pienoiskuva|Franz von Stuck, Taisteleva Amatson, 1897. Patsas sijaitsi aiemmin Carinhallissa, nykyisin Eberswaldessa. pienoiskuva|Carin Göringin uudelleenhautaus kesäkuussa 1934. pienoiskuva|Carinhall rakennusvaiheessa 1939–1940. pienoiskuva|Hermann Göring ottaa vastaan japanilaisen nuorisovaltuuskunnan Carinhallissa "Hirschplatzilla" (Peura-aukio) vuonna 1938. pienoiskuva|Göring (metsästyshatussa, selin) tervehtii Heinrich Himmleriä Carinhallin pihalla noin vuonna 1942/1945. Carinhall (Waldhof Carinhall) oli Hermann Göringin maaseutuasunto ja metsästyslinna. Se rakennettiin suurelle metsästystilalle 65 kilometriä Berliinin koillispuolelle Schorfheideen Großdöllner Seen ja Wuckerseen väliin Brandenburgin pohjoisosaan.
Historia Schorfheiden alueella oli vuosisatojen ajan erityinen merkitys metsästysmaana prinsseille, kuninkaille ja valtionpäämiehille. Göring hallitsi täällä kaksitoista vuotta. Hän rakennutti kartanonsa useissa vaiheissa vuosina 1933–1937.
Göringin ensimmäisen vaimon, ruotsalaisen Carin Göringin (1888–1931) mukaan nimettyä residenssiä rakennettiin vuodesta 1933 alkaen mittasuhteiltaan valtavaksi, mutta muistuttamaan metsästyslinnaa. Sen pääarkkitehti oli Werner March, joka suunnitteli Berliinin olympiastadionin.()
Kartano koostui useista taloista ja pihoista, saleista ja huoneista, adjutantin toimistosta ja puhelinkeskuksesta sekä pommisuojasta. Huoneet olivat kooltaan noin 11 000 neliömetriä, ja kaksi sisäpihaa ulottuivat yli 15 800 neliömetrin alueelle. Sivusiivet olivat 72 metriä pitkiä. Sisäänkäynnin edessä oli "Hirschplatz" (Peura-aukio), jossa oli suuri pronssinen peuraveistos.
Carin Göringin ruumis siirrettiin vuonna 1934 alkuperäisestä hautapaikasta Ruotsista Carinhallin alueelle. Jyrkälle rantapenkereelle kivestä muuratulta mausoleumilta oli näköala Wuckersee-järvelle. Hänet uudelleenhaudattiin kryptaan sinkkiarkussa mahtipontisessa valtiollisessa seremoniassa, johon osallistui Adolf Hitler.
Carinhallissa järjestettiin 10. huhtikuuta 1935 hääjuhla, kun Hermann Göring vihittiin toisen vaimonsa, näyttelijä Emmy Sonnemannin kanssa.}
Carinhalliin päätyi runsaasti saksalaisten eri puolilta miehitettyä Eurooppaa ryöstämiä taideaarteita. Göring osti myös itse joitakin teoksia. Hän oli innostunut Leonardo da Vincistä, Rafaelista ja Peter Paul Rubensista sekä saksalaisista mestareista, kuten Lucas Cranach vanhemmasta, Albrecht Düreristä ja Matthias Grünewaldista. Hänen taiteelliset mieltymyksensä muuttuivat toisen maailmansodan aikana jolloin hän kiinnostui Saksan kunkin miehittämän maan taiteesta, suurin osa oli Ranskasta ryöstettyjä Botticellin, Renoirin ja Monet'n töitä. Sodan lopussa taidekokoelmaan kuului 1 375 maalausta, 250 veistosta, 108 seinävaatetta, 300 antiikkihuonekalua, 60 persialaista tai ranskalaista mattoa, 75 lasimaalausta ja 175 koristetaide-esinettä. Kuuluisimpia teoksia olivat Vincent van Goghin Langlois'n silta Arlesissa sekä Maurice Rotschildin kokoelmaan kuulunut Diego Velázquezin Kuningatar Maria Annan muotokuva. pienoiskuva|Carinhallin alueen suunniteltu kolmas laajennus 1945, johon kuului taidemuseo. Göringillä oli suuria suunnitelmia tälle kokoelmalle. Carinhallin laajennukseen oli suunniteltu "Hermann Göring -museo", jossa taideteoksia piti esitellä yleisölle valtavissa saleissa Wucker-järven rannalla. Museolle suunniteltiin loistelias sisäänkäynti, jota varten rakennettiin idästä tuleva katu.
Tuho ja perintö pienoiskuva|Carinhallin raunioitunut sisäänkäynti vuonna 1947.pienoiskuva|Carinhall raunioina vuonna 1947. Göring valvoi henkilökohtaisesti Carinhallin räjäyttämistä 28. huhtikuuta 1945 estääkseen sitä joutumasta lähestyvän puna-armeijan käsiin. Suurin osa taideaarteista oli siirretty erikoisjunalla etukäteen Berchtesgadeniin ja Burg Veldensteiniin lähelle Nürnbergiä.
On edelleen mysteeri, miksi Göring ei siirtänyt edesmenneen vaimonsa arkkua suojellakseen sitäkin puna-armeijalta. Tuntemattomat henkilöt rikkoivat arkun ja irrottivat sen sinkkivuorauksen. Vuonna 1947 metsätyöntekijä ilmoitti ruumiinosien löytymisestä Neuvostoliiton komentajan toimistoon. Carin Göringin jäännökset, jotka olivat olleet hajallaan kryptassa, haudattiin sen lähelle.
Vuonna 1951 löytyi luuranko, jota pidettiin Carin Göringin luurankona. Se tuhkattiin von Fockin suvun toiveesta toisella nimellä Länsi-Berliinissä, jonka ruotsalaisen seurakunnan pastori vei uurnan Ruotsiin ja tuhka haudattiin uudelleen sukuhautaan Lovöhön. 1990-luvulla Carinhallista löytyi kuitenkin toinen sinkkiarkkuun haudattu luuranko, joka DNA-tutkimuksissa on osoitettu Carin Göringin luurangoksi. Sekin on haudattu sukuhautaan Ruotsiin.
Berliinin muurin murtumisen jälkeen kesällä 1990 poliisisukeltajat etsivät Großdölln-järveltä Carinhallin aarteita. He toivat maihin viisi pronssipatsasta: Arno Brekerin "Asteleva nainen", "Eos" ja "Sulo"; kuvanveistäjä Hans Krückebergin metsäryhmän "Tyttö ja naaraspeura" sekä metallista valetun kopion Uffizin Venus de' Medici veistoksesta. Venus on nyt Weißenseessä, Saksan liittovaltion keskuspalveluiden ja ratkaisemattomien omaisuuskysymysten viraston pihalla.
Carinhallista on nykyisin jäljellä rauniot, muutamia perustuksia, kaksi vartiotupaa, vartijoiden talot ja mahtavat portit.
Vuonna 1999 ilmestynyt kirja Görings Reich: Selbstinszenierungen in CarinhallVolker Knopf ja Stefan Martens, Görings Reich: Selbstinszenierungen in Carinhall. Ch. Links Verlag, Berlin 1999. herätti uuden kiinnostuksen Carinhallia kohtaan. Paikalle tuli aarteenetsijöitä, ja paikasta pelättiin tulevan uusi natsien pyhiinvaelluspaikka.Berliners open treasure chest of evil, The Times, 28.9.1999 (Arkistoitu versio) Brandenburgin osavaltionhallinto määräsi Göringin vaimon mausoleumin hävitettäväksi.
Lähteet
Kirjallisuutta Manvell, Roger: Der Reichsmarschall. 1983. . Mosley, Leonard: The Reich Marshal: A Biography of Hermann Goering. 1975. . Díaz Domínguez, Carlos: Tres colores en Carinhall. 2011. . Irving, David: Göring, A Biography. Vapaasti ladattava. Aiheesta muualla
Carinhall, Göringin metsästysmaja Schorfheide (kuvia)
A Visit to Hermann Göring’s Carinhall
Luokka:Natsiarkkitehtuuri Luokka:Brandenburgin rakennukset ja rakennelmat Luokka:Saksan entiset rakennukset ja rakennelmat