Egyptin muslimivalloitus tai arabivalloitus tapahtui suunnilleen vuosina 639–642. Sitä oli edeltänyt hallitsijoiden nopea vaihtuminen. Sassanidien Persia oli vallannut Egyptin Bysantilta vuonna 620, mutta Persian romahduksen jälkeen alue oli vuonna 629 palannut Itä-Rooman hallintaan.Kennedy, 2007, s. 144 Se ei kuitenkaan kyennyt enää vakiinnuttamaan valtaansa, joka siirtyi sodassa roomalaisten liittolaisina toimineille arabiheimoille. Tavanomaisen käsityksen mukaan uudet vallanpitäjät olivat islaminuskoisia arabeja, mutta siitä ei ole täyttä varmuutta, sillä nämä sanat eivät vielä esiinny aikalaislähteissä.Nevo & Koren, 2003, 233–235
Historialliset lähteet
Piispa Johanneksen kronikka Ainoa valloituksesta kertova aikalaislähde on Nikiun piispa Johanneksen kronikka, jonka hän kirjoitti hieman valloituksen jälkeen. Johannes antaa kronikassaan myös päivämääriä, jotka selventävät osin sekavia myöhäisempiä arabiankielisiä lähteitä. Alkuperäinen kronikka kirjoitettiin koptin tai mahdollisesti kreikan kielellä, ja se on säilynyt vain vuonna 1602 tehtynä muinaisetiopialaisena ge’ezinkielisenä käännöksenä arabiasta. Kronikan mukaan valloittajat olivat uskonnoltaan muslimeita, mutta näitä islamiin viittaavia sanoja on epäilty myöhemmiksi lisäyksiksi, koska esimerkiksi sanaa "muslimi" ei löydy mistään muusta kirjallisuudesta ennen kuin vasta sata vuotta myöhemmin. Kronikan kertomuksen kronologiassa on muutamia merkittäviä aukkoja.Kennedy 2007, s. 139-141
Kaj Öhrnberg toteaa, että Egyptin kreikankielinen historiankirjoitus on puutteellisimmillaan juuri niinä vuosina, jolloin bysanttilaisten valta päättyy ja arabit seuraavat heitä Egyptin miehittäjinä. Varhaisimmat säilyneet islamilaiset teokset on kirjoitettu vasta 800-luvulla eli pari vuosisataa itse tapahtumien jälkeen. Tärkeimmät lähteet ovat al-Hakam ja al-Tabari.
Al-Hakam Arabiankieliset lähteet kertovat Egyptin valloituksesta eri tavoin. 700- ja 800-luvuilla Egyptissä syntyi oma historiankirjoituksensa. Se oli riippumaton Irakilaisesta historian koulukunnasta, joka kertoi nykyisen Iranin ja hedelmällisen puolikuun alueiden muslimivalloituksesta. Egyptin valloituksesta kertoi paikallinen historioitsija Ibn Abd al-Hakam (803–871). Al-Hakam kirjoitti aikana, jolloin maan muslimivalloituksen jälkeen valtaan noussut arabiylimystö oli jo menettänyt valtaansa turkkilaisille sotilaille. Koska al-Hakamin suku polveutui arabeista, hänen kirjoituksissaan näkyi "vanhojen hyvien aikojen" ihannointia. Al-Hakam perusti kirjoituksensa paikalliseen suulliseen perinteeseen sekä useisiin eri lähteisiin, jotka ovat sittemmin kadonneet.
Al-Tabari Tunnettu bagdadilainen historioitsija Muhammad ibn Jarir al-Tabari (838 –923) käytti teoksissaan satoja sivuja Syyrian, Irakin ja Iranin valloituksen kuvailemiseen, mutta Egyptin valloitusta hän käsitteli vain alle kahdenkymmenen sivun verran.
Pseudo-Waqidi Myöhäinen Egyptin valloituksesta kertova lähde on Futuh al-Shaam, jonka tekijälle on annettu nimeksi Pseudo-Waqidi, koska kirjoittaja ei ole aiemmin arveltu al-Waqidi (k. 823). Kirja on luultavasti kirjoitettu vasta ristiretkien aikaan 1100-luvulla, ja se sisältääkin paljon polemiikkia kristittyjä vastaan.Shoshan, 2016, s. 13–15
Ennen valloitusta Ennen arabivalloitusta Egypti oli kristitty maa. 300- ja 300-luvut tunnettiin Egyptin kristinuskon kulta-aikana. Muinaisen Egyptin uskonto oli väistynyt sen tieltä. Samalla olivat kadonneet myös muinaisen Egyptin perinteet. Viimeinen tunnettu hieroglyfi tehtiin vuonna 394.
Egypti oli osa Rooman valtakuntaa ja arabivalloituksen aattona osa Itä-Roomaa eli Bysanttia. Egyptiä olivat vaivanneet useat katastrofit, jotka heikensivät sen puolustuskykyä. Vuonna 541 puhjennut kulkutauti jätti jälkeensä arvioiden mukaan vain noin 3 miljoonaa hengissä säilynyttä ihmistä, ja monet alueet autioituivat. Egyptiä hävittivät myös Rooman–Persian sodat, jonka aikana persialaiset hyökkäsivät Egyptiin saakka valloittaen koko alueen ja perääntyen vasta vuonna 629. Egyptiä vaivasivat myös uskonnolliset kiistat monofysiittisen koptilaisen kirkon ja valtakunnan virallisesti tukeman khalkedonialaisen kristinuskon välillä. Kiista aiheutti loven persialaisten jälkeen palanneen bysanttilaisen valtakoneiston ja paikallisten koptien välille.Kennedy 2007, s. 141-145
Valloitustarinat Suullisten tarinoiden pohjalta 800-luvulla kirjoitettu islamilainen kirjallisuus (al-Tabari ja al-Hakam) antaa yksityiskohtaisen kuvauksen Egyptin valloituksesta 200 vuotta aikaisemmin. Koska tarinat eivät perustu aikalaislähteisiin, ne eivät nykyisessä mielessä ole historiankirjoitusta.
Ennetarina Amr ibn al-Asista Egyptiläisissä ja arabialaisissa lähteissä Egyptin valloitukseen liitetään legenda Amr ibn al-Asista. Amr vieraili kauppamatkalla Jerusalemissa, missä hän pelasti aleksandrialaisen papin käärmeen puremalta. Pappi pyysi Amria tulemaan Aleksandriaan, missä hän kiitoksena antaisi Amrille 2000 dinaaria kamelin ostoon. Amr lähtikin erään diakonin kanssa Aleksandriaan, missä hän vaikuttui Egyptin rikkauksista. Oli paastoaika ja pelattiin peliä, missä heitettiin kultaista palloa. Kaupungin hallitsijaksi tulisi se, jonka hihaan pallo sujahtaisi. Kultainen pallo päätyi Amrin hihaan, mutta muukalaisena häntä ei hyväksytty hallitsijaksi. Amr palasi tällöin kameleineen Mekkaan.Shoshan, 2016, s. 156
Irakilainen tarina valloituksesta Egypti vallataan tarinoiden mukaan kalifi Umar ibn al-Khattabin (634–644) hallituskaudella. Ibn Ishaq ja häntä lainaava al-Tabari kertovat, että kalifi määräsi Amrin marssimaan Egyptiin. Al-Baladhuri (820–892) kirjoittaa, että kalifi epäili Amria ja halusi antaa tehtävän toiselle. Fustatin olisi hänen mukaansa vallannut al-Zubayr eikä Amr.
Al-Hakam antaa kunnian valtauksesta ja sitä koskevasta aloitteesta Amrille. Amr saa käyttöönsä 3 500 miestä (toisessa versiossa 4 000). Umar lähettää kuitenkin viestin, jossa peruuttaa tehtävän. Al-Amr ei noudata käskyä. Shoshan, 2016, s. 157
Al-Hakamin kertomus valloituksesta Irakilaiset lähteet antavat Egyptin valtauksesta erilaisen kuvauksen kuin al-Hakam. Kennedy kertoo valtauksesta al-Hakamin pohjalta seuraavasti. Amr eteni Egyptiin muinaista rannikkotietä pitkin saapuen sen rajalle 12. joulukuuta 639. Sen jälkeen joukko saapui Faramaan, muinaiseen Pelusiumiin nykyisen Port Saidin itäpuolella. Egyptin monofysiittiset koptit olivat riitautuneet Bysantin kanssa, joka vaati noudattamaan Khalkedonin kirkolliskokouksen diofysiittista kristologiaa. Koptit ennustavat tällöin Bysantin tuhoa. Al-Hakam kertoo, että koptit ennustivat myös, että Amr voittaa, vaikka heidän paras miehensä kaatuisi. Amr luuli koptien ennustuksen tarkoittavan itseään, mutta leppyi, kun ennustus koskikin kalifi Umarin tulevaa kuolemaa. Vihollisten ennustukset muslimien voitosta kuuluivat islamilaiseen tarinaperinteeseen myös muilla rintamilla.Shoshan, 2016, s. 158
Babylonin linnoitus Muslimit jatkoivat kulkuaan Bilbaysin kaupunkiin, jonka valloitukseen kului kuukausi. Sieltä muslimit etenivät Umm Dunaynihin, luultavasti nykyisen Kairon pohjoispuolelle. Paikalla käytiin ankara taistelu, jonka muslimit voittivat.
Nikiun piispa Johanneksen mukaan muslimit seuraavaksi hyökkäsivät Fayyumiin. Paikalla käytyjen taistelujen jälkeen Amr kuuli vahvistusten saapuneen, jolloin hän kääntyi pohjoiseen iskeäkseen Bysantin pääasiallista varuskuntaa Babylonin linnaa vastaan nykyisessä Kairossa. Fayyumia ei mainita missään arabilähteessä.Kennedy 2007, s. 146-150
Vahvistuksien saavuttua muslimien armeijan sanottiin käsittäneen 12 000 miestä. Vahvistuksia komensi Zubayr al-Awwam, mutta koko valloitusta johti edelleen Amr. Muslimiarmeija leiriytyi Heliopoliin muinaisen kaupungin paikalle, joka kuuluu nykyisin Kairon suuralueeseen. Amrilla ei ollut piiritykseen tarvittavaa laitteistoa tai osaamista, joten hän yritti houkutella puolustajat ulos linnastaan. Theodoren johtamat bysanttilaiset tarttuivat koukkuun heinäkuussa 640. Amrin pääjoukko kohtasi bysanttilaiset ja pieni ratsuväen osasto kiersi heidän taaksensa. Bysanttilaiset joutuivat pakokauhun valtaan ja suuri osa heistä surmattiin osan paetessa Babylonin linnoitukseen.
Babylonin linnoitus oli rakennettu noin vuonna 100 ja siihen kuului 12 metriä korkeat ja kolme metriä paksut muurit. Linnakkeella oli arviolta 5 000–6 000:n miehen varuskunta. Itse Babylonin piirityksestä ei ole luotettavia kuvauksia. Kerrotaan, että sen ratkaisi keisari Herakleioksen kuolema. Seuranneen valtataistelun takia apua ei tullut, joten bysanttilaiset antautuivat pääsiäismaanantaina 9. huhtikuuta 641.Kennedy 2007, s. 150-153
Alexandrian valloitus Babylonin kukistuttua muslimien seuraava kohde oli Aleksandria. Heillä oli niukasti aikaa varautua kaupungin valloitukseen, sillä Niilin tulvat olisivat tehneet pian alueella liikkumisen vaikeaksi. Koptit kuitenkin auttoivat muslimeja. He rakensivat siltoja ja takasivat teiden turvallisuuden. Matkalla Aleksandriaan ensimmäinen kohde oli piispa Johanneksen kotikaupunki Nikiu. Bysanttilaisten komentaja Theodore oli asettanut sen varuskunnan johtoon Domentianuksen, joka kuitenkin muslimien edetessä pakeni Aleksandriaan. Johtajansa paettua varuskunta antautui. Muslimit ottivat kaupungin haltuunsa ilman vastarintaa 13. toukokuuta 641. Johanneksen mukaan he surmasivat silti kaupungin asukkaat. Bysanttilaisten ja muslimien välillä käytiin tämän jälkeen yhteenotto Karyunissa, missä Amrin poika sai surmansa. Theodoren johtamat bysanttilaiset kärsivät kuitenkin tappion ja vetäytyivät kohti Aleksandriaa.
Erään version mukaan Bysantin komentaja saapui Alexandrian satamaan 300 laivalla, jotka olivat täynnä sotilaita. Nämä kuitenkin pakotettiin vetäytymään kaupunkiin.Shoshan, 2016, s. 160 Kristittyjen sotilaiden moraalittomuuden teema tulee esille kertomuksissa, joissa nämä ryöstävät asukkaitten omaisuutta. Nähdään myös kaksintaistelu kultaisin asein varustautunutta kristittyä vastaan, jonka muslimi voittaa, mutta haavoittuu itsekin kuolettavasti. Itse Amr kantaa hänen arkkuaan.Shoshan, 2016, s. 161
Tällä välin Kyyros Aleksandrialainen oli lähetetty Aleksandriaan tutkimaan mahdollisuutta tehdä rauha muslimien kanssa. Kyrillos neuvotteli Amrin kanssa lokakuussa 641 ja yritti tarjota 200 000 kultakolikkoa kolmen vuoden rauhaa vastaan. Muslimit halusivat kuitenkin pitää valtaamansa alueen ja koska vaihtoehtoa ei ollut, Kyrillos suostui muslimien rauhanehtoihin 28. marraskuuta 641. Bysantin armeijan tuli vetäytyä Aleksandriasta 11 kuukauden mittaisen aselevon aikana.
Aleksandrian kukistumisen jälkeen Egyptissä ei käyty enää suurempia yhteenottoja. Bysanttilaisten komentaja Theodore lähti joukkoineen kaupungista 17. syyskuuta 642. Amrin joukot ottivat kaupungin virallisesti haltuunsa 29. syyskuuta.Kennedy 2007, s. 154-159 Tarinan mukaan arabikenraali palauttaa asukkaille sen omaisuuden, jonka Bysantin sotilaat olivat heiltä ryöstäneet. Al-Hakam kertoo muita esimerkkejä muslimien paremmuudesta, kuten sen, että kristityt ihmettelevät voittoisien muslimien pientä määrää ja heidän välinpitämättömyyttään maallisia ylellisyyksiä kohtaan. Jopa kristitty arvohenkilö vahvistaa, että muslimien voiton syynä oli heidän uskollisuutensa profeetan opetuksille.
Pseudo-Waqidin kertomus