Nicolas Paul Stéphane Sárközy de Nagy-Bócsa eli Nicolas Sarkozy [] (, s. 28. tammikuuta 1955 Pariisi) on entinen Ranskan tasavallan presidentti. Sarkozy on poliittiselta kannaltaan oikeistolainen ja vaatii tiukkaa linjaa suhteessa rikollisuuteen. Talouspoliittisesti hän kannattaa vapaata kilpailua ja liberalismia.
Sarkozy oli ennen presidenttikauttaan toiminut Ranskan sisäministerinä 2005–2007 ja valtiovarainministerinä 2002–2004. Hän voitti Ranskan presidentinvaalin vuonna 2007 ensimmäisen kierroksen 31,2 prosentin ääniosuudella. Toisella kierroksella hän sai muutaman prosenttiyksikön enemmän ääniä kuin vastaehdokkaansa, sosialistien Ségolène Royal.
Syyskuussa 2025 Sarkozy tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan. Tuomioistuimen mukaan hän teki sopimuksen Muammar Gaddafin kanssa vaalirahoituksesta vuoden 2007 presidentinvaaleihin ja lupautui vastineeksi vahvistamaan Libyan kansainvälistä asemaa. Sarkozy ei lopulta ottanut rahoja vastaan, mutta hänen katsottiin syyllistyneen salaliittoon. Sarkozy aloitti vankeustuomionsa suorittamisen La Santén vankilassa Pariisissa 21. lokakuuta 2025. Noin kolme viikkoa tämän jälkeen valitustuomiostuin hyväksyi hänen tapauksensa uudelleenkäsittelyyn ja hän vapautui toistaiseksi. Hän on kuitenkin valvonnan alainen eikä saa esimerkiksi poistua maasta.
Tausta Sarkozyn suku
Nicolas Sarkozy kuuluu isänsä puolelta unkarilaiseen alempaan aatelistoon.Heinz Duthel, Nicolas Paul Stéphane Sarközy de Nagy-Bocsa Or Nicolas Sarkozy, Lulu.com, 2008. , 9781409211372. s. 20. Sarkozyn äidinisä oli Thessalonikin juutalainen ja äidinäiti kotoisin varakkaasta katolilaisesta porvarisperheestä Lyonista.
Lapsuus, nuoruus ja koulutus Paul Sarkozy ja Andrée Mallah menivät naimisiin Pariisin 17. kaupunginosassa sijaitsevassa Saint-François-de-Salesn kirkossa 8. helmikuuta 1950. Perhe asui 17. kaupunginosassa ja siihen syntyi kolme poikaa: Guillaume (s. 1951), Nicolas (s. 1955) ja François (s. 1957).
Sarkozyn vanhemmat erosivat hänen ollessaan neljävuotias. Paul-isä kieltäytyi antamasta perheelleen rahallista tukea ja tapasi vain harvoin lapsiaan. Perhe asui ensin Nicolasin isoisän Benedict Mallahin pienessä kartanossa 17. kaupunginosassa, josta se muutti lännemmäksi vauraaseen Neuilly-sur-Seinen esikaupunkiin.
Sarkozyn mukaan isän lähtö vaikutti hänen tulevaan persoonaansa. Hän on sanonut kärsineensä alemmuudentunnosta suhteessa varakkaampiin ja pidempiin luokkatovereihinsa: "se, miten minusta tuli se, joka minä nyt olen, on niiden kaikkien lapsuudessa koettujen nöyryytysten summa", hän on sanonut myöhemmin.Catherine Nay (2007): Un pouvoir nommé désir.
Sarkozy kävi oppikoulunsa ja lukionsa hyvämaineisessa julkisessa Lycée Chaptal -koulussa, jonka 11–12 vuoden iässä käytävän kuudennen luokan hän reputti. Perhe siirsi hänet 17. kaupunginosassa sijaitsevaan katolilaiseen Cours Saint-Louis de Monceau -yksityiskouluun, jossa hän oli lähinnä keskinkertainen oppilas. Hän sai silti suoritettua ylioppilastutkinnon vuonna 1973. Hän kirjoittautui Nanterren yliopistoon, josta hän valmistui oikeustieteen maisteriksi pääaineena yksityisoikeus. Myöhemmin hän vielä suoritti lähinnä lisensiaattia vastaavan DEA-tutkinnon yritysoikeudesta. Tässä suhteessa hän eroaa monista muista nykyisistä korkean tason poliitikoista ja virkamiehistä, jotka ovat usein hallintoyliopiston käyneitä enarkkeja.
Nanterren yliopisto oli vuoden 1968 opiskelijaliikkeen alkukehto ja oli Sarkozyn aikana edelleen vasemmistolaisten opiskelijoiden tukikohta. Hiljaisena opiskelijana tunnettu Sarkozy liittyi pian oikeistolaiseen opiskelijajärjestöön, jossa hän oli hyvin aktiivinen. Asepalveluksensa hän suoritti osa-aikaisesti ilmavoimien siivojana. Valmistumisen jälkeen hän opiskeli Sciences Possa vuosina 1979–1981, mutta jäi valmistumatta. huonon englannin kielen taitonsa takia.See Catherine Nay's semi-official biography Läpäistyään auskultointia vastaavan kokeen hän pätevöityi yritysoikeuteen ja perhelainsäädäntöön perehtyneeksi juristiksi. Se jälkeen hän toimi yhtenä Silvio Berlusconiin ranskalaisista huippulakimiehistä.
Poliittinen ura thumb|Sarkozy UMP:n puoluekokouksessa vuonna 2004 Sarkozy valittiin jo 22-vuotiaana Neuillyn kaupunginvaltuustoon ja 28-vuotiaana sen kaupunginjohtajaksi, jossa virassa hän toimi 20 vuotta vuosina 1983–2002. Samalla hänen poliittinen uransa eteni ja hänet valittiin Ranskan parlamenttiin 1988. Sarkozyta pidettiin tässä vaiheessa presidentti Jacques Chiracin suojattina, ja hän pääsikin ministeriksi Édouard Balladurin oikeistohallitukseen 1993–1995 vastuullaan budjettiasiat.
Vuonna 1995 Sarkozy tuki Balladurin vaalikampanjaa presidentinvaaleissa. Tällöin hänen välinsä Chiraciin viilenivät, sillä sekä Chirac että Balladur olivat oikeiston presidenttiehdokkaita. Kun Chirac valittiin presidentiksi, Sarkozy joutui ulos hallituksesta. Yleinen näkemys on, että Chirac ja Sarkozy ovat olleet tämän jälkeen poliittisia vihamiehiä. Vuoden 1997 vaaleissa, jotka oikeisto hävisi, Sarkozy valittiin kansalliskokoukseen yhtenä RPR:n listan kärkiehdokkaista. Kun puoluejohtaja Philippe Séguin erosi tehtävästään, Sarkozy toimi hetken puoluejohtajana, mutta kun RPR:n kannatusluvut jäivät vuoden 1999 eurovaaleissa sen historian huonoimmiksi, johtajan paikka meni Michèle Alliot-Marielle. Siitä alkaen Sarkozy toimi Euroopan parlamentin jäsenenä heinä–syyskuussa 1999.
Keskinäisestä vihamielisyydestä huolimatta uudelleenvalittu Chirac hyväksyi vuonna 2002 Sarkozyn vaikutusvaltaiseen sisäministerin virkaan uuteen Jean-Pierre Raffarinin hallitukseen. Vuosi 2002 tiesi myös muutoksia puoluekentässä, kun vanha RPR lopetettiin ja perustettiin UMP (alkujaan Union pour la Majorité Présidentielle) tukemaan Chiracin uudelleenvalintaa. Sisäministerinä ollessaan Sarkozy ajoi tiukempaa linjaa suhtautumisessa rikollisuuteen, ja kiristi maahanmuuttopolitiikkaa. Hallituksen uudelleenjärjestelyissä maaliskuussa 2004 hänelle annettiin valtiovarainministerin salkku. Sisäministerin paikan sai aiempi ulkoministeri Dominique de Villepin. Seuraavan puolen vuoden aikana kävi selväksi, että Sarkozy halusi puolueensa UMP:n puheenjohtajaksi, kun paikka vapautui heinäkuussa 2004 Alain Juppén saatua rikostuomion korruptiosta. Alkoi myös näyttää todennäköiseltä, että Sarkozy tulisi pyrkimään presidentiksi vuoden 2007 vaaleissa, vaikka hänen vastustajansa haaveita pyrkivätkin torpedoimaan.
Sarkozyta syytettiin jo kesällä 2004 nimettömästi kahden miljardin euron lahjusrahojen säilyttämisestä luxemburgilaisessa Clearstream-pankissa, mikä osoittautui perättömäksi. Huomiota herätti se, että Le Monden huhtikuussa 2006 julkistamien tiedustelupalvelun kenraali Philippe Rondot’n kirjeiden mukaan De Villepin oli presidentti Chiracin määräyksestä käskenyt kaivaa esiin Sarkozyn mainetta leimaavia asioita.Les notes de Philippe Rondot impliquent directement l'Elysée
Kun Sarkozy viimein marraskuussa 2004 ilmoitti UMP:lle olevansa käytettävissä, valittiin hänet puolueen puheenjohtajaksi suurella ääntenenemmistöllä. Myös Chirac asettui tukemaan hänen valintaansa, kun Sarkozy suostui luopumaan samanaikaisesti ministerinpaikastaan. Valinta aiheutti tiettyä puolueen sisäistä jakautumista ”sarkozylaisten” ja Chiracille uskollisten poliitikkojen välillä. Presidentti Chirac teki kuitenkin Sarkozysta helmikuussa 2005 kunnialegioonan jäsenen. Maaliskuussa 2005 hänet valittiin taas uudelleen kansalliskokoukseen, josta hän oli joutunut eroamaan ministerin tehtävänsä takia.
Kun kyllä-puoli hävisi toukokuussa kansanäänestyksen EU:n perustuslaista, joutui perustuslakisopimusta ajanut Raffarinin hallitus eroamaan. Villepin muodosti uuden hallituksen 31. toukokuuta 2005, ja Sarkozy nimitettiin jälleen sisäministeriksi, nyt vanhemman ministerin (Ministre d'État) arvonimellä. Hän ei kuitenkaan eronnut puolueen puheenjohtajan asemastaan. Ministre d'Étatia voidaan yleensä pitää asemassaan presidentin ja pääministerin jälkeen Ranskan kolmanneksi vaikutusvaltaisimpana poliitikkona.
Sisäministerinä Sarkozyllä oli pääministeri Villepinin ohella keskeinen rooli syksyn 2005 lähiöiden mellakka-aallon hallintaan saattamisessa. Tuossa yhteydessä hän antoi kuuluisan kommenttinsa lähiöiden siivoamisesta painepesurilla (). Vaikka Sarkozyn ankara linja herättikin närää ongelmalähiöissä, suuri enemmistö ranskalaisista hyväksyi hänen toimensa. Banlieues : l'opinion adresse un satisfecit à Nicolas Sarkozy Ipsos 16.11.2005
Presidentinvaalit 2007 Sarkozy oli jo pitkään havitellut presidenttiehdokkuutta, kun 74-vuotiaan Chiracin kauden lähestyessä loppuaan, vaikka Chirac ei ollutkaan ilmoittanut jäävänsä vielä eläkkeelle. Lopulta tammikuussa 2007 Sarkozy valittiin virallisesti UMP:n ehdokkaaksi vuoden 2007 presidentinvaaleihin, eikä hänellä ollut vastaehdokkaita.
Presidentinvaalikampanjan aikana Sarkozyta vaadittiin eroamaan sisäministerin paikalta, kun le Canard enchaîné -lehti kertoi Sarkozyn pyytäneen salaista poliisia tutkimaan kilpailevan ehdokkaan Ségolène Royalin kampanja-avustajan Bruno Rebellen (joka oli entinen Greenpeacen johtaja) taustoja, etenkin hänen avioeroaan. Presidentinvaalikampanjansa aikana Sarkozy ehdotti maahanmuuton ja kansallisen identiteetin ministeriön perustamista yksinkertaistamaan maahanmuuttoasioita, mutta tämä nähtiin vain keinona kosiskella äärioikeistoa, jolla oli aiemmissa presidentinvaaleissa merkittävää kannatusta. Sarkozy voitti presidentinvaalin toisen kierroksen Royalia vastaan saatuaan äänistä 53,06 prosenttia.
Presidenttikausi pienoiskuva|Presidentti Sarkozy New Yorkissa syyskuussa 2007 Sarkozy vannoi virkavalansa 16. toukokuuta 2007 ja hän lupasi tällöin toteuttaa suuria uudistuksia. Hän lupasi muun muassa joustoja 35 tunnin työviikkoon, muttei luopumista siitä, ja ylitöiden verovapauden. Hän vannoi painavansa työttömyyden alle viiteen prosenttiin vuoteen 2012 mennessä (työttömyys oli 8,3 % vuonna 2007).
Sarkozy leikkasi ministerien määrän puoleen. Hallitukseen nimitettin 15 varsinaista jäsentä, joista seitsemän on naisia. Sen sijaan nuorempien ministerin määrä lisääntyi, joten hallitukseen tuli kaikkiaan 38 jäsentä, kuusi enemmän kuin edellisessä de Villepinin hallituksessa. Hän nimitti pääministeriksi François Fillonin ja antoi ulkoministerin paikan entiselle sosialistipuolueen edustajalle Bernard Kouchnerille. Kouchnerin lisäksi hallitukseen tuli kolme muuta vasemmiston edustajaa, muun muassa Éric Besson, joka oli toiminut Ségolène Royalin kampanja-avustajana tämän kampanjan alkupuolella. Hän ajoi myös Dominique Strauss-Kahnin valitsemista IMF:n johtoon.
Sarkozyn tukipuolue UMP voitti odotetusti kesäkuun 2007 vaalit. Sarkozyn vaalilupausten mukaisesti parlamentti sääti lain perintöverotuksen lieventämisestä. Lisäksi UMP leikkasi ylemmän keskiluokan veroja. Verovähennykset maksoivat 13 miljardia euroa, eikä valtion menoja silti juurikaan vähennetty.
Pian kautensa alettua Sarkozy aloitti neuvottelut Kolumbian presidentin Álvaro Uriben ja vasemmistolaisen FARC-sissiliikkeen edustajien välillä vapauttaakseen liikkeen pitämät panttivangit, erityisesti ranskalais-kolumbialaisen poliitikon Ingrid Betancourtin. Neuvotteluja jatkoi myöhemmin Venezuelan Hugo Chávez.
Sarkozy solmi Libyan johtajan Muammar Gaddafin kanssa turvallisuus- terveydenhuolto- ja maanmuuttosopimuksen. Sopimukseen sisältyi myös ranskalaisten MILAN-ohjusten myynti. Vierailullaan Libyassa Sarkozy solmi 25. heinäkuuta 2007 sopimuksen maiden ydinvoimayhteistyöstä ja kolmen ydinvoimalan rakentamisesta Libyaan.
Tammikuussa 2008 Sarkozy sopi Arabiemiirikuntien kanssa Ranskan sotilastukikohdan perustamisesta Persianlahdelle.
Sarkozy sai loppuvuodesta 2007 muut Euroopan maat hyväksymään Lissabonin sopimuksen, joka oli uudistettu versio Euroopan unionin perussopimuksesta, jonka Ranskan äänestäjät olivat hylänneet 2005. Hän sai myös aikaa Välimeren unionin Euroopan unionin ja muiden Välimeren rannikon maiden kanssa.