thumb|280px|Sörsselssönin viimeinen poikamiesilta. thumb|DVD:n kansikuva Uuno Epsanjassa on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut, järjestyksessä kymmenes Uuno Turhapuro -elokuva. Elokuva oli vuoden 1985 katsotuin kotimainen elokuva; se ohitti Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan ja ylti kolmanneksi menestyneimmäksi Turhapuro-elokuvaksi.Kansallisfilmografia 9 s. 476 Elokuvateattereissa sen kävi katsomassa 607 939 katsojaa.Kansallisfilmografia 9 s. 474 Televisiossa elokuva on esitetty useita kertoja.

Tuotanto Elokuva sai alkunsa, kun äänittäjä Pekka Lampela valitti talvella 1984–1985 Hei kliffaa hei -elokuvan kuvauksissa ohjaaja Ere Kokkoselle, että aina elokuvien kuvauksissa saa palella. Ere lupasi, että seuraavassa elokuvassa et palele, ja keksi tehdä Turhapuro-elokuvan Espanjassa.

Elokuvan golf-kohtausta tehtäessä samalla golfkentällä oli pelaamassa näyttelijä Sean Connery. Työryhmä ajatteli kutsua hänet mukaan elokuvaan pieneen cameorooliin, mutta loppujen lopuksi kukaan työryhmän jäsenistä ei iljennyt kutsua ”suurta legendaa” mukaan elokuvaan (joskin Ere Kokkonen mainitsee myöhemmin muistelmissaan, että pyynnöstä huolimatta Connery olisi kieltäytynyt kohteliaasti cameoroolista). Uunon härkätaistelukohtauksissa kokeiltiin aluksi käyttää paikallista näyttelijää, mutta hän ei ollut tarpeeksi turhapuromainen, joten Vesa-Matti Loiri päätti kokeilla itse. Elokuvassa nähdään myös Loirin Nasse-setä-hahmo sekä porilaisten urheiluautoilijoiden keksintö ”kaksikeulainen auto”. Elokuvaa kuvattiin Hotel Del Golfissa Marbellassa.

Juoni

Elokuva alkaa, kun huolestunut Elisabeth soittaa äidilleen aamuyöllä: Uuno ei ole tullut kotiin ja Elisabeth pelkää, että hänelle on sattunut jotakin. Uuno soittaa vaimolleen puhelinkioskista ja esittää olevansa naapuri Kotkala-Hammaslärvänen, joka pyytää Elisabethia pudottamaan viestin heidän postiluukkuunsa Kotkala-Hammaslärväsen vaimolle. Sillä välin Uuno hiipii Turhapurojen asuntoon ja nukahtaa sohvalle. Raivostunut Elisabeth tivaa Uunolta, missä tämä on luurannut koko yön. Uuno selittää olleensa etsimässä yövahdin työtä.

Uuno saakin lopulta työtä Halpamatkat-matkatoimiston oppaana käytyään ensiksi kirjekurssin. Uunon appiukko vuorineuvos Tuura ei ehdi saada tärkeään miljardikauppaan edellyttävään paperiinsa liikenneministerin allekirjoitusta. Lopulta kuullessaan liikenneministerin lähteneen lomalle Espanjaan Marbellaan, tämä päättää lähteä vaimonsa Reetan ja tyttärensä Elisabethin kanssa Marbellaan metsästämään allekirjoitusta, ja Tuura iloitsee saavansa olla kaksi ihanaa viikkoa tuhansien kilometrien päässä Uunosta. Tuuran onni haihtuu nopeasti, sillä Uuno onkin matkaoppaana juuri hänen lennollaan ja matkalla. Samassa lentokoneessa on myös Sörsselssön, joka on mennyt naimisiin samana päivänä, mutta oikeasta vaimosta ei ole varmuutta.

Espanjaan päästyään seurue matkustaa juuri ja juuri kasassa pysyvällä maasturilla lentokentältä hotellille, jossa Tuuralta meinaa pettää hermo, sillä heillä ei olekaan huoneita hotellissa vaan he joutuvat yöpymään hotellin pihassa olevassa teltassa. Sen sijaan Uuno ja Sörsselssön majoittuvat hotelliin esittäen avioparia.

Uima-altaalla Uuno huomaa hotellin johtajattareksi paljastuvan Rosita De Carlosin (Satu Silvo), ja kiinnostuu tästä kovasti. Heidän välilleen syntyy kuuma lomaromanssi ja Uuno on jopa valmis avioitumaan kuvankauniin, varakkaan ja ominaisuuksiltaan täydellisen Rositan kanssa, mutta palaa Elisabethin luokse. Syyksi kerrotaan Rositan tahto kasvattaa varallisuuttaan, Uunon tahtoessa nauttia jo kerätystä omaisuudesta. Yksin häämatkalle vahingossa päätynyt Sörsselssön menee elokuvan lopussa naimisiin Rositan kanssa. Sörsselssön oli periaatteessa naimisissa Suomesta lähtiessään, mutta hänen tuore vaimonsa ei ehtinyt lennolle, ja otti lopulta avioeron.

Näyttelijät

Tekijät Ohjaus: Ere Kokkonen Käsikirjoitus: Ere Kokkonen Kuvaus: Mara Kakko Leikkaus: Eva Jaakontalo Äänitys: Pekka Lampela Musiikki: Jaakko Salo Lavastus: Kristine Elo Puvustus: Irma Aaltonen Maskeeraus: Saija Hakola Järjestelyt: Pentti Halonen II, Tauno Lahtinen, Kari Liukkonen ja Jukka Halonen II Assistentit: Jussi Jalasti (kuvaus), Eero Jaakkola, Jukka Hirvikangas (äänitys) ja Petteri Kallela (järjestelyt) Kuvaussihteeri: Reija Virolainen Tuottaja: Pertti Pasanen Jaakko Salon studio-orkesteri: Jaakko Salo (kapellimestari), Markku Hannola, Markku Johansson, Hannu Koistinen, Heikki Laurila ja Reijo Lehtovirta Laulu (musiikkikappaleessa "Uuno Turhapuro"): Monica Aspelund, Maija Hapuoja ja Irma Tapio Laulujen sanoitus: Jukka Virtanen (musiikkikappale "Uuno Turhapuro") Negatiivinleikkaus: Leena Palmu Tuotantoyhtiö: Filmituotanto Spede Pasanen Oy, 1985

TV-esitykset Lähde: Päivämäärä Kanava Katsojamäärä 1.5.1988 TV1 1 318 000 10.5.1992 Kolmoskanava 878 000 1.5.2000 MTV3 718 000 27.1.2002 MTV3 19.6.2005 MTV3 665 000 29.4.2007 MTV3 30.12.2011 MTV3 23.11.2013 MTV3 30.8.2014 MTV3 11.1.2015MTV3 22.7.2016MTV3536 00020.6.2018Sub124 00026.12.2018Sub178 00025.6.2019Sub121 00030.6.2019Sub10.1.2020MTV31.7.2020Sub101 0003.7.2020Sub2.6.2021Sub4.8.2022Sub126 00028.8.2022Sub145 00020.8.2023MTV Sub25.7.2024MTV Sub1.7.2025MTV Sub16.7.2026MTV Sub

Lisäksi elokuva oli tarkoitus esittää MTV3:lla 1. tammikuuta 2005, mutta se jätettiin Intian valtameren maanjäristyksen jälkimainingeissa vietettynä kansallisena surupäivänä pois ja tilalla näytettiin Risto Jarvan Jäniksen vuosi.

Arvioita Helsingin Sanomien kriitikon Helena Yläsen mielestä Uuno Epsanjassa oli ”miesmuistiin pitkäveteisin Uuno Turhapuro -elokuva”: ”[Se] ei sisällä yhtään ainoata hölmönhauskaa tuoretta oivallusta, joita sentään heikoimmissakin Turhapuroissa on tähän saakka ollut ainakin yksi, yksi hetki, jonka vuoksi kaikki vaiva ei ole mennyt hukkaan. Teksti on puolihauskaa hölinää. Uunon kekseliäisyys on korkeintaan puolessa niistä ajoista, jolloin hän oli tuore aviomies.” Uuden Suomen Aune Kämäräinen oli samoilla linjoilla: ”Jostakin syystä tämä Turhapuro-elokuva tuntuu tylsemmältä ja itseään toistavammalta kuin pari kolme edellistä. – – – Vitsit ovat vähissä eivätkä vedä vertoja edes Speden TV-shown sketseille. Ihmekojeet ja -laitteet, joista ainakin Turhapuro-elokuvien pääyleisö, 10-vuotiaat lapset, ovat pitäneet, rajoittuvat nyt yhteen kaksisuuntaiseen autoon. Juopon lapsenvahdin Nasse-sedän osuus tuntuu väkisin mukaan ympätyltä ja on sitä paitsi tosi mauton.” Lapin Kansan Kari Kellokumpukaan ei innostunut elokuvasta, mutta arveli, että ”ehkä sen suosio perustuu enemmänkin suomalaisen yhteiskunnan mentaliteettiin, tapaan arvostaa asioita. Luterilaisessa työhullussa Suomessa Uuno antaa meille vapauden olla laiskoja, saamattomia renttuja. Voi kun ei tarvitsisi huolehtia rahasta, voi kun ei tarvitsisi oikoa kravattia, ja mikä pahinta, naapurilla on uusi auto ja peräti sähköhammasharja.”Suomen kansallisfilmografia, osa 9 (vuosien 1981–1985 elokuvat), s. 473–476. Helsinki:Suomen elokuva-arkisto, 2000. .

Video-oppaassa vuodelta 1994 Ilkka Jauhiainen sanoo ympäristönvaihdoksen tehneen hyvää Uunolle ja antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.

Lähteet

Viitteet

epsanjassa Luokka:Ere Kokkosen ohjaamat elokuvat Luokka:Vuoden 1985 suomalaiset elokuvat