuntaan kuului vain myöhemmät Perttelin ja Kuusjoen kuntien alueet.Oja s. 136–137.
Kuusjoen yökunnat
Kirkkopitäjää ja kappeliseurakuntaa pienempi kirkollinen alueyksikkö oli ainakin 1300-luvulta lähtien yökunta. Nimitys perustuu siihen, että tällaisen yhteisön tehtävänä oli tarjota yhden yön majoitus ja kestitys kirkkoherralle ja tämän seurueelle, kun nämä liikkuivat kylissä keräämässä veroja ja suorittamassa kirkollisia toimituksia. Lisäksi kunkin yökunnan tehtävänä oli osallistua pappilan rakennusten ylläpitoon. Vuonna 1553 Uskelan emäseurakunnan ja Perttelin kappeliseurakunnan kylistä oli muodostettu neljä yökuntaa: Hiiden yökunta, Kaninkolan yökunta, Kuusjoen yökunta ja Uskelan yökunta. Kuusjoen yökuntaan kuuluivat seuraavat kylät: Hämäläinen, Impola, Kanunki, Kraatarla, Kurkela, Kuusjoenperä, Kuttila, Pappila ja Tiskarla. Kuusjoen ja Hiiden yökunnat olivat huomattavasti muita pienempiä, sillä niihin oli aiemmin kuuluneet myös Someron kirkkopitäjään siirretyt kylät. Uskelan yökunta oli suomalaisen oikeuden aluetta ja kolme muuta yökuntaa ruotsalaisen oikeuden aluetta. Myöhemmin Perttelin kappeliseurakunta jakaantui aiemman neljän yökunnan sijasta kuuteen yökuntaan. Vuosina 1645–1794 Kuusjoenperän yökuntaan kuului Hämäläinen, Kanunki, Kuusjoenperä, Kuttila ja Tiskarla sekä Kraatarlan yökuntaan Impola, Kraatarla, Kurkela ja Pappila.Oja s. 137–139.
Kuusjoki osana Perttelin seurakuntaa
Suomen seurakuntien hallintoelimet
Kirkkopitäjän hallinnon toimielimiä olivat pitäjänkokous, pitäjän kirkkoneuvosto, kappeliseurakunnan kirkonkokous, kappeliseurakunnan kirkkoneuvosto, kirkonisäntä sekä yökuntien kuudennusmiehet ja ruotutalonpojat. Pitäjän kaikkien maanomistajien kesken pidetyssä pitäjänkokouksessa puhetta johti kirkkoherra. Kokouksessa luotiin kirkollisen toiminnan suuntaviivat sekä käsiteltiin emäkirkon ja kirkkoherranpappilan rakentamis- ja korjausasiat. Kappeliseurakunnan kirkonkokousta johti pitäjän kirkkoherra tai kappeliseurakunnan kappalainen. Kokoukseen saivat ottaa osaa vain kappeliseurakunnan jäsenet. Kokouksissa päätettiin kappelikirkon ja kappalaisenpappilan rakentamisesta ja korjaamisesta, hautausmaan laajuudesta ja kunnossapidosta, kirkollisista maksuista ja rasituksista, kirkonisännän ja kirkonpalvelijain valitsemisesta ja palkkioista, lasten opetuksesta, vaivaishoidon järjestämisestä sekä ehkäisy- ja rankaisutoimista epäkristillisten elämäntapojen suhteen.Oja s. 139–141.
Kirkkokuri
Kirkkokuriin liittyviä kysymyksiä käsitteli seurakunnan kirkkoneuvosto. Pitäjän kirkkoneuvoston muodostivat kirkkopitäjän papisto, kirkonisännät ja kuudennusmiehet. Kirkkoherran johtamaan kappeliseurakunnan kirkkoneuvostoon kuuluivat kappalainen, kirkonisäntä ja paikalliset kuudennusmiehet. Kirkonisännän tuli huolehtia seurakunnan saatavien kantamisesta, rahojen säilyttämisestä ja niiden tilittämisestä papistolle ja kirkonkokoukselle. Hän myös teetti pienet kirkonkorjaukset ja hankki tarpeelliset tavarat. Pitkän kirkkomatkan vuoksi Kuusjoen talojen isäntiä ei yleensä valittu Perttelin kappeliseurakunnan kirkonisänniksi.
Kuudennusmiesten eli seksmannien tehtävänä oli seurata yökunnan asukkaiden kirkossa ja ripillä käyntiä, valvoa kristillistä elämää, ilmiantaa rikkomuksia tehneet yökuntalaiset, periä kirkolliset sakot, valvoa lasten opetusta, järjestellä vaivaishoito sekä jakaa kirkon ja pappilan rakentamistehtävät ja tarkkailla noudatettiinko niistä koituneita velvollisuuksia. Jakamattoman Kuusjoen yökunnan kuudennusmiehistä tiedetään nimeltä kaksi. Kahtiajaon jälkeiseltä ajalta tunnetaan useampia sekä Kuusjoenperän että Kraatarlan yökunnasta.
Vuonna 1698 määrättiin kaikkiin Perttelin kappeliseurakunnan yökuntiin ruotutalonpoikia (). Heidän tehtävänsä oli viivyttelemättä periä kirkolliset sakot niiltä seurakuntalaisilta, jotka ilman laillista estettä olivat saapumatta katekismuskuulusteluun. Ensimmäinen ruotutalonpoika Kuusjoenperän yökunnassa oli Kuttilan kylästä Simo Eerikinpoika Kutti ja Kraatarlan yökunnassa Kraatarlan kylästä Heikki Martinpoika Kulta.
Velvollisuudet
Kuusjokelaiset osallistuivat luonnontuotteina suoritetuilla veroilla ja päivätöitä tekemällä seurakuntansa ylläpitoon. Näin mahdollistui Uskelan kirkkoherran ja pitäjänapulaisen sekä Perttelin kappeliseurakunnan kappalaisen, lukkarin ja suntion palkan maksu sekä Uskelan ja Perttelin kirkkojen rakennus- ja kunnossapitokustannusten suorittaminen. Laajempiin kirkkojen rakennus- ja korjaustöihin kuusjokelaisten täytyi muiden Uskelan ja Perttelin asukkaiden ohella osallistua tekemällä päivätöitä työmaalla. Kuusjoen yökunnan asukkaiden velvollisuutena oli kirkoista huolehtimisen lisäksi ylläpitää tietyt rakennukset. Uskelan pappilasta heille kuului huolenpito piispantuvasta, mallaspirtistä, tallin viereisestä navetasta, keskimmäisestä riihestä ja puolet luuvasta eli riihen yhteydessä olevasta puimahuoneesta. Perttelin kappalaisenpappilan rakennusten osalta ei ole säilynyt yhtä yksityiskohtaisia tietoja.Oja s. 141–143.
Pakollisten velvollisuuksien ohella kuusjokelaiset harrastivat lahjoitusten tekemistä seurakuntansa hyväksi. Tiedetään, että Piiparpyölin uudistalon isäntä lahjoitti 1300-luvulla Uskelan pappilalle kahdeksan heinäkuorman sadon tuottaneen niityn. Kirkon tileissä on merkintöjä muistakin lahjoituksista. Vuonna 1646 on merkitty muistiin, että Kuusjoen talonpojat lahjoittivat kirkolle karhunnahan. Vuonna 1707 he lahjoittivat uuden karhunnahan. Kirkossa karhunnahkaa käytettiin alttarimattona, mikä olikin sen ainoa kätevä käyttötapa. Perttelin kirkko ei suinkaan ollut Suomen ainoa paikka, jossa alttarin porras oli verhottu pitkäkarvaisella karhuntaljalla. Tapa on ollut yleinen Suomessa ja muissakin maissa. Tällaisen perinteen on arveltu juontuvan pakanuuden ajalta, jolloin sen tarkoituksena olisi ollut metsästysonnen varmistaminen uhraamalla karhunnahka.
Kirkolliset tuomioistuimet
Oikeudenhoidosta huolehtivat maallisten nimismiespitäjien kihlakunnanoikeuksien ja laamanninoikeuksien rinnalla kirkolliset tuomioistuimet eli kirkkopitäjien rovastinkäräjät ja piispankäräjät. Rovastinkäräjillä tuomarin tehtäviä hoiti rovastikunnan rovasti () ja oikeuden jäseninä oli kirkkopitäjän talonpojista valittu 12-miehinen lautakunta. Piispankäräjillä tuomioistuimen muodostivat hiippakunnan piispa ja lautakunta.Oja s. 143–145.
Kuusjokelaisia koskevia merkintöjä Uskelan rovastinkäräjien sakkoluetteloissa on useita. Esimerkiksi vuonna 1561 tuomittiin useita kolmen markan sakkoja salavuoteudesta. Kanungin Matti sai kolmen markan sakon käräjähaasteen laiminlyönnistä. Hänet oli haastettu vastaamaan appensa pahoinpitelystä. Vuonna 1577 Kurkelan Heikki ja Eerikki Paavonpoika saivat kumpikin kolmen markan sakon niskoittelusta kirkkoherraa vastaan. He olivat kieltäytyneet päästämästä kirkkoherraa koteihinsa pääsiäisenä. Niin ikään vuonna 1577 tuomittiin Kuusjoenperän Kreulle kolmen markan sakko, koska hän oli veistänyt hirsiä helluntaina. Yleisemmin voidaan todeta, että kirkollinen oikeudenhoito huolehti muun muassa salavuoteudesta, papiston vastustamisesta, sapatin rikkomisesta sekä omien vanhempien tai puolison vanhempien pahoinpitelystä rankaisemisesta.
Rovastinkäräjien ja piispankäräjien tuomiovalta säilyi 1600-luvun alkupuolelle saakka. Silloin niille kuuluneista rikkeistä rankaiseminen siirtyi maallisille tuomioistuimille eli kihlakunnanoikeudelle ja hovioikeudelle. Uudistuksen seurauksena piispankäräjistä muotoutui piispantarkastus ja rovastinkäräjistä rovastintarkastus. Tarkastusten pääasiallisena tarkoituksena oli ohjata ja valvoa kirkkopitäjän sielunhoitoa ja taloudenhoitoa.
Maalliset tuomioistuimet eivät kuitenkaan huolehtineet kaikista kirkollisista järjestysasioista. Osan rikkeistä käsitteli tuomiokapituli ja 1600-luvun puolivälistä lähtien seurakuntiin perustetut kirkkoneuvostot. Niiden asiana oli rangaista, jos seurakunnan jäsen ei osallistunut jumalanpalveluksiin, käynyt ehtoollisella tai laiminlöi katekismuskuulustelun, aiheutti kirkossa häiriötä, aloitti aviollisen elämän ennen vihkimistä tai riitautui aviopuolisonsa kanssa. Rangaistuksia olivat nuhteet, ankara varoitus, sakko, häpeärangaistus, julkirippi tai ehtoollisella käynnin kieltäminen. Häpeärangaistuksena käytettiin 1600-luvun loppupuoliskolta lähtien aiemmin kirkon ovella seisottamisen sijaan istuttamista kirkon eteisessä olevassa jalkapuussa tai kirkon käytävälle sijoitetussa häpeäpenkissä. Esimerkiksi vuonna 1660 Turun tuomiokapituli ratkoi Kuusjoen Kraatarlan kylän Kullan rengin Heikki Pertunpojan kihlauksen purkua, kun tämä oli kihlannut Turun Ryssänmäeltä ratsumiehenlesken, mutta sitten hylännyt hänet. Perttelin kirkkoneuvosto tuomitsi vuonna 1696 Kanungin kylästä kotoisin olleen Kreetan jalkapuuhun, sillä tämä oli katekismuskuulustelussa soimannut Uskelan pitäjänapulaista.
Perttelin seurakunnan elämää thumb|Perttelin kirkko.
Kuusjokelaiset kävivät jumalanpalveluksissa Perttelin kirkossa, jossa heille oli varattu vakinaiset istumapaikat eli penkkisijat. Kirkon vanhin säilynyt eli 1640 kirjalliseen muotoon laadittu penkkijärjestys määräsi esimerkiksi, että kuorissa miesten puolella viidennessä penkissä oli Kuttilan kylän Kutin talon miespuolisten asukkaiden paikat ja naisten puolella viidennessä penkissä istuivat Kurkelan kylän Tuomolan ja Kuttilan kylän Kutin talon naisväkeä. Penkkijärjestystä laadittaessa otettiin huomioon talon emännän ja isännän suvun paremmuus tai huonous toisiin taloihin verrattuna.Oja s. 145–146.