Vaasan valtaus oli 28. tammikuuta 1918 tapahtunut Suomen sisällissodan sotilasoperaatio, jossa valkoiset valtasivat Vaasassa toimineet venäläiset varuskunnat ja ottivat kaupungin hallintaansa. Kyseessä oli osa kenraali C. G. E. Mannerheimin määräämää Pohjanmaan venäläisvaruskuntien aseistariisuntaa, jota valkoisten historiankirjoituksessa on pidetty myös niin sanotun vapaussodan alkuna.
Eversti Martin Wetzerin johtamat suojeluskuntalaiset saivat Vaasassa sijainneet kuusi venäläista kasarmia haltuunsa lähes kokonaan ilman vastarintaa. Huonosti motivoituneilla venäläisillä ei ollut juurikaan kiinnostusta puolustautumiseen, vaan he odottivat ainoastaan kevään aikana luvassa ollutta kotiuttamista. Lisäksi suurin osa venäläisistä upseereista oli valkoisten puolella, koska he eivät kannattaneet Venäjällä valtaan noussutta bolševikkihallitusta, eivätkä he siksi ryhtyneet johtamaan joukkojensa puolustusta. Vaasan sijoitetuista venäläisistä ainoastaan vallankumoukselliset merisotilaat tekivät jonkin verran vastarintaa, ja koko aamuyöllä alkanut operaatio päättyi viimeistenkin venäläisten antautumiseen seuraavan iltapäivän aikana.
Taustaa Venäläiset joukot Vaasassa thumb|Vaasan valtausta johtanut eversti Martin Wetzer Ensimmäisen maailmansodan aikana Pohjanlahden rannikolle sijoitettiin Saksan maihinnousun varalta runsaasti venäläisiä joukkoja, joiden keskuspaikkoina toimivat Vaasa ja Oulu. Syyskuun 1917 jälkeen niiden lukumäärä laski niin, että tammikuun lopussa syksyn 21 000 miehestä oli jäljellä enää noin 7 500. Vaasassa oli tuolloin 1 500–2 000 sotilasta, joista kuitenkin vain parisataa oli taistelukuntoisia. Suurimman osan varuskunnasta muodostivat ukrainalaiset jalkaväkisotilaat, joilla oli Venäjällä myös omia itsenäistymispyrkimyksiä, eivätkä he siksi olleet innokkaita taistelemaan maan etujen puolesta. Loput kannattivat bolševikkeja tai odottivat ainoastaan kevään aikana luvassa olevaa kotiuttamista. Jalkaväen yksiköiden lisäksi kaupunkiin oli sijoitettu rannikkotykistöä, Itämeren laivaston merisotilaita sekä erilaisia tiedustelu-, viesti- ja vakoiluosastoja. Sotilaita oli kuudella eri kasarmilla, jotka keskustan lisäksi sijaitsivat Palosaaressa ja Vaskiluodossa. Varuskunnan pääjoukko oli majoitettu Aleksanterintorin laidalle vanhaan kasarmiin, jonka lisäksi merisotilaita oli Rantakadun kasarmilla sekä Raastuvankadun kansakoululla.Westerlund 2004, s. 45–80.
Vapaussotakirjallisuus on väittänyt venäläissotilaiden syyllistyneen Vaasassakin laajasti erilaisiin väkivaltaisuuksiin ja ryöstöihin, mutta todellisuudessa kyse oli vain joidenkin yksittäisen sotilaiden toimista. Muutoinkin varuskunta pysyi levottoman syksyn 1917 aikana puolueettomana ja keskittyi vain sille määrättyihin sotilaallisiin tehtäviin. Vaasassa toimi sotilaiden valitsema varuskuntakomitea, joka marraskuun yleislakon aikana teki yhteistyötä työväenjärjestöjen ja sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön kanssa, mutta työläisten johtaman miliisin ja suojeluskuntien välisissä yhteenotoissa se kuitenkin pysyi puolueettomana. Vielä 17. tammikuuta pidetyssä kokouksessa varuskuntakomitea totesi, ettei se aio puuttua eri osapuolten välisiin erimielisyyksiin. Vuoden 1917 lopusta lähtien oli esiintynyt joitakin aseellisia yhteenottoja, mutta nekin johtuivat lähinnä suojeluskuntalaisten provosoinneista, joita Vaasassa toiminut suojeluskuntapiirin johto pyrki hillitsemään.
Venäläinen upseeristo puolestaan ei tunnustanut lokakuun vallankumouksen myötä valtaan noussutta bolševikkihallitusta, vaan teki yhteistyötä suojeluskuntia johtaneen eversti Paul von Gerichin kanssa. Venäläisten päällikkönä toiminut vara-amiraali Nikolai Podgurski tiedotti valkoisia yksiköidensä tilasta, ja myös suurimmaksi osaksi upseerien perheenjäsenistä koostunut Vaasan venäläinen siviiliväestö tuki suojeluskuntalaisia avustamalla hyökkäysvalmisteluissa. Eversti von Gerichin mukaan venäläisten hoitama kaupungin puhelinlaitos oli jo joulukuun lopussa suojeluskuntalaisten halussa, ja salakuuntelun avulla he pysytyivät seuraamaan vallankumouksellisten sotilaiden toimia. On pidetty mahdollisena, että Vaasassa olleet venäläiset komentajat olisivat tehneet suomalaisten valkoisten kanssa salaisen sopimuksen antautumisesta aseistariisunnan yhteydessä, mutta tätä ei ole voitu osoittaa.Muilu 2010, s. 34–41.
Suojeluskuntien toiminta Kun Pohjanmaan suojeluskuntalaiset olivat syksyn 1917 aikana saaneet salakuljetettuja aseita Saksasta, alettiin usealla paikkakunnalla kokoamaan suojeluskuntaosastoja. Jäsenten määrä kasvoi pelkästään Etelä-Pohjanmaalla 11 500 mieheen, joten sisällissodan käynnistyessä suojeluskuntalaisilla oli jo miesylivoima venäläisiin nähden. Aseiden avulla suojeluskuntalaiset pystyivät myös ensimmäistä kertaa haastamaan venäläisiä, ja joulukuun aikana Vaasan seudulla tapahtuikin useita välikohtauksia. Osa venäläisistä upseereista kuitenkin toimi yhteistyössä suojeluskuntajohdon kanssa. Syksyllä 1917 Vaasan venäläisen sotaväen päällystö hyväksyi suojeluskuntien järjestäytymisen, ja myös harjoitukset tapahtuivat venäläisten suostumuksella, koska upseeristo piti niitä ensisijaisesti vallankumouksellisten sosialistien vastavoimana. Vaasan ympäristökunnissa venäläiset upseerit jopa kouluttivat suojeluskuntalaisia.
Kun senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud nimitti kenraali C. G. E. Mannerheimin sotilaskomitean puheenjohtajaksi 15. tammikuuta, määräsi hän samalla Mannerheimin perustamaan kaksi puolisotilaallista yksikköä suojeluskuntien vahvimmalla tukialueella Etelä-Pohjanmaalla.Apunen 1991, s. 222–225, 228. Seutu oli joulukuussa valikoitunut valkoisten toiminnan keskukseksi hyvien kulkuyhteyksien sekä alueen heikon työväenliikkeen vuoksi. Valkoisen armeijan ylipäälliköksi nimitetty Mannerheimin saapui Vaasaan 19. tammikuuta ja perusti esikuntansa Vaasan läänin maaherran Teodor Heikelin asuntoon. Mannerheimin alkuperäisenä tarkoituksena oli evakuoida venäläiset joukot rauhanomaisesti, mutta 25. tammikuuta hän muutti suunnitelmaansa kuultuaan Karjalassa puhjenneista suojeluskuntien ja punakaartien välisistä yhteenotoista. Mannerheim päätti nyt luoda Etelä-Pohjanmaalle valkoisen armeijan tukialueen riisumalla venäläiset varuskunnat aseista. Hyökkäyksen ajankohdaksi hän määräsi 27.–28. tammikuuta.Ahto, Sampo: ”Sotaretkillä”, s. 181–184 & 187 teoksessa Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Osa 2: Taistelu vallasta (päätoim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1993. Mannerheim antoi Vaasan valtauksen esikuntapäällikkönsä, eversti Martin Wetzerin hoidettavaksi, ja siirsi turvallisuussyistä viime hetkellä oman esikuntansa Ylihärmään, mistä käsin hän johti koko Pohjanmaan operaatiota. Venäläiset upseerit olivat tietoisia tulevasta hyökkäyksestä, sillä Wetzer oli jo ennen valtauksen käynnistymistä neuvotellut venäläisen everstin kanssa Mannerheimin aikeista. Vaasassa oli jo syksystä lähtien toiminut myös työväen järjestyskaarti, mutta se ei vallankumouksen käynnistyessä uudelleenorganisoitunut punakaartiksi, ja näin kaupungissa vältyttiin valkoisten ja punaisten välisiltä yhteenotoilta.
Wetzerin käyttöön osoitettiin Vaasan, Mustasaaren, Koivulahden, Maksamaan, Vöyrin, Oravaisten ja Laihian suojeluskunnat, joita oli yhteensä 26. Ne käsittivät noin 1 680 miestä, joilla oli käytössään seitsemän konekivääriä.Roudasmaa 1991, s. 268–282.
Kasarmien valtaus Hyökkäys alkoi Laihiaa lukuun ottamatta kaikkialla Pohjanmaalla 28. tammikuuta kello 3 aamuyöllä. Laihialla sijaitseva Hulmin varuskunta oli tarkoitus vallata jo edellisenä iltana, jotta sieltä saatuja aseita voitaisiin käyttää Vaasan valtauksessa. Hulmiin tehty hyökkäys kuitenkin onnistui vasta toisella yritämällä, eivätkä siihen osallistuneet joukot ehtineet Vaasaan. Vaasan varuskunnan venäläisen päällystön on kerrottu olleen aseistariisunnan alkaessa juhlimassa hotelli Ernstissä, eivätkä he osallistuneet kasarmien puolustamiseen.
Eversti Wetzer jakoi miehensä viiteen kolonnaan. Everstiluutnantti Waldemar Appelgrenin komentama Sepänkylän kolonna (700 miestä) saapuisi kaupunkiin idästä ja luutnantti Gustaf Schaumanin komentama Vanhan Vaasan kolonna (450 miestä) kaakosta, ja ne piirittäisivät keskustan kasarmialueen kahdelta suunnalta. Luutnantti Emil Bruunin komentama Gerbyn kolonna (180 miestä) saapuisi pohjoisesta valtaamaan Palosaaren kasarmit ja jääkärivänrikki Oskar Peltokankaan komentama Sundomin kolonna (150 miestä) tulisi etelästä merenjään yli valtaamaan Vaskiluodon tykistökasarmit. Luutnantti Wolter Asplundin komentama Vaasan suojeluskunta miehittäisi radioaseman, puhelinkeskuksen ja varikon sekä katkaisisi viestiyhteydet ulos kaupungista. Sepänkylän kolonnasta siirrettäisiin täydennysmiehiä Gerbyn kolonnan avuksi.
Palosaaren kasarmit Palosaaressa olleet kaksi kasarmia antautuivat molemmat lyhyen piirityksen jälkeen. Ainoastaan toisen kasarmin sotilaat yrittivät puolustautua, mutta hekin ampuivat tahallisesti suojeluskuntalaisten yli tai tähtäsivät ainoastaan lähelle tarkoituksenaan pelottaa hyökkääjät perääntymään. Venäläiset ampuivat kasarmin ikkunoista ilmeisesti jopa kahdeksalla konekiväärillä, mutta yli 400 miestä käsittäneestä suojeluskuntalaisten joukosta ainoastaan kaksi haavoittui. Heistä toinen oli joukkoa komentanut luutnantti Bruun, joka kuoli haavoihinsa myöhemmin huhtikuussa. Bruunin haavoituttua komennon otti jääkäri Arthur Stenholm. Tulituksessa kuoli myös kolme lähitaloissa asunutta siviiliä, joista yksi oli iäkäs leski ja toinen kahdeksanvuotias poika. Venäläisten neuvottelijan mukaan he olisivat antautuneet kokonaan ilman vastarintaa, mikäli suojeluskuntalaiset olisivat etukäteen tiedottaneet aikomuksistaan. Kasarmin päällikkönä toiminut upseeri ei ollut valtauksen aikana lainkaan paikalla, vaan pysytteli lähellä sijainneessa yksityiskodissaan.
Vaskiluodon tykistökasarmit Vaskiluodossa sijainneita tykistökasarmeja piiritti yhteensä 300–400 miestä. Suojeluskuntalaiset olivat edellisenä päivänä tehneet alueella tiedusteluja venäläisen vartiomiehen mitenkään sitä estämättä. Seuraavana yönä tehty hyökkäys jäätyneen merenlahden yli onnistui helposti, koska venäläisillä ei ollut minkäänlaista vartiointia. Puolustuksellisesti edullisen sijainnin johdosta hyökkääjät olisi ollut helppo pysäyttää esimerkiksi konekivääritulella. Ensimmäiseen kasarmiin eli Ekmanin huvilalle majoittuneet sotilaat antautuivat ilman vastarintaa kun valtausta johtanut Peltokangas ampui ulkona yhden varoituslaukauksen. Toisenkaan kasarmin miehistö ei halunnut taistella, mutta he eivät kuitenkaan olleet valmiita luovuttamaan aseitaan, minkä vuoksi komppanianpäällikkö Ernst August Mitts meni venäjänkielentaitoisen juristin Erik Dahlströmin kanssa neuvottelemaan sisälle rakennukseen. Mitts käski miehiään avaamaan tulen, mikäli hän antaa merkin pistoolinlaukauksella. Pian paikalle ratsasti Peltokangas, jonka pistooli laukesi ilmeisesti vahingossa hänen juostessaan sisälle rakennukseen. Suojeluskuntalaiset luulivat tämän olevan sovittu merkki, ja aloittivat tulituksen, vaikka neuvottelijat olivat vielä sisällä. Lopulta myös toisen kasarmin sotilaat antautuivat ilman vastarintaa, mutta eivät ymmärtäneet, miksi suojeluskuntalaiset aloittivat uhreja vaatineen tulituksen.
Rantakadun kasarmi Keskustassa sijainneen Rantakatu 16:n kasarmin valtauksen alkaessa erään suojeluskuntalaisen pistooli laukesi vahingossa, minkä jälkeen päällikkönä toiminut jääkäri Max Jurvelius antoi määräyksen tulittaa esikunnan ja matruusien majoitustiloja. Unessa yllätetyt merisotilaat lähettivät lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen kaksi kivääreillä aseistettua neuvottelijaa. Arkkitehti J. E. Bruun yritti ottaa toiselta matruusilta kiväärin pois, jolloin tämä ampui Bruunia kohti ja haavoitti häntä käteen. Tämän jälkeen molemmat neuvottelijat ammuttiin ja loput venäläiset antautuivat ehdoitta.
Raastuvankadun kansakoulu