Positiivinen disintegraatio on yksilöiden persoonallisuuden kehittymistä koskeva teoria, jonka puolalainen psykiatri ja psykologi Kazimierz Dąbrowski (1902–1980) kehitti elämäntyönsä pohjalta.
Dąbrowskin luoma teoreettinen viitekehys poikkeaa valtavirtapsykologiasta siten, että siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle. Nämä disintegratiiviset prosessit nähdään siten positiivisena seikkana. Yksilöt, jotka eivät käy elämänsä aikana läpi positiivista disintegraatiota, pysyvät koko elämänsä ensisijaisen integraation tilassa.
Dąbrowskin mukaan osalla ihmisistä on niin paljon kehityspotentiaalia, että he voivat kehittää yksilöllisen persoonallisuuden. Vahva kehityspotentiaali ennakoi yksilön kokevan persoonallisuuden kehitykseen kiinteästi liittyviä henkisiä kriisejä. Aistiherkkyys ja keskitasoa voimakkaampi vaste aistiärsykkeisiin liittyy kiinteästi yksilön omaamaan kehityspotentiaaliin, koska Dąbrowskin mukaan huomattavat vasteet ärsykkeisiin merkitsevät hermoston keskitasoa suurempaa muovautumiskykyä. Hermoston huomattava muovautumiskyky siis mahdollistaa ja edesauttaa yksilön henkistä kehitystä.
Teoria poikkeaa useista muista kehityspsykologian teorioista myös sikäli, että siinä ei oleteta, että valtaosa ihmisistä etenisi kaikkien tasojen kautta. Positiivisen disintegraation teoria ei ole tasoteoria, eivätkä tasot korreloi yksilön iän kanssa.
Dąbrowskin teoria
Dąbrowski kehitti teorian positiivisesta disintegraatiosta elämäntyönsä, kliinisen ja akateemisen työn pohjalta. Dąbrowskin teoria persoonallisuuden kehittymisestä korostaa eräitä keskeisiä ominaisuuksia:
Persoonallisuus ei ole synnynnäinen, universaali piirre, vaan yksilö vastaa itse sen luomisesta ja muotoilusta, jotta persoonallisuus vastaisi ja heijastaisi yksilön omaa minuutta (persoonallisuuden muotoilu). Persoonallisuuden kehittyminen on tulos yksilön kehittymispotentiaalin (hermoston ylisuuri vaste ärsykkeisiin ja niin sanottu itseohjautuva tekijä) hyödyntämisestä. Persoonallisuuden kehittymispotentiaali vaihtelee ihmisillä, eikä kaikilla ole riittävää kehittymispotentiaalia ainutlaatuisen persoonallisuuden luomiseen. Kehittymispotentiaali jakautuu väestössä normaalijakauman mukaisesti. Dąbrowski mallinsi kehitysasteiden ilmentymien jatkumoa väestössä monitasoisuuden avulla. Kehittymispotentiaali aiheuttaa toistuvia kriisejä yksilön kiivetessä ylemmille kehitystasoille. Näitä kriisejä leimaavat voimakas ahdistuneisuus ja masennusjaksot eli psykoneuroosit. Kriisit jouduttavat (positiivista) disintegraatiota. Jotta yksilön persoonallisuus voisi kehittyä, yksilön vaistoihin ja yhteisöllisyyteen perustuvien synnynnäisten ja ensisijaisten integraatioiden – primitiivisiin vaistoihin pohjautuvien ja yksilöä ympäröivältä yhteisöltä omaksuttujen arvojen ja ajatusmallien, laajemmin maailmankuvan – tulee ensin purkautua. Juuri tätä prosessia Dąbrowski kutsui positiiviseksi disintegraatioksi. Yksilön persoonallisuuden kehittyessä muodostuva hierarkkinen arvopohja (jotkin arvot ovat toisia tärkeämpiä ristiriitatilanteessa) ja sen aiheuttamat primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittinen osa yksilön persoonallisuuden ja autonomian kehittymisprosessia. On huomattava, että juuri tunteiden keskeinen rooli yksilöä ohjaavana tekijänä poikkeaa merkittävästi useimmista muista psykologisista teorioista. Tunnereaktiot ohjaavat yksilöä kehittämään persoonallisuuttaan kohti "ideaalia persoonallisuutta" tai "tavoitetilaa". Ideaali persoonallisuus on yksilölle itseohjautuvasti ja sisäsyntyisesti muodostuva standardi. Se kuvaa sellaista persoonallisuuden tilaa, johon yksilö persoonallisuutensa kehittämisellä viime kädessä pyrkii. Yksilön täytyy itse selvittää oma minuutensa ja muodostaa olemassaoloaan ja sen tarkoitusta koskevia valintoja, jotka korostavat yksilön minuuden korkeampia ja läheisimpiä aspekteja ja vastaavasti vaimentavat minuuden matalampia ja etäisempiä aspekteja. Näiden valintojen tulee ilmentää juuri yksilön ideaalia persoonallisuutta, jotta yksilön persoonallisuus kehittyisi (kohti tavoitetilaa). Yksilön tietämyksen ja kokemusten karttuminen ja omapsykoterapia ovat yksilön kehittymisessä olennaisia tekijöitä.
Persoonallisuuden kehittymiseen vaikuttavat tekijät
Dąbrowski päätteli omien havaintojensa pohjalta, että enemmistö ihmisistä elää elämäänsä ”ensisijaisen integraation” tilassa. Lähinnä biologiset impulssit (ensimmäinen tekijä) ja sosiaalisen ympäristön vaikutteiden ja asenteiden kritiikitön hyväksyntä ja myötäily (toinen tekijä) ohjaavat tilassa olevia ihmisiä. Dąbrowski nimesi tämän tilan ensimmäiseksi tasoksi. Hän havaitsi, että tällä tasolla yksilöt eivät ilmentäneet ympäristön vaikutteista vapaata persoonallisuuttaan aidosti. Tasolle jääneiden yksilöiden itseilmaisu on siis rajoittunut ja sitä ovat muuttaneet ensimmäinen ja toinen tekijä.
Ensimmäinen tekijä kanavoi henkilön energian ja lahjakkuuden eri muodot egoistiseen eli itsekkääseen toimintaan, joka heijastelee vaistoja ja biologista egoa. Ensimmäisen tekijän motivoiman toiminnan painopiste on selviytymisessä ja oman aseman edistämisessä. Henkilö saattaa käyttää lahjakkuuksiaan epäsosiaalisilla tai asosiaalisilla tavoilla ja vastaaviin tarkoitusperiin. Dąbrowskin luokitteli esimerkiksi rikolliset ensimmäisen tason pohjalle jääneiksi henkilöiksi, koska he ilmentävät tämäntyyppistä itsekästä käytöstä ja ajavat vain omia etujaan muiden kustannuksella.
Toinen tekijä, sosiaalinen ympäristö eli miljöö ja ryhmäpaine yhdessä puolestaan rajoittavat yksilöllistä ilmaisua ja luovuutta siksi, että ne ohjaavat ryhmään kuuluvia henkilöitä kohti kollektiivista maailmankuvaa, joka sitoo heitä yhteen. Toisaalta ne myös vastaavasti hillitsevät yksilöiden valtavirrasta poikkeavia uniikkia ilmaisua ja ideoita.
Toinen tekijä ulkoistaa henkilöiden arvot ja moraalin eli omantunnon. Käytös ja luovuus ohjautuvat kohti muotoja, jotka noudattavat ja tukevat jo olemassaolevaa sosiaalista ympäristöä. Sosiaaliset voimat muotoilevat odotuksia sen sijaan, että ne pääsisivät muotoutumaan vapaasti. "Äitini sanoo, että meidän pitää hoitaa pihanurmeamme hyvin, koska haluamme näyttää ohikulkijoille olevamme kunnon kansalaisia." Koska ihmisen omatuntoa ohjaa ulkoinen, sosiaalisesta ympäristöstä kumpuava konteksti, hän toimii eettisesti, mikäli yhteisön normit ovat eettisiä. Jos yhteisö kuitenkin turmeltuu, toisen tekijän voimakkaan vaikutuksen alaisiksi jääneet jäsenet eivät kyseenalaista tai vastusta epäeettisiä normeja. Tällainen kehitys on erittäin vaarallinen, koska se voi johtaa yhteisön valtaavaan joukkohysteriaan. Ilmiö oli keskeinen muun muassa natsi-Saksan laajoihin kansanmurhiin johtaneessa tapahtumaketjussa.
Dąbrowski näki prosessinomaisen sosialisaation johtavan mekaaniseen ja robottimaiseen yhteiskuntaan ilman yhteisön sisällä kukoistavaa yksilöllisyyttä. Esimerkiksi yleisen systeemiteorian kehittäjiin kuulunut Ludwig von Bertalanffy on kuvannut vastaavanlaisen kehityskulun valtavirtaistumisen yhteydessä. Yksilölliset reaktiot eivät ole uniikkeja, vaan ne perustuvat sosiaalisiin asiayhteyksiin (”Itken hautajaisissa ja nauran häissä, koska kaikki muutkin tekevät niin”). Huomattavaa on, että Dąbrowskin mukaan ensisijaisesti toisen tekijän motivoimana toimivat henkilöt edustavat huomattavaa enemmistöä väestöstä.
Dąbrowski nimesi ensimmäisen ja toisen tekijän muodostaman kokonaisuuden ensimmäiseksi tasoksi. Hän koki, että tekijät vaikuttivat laajasti yhteiskunnan toimintaan. Esimerkiksi yritysmaailmassa usein vallitseva kilpailuasetelma tarkoittaa, että monet toimitusjohtajat toimivat lähinnä ensimmäisen tekijän motivoimana – heidän on oltava valmiita uhraamaan muita edistääkseen omaa (yrityksen) asemaansa. Myös politiikka, koulutusjärjestelmä ja media suosivat itseään aktiivisesti markkinoivia henkilöitä, mutta eivät välttämättä kannusta aitoon itsetutkiskeluun tai yksilöllisyyteen (= toinen tekijä). Myös rikkomuksia saatetaan perustella sosiaalisilla syillä: "Ajan ylinopeutta, koska muutkin tekevät niin." Toisaalta esimerkiksi sotilas voi selittää tekojaan kertomalla vain noudattaneensa käskyjä. Tällöin yhteisölle ulkoistetut arvot ja moraali vapauttavat yksilön henkilökohtaisesta vastuusta.
Dąbrowski kuvasi myös ihmisryhmän, joka ei jäänyt ensimmäisen ja toisen tekijän muodostaman ensimmäisen tason vangiksi. Dąbrowskin mukaan nämä ihmiset irtautuvat automaattisesta, mekaanisesta ja ulkolukuun ja ulkoa opetteluun johtavasta sosialisoituneesta elämäntavasta, jota hän kutsui negatiiviseksi sääntelyksi. He kokevat sen seurauksena henkilökohtaisia disintegraatioita (”hajoamisia”). Dąbrowskin mukaan juuri tällaiset disintegraatiot ovat avainosassa persoonallisuutta kehittävässä prosessissa. Henkilökohtaiset kriisit haastavat henkilöiden nykytilan (tai "asioiden tilan") – status quon – ja saavat heidät tarkastelemaan ja arvioimaan esimerkiksi itseään, ideoitaan, arvojaan, ajatuksiaan ja tavoitteitaan.
Mikäli kehitysprosessi eli disintegraatioiden sarja jatkuu, nämä ihmiset kehittävät lopulta yksilöllisen, tietoisen ja kriittisesti arvioidun hierarkkisen arvopohjan. Tätä prosessia Dąbrowski kutsui puolestaan positiiviseksi sääntelyksi. Tällöin ihmiset alkavat kokea maailman kehittämänsä arvopohjan läpi, jolloin he irtautuvat lopullisesti kontekstiriippuvaisesta käytöksestä ja yhteisöille ulkoistetuista arvoista ja moraalista ja alkavat noudattaa ja toteuttaa omaa, ympäristöstään riippumatonta ja sisältäpäin kumpuavaa aitoa persoonallisuuttaan. Vakaan arvopohjan muodostuttua ihminen kokee Dąbrowskin sanoin toisen integraation, joka heijastaa tällä kertaa täysin autonomista ja sisältäpäin kumpuavaa aitoa persoonallisutta.
Irtautuminen ensimmäiseltä tasolta ja siirtyminen korkeammille tasoille johtaa usein henkilön muuttumiseen erityisesti ratkaisuja etsiväksi ja luovaksi ihmiseksi. Ympäristön ja yksilöiden toisistaan eroavien odotusten aiheuttamien ristiriitojen häviäminen (”sisäinen rauha”) vapauttaa energian itse elämiseen ja toimimiseen omien arvojensa toteutumisen puolesta. He alkavat käyttää kykyjään ja luovuuttaan arvojensa mukaisesti eri tavoin – esimerkiksi taiteen ja politiikan välityksellä – ja toteuttavat nyt muodostunutta aitoa persoonallisuuttaan.
Kehityspotentiaali
Merkittävää persoonallisuuden kehittymistä havaitaan usein ihmisissä, jotka omaavat huomattavasti kehityspotentiaalia. Kehityspotentiaali muodostuu pohjimmiltaan geneettisistä ominaisuuksista, jotka ilmenevät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kehityspotentiaali pitää sisällään monta siihen vaikuttavaa tekijää, mutta siihen vaikuttaa erityisesti kolme ominaisuutta: aisti- ja/tai tunneyliherkkyytenä ilmenevä hermoston korostunut vaste ärsykkeitä kohtaan, henkilön erityiset kyvyt ja lahjakkuudet ja henkilön voimakas tarve ja pyrkimys kohti yksilöllisen, aidon persoonallisuuden kehittämistä.
Dąbrowski nimesi viimeisen ominaisuuden kolmanneksi tekijäksi.
Yliherkkyys
Hermoston yliherkkyys on Dąbrowskin mukaan merkittävin tekijä, joka ennustaa henkilön persoonallisuuden suurta kehityspotentiaalia. Hermoston yliherkkyys ilmenee korostuneina fysiologisina reaktioina erilaisiin ärsykkeisiin, kuten aistiärsykkeisiin ja tunne-elämyksiin. Mitä huomattavampi yliherkkyys, sitä voimakkaampia henkilön päivittäiset kokemukset ovat.
Dąbrowski hahmotteli viisi erilaista yliherkkyyden muotoa: psykomotorinen yliherkkyys, aistiyliherkkyys, ylivilkas mielikuvitus (vrt. kuvailuun "taivaanrannan maalari"), älykkyys ja tunneyliherkkyys.
Kaikki yliherkkyyden muodot – erityisesti kolme viimeisintä muotoa – saavat henkilön kokemaan päivittäisen elämän syvällisesti ja sen ylä- ja alamäet voimakkaina.