pienoiskuva|200px|Arvo Valton vuonna 2007. Arvo Valton, oik. Vallikivi (14. joulukuuta 1935 Märjamaa, Viro – 26. heinäkuuta 2024) oli virolainen kirjailija, kääntäjä, poliitikko ja kulttuurivaikuttaja.
Elämä Arvo Valton syntyi 1935 Viron Märjamaalla pienyrittäjän perheeseen, joka vuonna 1949 kyyditettiin Siperiaan. Käytyään koulunsa loppuun Kauko-Idän Susumanissa hän onnistui vuonna 1954 palaamaan Viroon ja aloittamaan opinnot Tallinnan polyteknisessä korkeakoulussa, mistä hän valmistui kaivosinsinööriksi vuonna 1959. Tämän jälkeen hän suoritti työn ohella etäopiskeluna elokuvadramaturgian opinnot Moskovan elokuvakorkeakoulussa. Lopputyön pohjalta syntyi käsikirjoitus elokuvaan Viimne reliikvia – Taistojen mies.
Vuosina 1975–1988 Valton työskenteli toimittajana Tallinnfilmissä. Vuonna 1980 hän oli mukana virolaisen älymystön niin sanotussa Neljänkymmenen kirjeessä ja vuonna 1987 käynnistämässä julkista keskustelua koillis-Viron fosforiittikaivoksista. Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen hän toimi jonkin aikaa politiikassa ja istui vuosina 1992–1995 Riigikogussa Isamaa-puolueen edustajana.
Kirjailijanuransa ohella Valton toimi aktiivisesti suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuriyhteistyön edistäjänä. Hän vironsi suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuutta ja johti vuosina 1996–2010 Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien liittoa (AFUL). Vuonna 2015 hän perusti Suomalais-ugrilaisen kirjallisuussäätiön, joka tukee suomalais-ugrilaisten vähemmistökirjailijoiden työtä. Vuonna 2022 Valton sai näistä ansioistaan Viron Sukukansaohjelman (Hõimurahvaste programm) kirjallisuuspalkinnon.
Kirjallisuus- ja kulttuuritoiminnastaan Valton sai useita tunnustuksia, viimeksi vielä helmikuussa 2024 Viron kulttuuriministeriön myöntämän elämäntyöpalkinnon.
Kirjallinen toiminta Valton aloitti uransa novelleilla, joita hän on kaikkiaan kirjoittanut puolisentuhatta. Häneltä ilmestyi novellikokoelmia, aforismi- ja lastukokoelmia sekä nuortenkirjoja. Novelleissaan hän noudattaa unen ja alitajunnan logiikkaa ja valottaa arkisia tapahtumia surrealistisesti.Facta 2001, WSOY 1985, 17. osa, palsta 678 Ensimmäinen romaani, Tšingis-kaanin elämästä kertova Tee lõpmatuse teise otsa (’Matka äärettömyyden toiseen päähän’), ilmestyi vuonna 1978. Romaani Masendus ja lootus (’Masennus ja toivo’, v. 1989) oli ensimmäisiä Virossa ilmestyneitä kaunokirjallisia teoksia, jossa käsiteltiin virolaisten joukkokyydityksiä Siperiaan. Valtonin laaja tuotanto on ilmestynyt myös sarjana Kogutud teosed (’Kootut teokset’), jota alun perin suunniteltiin 24-osaiseksi, mutta josta helmikuussa 2024 oli ilmestynyt jo 30 osaa.
Suomalais-ugrilaisista kielistä tehtyjä käännöksiä ilmestyi Valtonin kynästä vuosina 1976–2019 kaikkiaan 69 nimikettä. Sukukansojen kirjallisuuksia ja kulttuureja hän käsitteli myös viime vuosien teoksissaan Vaateid soome-ugri rahvaste kirjandusele (’Katsauksia suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuuteen’, v. 2018) ja Soome-ugri minu elus (’Suomalais-ugrilaisuus elämässäni’, v. 2022).
Suomennetut teokset Pieni unikirja (Läbi unemaastike), suom. Maire Uusitalo. WSOY, 1978 Sarja: Neuvostokirjallisuutta sisältää novellit:
Ajatus Elämä Freudilaisten valta Hautajaiset Hetki Hän Häpeä Jälkeenpäin Kaivos
Koe Kolo Kone Koulu Kreivitär Kuva Lento Lähtö
Matka Näytelmä Raha Tulien välissä Turvapaikka Valkea kaupunki Valkoinen kissa Vesi
Novellit antologiassa Suomenlahden takaa: Viron uutta proosaa. Toim. Eva Hyvärinen ja Endel Mallene, suom. Eva Hyvärinen, Aino Kaasinen & Kirsti Paukkunen. WSOY 1968 Karuselli Sillit Silmukka Vihreäreppuinen mies
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Virolaiset kirjailijat Luokka:Vuonna 1935 syntyneet Luokka:Vuonna 2024 kuolleet