pienoiskuva|Neuvostoliiton ulkoasiainministeriön päätoimipaikka sijaitsi Moskovassa. Valokuva on otettu kesäkuussa vuonna 1989. Neuvostoliiton ulkoasiainministeriö (, lyhenne MID) oli Neuvostoliiton ulkoasiainhallinnosta vastaava ministeriö 1946 alkaen. Tätä ennen sitä kutsuttiin Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissariaatiksi valtion perustamisesta vuonna 1922 alkaen. Ennen Neuvostoliiton lakkauttamista vuonna 1991 ulkoasiainministeriö nimettiin uudelleen ulkosuhteiden ministeriöksi. Seuraavana vuonna Venäjä julistautui Neuvostoliiton lailliseksi seuraajaksi, minkä jälkeen Neuvostoliiton ulkosuhteiden ministeriön korvasi Venäjän ulkoministeriö.
Toiminta Neuvostoliiton ulkoasiainministeriötä johti vuoteen 1991 asti Neuvostoliiton ulkoministeri. Hänen apunaan päätöksenteossa toimi kollegio, johon kuuluivat ulkoministerin lisäksi varaulkoministerit, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) pääsihteeri ja 14 muuta jäsentä. Vuonna 1990 kollegioon kuului yhteensä 27 jäsentä. Ulkoasiainministeriön tärkein tehtävä oli ohjata yhdessä NKP:n keskuskomitean kansainvälisen osaston kanssa Neuvostoliiton ulkopolitiikkaa, jonka tuli perustua marxismi-leninismin ideologiaan. Ulkoasiainministeriö myös edusti maataan ulkomailla, kävi neuvotteluita ulkomaiden edustajien kanssa, vastasi Neuvostoliiton taloudellisista eduista ulkomailla yhdessä ulkomaankauppaministeriön kanssa, levitti ulkomailla propagandaa ja nimitti suurlähettiläitä alemman tasoiset diplomaatit. Suurlähettiläät, kuten myös ulkoministerin, nimitti ministerineuvosto. Ulkoasiainministeriön julkisuudelta salassa pidetty tehtävä oli ulkomailla suoritettujen tiedusteluoperaatioiden ohjaaminen. Lisäksi Neuvostoliiton ulkoasiainministeriön tehtäviin kuului maastapoistumisviisumien myöntäminen.
Ministeriön hallinto oli jaettu maantieteellisiin alueisiin ja erilaisiin toimintoihin perustuviin osastoihin ja hallinnonaloihin, joista vastasivat varaulkoministerit tai muut kollegion jäsenet. Maantieteellisiin alueisiin perustuvia osastoja olivat esimerkiksi Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Aasian ja Afrikan osastot, toimintoihin perustuvia puolestaan esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen ja kulttuuriasioiden osastot. Hallintoa organisoitiin uudelleen vuonna 1986 ja vuoden 1987 alussa.
Lähetystöt Helsingin-lähetystö oli muodollisesti kokonaisuudessaan ulkoasiainministeriön alainen ja lähettiläs kaikkien siellä toimineiden diplomaattien päällikkö, mutta tosiasiassa vain osa diplomaateista oli pelkästään ulkoasiainministeriön palveluksessa.
Työntekijöitä
Aleksandr N. Abramov, Pohjoismaiden osaston päällikkö vuosina 1945–1946 ja 1948–1949, Suomen-lähettiläs vuosina 1946–1948, Israelin-lähettiläs vuosina 1953–1959 Pjotr Abrasimov, suurlähettiläs Puolassa, Saksan demokraattisessa tasavallassa, Ranskassa ja Japanissa Anatoli Dobrynin, Yhdysvaltojen-suurlähettiläs vuosina 1962–1986 Georgi Farafonov, Islannin-suurlähettiläs vuosina 1975–1979Rentola s. 646. Valentin Falin, Saksan liittotasavallan-suurlähettiläs vuosina 1971–1978 Pavel Orlov, Pohjoismaiden osaston päällikön sijainen ja päällikkö vuosina 1948–1952Rentola s. 651. Grigori Savonenkov, Suomen-lähettiläs vuosina 1948–1951Rentola s. 653–654. Jelisei Sinitsyn, Pohjoismaiden osaston päällikkö, Saksan osaston päällikkö vuosina 1948–1950 Vladimir Stepanov, Suomen-suurlähettiläs vuosina 1973–1979Rentola s. 655. Ivan Tugarinov, Keski-idän osaston päällikkö vuosina 1960–1963, Alankomaiden-suurlähettiläs vuosina 1963–1966 Aleksei Zaharov, Suomen-suurlähettiläs vuosina 1959–1965, Pohjoismaiden osaston päällikkö vuosina 1965–1967
Lähteet
Luokka:Neuvostoliiton ministeriöt Luokka:Ulkoministeriöt Luokka:Neuvostoliittolaiset diplomaatit