Konservatismi (uuslat. conservatismus, latinan sanasta conservare ’säilyttää’) on poliittinen ja yhteiskuntafilosofinen aate, joka tukee kulttuurin ja sivilisaation kontekstissa olemassa olevaa ja koeteltua yhteiskunnallista tilaa. Alun perin konservatismi oli vastareaktio valistusajattelulle.
Konservatismin merkitys määritellään kahdesta eri näkökulmasta. Henkisenä ja sosiaalisena kokonaismäärityksenä konservatismille on ominaista pyrkimys vanhan säilyttämiseen ja haluttomuus nopeisiin muutoksiin. Poliittisena oikeistoaatteena konservatismin katsotaan korostavan perinteisiä arvoja, vastustavan kumouksellisuutta ja kannattavan uudistuksissa maltillisuutta.Suvanto 1994, s. 13. Sanaa konservatismi käytettiin tiettävästi ensi kertaa monarkian restauraatiota kannattaneessa sanomalehdessä Le Conservatour (1818–1820).
Nykymuotoinen konservatismi syntyi Edmund Burken vastavaikutuksena Ranskan vallankumouksessa harjoitetulle väkivallalle. Konservatismin perusteoksena pidetään Burken kirjettä Reflections on the Revolution in France, jossa hän ottaa voimakkaasti kantaa vallankumouksen tapahtumiin.
Poliittista kirjoa kuvaavassa vasemmisto-oikeisto-vastakkainasettelussa konservatismi on perinteisesti sijoitettu oikeistoon. Oltuaan alun perin liberalismin ja demokratian oppeja vastustavaa, konservatismi muuttui myöhemmin kapitalismin kannattajaksi. Konservatiivit omaksuivat nationalismin ja kansakunta muodostui konservatismin keskeiseksi yhteisöksi. Taloudellisissa käsityksissään konservatismi korostaa liberalismin tavoin yksityisomistuksen ja vapaan markkinatalouden merkitystä. Konservatiivinen politiikka on hyväksynyt myös maltillisesti toteutetun sosiaalipolitiikan.
Käsite Konservatismin sisällön määrittelylle annetaan yleisissä hakuteoksissa kaksi eri merkitystä. Konservatismia voidaan kuvata henkisenä ja sosiaalisena kokonaisnäkemyksenä, jolle on ominaista pyrkimys vanhan säilyttämiseen ja haluttomuus nopeisiin muutoksiin. Poliittisena käsitteenä konservatismi on oikeistoaate, jonka katsotaan korostavan perinnäisiä arvoja, vastustavan kumouksellisia pyrkimyksiä ja kannattavan uudistuksissa maltillisuutta. Konservatismi-sanaa ei juurikaan käytetty ennen Ranskan vallankumousta. Konservatismi ymmärrettiin ennen kaikkea säilyttämisenä, mutta myös pysyvyytenä. Käsite vakiintui 1800-luvun alussa, jolloin sen katsottiin merkitsevän oikeiston aatemaailmaa.Suvanto 1994, s. 13
Negatiivisena yleisterminä konservatismin käsitteeseen on yhdistetty kuuluvuus äärivanhoillisuuteen. Negatiivissävytteisenä ilmaisuna käsitteen käyttö on heikentynyt poliittisena käsitteenä. Positiivisessa merkityksessä konservatismi on kuvattu esimerkiksi Mauno Koiviston yhteydessä dogmaattisen ja radikaalin vastakohtana. Koiviston konservatismia on kuvattu hänen omilla sanoillaan: ”Sellaista ei pidä ruveta korjaamaan, mikä toimii.”
Aate Konservatismin perusta on sekä vanhaeurooppalaisessa antiikin perinteessä että juutalais-kristilisessä maailmankuvassa.Suvanto 1994, s. 329 Konservatismi korostaa historiallisen kehityksen tietä syntyneiden yhteiskuntamuotojen arvoa. Jatkuvuuden turvaajina ovat yhteiskunnassa sellaiset laitokset kuin perhe, uskonto ja armeija, jotka takaavat moraalisen järjestyksen.Hakusana konservatismi teoksessa Hakusana konservatismi teoksessa Klassisen konservatismin avainsanojaa ovat traditio, jatkuvuus, varovaisuus ja säilyttäminen.Ruotsila 2018, s. 11
1990-luvulla konservatiivisen aatteen ja poliittisen toiminnan ytimeksi on esitetty, että konservatismia aatteenaan pitävä puolue olisi yleispuolue, joka kantaisi vastuuta koko kansakunnasta. Konservatiivista politiikkaa on nostettu eri intressiryhmien yläpuolelle, ja sen tavoitteeksi on esitetty kansakunnan yhteistä kehitystä ja hyvinvointia. Tällöin konservatiivinen puolue edustaisi kaikkia yhteiskuntaryhmiä, eikä alistuisi minkään yhteiskuntaryhmän etuja ajavaksi puolueeksi.Lehtinen 1996, s. 6
Muodot Talouskonservatismi Talouskonservatismi tarkoittaa uskoa markkinoiden maksimaaliseen vapauteen ja sosiaalipoliittisesti verrattain heikkoon valtioon. Talouskonservatiivien ajatuksen pohjautuvat alun perin skotlantilaisen filosofi Adam Smithin (1723–1790) talousteorioihin. Tämä aatesuunta tunnetaan Yhdysvalloissa talouskonservatismina, kun taas Euroopassa aatteeseen viitataan uusliberalismina tai klassisena liberalismina. Tämän näkemyksen tiukimman linjan edustajia kutsutaan libertaristeiksi.
Kansalliskonservatismi
Kansalliskonservatismissa pyritään ylläpitämään kansallista ja kulttuurista identiteettiä sekä perinteitä. Euroopan kansalliskonservatiivit ovat EU-kriittisiä, ja he pitävät Euroopan unionia uhkana kansalliselle identiteetille ja yhteiskunnan kulttuurisille siteille. Maahanmuutosta seuraavan kulttuurisen monimuotoisuuden kansalliskonservatiivit näkevät uhkana kansalliselle vakaudelle.
Uuskonservatismi
Uuskonservatismi on erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttanut konservatismin suuntaus, jonka tarkoituksena oli ajanmukaistaa vanhan oikeiston aaterakennelma ja ohjelma. Uuskonservatismia selitti paitsi yllättäen muuttunut maailmantilanne, myös se että monet sitä kehittäneistä olivat varsin uusia tulokkaita kommunistien ja sosialistien joukosta. Yhdysvallat joutui kylmän sodan alettua 1940-lopulla luopumaan nationalistisesta, isolationismiin taipuvaisesta suuntauksesta. Uuskonservatismi toimi lähtökohtasta, että Yhdysvallat oli nyt maailman vahvin ja vaikutusvaltaisin valtio, eikä se voinut vetäytyä kuoreensa, jos neuvostoliittolaisen kommunismin leviäminen haluttiin estää. Uuskonservatismi rakentui vuonna 1955 perustetun National Review-lehden ympärille, jonka johtava hahmo oli William F. Buckley, Jr. (1925–2008).Ruotsila 2018, s. 50
Arvokonservatismi
Arvokonservatismi on erityisesti 1960-luvulla noussut konservatiivinen suuntaus, joka tarkoittaa konservativiisuutta moraalikysymyksissä. Arvokonservatiiviseen konsensukseen kuuluivat kysymykset avioliiton määrityksestä, abortin saatavuudesta, pornografiasta, kouluopetuksen sisällöstä, päihteiden käytöstä sekä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvistä kysymyksistä. Arvokonservatiivinen liike syntyi osana laajempaa konservatiivista vastareaktiota 1960- ja 1970-lukujen muutoksessa, johon kuului myös libertaristien ja talouskonservatiivien vastareaktio.Ruotsila 2018, s. 108 Arvokonservatismi on Euroopassa ja Yhdysvalloissa esiintyvä konservatismin muoto, jota edustaa kristillinen oikeisto.
Kulttuurikonservatismi
Kulttuurikonservatismi syntyi 1960-luvun radikaalissa kulttuurimuutoksessa, joka synnytti kulttuurisodan amerikkalaisuuden olemuksesta ja oikeudesta määrittää sitä. Kulttuurikonservatiivit olivat perinteisiin moraaliarvoihin ja markkinatalousjärjestelmään uskovia konservatiiveja. Heidän vastapuolensa olivat arvoliberaalit ja arvorelativistit, vapaan markkinatalouden kriitikot ja sosiaalpoliittisesti vahvan valtion kannattajat. Kulttuurisesti 1960-luvun kysymykset liittyivät seksuaaliseen vallankumoukseen, hippeihin ja avoimen huumeidenkäytön glorifioimisesta, vapaan kasvatuksen filosofian noususta sekä yleisestä nuoren sukupolven kapinasta. Kulttuurikonservatiivit etsivät paluuta heikon valtiovallan Amerikkaan, jossa elettiin uskontraditioiden ja sen mukaisen lainsäädännön mukaan.Ruotsila 2018, s. 109
Neokonservatismi
Neokonservatismi on poliittisesta vasemmistosta lähtöisin oleva konservatismin muoto, joka sijoittuu liberaalien ja konservatiivien välimaastoon. Ryhmittymän polemiikki on sisältänyt sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia teemoja. Neokonservatiivit profiloituivat antikommunisteina ja uusvasemmistolaisen kulttuuriradikalismin kriitikoina. Yleisesti neokonservatismi toimi intellektuellin pohjavireen kautta toimivana pohjavireenä, jonka pyrkimyksenä oli republikaanisen puolueen ja amerikkalaisen konservatismin käännyttäminen uudenlaiseen konservatiiviseen politiikkaan. Liikkeen johtohahmona on tullut tunnetuksi New Yorkin yliopiston professori Irving Kristol.Ruotsila 2018, s. 150–151
Neokonservatismin synty liittyy kylmän sodan päättymiseen ja antikommunismin katoamiseen. Neokonservatiivit olivat vastikään liittyneet uusoikeistoon ja olivat eri linjoilla vapaasta markkinataloudesta, heikosta valtiosta ja New Deal-vastaisuudesta. Monet neokonservatiivit olivat entisiä liberaaleja, sosialisteja ja kommunisteja, eikä liikettä hyväksytty oikeaksi konservatismiksi.Ruotsila 2018, s. 149 Neokonservatiivit saavuttivat 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa yhä vahvemman aseman republikaanisessa puolueessa.
Paleokonservatismi
Paleokonservatismin käsite syntyi 1990-luvun alussa ja sen katsantokanta liittyy perinteiseen Yhdysvaltalaiseen konservatismiin. Paleokonservatismin oli tarkoitus haastaa neokonservatismia, joka kritisoi neokonservatiiveja vasemmistolaisuudesta. Liikkeen synty yhdistetään vuoteen 1980, jolloin konservatiivien sisällä kiisteltiin humanististen tieteiden rahoitusorganisaation johtjauudesta. Paleokonservatismin pyrki palauttamaan maahanmuuttotematiikkaa kansalliseen keskusteluun, haastoi Yhdysvaltain globaalia roolia ja tehtäviä sekä vaati paluuta protektionistiseen kauppapolitiikkaan.Ruotsila 2018, s. 195–197
Libertaarikonservatismi Libertaarikonservatismin aate syntyi Friedrich von Hayekin ja Ludwig von Misesin talousliberatristisesta aineksesta. Libertaristit olivat lähellä paleokonservatiivisia korostuksia, mutta olennainen ero oli vähäinen kiinnostus kristinuskoon ja perinteiseen moraaliin. Libertaaripuolue synnytettiin jo 1971 ja 1980-luvulla se oli vakiinnuttanut asemansa kolmanneksi suurimpana puolueena. Yhdysvaltalaisen libertarismin pääteoreetikkona tuli tunnetuksei Murray Rothbard (1925–1995).Ruotsila 2018, s. 201–202
Historia Edmund Burken vaikutus
pienoiskuva|Joshua Reynolds, Edmund Burke, noin 1767–1769. Konsevatismin perustajana ja innoittajana pidetään yleisesti Edmund Burkea (1729–1797), vaikka konservatiivisessa ajattelussa vedotaan usein myös Antiikin ajattelijoihin. Kirjoituksessaan Reflections on the Revolution in France, Burke jäsentelee brittiläisen konservatismin ajattelutavan ja periaatteet.Harisalo & Rajaniemi s. 46 Reflections perustuu Burken ystävälleen kirjoittamaan kirjeeseen, jossa Burke ottaa kantaa Ranskan vallankumouksen tapahtumiin. Kirjeestä muodostui julkaisunsa jälkeen huomattava menestys. Ensimmäisen kuukauden aikana kirjettä myytiin 19 000 kappaletta ja ensimmäisen vuoden aikana siitä otettiin 11 painosta. Teoksesta muodostui lopulta konservatiivisen yhteiskuntafilosofian perusteos.Harisalo & Rajaniemi s. 47
Kirjeessä Burke ottaa voimakkaasti kantaa Ranskan vallankumouksen väkivaltaa vastaan. Burken mukaan vallankumoksen tarkoituksena oli syrjäyttää perinteiset yhteiskunnalliset instituutiot aatteella, jota hän piti utopistisena ja joka antoi kannattajilleen oikeutuksen vastustajiensa surmaamiseen.
Burken mielestä uudistus aiheutti enemmän tuhoa kuin hyötyä, eikä siitä ollut korvaamaan vanhaa ja koeteltua järjestystä. Burken mukaan perinteisten arvojen hylkääminen johtaa yhteiskunnassa sekasortoon. Tämä ajattelutapa selittää, miksi konservatiivit suhtautuvat nykyäänkin epäillen yhteiskunnan keskitettyyn ja suunnitelmalliseen kehittämiseen.
Eurooppalaisen konservatismin kehitys