Laosin valtion juuret juontuvat 1300-luvulla syntyneeseen Lan Xangin kuningaskuntaan, joka käsitti laajimmillaan nykyisen Laosin alueen sekä osan Thaimaasta. Lan Xangin kukoistuskaudella maahan levisi buddhalaisuus. Lan Xang hajosi kolmeksi kuningaskunnaksi vuonna 1690. Pienemmät ja heikommat kuningaskunnat jäivät siamilaisten ylivallan alle.
Ranskalaiset valloittivat Vietnamin ja Kambodžan 1800-luvun puolivälissä, ja vuosisadan lopulla ranskalaiset ottivat haltuunsa myös Laosin ja ajoivat siamilaiset pois. Vuonna 1917 Laosista tuli osa Ranskan Indokiinaa.
Japani valloitti Ranskan Indokiinan toisessa maailmansodassa ja julisti maat itsenäisiksi. Japanin antauduttua Laosiin palasi ranskalaisvalta, mutta toisen maailmansodan jälkeen puhkesi Indokiinan sota ranskalaisten ja Vietnamin kommunistihallinnon välille. Vietminh tuki Laosiin perustettua Pathet Lao -vastarintaliikettä, joka lyöttäytyi yhteen siirtomaavaltaa vastustavien kommunistien kanssa. Ranskan jouduttua sodassa alakynteen ja vetäydyttyä Indokiinasta, Laos julistettiin itsenäiseksi vuonna 1954.
Itsenäistymisensä jälkeen Laos ajautui mukaan Vietnamin sotaan, kun Pohjois-Vietnamin joukot käyttivät Laosin aluetta hyväkseen taistelussaan Etelä-Vietnamia ja Yhdysvaltoja vastaan. Laosista tuli maailman pommitetuin maa Yhdysvaltain pommituksissa, ja räjähtämättömät pommit ovat yhä suuri ongelma.
Varhainen historia Laosin alueen ensimmäiset asukkaat olivat austroaasialaisia metsästäjä-keräilijäkansoja, ennen kuin maanviljelystaito levisi nykyisen Laosin alueelle. Asukkaat käyttivät vuoristoisessa maassa kulkureitteinä sisävesiväyliä, joilla he kulkivat kanootein. Tärkein jokireitti oli Mekongjoki, jonka monet sivujoet tarjosivat varhaisille kauppiaille reitin syvälle sisämaahan, josta he ostivat kardemummaa, bentsoehartsia, sellakkaa ja monia elintarvikkeita.
Thaimaan puolelta Ban Chiangista tehdyt pronssikautiset hautalöydöt ovat paljastaneet että alueella on harjoitettu maanviljelystä ainakin 1500-luvulta eaa. Mekongin laaksoon kehittyi riisinviljelytaitoon perustuvia päällikkökuntia 100-luvulta jaa. alkaen. Merkittävää valtakeskus oli Sikhôttabong Mekongin varrella Xé Bangfai -joen suulla. Valtakeskus siirtyi länteen päin Champan valtakunnan syntymisen jälkeen vuonna 192. Toinen merkittävä valtakeskus oli mon-kansan Candapuri, joka sijaitsi nykyisen Vientianen paikalla.
Nykyisen Laosin eteläosaa hallitsi Funanin Hindulais-buddhalainen kuningaskunta 100-luvulta alkaen. Pohjoiseen osaan levisi monien Dvaravatin theravada-buddhalaisen kuningaskunnan vaikutus 600–700-luvuilla. Funanin kuningaskunnan valtakautta alueella kesti 600-luvulle asti, jolloin se sulautui khmerien Chenlan valtakuntaan. Legendan mukaan Chenla syntyi chameilta vallatulle alueelle nykyisen Laosin provinssin Champasakin alueelle. Valtakunta jakautui kahtia kuningas Jayavarman I:n kuoltua vuonna 681. Kiinalaiset kronikat kutsuvat jakaantunutta maata Maa-Chenlaksi ja Vesi-Chenlaksi. Maa-Chenla sijaitsi nykyisen Laosin eteläosassa ja Vesi-Chenla nykyisen Kambodžan alueella.
Nykyisen Etelä-Kiinan Yunnanin alueelta lähteneet varhaiset siirtolaiset levittivät elinpiiriään etelään nykyisen Laosin alueelle 600–700-luvuilla. Nykyisten Etelä-Kiinan, sekä Thaimaan ja Laosin pohjoisosiin syntyi Nanzhaon valtakunta. Yunnanin alueelle on jäljitetty tai-kansojen alkuperä, joihin myös lao-kansat kuuluvat. Varhaisten thailaisia kieliä puhuneiden siirtolaisten levittäytyessä alueelle, mon-khmer-kieliä puhuneet kansat siirtyivät heidän tieltään vuorille. Suuria lao-kansan hallintokeskuksia syntyi nykyisten Vientianen ja Luang Prapangin kohdille nykyisen Laosin pohjoisosissa. Luang Prapangin kohdalla sijainnut valtakeskus tunnettiin nimellä Muang Sua vuoden 698 jälkeen, jolloin tai-prinssi Khun Lo perusti sinne valtakunnan pääpaikan Nanzhaon voimavarojen ollessa siirrettynä muualle. Khun Lo myönsi maan isälleen Khun Boromille, jota laolaisissa legendoissa pidetään lao-kansan esi-isänä.
Nykyisen Laosin alue joutui 1100-luvulla Khmerien valtakunnan alaisuuteen. Khmerkuningas Jayavarman VII:n kuoltua 1219 valtakunta alkoi rappeutua. Vuonna 1283 khmervaltakunnan vaikutusvalta alueella oli jo vähentynyt siinä määrin, että mongolien hyökätessä kuningas Jayavarman VIII joutui maksamaan vasalliveroa Kublai-kaanin johtamalle Mongolivaltakunnalle. Lännessä Khmervaltakunnan uhkaajaksi nousi thailainen Sukhothain kuningaskunta, joka kuningas Ramkamhaengin aikana laajensi alueitaan khmerien kustannuksella Laosin alueelle.
Lan Xang pienoiskuva|Kaakkois-Aasia noin vuonna 1400. Lan Xang kartassa turkoosilla. Sukhothain valtakunnan heiketessä suuret lao-keskukset Vientianessa ja Luang Prapangissa luisuivat sen otteesta. Angkorin hovissa kasvanut tai-prinssi Fa Ngum perusti Luang Prapangin kaupungin liepeille Lan Xangin kuningaskunnan vuonna 1353. Hän oli nainut khmerkuninkaan tyttären, ja hänellä oli tukenaan 10 000 miehen vahvuinen khmerarmeija.
Lan Xang eli miljoonien elefanttien maa koostui monesta pienestä vasallivaltiosta, joita yhdisti yhteisten vihollisten uhka. Suurimmillaan Lan Xang hallitsi suurinta osaa nykyisestä Laosista ja Koillis-Thaimaasta. Tarinoiden mukaan Fa Ngum toi Angkorista mukanaan Phra Bangin, kultaisen buddhaa esittävän patsaan, jonka mukaan kaupunki sai nimekseen Luang Prapang, Kultaisen Buddhan kaupunki.
Fa Ngumin jälkeen Lan Xangin hallitsijaksi nousi hänen poikansa Samsenethai, joka järjesti muun muassa kuninagskunnan hallintoa ja puolustusta. Hänen kuolemansa jälkeen Lan Xangissa oli pitkä rauhallinen aika, joka rikkoutui vasta Đại Việtin hyökättyä maahan. Lan Xang ei koskaan päässyt alueella yhtä hallitsevaan asemaan kuin sen naapurimaat Lanna, Ayutthaya tai Đại Việt, joka valloitti Luang Prapangin vuonna 1478. Tuolloin kuningas Sainyachakkaphat joutui pakenemaan maasta. Kuninkaan veli Suvanna Bulang onnistui palauttamaan maahan laojen vallan vuonna 1479.
Kuningas Photisarath vei Lan Xangin kaksi vuosisataa kestäneeseen taisteluun Myanmarin ja Ayutthayan kanssa. Photisarath haastoi Ayutthayan kolmesti sotaan ja oli myös voitollinen. Lan Xang laajeni suurimmilleen, kun Photisarath pystyi asettamaan poikansa Setthathirathin Chiang Maihin Lannan kuninkaaksi. Setthathirathista tuli Lan Xangin hallitsija isänsä kuoltua. Hänen kautenaan 1548–1571 valtakunta menetti Chiang Main Myanmarin kuningsskunnalle. Hän myös siirsi pääkaupunkinsa Luang Prabangista Vientianeen.
Myanmar valtasi 1574 Vientianen ja ryöstelty valtio ajautui anarkiaan. Sourigna Vongsasta tuli hallitsija 1637, ja hän pystyi palauttamaan rauhan. Hän myös sopi rajoista Vietnamin ja Siamin suuntaan. Sourigna Vongsan valtakautta pidetään Laosissa maan kultaisena aikakautena. Hän oli buddhalaisuuden puolustaja ja taiteiden suojelija, jonka aikana Vientianesta kehittyi kuhiseva keskuskaupunki.
Lan Xang säilyi pitkään itsenäisenä kokonaisuutena, mitä auttoi maan eristyneisyys. Maata ympäröivät vaikeakulkuiset vuoret, jotka toimivat luonnollisena suojana. Etelästä päin Mekongjokea pitkin tultaessa oli myös kierrettävä Khonen putoukset maitse, ennen kuin päästiin taas jatkamaan jokea pitkin Vientianeen.
Hajanaiset kuningaskunnat pienoiskuva|Laosin alue 1700-luvulla. Lan Xangin kuningaskunta ei lopulta pystynyt säilymään yhtenä kokonaisuutena, vaan se hajosi 1690-luvulla kolmeen osaan hallitsevan dynastian keskinäisten taistelujen vuoksi. Souligna Vongsa kuoli 1694, ja hänen veljenpoikansa sai kruunun vietnamilaisten tuella. Lan Xang jäi vietnamilaisten vasalliksi, mutta kuninkaallisen suvun jäsenet perustivat 1707 itsenäiset Luang Prabangin ja Vientianen kuningaskunnat. Maan eteläiseen osaan syntyi puolestaan Champassakin kuningaskunta.
Lao-kuningaskunnissa kehittyi keskinäisistä kiistoista huolimatta tunne laon kansan identiteetistä erotuksena tai-naapureihin. Kansan ylpeyttä vahvisti se, että lao-kansa piti hallussaan tarunomaista Smaragdibuddhan veistosta, joka oli veistetty jaspiksesta. Patsaan oli tuonut Chiang Maista Luang Prapangin kautta Vientianeen kuningas Setthathirat vuonna 1564.
Pienemmät ja heikommat kuningaskunnat luisuivat yhä enemmän siamilaisvallan alle. Burmalaisten ja siamilaisten perättäiset maahantunkeutumiset ajoivat lao-valtioita myös keskinäisiin kiistoihin. Vuonna 1771 Luang Prapang hyökkäsi Vientianeen, sillä Luang Prapangin kuningas koki Vientianen olevan osallinen burmalaisten hyökkäykseen vuonna 1765.
Taksinin armeijassa palvellut kenraali Chakri, josta tuli myöhemmin Siamin kuningas Rama I, valloitti 1778 armeijoineen Vientianen. Valloittajat ryöstivät mukanaan Phra Bangin ja Smaragdibuddhan patsaan ja veivät ne Bangkokiin. Phra Bang on sittemmin palautettu Laosiin, mutta Smaragdibuddha on nykyisin nähtävillä Bangkokin Wat Phra Kaeon temppelissä.
Vientiane ajautui Bangkokin vasalliksi, ja Luang Prabangissa taas pitivät valtaa burmalaiset. Luang Prabang vapautui 1778, mutta tilalle tuli siamilaishallinto. Siamilaiset käyttivät Vientianea hyväkseen alistaakseen myös pohjoisemman lao-valtion Luang Prabangin. Vientiane tuki 1700-luvun lopulla siamilaisia estääkseen burmalaisia valtaamasta nykyisen Laosin ja Thaimaan pohjoisosia. Lao-kuningaskunnat joutuivat 1700–1800-luvun taitteessa yhä enemmän Rama I:n hallitseman Siamin vallan alle. Lao-valtioihin nähden ylivaltaa pitivät myös vietnamilaiset. Vietiane joutui maksamaan vasalliveroa sekä Bangkokiin että Vietnamin pääkaupunkiin Huếen.
Vientianen kuningaskunta katosi lopullisesti vuonna 1827. Vientianen vasallikuningas Chao Anoun tavoitteena oli yhdistää uudelleen kolme lao-kuningaskuntaa, ja hän hyökkäsi siksi Siamiin. Hän oli ennen hyökkäystyä saanut Siamin asettamaan poikansa Champassakin kuvernööriksi, minkä ansiosta Vientianen vaikutus oli jo käytännössä yltänyt Lan Xangin vanhalle etelärajalle. Chao Anou uskoi myös, että Myanmarin vallannut Britannia olisi myös hyökkäämässä Siamiin.
Chao Anoun sotaretki epäonnistui täysin, ja siamilaiset miehittivät Vientianen ja tuhosivat sen. Siamilaiset myös tyhjensivät koko Mekongjoen itäpuolen väestöstä joukkosurmilla ja pakkosiirroilla. Chao Anou pakeni Vietnamiin, missä hän sai tukea Nguyễn-dynastian keisarilta Minh Mạngilta ja lähti sotajoukkoineen takaisin Vientianeen. Sotilaat kuitenkin karkasivat, ja Chao Anou pakeni pieneen Ruukkujen tasangolla sijainneeseen phuan-kansan Xieng Khouangin kuningaskuntaan.
Xieng Khouangin pienen kuningaskunnan vaiheista tiedetään vain vähän. Xieng Khouang maksoi vasalliveroa sekä siamilaisille että vietnamilaisille, ja maan kuningas joutui päättämään kummalle hän luovuttaisi Chao Anoun. Hän luovutti tämän siamilaisille, mikä suututti keisari Minh Mạngin, joka lähetti sotilaansa vangitsemaan Xieng Khouangin kuninkaan, joka teloitettiin Huếssa vuonna 1832.
1800-luvun puolivälistä lähtien nykyisen Laosin alueelle kohdistui merkittävä muuttoaalto, kun hmong-väestöä pakeni Kiinasta etelään. Hmongit asettuivat vuoristoiselle alueelle, joka soveltui parhaiten heidän harjoittamaansa riisinviljelyyn.
Siirtomaa-aika
Ranska valloitti siirtomaa-alueita Kaakkois-Aasiasta 1800-luvun puolivälistä lähtien ja vuoteen 1885 mennessä nykyisen Vietnamin ja Kambodžan alueet olivat ranskalaisten siirtomaahallinnon alaisuudessa.
Siam pelkäsi että Ranskan hallinnoima Vietnam havittelee Laosin alueita, ja Siam valloitti varmuuden vuoksi Luang Prabangin vuonna 1885. Ranska varoitti Siamia loukkaamasta Vietnamin oikeuksia Luang Prabangissa ja Xieng Khouangissa. Kuningas Mongkut suostui siihen, että Ranska nimittää Luang Prabangiin varakonsulin. Vuonna 1887 Luang Prabangissa aloitti varakonsulina Auguste Pavie. Pavie suostutteli kuningas Oun Khamia luopumaan vasalliudestaan Bangkokiin ja asettumaan sen sijaan Ranskan suojelukseen.