Hybridisodankäynti on valtiollista tai ei-valtiollista toimintaa, jossa käytetään useita sodankäynnin muotoja, kuten tavanomaista asevoimaa, epätavanomaista taktiikkaa ja rikollista toimintaa. Sotataidollisesti kyse on epäsuoran (indirect) ja suoran (direct) sotataidollisen lähtökohdan sulauttamisesta toisiinsa. Englanninkielisessä keskustelussa näitä lähtökohtia kutsutaan eräänlaisina lähestymistapoina sodankäyntiin: "approach to warfare”. Niillä viitataan sotataidollisiin perusteisiin, paradigmoihin, jotka ovat keskenään perustavanlaatuisesti erilaisia.
Hybridisodan osapuolet voivat olla tavanomaisia (asevoimat) tai epätavanomaisia (sissejä, kapinallisia, terroristeja) joukkoja, jotka voivat olla valtiollisia tai ei-valtiollisia toimijoita ja jotka pyrkivät yhteiseen poliittiseen tavoitteeseen. Hybridisodankäynnissä yhdistellään sotilaallisia, taloudellisia, poliittisia ja muita ei-fyysisiä toimia poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Keinovalikoiman laajuus on toisaalta vain osoitus hybridisodan suoruuden ja epäsuoruuden liittymisenä kaikkialle inhimilliseen.
Hybridisodankäynnissä käytetään esimerkiksi informaatiosodankäynnin ja epätavanomaisen sodankäynnin menetelmien yhdistelmiä strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Hybridisodankäynti on aina ollut osa sodankäyntiä. Hybridisodankäyntiä sisältäviä kriisejä ei pidä tulkita ainutlaatuisiksi. Hybridisodankäynnin käsite ei rajaa ulkopuolelleen mitään aikaisempaa sotilaallisten, poliittisten tai taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseen käytettyä vaikutustapaa. Keinovalikoiman laajentuminen ei tee sotilaallista voimankäyttöä vanhentuneeksi uhkamalliksi.
Hybridisodankäynnin käsite kuvaa sodankäynnin muutosta. Sodankäynnissä käytetään jatkuvasti uusia keinoja. Epätavanomaisista sodankäynnin keinoista tulee tavanomaisia ja epätavanomaisiksi keinoiksi kehitetään jatkuvasti jotakin aivan uutta. Hybridisodankäynti käsitteenä laajentaa käsitystä siitä, mikä voidaan luokitellaan sodankäynniksi. Hybridisodankäynnissä ei ole teoreettisessa mielessä mitään radikaalisti uutta. Kiinnostavampaa on tosin pohtia miksi sentyyppiseen varautuminen ja siihen liittyvien sotataidollisten ajatusten omaksuminen on ollut länsimaisille osapuolille perinteisesti niinkin työlästä.
Hybridisodankäynti-keskustelu sisältää potentiaalia, jos se osataan hyödyntää oikein. Lähes samanlaisesta potentiaalista oli kyse toisen maailmansodan aikaisessa salamasota- eli Blitzkrieg-ilmiössä, joka amerikkalaisessa pohdinnassa jalostui liikesodankäynnin konseptiksi (maneuver warfare) kylmän sodan aikana. Kyse oli siitä miten asevoiman sotataidollisilla ajatuksilla sekä johtamisen (command and control) lähtökohdilla ajateltiin pystyttävän kukistamaan vastustaja jo ennen kuin se hakeutui taisteluun. Tältä osin salamasota ja hybridisodankäynti ovat sotataidollisina konsepteina lähellä toisiaan.
Hybridisodankäynti Hybridisodankäynnissä hyödynnetään vastustajan kulttuurisia tasoja ja itsestäänselvyyksiä. Kohteena eivät siis ole pelkästään rakenteet (sotataidollinen suoruus), vaan ajattelutapa (sotataidollinen epäsuoruus).
Aseettomat sodankäyntikeinot täydentävät tai korvaavat avointa väkivaltaa. Hybridisodassa käytetään monenlaisia psykologisia, teknisiä, taloudellisia ja sotilaallisia keinoja. Psykologisia keinoja ovat mm. väärien tietojen levitys, painostus, pelottelu, palkitseminen. Tiedotusvälineissä saatetaan levittää yksipuolisia tietoja ja tehdä tietoverkoissa erilaisia hyökkäyksiä ja murtoja. Taloudellisia keinoja ovat tavaroiden jne. toimitusten katkaisut, hinnankorotukset jne. Lievempiä sotilaallisia keinoja ovat levottomuuksien synnyttäminen ja tukeminen, sissisota ja erikoisjoukkojen käyttö. Hybridisota voi tarvittaessa muuttua tavanomaiseksi sodaksi, jopa ydinsodaksi. Ennen kokeilemattomia sotatekniikoita voi olla mukana. Yllätyksellinen ja peitetty sodankäynti lamauttaa ja harhauttaa vihollista. Hybridisodankäynti on vaikeasti ennustettavaa. Hybridisodankäynnin tarkoituksena on pyrkiä poliittisiin tavoitteisiin mahdollisimman pienellä väkivallalla tilanteesta riippuen.
Hybridisodankäynti ei ole teknologiariippuvaista. Se kuvaa niitä sotataidollisia lähtökohtia ja sitä käytettyä sotataidollista ajattelu- sekä ajatustapaa minkä uskotaan ohjaavan asevoimia tai muu vastaava ryhmittymä käyttämään erilaisia suorituskykyjä tavalla, jonka uskotaan mahdollistavan poliittis-strategisten tavoitteiden saavuttamisen.
Tavanomaisen ja epätavanomaisen sodankäynnin kokemus on aika, paikka ja etenkin kulttuurisidonnaista. Kiinalainen Sunzi kirjoitti jo yli 2000 vuotta sitten, että tavanomaista on se mitä odotetaan ja mihin on varauduttu. Epätavanomainen on yllätyksellinen elementti. Jotkut tietyt sotilaalliset suorituskyvyt ja niiden yhdistetty käyttö voivat olla juuri nyt epätavanomaisia, koska potentiaalinen vastustaja ei osaa niihin varautua. Tilanne voi muuttua radikaalisti lyhyessä ajassa, jos vastustaja kehittää vastatoimia juuri näitä menetelmiä ja keinoja vastaan.
Hybridisodankäynti on ensisijaisesti sotataitoon liittyvä termi, jota on syytä käyttää tässä kontekstissa, tai ainakin huomioida sen varsinainen käyttötarkoitus. Puhuessamme hybridiautosta tiedämme että puhumme voimanlähteen yhdistämisestä. Hybridisodankäynnin kontekstissa kyse on abstraktimmasta lähtökohdasta ja siksi käsitteesseen voidaan liittää siihen kuulumatonta. Suomalaisessa sotataitoterminologiassa sekoitamme muutenkin toisiinsa poliittis-ideologisen sodan ja sodan päämääriin pyrkivän ja tähtäävän sodankäynnin taidon ja siihen liittyvän sotataidollisen ajattelu- ja ajatustavan. Sotataito on voittamisen taitoa ja taidetta.
Hybridisodankäynti voi olla asevoimien käyttämä konsepti tai jopa asevoiman käyttämä virallinen sotilaallinen doktriini.
Hybridisodankäynti sulauttaa kaksi erilaista tapaa käydä sotaa Esimerkiksi Vietnamin sodassa Yhdysvaltojen asevoima kävi tavanomaista sotaa, mutta sen vastustaja kävi epätavanomaista sotaa, jota kutsutaan (edelleen) sissisodaksi. Vietamin sodasta on jäänyt sanonta, jossa amerikkalaiset eivät hävinneet yhtään taistelua, mutta silti he hävisivät itse sodan. Kiinnostavaa on havaita, että tämäntapainen asetelma toistui niin Irakin sodassa 2000-luvun alussa kuin Naton Afganistanin operaatiossa. Myös Neuvostoliiton vastoinkäymiset Afganistanissa 1980-luvulla johtuivat tästä sodankäyntitapojen erilaisuudesta. Sodankäynnin historia tuntee muitakin vastaavanlaisia esimerkkejä. Toisen puunilaissodan voittajaksi selviytyi Rooma vaikka se hävisi alkuvaiheessa taistelut Hannibalin Karthagon asevoimille. Roomalainen Scipio Africanus käytti Zaman taistelussa Hannibalin omaa taktiikkaa Hannibalin omalla maalla ja yllätti täysin Karthagon asevoiman.
Hybridisodankäynnissä yhdisteään tavanomainen ja epätavanomainen. Edellisten esimerkkien valossa näyttäytyy hyvin miten vaikeaa tätä on käsitteellistää. Yksi selitys sotatoimien menestykseen ja epäonnistumiseen voisi olla seuraavanlainen: Vietnamin ja Afganistanin sissiarmeijat sekä Scipio Africanuksen joukot kykenivät poikkeuksellisella tavalla sulauttamaan menestyksekkäästi tavanomaisen ja epätavanomaisen sodankäyntitavan piirteitä.
Hybridisodankäynnin englanninkielisessä tulkinnassa liitetään mainittuihin sodankäyntitapoihin myös kyberkybersodankäynnin virtaukset. Uudenlaisen elementin yhdistäminen aikaisempaan tavanomainen-epätavanomainen -asetelmaa on vain osin perusteltavissa. Kyber on kiistamatta suorituskyky jolla on valtavaa potentiaalia sodankäynnissä mutta toisaalta kyse on oman aikamme teknologisiasta ja sen käytöstä jonka merkityksen näemme juuri nyt yllättävänä ja myös potentiaalisena. Kyberin käytöllä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia sodankäynnissä. Sitä voidaan käyttää osana tavanomaisesti suunniteltuja ja toteutettuja sotatoimia tai sitten epätavanomaisesti, vastustajaa yllättäen. Uusien teknologioiden tehokkuus riippuen siitä miten sitä käytetään juuri tietyssä ajassa ja paikassa (ja informaatiotilassa). Panssarivaunuja käytettiin ensimmäisen kerran ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla Cambrain taistelussa. Vaunujen käyttö yllätti perusteellisesti saksalaisten puolustuksen mutta alkushokin jälkeen tähänkin uuteen tekniseen väliseeseen totuttiin. Saksan Armeijan toisen maailmansodan "salamasodankäynti" antoi panssarivaunujen käytölle uudenlaista operaatiotaidollista (epätavanomaista) merkitystä. Kyberin on myös muututtava jatkuvasti säilyttääkseen epätavanomaiset ja yllättävät piirteensä.
Asevoimien sotilaalliset doktriinit painottavat yleensä joko suoraa tai epäsuoraa sotataidollista lähtökohtaa. Sodankäynnin käytäntö on ehkä näiden yhdistämistä, mutta asevoimien kenttäohjesäännöt eivät nojaa molempiin lähtökohtiin. Näin on doktriinipolitiikkassa ollut ainakin länsimaissa asevoimissa ja erityisesti Yhdysvaltain asevoimien doktriineissa, joissa on painotettu lähes pelkästään tavanomaista tapaa käydä sotaa. Venäjän toimet Ukrainassa 2014 ovat herättäneet kysymyksen venäläisestä sotataidollisesta ajattelutavasta, joka näyttää perustuvat hybridilähtökohtaan. Sodankäynnin havaittiin olevan vaikeasti ennustettavaa ja Natossa jouduttiin lähinnä vain arvailemaan sotatoimien seuraavaa vaihetta ja eri osapuolten sodan päämääriä. Myös Suomen puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg korosti että venäläinen sodankäyntitapa on muuttunut puheessaan valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla 2014. Tällä hän tarkoitti venäläisen sotataidon omaavan piirteitä, jotka eivät tule enää massiivista suurhyökkäys-mallia tai staattista rintamalinjasodankäynnin lähtökohtaa.
Hybridisodankäynti käytännössä Afganistan ja Irak Yhdysvaltojen Afganistanin (2001-) ja Irakin (2003-) operaatioiden aikana vihollistoiminnasta tehtyjen havaintojen katsottiin edellyttävän erilaista asevoimien käyttötapaa. Perinteisillä sodankäynnin keinoilla ei saavutettu rauhaa, jolloin hybridi-periaatteella sodankäyntiin yhdistettiin pehmeitä ja kovia sotilaallisia operaatioita. Hybridisodankäynnin ilmentymistä ovat edistäneet mm. kybersuorituskykyjen kehittyminen ja miehittämättömyyden lisääntyminen. Sotataidollisesti Afganistanissa ja Irakissa törmäsi "länsimainen" suoruus ja "itämainen" epäsuoruus, joka johti vastaavanlaiseen asetelmaan missä Yhdysvallat olivat Vietnamin sodassa. Taktinen ylivoima ei taannut sotatoimien ja sodan voittamiseen tähtäävien päämäärien saavuttamista.
Hizbollah ja Israel Frank Hoffman on kuvannut hybridisodankäynnin prototyyppinä Hezbollahin toimintaa toisessa Libanonin sodassa. Hänen mukaansa aikaisemmin sodankäynnissä oli käytetty konventionaalista ja epätavallista taktiikkaa, terrorismia ja rikollista toimintaa, mutta Israelin ja Hezbollahin välisessä sodassa oli ensi kertaa havaittavissa moniulotteisuutta, operationaalista integraatiota sekä informaatioulottuvuuden hyödyntämistä. Hezbollah ei-valtiollisena toimijana käytti aseellisia kykyjä valtion tavoin sekä toteutti vaikuttavia informaatio-operaatioita.
Toinen Libanonin sota on hyvä esimerkki siitä, kuinka ei-valtiollinen toimija (Hezbollah) onnistui taistelemaan onnistuneesti länsimaista asevoimaa (Israel) vastaan. Hezbollahin toiminta osoitti, että hyvin kurinalaiset, hyvin koulutetut ja hajautetut joukot voivat haastaa modernit tavanomaiset joukot yhdistämällä sissisodan taktiikkaa ja teknologiaa asutuskeskuksissa.
Pronssisoturikiista