Yasujirō Ozu, (; 12. joulukuuta 1903 Fukagawa, Tokio – 12. joulukuuta 1963) oli merkittävä japanilainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänellä oli oma erityinen tekninen tyylinsä, jota hän oli kehitellyt mykkäelokuvan ajoilta. Avioliitto ja perhe, etenkin sukupolvien välinen suhde, ovat hänen teostensa läpikäyviä teemoja.
Elämä pienoiskuva|vasen|100px|Mu muinaisella tyylillä kirjoitettuna Isä lähetti kymmenvuotiaan Ozun ja tämän sisaruksetMark Weston, Giants of Japan, Kodansha International, 1999, s. 303 isoisän luokse Matsuzakaan Mien prefektuuriin, jossa hän sitten asui lähes koko lapsuutensa. Hän kävi koulun sisäoppilaitoksessa, mutta viihtyi paikallisessa elokuvateatterissa paremmin kuin koululuokassa. Hän työskenteli lyhyen aikaa opettajana ennen kuin vuonna 1923 palasi Tokioon Shochikun elokuvayhtiön palvelukseen. Ozu kuoli syöpään 60-vuotissyntymäpäivänään 1963. Hänen haudallaan Engaku-jissa Kamakurassa ei ole nimeä, vain pelkkä kirjoitusmerkki mu. Tähän kirjoitusmerkkiin viittaa myös Wim Wenders elokuvassaan Tokyo-Ga, jossa hän käy Ozun haudalla näyttelijä Chishu Ryun kanssa.
Ura Ozu palkkautui aluksi avustavaksi kuvaajaksi. Kolmessa vuodessa hän kohosi apulaisohjaajaksi ja teki ensimmäisen elokuvansa Zange no Yaiba ('Katumuksen miekka')Yasujiro Ozu Movie DirectorsAll movie guide. Hän teki uransa aikana yhteensä 54 elokuvaa, joista 26 ohjaajanuransa viiden ensimmäisen vuoden aikana, ja kolmea lukuun ottamatta kaikki Shōchikulle. Ensin Ozu teki joukon lyhyitä komedioita, ennen kuin 1930-luvulla siirtyi vakavampiin aiheisiin. Nuoruutta käsittelevä komedia Umarete wa mitakeredo (, 1932), jossa on vakava pohjavire, ei ole pelkästään tämän lajinmuutoksen merkki, vaan kriitikot ovat pitäneet sitä ensimmäisenä merkittävänä teoksena, joka japanilaisessa elokuvassa sisälsi yhteiskuntakritiikkiä. Umarete wa mitakeredo nosti Ozun maineeseen.
Opetusministeriön tilauksesta Shōchiku pyysi Ozua vuonna 1935 tekemään lyhyen äänifilmidokumentin Kagami Shishi, jossa maineikas japanilainen näyttelijä Onoe Kikugorō VI esittää samannimisen kabuki-tanssin.British Film Institute viitattu 24.11.2009Donald Richien kirja Google Booksissa Kuten japanilainen elokuva-ala yleensäkin, myös Ozu siirtyi äänielokuvaan varsin hitaasti. Hänen ensimmäinen ääniraidallinen elokuvansa oli Hitori musuko () vuodelta 1936 eli viisi vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen japanilainen äänielokuva Heinosuke Goshōn Madame to nyōbo (), oli valmistunut.
thumb|200px|Yasujirō Ozun hauta Engaku-jin temppelissä. Graniittikivessä ei ole hänen nimeään vaan kirjoitusmerkki "Mu" eli 'tyhjyys'. Kun Shōchikussa vuonna 1937 harmiteltiin Ozun elokuvien kriitikoiden kiitoksista huolimatta heikkoa yleisösuosiota, 34-vuotias Ozu joutui Keisarillisen Japanin armeijaan ja palveli kaksi vuotta Kiinassa jalkaväen korpraalina Kiinan ja Japanin välisessä sodassa. Ensimmäinen elokuva, jonka hän teki sodasta paluunsa jälkeen, oli sekä kriitikoiden kiitoksen että kaupallista menestystä saanut Toda-ke no kyōdai (, 1941). Seuraava elokuva Chichi ariki (, 1942) oli omaelämäkerrallinen. Se kuvasi isän ja pojan välistä vahvaa kiintymystä huolimatta vuosien erosta. Vuonna 1943 Ozu joutui jälleen armeijan palvelukseen tekemään Burmassa propagandafilmiä. Hän päätyi kuitenkin Singaporeen, ja kulutti siellä aikaansa katsellen Japanin armeijan takavarikoimia amerikkalaisia elokuvia. Ozun erityinen suosikki oli Orson Wellesin Citizen KaneThe World of Yasujiro Ozu, Midnight Eye.
Ozun elokuvien vastaanotto oli parhaimmillaan 1940-luvun lopulta alken, jolloin hän teki sellaiset elokuvat kuin Banshun (Myöhäinen kevät vuodelta 1949), hänen mestariteoksenaan pidetty Tōkyō monogatari (Ensimmäinen matka vuodelta 1953), Ochazuke no aji ( vuodelta 1952), Soshun (Varhainen kevät vuodelta 1956), Higanbana (Sovinnon kukka vuodelta 1958, ensimmäinen Ozun värielokuva), Ukigusa (Kiertolaiset, 1959) and Akibiyori (Myöhäinen syksy, 1960). Ozu työskenteli usein käsikirjoittaja Kogo Nodan kanssa. Muita pysyviä yhteistyökumppaneita olivat kuvaaja Yuharu Atsuta ja näyttelijät Chishu Ryū, Setsuko Hara ja Haruko Sugimura.
Ohjaajana Ozu oli luonteeltaan erikoinen ja tunnettiin perfektionistina. Hänen elokuviaan sävytti yleensä japanilainen käsite mono no aware, tietoisuus kaiken katoavaisuudesta. Häntä on pidetty japanilaisista elokuvantekijöistä "japanilaisimpana", niinpä hänen teoksiaan harvoin esitettiin ulkomailla ennen 1960-lukua. Ozun viimeinen elokuva oli Sanma no aji (Syksyinen iltapäivä) vuodelta 1962.
Ozun alkoholinkäyttö oli myös tunnettua. Ozu mittasi käsikirjoittajatoverinsa Kogo Nodan kanssa käsikirjoitusten pituutta sen mukaan, montako sakepulloa he saivat tyhjennetyksi.Donald Richien mukaan, siteerattu: Strictly Film School Haudallakävijät jättävät joskus kunnioituksen osoituksena juomapulloja haudalle. Ozu oli naimaton ja lapseton ja asui äitinsä kanssa, joka kuoli kaksi vuotta ennen häntäVincent Canby, I Live, But... (1985) Film: Yasujiro Ozu, as director and subject, 1.4.1987, New York Times.
Perintö ja tyyli Ozu tunnetaan erityisesti teknisestä tyylistään ja elokuviensa omaperäisestä kertovasta sisällöstä. Omaperäisimmillään tyyli on hänen myöhemmissä elokuvissaan, toisen maailmansodan jälkeisissä äänielokuvissa. Hän ei mukautunut perinteiseen Hollywood-tyyliin, etenkään 180 asteen sääntöön. Hän ei myöskään käyttänyt keskusteluosuuksissa tyypillisiä olan yli kuvattuja ottoja, vaan kamera katsoi näyttelijää suoraan, jolloin katsoja ikään kuin on keskellä kohtausta. Ozu ei myöskään käyttänyt kohtausten välillä tavanomaisia siirtymiä. Kohtausten välillä hän näytti siirtyminä tiettyjä pysyviä kohteita tai suoria leikkauksia häivytyksien sijaan. Siirtymäkohtauksessa pysyvä kohde oli usein rakennus, johon seuraava kohtaus sijoittuisi. Näiden siirtymien aikana hän saattoi käyttää musiikkia, joka alkoi kohtauksen lopussa, kulki läpi staattisen siirtymän, ja hävisi uuden kohtauksen alkaessa. Hän käytti harvoin diegeettistä musiikkia muissa kuin siirtymissä. Uran edetessä Ozu liikutti kameraa yhä vähemmän ja lakkasi värielokuvissa kokonaan käyttämästä ottoja, joissa kameraa liikutettiin näyttelijän perässä. Ozu keksi "tatami-oton", jossa kamera on hyvin alhaalla, ikään kuin kuvaaja olisi polvistunut tatamille ja pitänyt kameraa sylissään noin puolen metrin korkeudella. Ozu käytti tätä korkeutta myös kohtauksessa, joissa ei istuttu, kuten henkilöhahmojen kulkiessa käytävällä. Kuvaustyyli synnytti rauhallisia ja mietteliäitä elokuvia, jotka olivat harvinaisen kauniita ja hienostuneita.
Ozu karttoi myös perinteisiä elokuvallisen tarinankerronnan sääntöjä, etenkin kameran kohdistamista siihen kohteeseen, johon henkilöhahmon katse kohdistuu ("eyeline shot"). Elokuvaa Kiertolaiset käsittelevässä artikkelissaan kriitikko Roger Ebert sanoo:
Kerronnan rakenteessa Ozu käytti kekseliäästi myös ellipsis-kerrontaa, jossa merkittäviä tapahtumia ei näytetä ja jäljelle jää vai niiden välinen tila. Esimerkiksi Syksyisessä iltapäivässä mainitaan häät yhdessä kohtauksessa, ja seuraavassa puhutaan jo pidetyistä häistä; mutta katsoja ei häitä näe. Tämä on Ozun elokuville hyvin tyypillistä. Yleensä Ozu jätti esittämättä hetkiä, joilla Hollywood-elokuvissa olisi herätelty yleisössä tunnereaktioita. Tällä tavoin hän vältti melodramaattisen vaikutelman.
Ozun elokuvista välittyvää miltei varhaisfeminististä asennetta ei ole juurikaan huomioitu. Varsinkin Noriko-trilogiassa (Myöhäinen kevät, Varhainen kevät ja Ensimmäinen matka) hänen naishahmonsa ilmensivät itsenäisyyttä ja älyä, mikä poikkesi perinteisemmistä naiskuvista.
Ozu ennakoi teoksissaan tekniikoita, joita myöhemmät taide-elokuvien ohjaajat käyttivät: ei-diegeettisen musiikin käyttöä hyvin harvoin, omaperäistä visuaalista tyyliä, minimalistista tarinankerrontaa, ja rauhallisten ja älykkäiden keskustelujen etenemistä henkilöhahmojen kuljettamana.
Ozun vaikutus nykyajan taide-elokuvaan on ollut valtava. Jim Jarmusch, Wim Wenders, Mike Leigh, Deepa Mehta ja Aki Kaurismäki ovat myöntäneet, että hänen elokuvansa ovat vaikuttaneet heihin hyvin voimakkaasti. Myös Paul Schrader arvosti häntä suuresti, ja kirjassaan Transcendental Style in Film: Ozu, Bresson and Dreyer hän liittää Ozun Robert Bressoniin ja Carl Theodor DreyeriinEcampus.com.
Ozulla on muutamia hyvin maineikkaita parjaajia. Japanilaiset "uuden aallon" elokuvantekijät Shohei Imamura ja Nagisa Oshima eivät olleet lainkaan kiinnostuneita Ozun elokuvantekotyylistä. Akira Kurosawan sanoi lempeämmässä kritiikissään, että Ozun elokuvat ovat liian hienostuneita. Hän kirjoitti omaelämäkerrassaan, ettei hän pitänyt niiden "hienostuneesta koruttomuudesta".
Teokset Yasujirō Ozun elokuvatHasumi, Shiguehiko (1998), Yasujirô Ozu, Paris: Cahiers du cinéma, Sato, Tadao (1997b), Le Cinéma japonais - Tome II, Paris: Centre Georges Pompidou,
Vuosi Japaninkielinen nimi Rōmaji Suomen- t. englanninkielinen nimi HuomautuksiaMykkäelokuvat 1927 懺悔の刃 Zange no yaiba Sword of PenitenceKadonnut 1928 若人の夢 Wakodo no yume Dreams of YouthKadonnut 女房紛失 Nyōbo funshitsu Wife LostKadonnut カボチャ Kabocha PumpkinKadonnut 引越し夫婦 Hikkoshi fūfu A Couple on the MoveKadonnut 肉体美 Nikutaibi Body BeautifulKadonnut 1929 宝の山 Takara no yama Treasure MountainKadonnut 学生ロマンス 若き日 Wakaki hi Days of Youth Ozun vanhin säilynyt elokuva 和製喧嘩友達 Wasei kenka tomodachi Fighting Friends Japanese StyleKadonnut 大学は出たけれど Daigaku wa detakeredo I Graduated, But...Säilynyt noin kymmenen minuuttia 会社員生活 Kaishain seikatsu The Life of an Office WorkerKadonnut 突貫小僧 Tokkan kozo A Straightforward Boy 1930 結婚学入門 Kekkongaku nyūmon An Introduction to MarriageKadonnut 朗かに歩め Hogaraka ni ayume Walk Cheerfully 落第はしたけれど Rakudai wa shitakeredo I Flunked, But... その夜の妻 Sono yo no tsuma That Night's Wife エロ神の怨霊 Erogami no onryō The Revengeful Spirit of ErosKadonnut 足に触った幸運 Ashi ni sawatta koun The Luck Which Touched the LegKadonnut お嬢さん Ojōsan Young MissKadonnut 1931 淑女と髭 Shukujo to hige The Lady and the Beard 美人と哀愁 Bijin aishū Beauty's SorrowsKadonnut 東京の合唱 Tōkyō no gassho Tokyo Chorus 1932 春は御婦人から Haru wa gofujin kara Spring Comes from the LadiesKadonnut 大人の見る繪本 生れてはみたけれど Umarete wa mitakeredo I Was Born, But... 靑春の夢いまいづこ Seishun no yume imaizuko Where Now Are the Dreams of Youth? また逢ふ日まで Mata au hi made Until the Day We Meet AgainKadonnut 1933 東京の女 Tōkyō no onna Woman of Tokyo 非常線の女 Hijosen no onna Dragnet Girl 出来ごころ Dekigokoro Passing Fancy 1934 母を恋はずや Haha o kowazuya A Mother Should Be Loved 浮草物語 Ukigusa monogatari A Story of Floating Weeds 1935 箱入娘 Hakoiri musume An Innocent MaidKadonnut 菊五郎の鏡獅子 Kagamijishi KagamijishiDokumenttielokuva 東京の宿 Tōkyō no yado An Inn in Tokyo 1936 大学よいとこ Daigaku yoitoko College is a Nice PlaceKadonnutÄäni, mustavalkoiset elokuvat 1936 ひとり息子 Hitori musuko The Only Son Ozun ensimmäinen äänielokuva 1937 淑女は何を忘れたか Shukujo wa nani o wasuretaka What Did the Lady Forget? 1941 戸田家の兄妹 Todake no kyōdai Brothers and Sisters of the Toda Family 1942 父ありき Chichi ariki There Was a Father 1947 長屋紳士録 Nagaya shinshiroku Record of a Tenement Gentleman 1948 風の中の牝鶏 Kaze no naka no mendori A Hen in the Wind 1949 晩春 Banshun Myöhäinen kevätOzun ensimmäinen elokuva Setsuko Haran kanssa 1950 宗方姉妹 Munekata shimai The Munekata Sisters 1951 麥秋 Bakushū Early Summer 1952 お茶漬けの味 Ochazuke no aji The Flavor of Green Tea over Rice Mukailtu hylätystä käsikirjoituksesta vuodelta 1939 1953 東京物語 Tōkyō monogatari Ensimmäinen matka 1956 早春 Soshun Varhainen kevät 1957 東京暮色 Tōkyō boshoku Tokyo Twilight Värielokuvat 1958 彼岸花 Higanbana Sovinnon kukka Ozun ensimmäinen värielokuva 1959 お早よう Ohayō Hyvää huomenta Uusi versio elokuvasta I Was Born, But... 浮草 Ukigusa Kiertolaiset Uusi versio elokuvasta A Story of Floating Weeds 1960 秋日和 Akibiyori Myöhäinen syksy 1961 小早川家の秋 Kohayagawa-ke no aki Perhetarina 1962 秋刀魚の味 Sanma no aji Syksyinen iltapäivä Ozun viimeinen elokuva
Dokumentteja ja kunnianosoituksia