Suomen suuriruhtinaskunta (aikalaisnimenä Suomen suuriruhtinaanmaa,Wiipurin sanomat 1.9.1886, nro 137, s. 2, "Suomen Suuriruhtinanmaan asetus-Kokous n:o w.1886 on ilmestynyt..." , ) oli Venäjän keisarikunnan hallitsema autonominen alue, joka sijaitsi pääosin nykyisen Suomen tasavallan alueella vuosina 1809–1917. Autonominen suuriruhtinaskunta oli Suomen alueen vallan käyttäjänä itsenäisen Suomen edeltäjä. Jo suuriruhtinaskuntana Suomi täytti suuren osan itsenäisen valtion tunnusmerkeistä.
Suomen suuriruhtinaskunnan käsite oli syntynyt jo 1500-luvulla paljolti siitä syystä, että Ruotsin kuninkaan arvonimiin sisältyi vuodesta 1577 myös Suomen suuriruhtinaan arvo. Hallinnollisena ja valtiollisena käsitteenä suurruhtinaskunta sai merkitystä kuitenkin vasta Venäjän vallattua maan Suomen sodassa vuosina 1808–1809. Suuriruhtinaskunta syntyi vuonna 1809 Porvoon maapäivillä eli Porvoon valtiopäivillä. Suuriruhtinaskunnan korkeimman vallan hallitsija, Suomen suuriruhtinas, oli Venäjän keisari, hallitsijasukuna Romanov-suku. Suomessa keisaria edusti kenraalikuvernööri, joka johti suuriruhtinaskunnan armeijaa. Venäjän valtiollisen rakenteen ja suomalaisten aloitteellisuuden kautta Suomen suuriruhtinaskunnalle muotoutui autonominen asema, joka laajeni 1800-luvun lopulle asti. Suuriruhtinaskuntaan perustettiin senaatti vuonna 1816 entisestä, vuonna 1809 perustetusta, hallituskonseljista. Senaatin eri toimituskunnista tuli maan tärkeimmät sisäiset hallintoelimet.Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Zetterberg 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007.
Taloudelliset, yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset Suomen suuriruhtinaskunnassa olivat sidoksissa muutoksiin emämaa Venäjällä ja muualla Euroopassa. Suuriruhtinaskunnan historia jakautuu kolmeen eri vaiheeseen. Aluksi oli vuosien 1809–1855 hitaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kausi. Toista vaihetta luonnehti vuosien 1856–1916 voimakas teollinen ja taloudellinen kasvu sekä sivistyksellinen, poliittinen ja kulttuurinen edistyminen, sekä itsehallinnon laajentuminen (vuoteen 1889 asti). Kolmantena olivat vuosien 1889–1916 venäläistämispolitiikan kaudet. Suomen suuriruhtinaskunta lakkasi olemasta ja Suomen yhteys Venäjään katkesi Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 ensimmäisen maailmansodan Venäjällä aiheuttaman valtiollisen hajoamisen yhteydessä.Haapala 1995, Jussila 2004 ja 2007, Ylikangas 2007.
Suomen suuriruhtinaskunnan synty
Suomen suuriruhtinaat Ruotsin vallan ajalla Maantieteellisenä käsitteenä, ilman mitään hallinnollista merkitystä, Suomen suuriruhtinaanmaa mainittiin ensimmäisen kerran Ruotsin valtakaudella vuonna 1518, jolloin Johannes Magnus käytti nimitystä.Kauko Pirinen, Magnus ducatus Finlandiae, Historiallinen Aikakauskirja 1953, ss. 107–114. Seuraava tiedossa oleva viittaus tähän käsitteeseen on päivämäärältä 3. elokuuta 1577, jolloin Ruotsin kuningas Juhana III käytti arvonimeä ”Suomen suuriruhtinas”.Leif Tengström: "Muschoviten...Turcken icke olijk" II, 1997, s. 104 Käkisalmen vuonna 1580 tapahtuneen valloituksen jälkeen Juhana III ryhtyi käyttämään Suomen ja Karjalan suuriruhtinaan arvonimeä (säilynyt lähde 11. heinäkuuta 1581)Antero Manninen: Suomen kansan ajantieto, 1948, s. 70, vrt. Einar W. Juva. Suomen suuriruhtinaskunta Ruotsin vallan aikana, 1951, passim ja suurruhtinaskunnalle laadittiin oma vaakuna, jonka päällä oli suurruhtinaan kruunu. Tämän jälkeen Suomen suuriruhtinaan arvonimi sisältyi useimpien Ruotsin kuninkaiden muodolliseen arvonimistöön aina Ruotsin vallan ajan loppuun asti.
Suurruhtinaskunta oli Ruotsille tärkeä, koska se antoi sille entistä suuremman ja mahtavamman vaikutelman kun sen alueella oli suurruhtinaskunta. Samaan aikaan Puola ja Liettua muodostivat keskenään reaaliunionin, jossa sijaitsi Liettuan suurruhtinaskunta. Kun Ruotsi esitettiin samalla tavoin eri osista koostuvana valtakuntana, se pääsi paremmin tasoihin muiden Euroopan valtakuntien kanssa ja sai uskottavuutta. Uuden nimen ja arvon myötä Suomi pääsi niin lähelle valtakunnan asemaa kuin oli mahdollista, ilman että olisi menty liian pitkälle. Tätä suurruhtinaskunnan ja valtakunnan rajaa kunnioitettiin symbolisella tasolla, eikä Suomesta koskaan muodostettu valtio-oikeudellisesti erillistä aluetta, jolla olisi ollut omaa lainsäädäntöä tai edustuselimiä. Ensimmäisen kerran suurruhtinaskunta esiintyy kartografi Johan Blaeun Hollannissa laatimassaan Magnus Ducatus Finlandiae -kartassa vuonna 1662. Ruotsin valtakunnan arvonimien joukosta ”Suomen suurruhtinas” tiputettiin pois 1720 sitä lyhennettäessä. Tähän saattoi vaikuttaa osaltaan suurvallan romahtaminen ja tarve olla korostamatta sen koostumista erillisistä osista, mikä olisi liian selvästi määritellyt valloitettavan kokonaisuuden itänaapurille.
Suuriruhtinaskunnan vaakuna pienoiskuva|Vanhin tunnettu versio Suomen vaakunasta 1580-luvulla valmistuneessa Kustaa Vaasan hautamonumentissa Uppsalan tuomiokirkossa.
Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna lukeutui Ruotsin kuninkaan arvomerkkeihin. Vanhin säilynyt Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna on Uppsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä, jonka viimeistely valmistui vuonna 1591. Vaakuna on yhdistelmä Suomen herttuoiden sineteissä jo 1300-luvun alussa esiintyneestä pystystä leijonavaakunastaHausen, Reinhold 1900: Finlands medeltidssigill ja 1500-luvulla käytetystä Karjalan vaakunasta. Todennäköisesti Käkisalmen valtauksen jälkeen valmistuneessa vaakunassa Suomen herttuoiden leijona polkee Karjalan vaakunan kotkapäistä venäläistä käyräsapelia, joka on alun perin turkkilainen ja islamilainen vallan merkki. Leijona heiluttaa oikealla panssaroidulla käsivarrellaan Karjalan vaakunan länsimaista kaksiteräistä miekkaa.Tuukka Talvio, Suomen leijona, 1997, passim, A. W. Rancken–Kauko Pirinen, Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit, 1949, Tengström emt., Meinander 2006.
Suomi siirtyy Venäjän valtaan
Ruotsin suurvalta-asema alkoi järkkyä 1700-luvun vaihteesta alkaen. Ensin suuri Pohjan sota pakotti kuningaskunnan 1721 luovuttamaan Uudenkaupungin rauhassa Baltian omistuksensa sekä Karjalassa suuren osan Viipurin ja Savonlinnan läänistä sekä Käkisalmen läänistä Venäjälle. Sodan lopulla Suomi oli miehitettynä. Toiseksi Ruotsin ja Venäjän välisen hattujen sodan tuloksena Turun rauhassa 1743 Savonlinnan ja Kymenkartanon läänin kaakkoisosa siirtyi Venäjälle. Näitä kahdessa vaiheessa muodostuneita Venäjän hallitsemia suomalaisalueita kutsutaan yhteisnimellä Vanha Suomi tai Viipurin kuvernementti.Mäntylä 2003.
pienoiskuva|vasen|Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I
Ruotsin ja sen myötä Suomen kohtalo ratkaistiin, kuten niin usein historian aikana, Venäjän ja sen kanssa suurvalta-asemasta kilpailevien länsi- tai keskieurooppalaisten suurvaltojen välillä. Tällä kertaa Ranskan keisari Napoleon Bonaparten sota Britanniaa vastaan johti Venäjän, Tilsitin sopimuksen pohjalta, Suomen sotana tunnettuun pakotesotaan Ruotsia vastaan 21. helmikuuta 1808. Venäjän tarkoitus oli sodalla pakottaa Ruotsi liittymään Britanniaa vastaan suunnattuun mannermaasulkemukseen, joka estäisi Britannian laivaston pääsyn mantereella sijaitseviin satamiin.
Sodan päättyessä vuonna 1809 Suomi oli kokonaan miehitettynä, ja Venäjän armeija oli valloittanut myös osan nykyistä Ruotsin Lappia. Suomen sota päättyi 17. syyskuuta 1809 Haminan rauhaan Ruotsin ja Venäjän välillä. Haminan rauhansopimuksen IV artiklassa, jossa Venäjälle luovutettu alue määriteltiin, ei mainittu Suomen nimeä, vaan siinä lueteltiin Venäjälle siirtyneet läänit. Sen sijaan Suomen nimi kyllä esiintyy sopimuksen V, X, XIV ja XVII artikloissa, jotka koskevat aluesiirron eräitä vaikutuksia.http://www.histdoc.net/historia/frhamn.html Haminan rauhansopimuksen tekstiSuomi 3, 1843, ss. 355–366.vrt. Zetterberg 2003.
Maantieteellisesti Suomen suuriruhtinaskunta muodostettiin entisistä Ruotsin valtakunnan itäisistä lääneistä, eli niin kutsutusta Uudesta Suomesta, aikaisemmin Västerbottenin lääniin kuuluneet Kemin Lappi ja Tornion Lapin itäosa mukaan luettuna. Vuonna 1812 siihen liitettiin vielä Viipurin kuvernementti, eli Turun rauhassa 1743 ja Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjälle virallisesti siirtyneet, vastaavasti isovihan ja pikkuvihan aikana vallatut Vanhan Suomen alueet. Lisäksi Inarin koillisosa liitettiin suuriruhtinaskuntaan vuonna 1826 norjalais-venäläisen yhteisalueen jaon yhteydessä.Pulma 2003a Inkerissä sijaitseva Siestarjoki yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812 osana Vanhaa Suomea, mutta Kankaankylän (ven. Александровская, Aleksandrovskaja) kaupunginosa siirrettiin kuuluvaksi Pietarin kuvernementtiin vuonna 1842. Kun paikallista asetehdasta ympäröinyt 14 neliökilometrin laajuinen alue erotettiin suuriruhtinaskunnasta vuonna 1864 ja sekin liitettiin Pietarin kuvernementtiin, lupasi keisari Aleksanteri II Suomelle vastineeksi Petsamon. Tämä toteutui vasta Tarton rauhassa vuonna 1920.
Vuonna 1833 oli pohjoinen rajankäynti valmis, ja rajalinja siirtyi Kuusamon–Savukosken välisestä epämääräisestä viivasuorasta selvästi itään.
Suomen autonomia
Venäjä antoi Suomen sodan aikana 28. maaliskuuta 1808 julistuksen, jossa ilmoitettiin, että Suomi oli yhdistetty keisarikuntaan. Se merkitsi sodan luonteen muuttumista pakotesodasta valloitussodaksi, jonka päämääränä oli Suomen haltuunotto. Venäjän politiikka muuttui uutta tavoitetta vastaavaksi: sotaisen valtauksen katsottiin oikeuttavan valtaajan järjestämään alueen oloja. Vallatulle alueelle oli perustettava siviilihallinto, ja väestö oli saatava rauhoittumaan ja myötämieliseksi.
Ruotsin tappion häämöttäessä ja uuden keskieurooppalaisen sodan uhatessa Pietarissa pohdittiin vallatun Suomen alueen tulevia hallintojärjestelyjä. Niiden toteuttaminen kiireellisinä, vielä sodan kestäessä ja ennen Haminan rauhasopimuksen allekirjoittamista, oli merkittävä asia Suomen aseman muotoutumisen kannalta. Suomalaisalueen hallintamenettely määräytyi lähinnä neljästä Venäjään vaikuttaneesta reaalipoliittisesta tekijästä: Venäjän keskusjohdon heikkous, Euroopassa käynnissä olleista Napoleonin sodista Venäjään kohdistunut sodanuhka, myös Ruotsin kautta, ja Ruotsin vastaisen raja-alueen rauhoittaminen muutenkin sekä toisaalta luoteisen Suomen muuta Itä-Eurooppaa vähäisempi suurstrateginen merkitys, Pietarin suojausta lukuun ottamatta.Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Nygård 2003a, Pulma 2003a, Zetterberg 2003, Jussila 2004, Ylikangas 2007.
Aleksanteri I antoi 17. kesäkuuta 1808 manifestin, jossa Suomen uusi asema määriteltiin. Siinä todettiin Suomen liittäminen Venäjään ja luvattiin pitää voimassa suomalaisten vanhat lait ja oikeudet.