Tagikaks — olimme valaanpyytäjiä on Kira Jääskeläisen ohjaama dokumenttielokuva, ohjaajan ensimmäinen. Se on kuvattu viiden vuoden aikana Tšukotkassa ja valmistui vuonna 2012.
Tausta Opiskellessaan 2000-luvun alkuvuosina Kööpenhaminan yliopistossa Jääskeläinen osallistui tutkimusmatkaan Tšukotkan niemimaa]]lle ja kirjoitti keräämästään aineistosta lopputyönsä. Matkan jälkeen hän viipyi alueella ja kuvasi materiaalia, jota käytti myöhemmin kun haki rahoitusta tähän dokumenttiinsa. Beringin salmen luonto teki Jääskeläiseen suuren vaikutuksen, “tuli tunne, että siellä sielu lepää”.
Itse elokuvaa tehtiin viisi vuotta. Ensimmäiselle varsinaiselle kuvausmatkalle Jääskeläinen lähti yksin, mutta myöhemmillä kolmella oli mukana myös kuvaaja Timo Peltonen ja tuottaja-äänittäjä Jouni Hiltunen. Ensimmäisellä matkalla Jääskeläinen löysi päähenkilöt ja teki heidän kanssaan sopimukset. Matkat olivat yleensä pitkäkestoisia. Jääskeläinen oli ainoa ryhmästä, joka osasi venäjää, joten hän hoiti myös käytännön asioita ja kuvausjärjestelyjä. Se, että asiat hoiti nainen, oli venäläisessä yhteisöissä useimmille paikallisille uutta.
Dokumentin sisältö Tagikaks – olimme valaanpyytäjiä kertoo kahdesta veljestä, Koljasta ja Sašasta, jotka kuuluvat siperianjupikeihin ja asuvat Novoje Tšaplinon kylässä Tšukotkan itäisen kärjen lähituntumassa.
Jääskeläinen oli matkoillaan tehnyt havaintoja paikallisista alkuperäisasukkaista: “Minua kosketti se, että valaanpyytäjät elävät huikean kauniissa ympäristössä mutta eivät voi kovin hyvin. Mistä nuoret rakentavat identiteettinsä, jos eivät halua olla metsästäjiä.”
Veljeksistä Kolja jatkaa isiensä viitoittamalla tiellä valaanpyytäjänä. Saša sen sijaan ei halua pyyntihommiin, vaan on töissä kanadalaisen rakennusfirman leivissä, kunnes tuo firma menee konkurssiin. Elämä kotikulmilla on karua, vaihtoehdot ovat vähissä. Kylän nuoret naiset ovat muuttaneet suuriin kaupunkeihin. Miesten osana on pyytää merinisäkkäitä ja kaloja. Kun koulut on käyty ja ulkopuolisen firman työt loppuvat, ei pyyntitöiden ja kalastamisen lisäksi ole muuta tekemistä kuin ryypätä tai katsoa televisiota.
Venäläisten rajavartijoiden helikopterit seuraavat pyyntiretkeläisiä, koska ollaan Alaskan ja Yhdysvaltojen läheisyydessä. Eräs kyläläinen oli luikahtanut sinne, eikä sellaista enää sallita. Vierailuista Saint Lawrencen saarelle sukulaisten luokse voidaan enää vain haaveilla.
Dokumentti etenee verkkaisesti, Kolja ja Saša ovat kuvissa vähäpuheisia, heidän ääniraitansa ovat erikseen äänitetty.
Arvostelut Hufvudstadsbladetin Pia Ingströmin mukaan dokumentti on “hieno ja pohdiskeleva”:
TV-maailman kommentaattori Jussi Karjalainen kirjoittaa:
Ilta-Sanomien arvostelija Taneli Topelius sanoo elokuvasta seuraavaa:
Esitykset Elokuva on esitetty seuraavilla festivaaleilla: Arctic Fury Film & Media Festival, Rovaniemi, marraskuu 2012. Plus Camerimage International Film Festival, Bydgoszcz, Puola, marraskuu 2012. Artdocfest, Documentary film festival, Moskova, joulukuu 2012. International Film Festival Pecheurs du Monde, Lorient, Bretagne, maaliskuu 2013. Barents Ecology Film Festival, Petroskoi, Karjalan Tasavalta, huhtikuu 2013. Tampereen elokuvajuhlat, maaliskuu 2014. Yle TV1 esitti elokuvan maaliskuussa 2014.
Elokuvan on tuottanut tuotantoyhtiö Katharsis Films Oy.
Palkinnot 1. palkinto, alle tunnin mittaiset dokumenttielokuvat Barents Ecology Film Festival, Petroskoi, Karjalan Tasavalta, huhtikuu 2013. (Tilaajille) Juryn erityismaininta International Film Festival Pecheurs du Monde, Lorient, Bretagne, maaliskuu 2013.
Lähteet
Luokka:Vuoden 2012 dokumenttielokuvat Luokka:Suomalaiset dokumenttielokuvat