Japanin ammattisumoliitto (Nihon Sumō Kyokai) on Japanin opetus-, tiede- ja kulttuuriministeriön alainen järjestö, joka hallinnoi noin tuhannesta ihmisestä muodostuvan ammattisumoyhteisön (sumōkai, 相撲会) jokapäiväistä toimintaa. Järjestön organisatorinen perusyksikkö on heya eli yhden tai useamman valmentajan ja tämän oppilaiden muodostama talli, johon usein (joskaan ei aina) kuuluu myös muita ammattisumolle tyypillisiä toimijoita kuten erotuomareita, toimitsijoita, kampaajia ja niin edelleen.
Organisaatio Valmentajat (oyakata) Tallin omistaa valmentaja, oyakata (親方), jonka nimi on sama kuin itse tallikin. Esimerkiksi Ōdake-beyan omistaa siis Ōdake Oyakata. Mikäli tallissa on kaksi tai useampia valmentajia, mikä on tavallista, ovat muut valmentajat omistaja-valmentajan eli shishōn (師匠) alaisia. Heitä voi olla jopa puolisen tusinaa. Pienissä vastaperustetuissa tai menestykseltään taantuneissa talleissa valmentajia on kuitenkin tyypillisesti vain yksi. Huhtikuussa 2006 toimi 55 tallissa 107 valmentajaa (joista kaksi henkilökohtaisella lisenssillä). Valmentajien ja tallin muun henkilökunnan lukumäärä ei välttämättä juurikaan korreloi sen saavuttamaa urheilullista menestystä.
Sumopainijan aktiiviura päättyy tavallisesti noin 30—35-vuotiaana, joten valmentajaksi siirtyvällä on kolmisenkymmentä vuotta aikaa valmentaa nuorempiaan ennen 65 vuoden pakollisen eläköitymisiän täyttymistä. Valmentajaksi on mahdollista siirtyä vain mikäli oma ura on ollut riittävän menestyksekäs ja erityinen valmentajalisenssi (toshiyori kabu, 年寄り株) on saatavilla joko perintönä omalta shishōlta, joka silloin tällöin on oma (otto)isä tai appi (sekitoreille ei ole poikkeuksellista naida valmentajiensa tyttäriä), tai ostamalla se joltakulta eläkeikää lähestyvältä valmentajalta useiden miljoonien jenien hintaan.
Lisenssien määrä on rajattu 105:een. Käytäntö muodostui jo NSK:ta perustettaessa 88 tokiolaisen toshiyorin ja 17 osakalaisen tōdorin yhteismäärästä. Vuonna 1971 päädyttiin ennenkuulumattomaan tilanteeseen kun suurmestari Taihō vetäytyi aktiiviuraltaan ilman, että hän oli pystynyt varmistamaan valmentajalisenssiä itselleen. Koska 32 turnausvoiton ottajaa ei voitu erottaa sumoliitosta niin, että kaikkien osapuolten kasvot olisi säilytetty, ratkaistiin tilanne luomalla erityinen henkilökohtainen lisenssi. Tällainen ichidai toshiyori (一代年寄り) mitätöityy kun sen haltija kuolee tai täyttää 65 vuotta. Henkilökohtaisen lisenssin kunnia on sittemmin suotu suurmestareille Kitanoumi, Chiyonofuji ja Takanohana II, jotka kaikki ovat saavuttaneet vähintään 20 ylimmän divisioonan turnausvoittoa. Keskimmäisen kieltäytyessä kunniasta aikomuksenaan ottaa haltuunsa perinteinen lisenssi ja Taihōn täytettyä 65 vuotta vuonna 2005 on lisenssien lukumäärä siis nyttemmin 105+2 eli säännönmukaiset lisenssit ja Kitanoumin sekä Takanohana II:n henkilökohtaiset lisenssit.
thumb|200px|Shimpanit keskustelevat ottelun lopputuloksesta.
Kunnianhimoinen valmentaja ei useimmiten tyydy pelkästään oppilaidensa urheilulliseen menestykseen vaan pyrkii saavuttamaan sumoliiton piirissä myös muita tehtäviä. Viisitoista valmentajaa, kolme kustakin viidestä ichimonista (katso seuraava kappale), valitaan arvostettuun tuomarin, shimpanin (審判), tehtävään. Kolme viiden tuomarin ryhmää istuutuu vuorotellen dohyōn eri puolille mustissa montsuki-takeissaan tarkkailemaan otteluita ja tarvittaessa keskustelemaan erotuomarin ratkaisun oikeellisuudesta. Valmentajien muita erityistehtäviä ovat muun muassa Tokion ulkopuolisten kolmen turnauksen päävastaavan tehtävät ja haja-asutusalueille turnausten välillä suuntautuvien kiertueiden järjestelytehtävät. Arvostetuimmat tehtävät liittyvät kuitenkin rijikain (理事会) jäsenyyteen. Rijikai on yhdeksän valmentajan eli rijin (理事) muodostama sumoliiton korkein elin, jossa puhetta johtaa koko NSK:n keulahahmo, rijichō (理事長), jona on vuodesta 2002 lähtien toiminut entinen suurmestari Kitanoumi viran yhdeksäntenä haltijana. Kaikki edellä mainitut tehtävät jaetaan joka toinen vuosi helmikuun alkupäivinä järjestettävissä äänestyksissä, jossa äänioikeutettuja ovat valmentajien lisäksi kaksi ylintä erotuomaria ja muutama painijoiden edustaja.
Jokainen talli lukuun ottamatta kapinallista Takadagawa-tallia kuuluu yhteen viidestä ichimonista (一門). Ichimon on eräänlainen klaani; vanhan ja vaikutusvaltaisen tallin ympärille vuosisatojen kuluessa muodostunut tallien ryhmittymä, jonka jäsenet tekevät monin tavoin yhteistyötä esimerkiksi järjestämällä yhteisharjoituksia turnauksen lähestyessä. Vuoteen 1966 asti samaan ichimoniin kuuluvien tallien painijat eivät kohdanneet toisiaan playoff-otteluita lukuun ottamatta. Sääntömuutoksen jälkeen sama sääntö koskee enää tallitovereita ja lähisukulaisia silloin kun nämä kuuluvat eri talleihin.
Painijat (rikishi) Lukumääräisesti suurimman osan sumōkaista muodostavat luonnollisesti itse painijat (力士, rikishi; "vahva mies"; termiä käytetään sumotōrista poiketen vain ammattiottelijoista), joiden määrä vaihtelee hieman sumōn kulloisestakin suosiosta ja vuodenajasta riippuen: maaliskuussa paikallisen peruskoulun päätyttyä vapautuu nuoria aloittelijoita oppivelvollisuuden piiristä sumouralle. Kesäkuussa 2006 viralliseen rankinglistaan (banzuke, 番付) kuuluu 731 painijaa, jotka rankataan aina kahden kuukauden välein käydyn turnauksen (honbasho, 本場所) tulosten perusteella kuuteen eri divisioonaan. Neljään alimpaan divisioonaan (makushita, sandanme, jonidan ja jonokuchi arvojärjestyksessä) kuuluvat painijat ovat toritekejä (取り的), jotka eivät nauti kahteen ylimpään divisioonaan (maku(no)uchi ja jūryō eli jūmaime) kuuluvien 70 korkea-arvoisimman painijan, sekitorien (関取), etuoikeuksista.
Perinteinen tapa aloittaa ammattiura sumopainissa on yrittää päästä teini-iässä jonkin tallin oppilaaksi. Helpoimmin tämä onnistuu kykyjenetsijän suosituksin tai esimerkiksi koululaisturnauksissa osoitetuilla tuloksilla ja lupaavan ruumiinrakenteen ja huippu-urheilijalle sopivan mielenlaadun avulla. Ylenpalttinen paino on tässä vaiheessa vain haitaksi. Uuden painijan on toki täytettävä minimikokovaatimus (173 cm ja 75 kg), josta tosin voidaan joustaa 166 cm:iin asti mikäli ehdokas on muutoin ansiollinen urheilutesteissä. Lisäksi kaikille pyrkijöille järjestetään lääkärintarkastus. Tultuaan hyväksytyksi ja oteltuaan ensimmäisen turnauksensa niin sanottuna maezumōna (前相撲) aloittelija saa ensimmäisen virallisen arvorankkauksensa kuutosdivisioonan pohjalta pyrkimyksenään nousta nopeasti kohti korkeampia arvoasteita.
Vaihtoehtoinen tapa siirtyä ammattisumouralle on oppivelvollisuuden suorittamisen jälkeen jatkaa ylemmissä oppilaitoksissa ja saavuttaa muutamissa ennalta nimetyissä opiskelija- tai muissa amatööriturnauksissa erinomaisia tuloksia, joiden perusteella on mahdollista saavuttaa makushita tsukedashin (幕下付け出し) asema. Tsukedasheilla oli oikeus tulla rankatuksi suoraan kolmanneksi korkeimman makushita-divisioonan pohjalle arvoon makushita 60 tai jopa arvoon makushita 15, joka kokonaisrankingissa on jo 100. sijan tietämillä. Perusteluna tälle on noin 20-vuotiaiden ja keskimäärin jo selvästi yli satakiloisten tsukedashien ylivoima itseään viitisen vuotta nuorempien joukossa. Nyttemmin tsukedashin arvon saamisen kriteerejä on kiristetty selvästi, mutta toisaalta parhaimmilla heistä on oikeus tulla rankatuksi jopa niinkin korkealle kuin arvoon makushita 10.
Tsukedasheja siirtyi 1960-luvulta alkaen yhä enemmän ammattisumon piiriin jopa siinä määrin, että muutamat valmentajat pyrkivät värväämään heitä kuutosdivisioonan pohjalta aloittavien painijoiden tukemisen sijasta. Tämä koettiin ongelmaksi, sillä liian nopeasti liian paljon saavuttaneet tsukedashit eivät aina vastanneet valmentajien piirissä vallinneita käsityksiä painijoille asetettavista vaatimuksista. Hämmästyttävää on, että vain yksi tsukedashi, Wajima Hiroshi, on toistaiseksi saavuttanut korkeimman eli suurmestarin (yokozuna, 横綱) arvon. Toiseksi korkeimman, mestarin eli ōzekin (大関), arvon saavuttaneissa heitä on useita.
Ammattilaissumossa vallitsee puhdas meritokratia. Vain honbashoissa saavutetuilla tuloksilla on merkitystä arvioitaessa miehen arvoa seuraavassa ranking-listassa. Toritekit ottelevat 15-päiväisissä turnauksissa keskimäärin joka toisena päivänä pyrkimyksenään saavuttaa vähintään neljä voittoa sääntöjen määräämissä seitsemässä ottelussaan. Voittoisa ottelusaldo (kachikoshi, 勝ち越し) eli toritekeillä vähintään tulos 4–3 (voitot perinteisesti ensin lueteltuina) ja kaikkina viitenätoista turnauspäivänä ottelevilla sekitoreilla vähintään tulos 8–7 takaa arvon säilymisen vähintäänkin ennallaan ja hyvin todennäköisesti sen nousemisen. Mitä enemmän voittoja, sitä suurempi luonnollisesti on arvonnousu. Päinvastoin toimii tappiollinen ottelusaldo (makekoshi, 負け越し). Saman ottelusaldon saavuttaneiden painijoiden keskinäinen järjestys seuraavassa ranking-listassa säilyy aina samana kuin edeltävässä turnauksessa saavutettu järjestys. Kolmessa alimmassa divisioonassa saavutettu tappioton, divisioonakohtainen turnausvoitto takaa suoran nousun seuraavaksi ylempään divisioonaan.
Kolmanneksi korkeimpaan makushita-divisioonaan noussut painija kuuluu jo 190 korkea-arvoisimman joukkoon. Makushitassa paikkansa vakiinnuttaneet ovat viimeistään erittäin kovatasoisia ottelijoita, joita ei voi odottaa voittavansa pelkällä luontaisella lahjakkuudella. Monet makushitat ovat aiemmin sekitoriarvossa otelleita konkareita, jotka ovat menettäneet aiemman asemansa esimerkiksi loukkaantumisen tai ikääntymisen myötä. Makushitassa majailee nopeasti sinne nousseiden nuorten lupausten lisäksi toki myös paljon kolmikymppisiä, tasonsa vakiinnuttaneita toritekejä, joiden kyvyt eivät vain yksinkertaisesti riitä korkeammalle. Mikäli talliin kuuluu yksikin sekitori, toimii osa sen toritekeistä hänen henkilökohtaisina avustajinaan (付け人, tsukebito) ja hoitavat hänen juoksevia asioitaan, jotta hän voi keskittyä harjoitteluun. Toritekit toimivat tallissa muutoinkin työntekijöinä ja vastaavat sen tilojen siivouksesta, ruoanlaitosta, kylpyjen järjestämisestä ja niin edelleen. Useimmissa talleissa tätä jokapäiväistä toimintaa johtaa shishōn vaimo, okami-san (おかみさん), eräänlainen tallin vääpeli). Mikäli shishō on naimaton tai leski, on vaimon perinteiset tehtävät järjestetty jollakin muulla tavoin.
Raja ylimmän toriteki-divisioonan kärjen ja alemman sekitori-divisioonan pohjan välillä on suurin mitä ranking-listoilta löytyy. Yläpuolella olevat jūryōt kuuluvat sekitorien maineikkaaseen luokkaan kun taas alapuolella olevat makushitat ovat suurelle yleisölle harmaata toritekien massaa, johon kuuluvia yksittäisiä painijoita eivät tavallisesti tunne kuin ammattisumoa tavanomaista tarkemmin seuraavat. Jūryōhon nouseva tai sinne palaava painija saa useita etuoikeuksia, joista toriteki voi vain uneksia. Taloudellisesti tärkein on sekitorin oikeus sumoliiton maksamaan kuukausipalkkioon, sillä toritekeille maksetaan vain turnauskohtaista, vaatimatonta päivärahaa.
thumb|200px|Ensimmäisen divisioonan esittely eli dohyō-iri-seremonia, jossa keshomawasheihin pukeutuneet painijat esitellään yleisölle.