Sotavaunut Euraasian aroilla ovat toistaiseksi varhaisin havainto maailmassa sotavaunuista eli kaksipyöräisistä rynnäköintiin tarkoitetuista hevosvetoisista kieseistä. Varhaisimmat löydöt niistä on tehty Sintaštan kulttuurin kalmistoista, joissa ne ajoitetaan heti 2000 eaa. jälkeen. Sotavaunut tarvitsivat suitsissa poskilevyt, joiden sisäpinnan terävät nystyrät helpottivat ajajia ohjastamaan hevosparia niin, että vaunuilla voitiin ajaa nopeasti ja samalla kääntyä tehokkaasti eri suuntiin. Suitsien poskilevyjä on löydetty myös Sintaštaa vanhemmasta Potapovkan kulttuurista, vaikka sieltä ei tunneta vielä sotavaunuja. Niiden käyttö omaksuttiin myös Sintaštaa nuorempaan Petrovkan kulttuuriin, jonka kalmistoista vaunujen jäänteitä on myös löydetty. Varhaiset sotavaunuhautaukset sijaitsevat Etelä-Uralin ympäristössä aron pohjoisreunalla Euroopan ja Aasian rajalla.
Sotavaunujen keksiminen on perinteisesti sijoitettu Lähi-itään ajalle 1900–1800 eaa. Tälle ajatukselle on nyt varteen otettava haastaja, kun Venäjän ja Kazakstanin aroilta on vuoden 1992 jälkeen löytynyt yhä enemmän hevosvetoisiin sotavaunuihin liittyviä muinaisjäänteitä. Aron ja metsäaron sotavaunulöydöt eivät ole pelkästään vain varhaisten sintaštalaisten hautalöytöjen varassa, vaan niitä tunnetaan myös nuoremmasta Andronovon kulttuuriryhmästä, joka levittäytyi itään arolle ja siitä etelään sen puoliaavikolle. Kulttuuriryhmän laajan alueen eri puolilta tunnetaan sotavaunuista kertovia muinaislöytöjä. Tällaisia ovat savesta valmistetut pienoismallit, luusta valmistetut suitsien poskilevyt, kalliopiirrokset hevosvaunuista Kazakstanissa ja Keski-Aasiassa, sekä yhdestä keraamisen astian kylkeen tehdystä piirroksesta. Arolla tunnetaan varsinaiset sotavaunut toistaiseksi vain hautalöytöinä. Aron muut nautojen tai hevosten vetämät kulkuvälineet olivat raskaita nelipyöräisiä rattaita. Niistä on paljon enemmän esinetodisteita, mikä kertoo pitkästä perinteestä käyttää hyväkseen hevosia, nautoja ja kameleita arjen askareissa. Otaksutaan, että juuri näillä seuduilla hevonen kesytettiin.
Uudet sotavaunut olivat ylivoimaisia taisteluissa jalkaväkeä vastaan, ja siksi uusi sotataktiikka levisi nopeasti aroilta itään yli Aasian kohti Kiinaa ja Intian niemimaata sekä kaakkoon kohti Lähi-itää ja Kaakkois-Eurooppaa. Jo 1500 eaa. suuria määriä sotavaunuja käytettiin Kaakkois-Euroopassa, Egyptissä, Intian niemimaalla ja viimeistään 1200 eaa. myös Kiinassa.
Sotavaunujen rakenne Pienoismallit, kalliopiirrokset ja muut merkit vaunujen kehityksestä Monista aron ja metsäaron kivikauden, pronssikauden ja rautakauden haudoista on löydetty pieniä savesta valmistettuja nelipyöräisiä kärryjä, joita vetivät savesta muotoillut eläimet. Näitä tunnetaan jo 3. vuosituhannelta eaa. ja erilaisia pienoismalleja jätettiin hautoihin vielä rautakaudella skyyttien aikana. Vaunut kehittyivät kuitenkin eteenpäin, kun Kamylkiassa oli hautaan laitettu kaksi pyörää sekä kaksipyöräisen vaunun pienoismalli.
Aron kallioissa ja kivissä on siellä täällä kalliopiirroksia hevosvetoisista vaunuista. Useimmat niistä esittävät nelipyöräisiä vaunuja, mutta piirroksissa on myös kaksipyöräisten vaunujen kuvia. Monet kuvista arvellaan andronovolaisten paimenten tekemiksi, vaikka piirroksia ei voi ajoittaa. Kalliopiirroksia löytyy muun muassa Sary-Arkasta, Moinkumysta, Dzhambulin kaupungista ja Balhašista, myös Tamgaly-Karatausta eteläisestä Kazakstanista, Smagulista, Moinakista ja Talapty-1:stä itäisestä Kazakstanista, Saymaly-Tashista Tienšanin vuoristosta, sekä Kopalista, Tekke-Tashista ja Akdzhilgasta Pamirin alueelta.
Umpilautaiset pyörät olivat hyvin kestäviä, mutta myös hyvin painavia. Ensimmäinen tekninen parannus tapahtui, kun pyörät ryhdyttiin valmistamaan vanteesta, jota tukivat sisältäpäin H-kirjaimen muotoon keskenään yhdistetyt 3–4 puolaa (cross-bar wheel). Pisin lautamainen puola toimi vanteen halkaisijana, ja siinä oli akselin navalle tehty reikä. Halkaisijaan kiinnitettiin navan kummallekin puolelle kohtisuoraan poikittaiset laudat, jotka tukivat vannetta kummastakin päästään. Nämä vaunut eivät olleet varsinaisia sotavaunuja, vaikka niistäkin tunnetaan kaksipyöräisiä versioita. Seuraava parannus oli, kun pyörän navan ja vanteen väliin kiinnitettiin puolat säteittäisesti. Kevein rakenne saavutettiin aluksi kiinnittämällä halkaisijaltaan puolimetriseen pyörään ristikkäin lautamaiset puolat. Myöhemmin pyörän halkaisijaa kasvatettiin ja samalla alettiin käyttää ristilautojen asemasta 6–12 puolaa. Näitä puolapyöräisiä vaunuja kehitettiin todennäköisesti ensimmäisenä arolla, missä heimosodissa tarvittiin sotavaunuihin lisää nopeutta. Myöhemmin, kun vanne onnistuttiin valmistamaan yhdestä taivutetusta puusta, voitiin puolien määrää vähentää neljään. Varhaisimmat esimerkit näistä taivutetuista vanteista on löydetty egyptiläisten sotavaunuista.
Pyörät Varhaisimmat pyörät, joissa vanne tuettiin napaan puolilla, on löydetty Etelä-Uralin aron sintaštanilaisista hautakammioista ja ne ajoitetaan 2000–1800 eaa. Hautausperinteeseen oli kuulunut laskea vainajan mukaan hautaan myös osa vaunuista ja molemmat hevoset. Vaunujen pyörät työnnettiin haudassa oleviin kuoppiin, jotta ne pysyisivät vierimättä paikoillaan. Kun hautakammion katto myöhemmin romahti, jäivät pyörät lahotessaan hiekan peittoon. Tämä oli tutkijoille onnekas tapahtuma, sillä nyt saatiin pyörän alaosan rakenteesta selvä kuva. Sotavaunujen puuosat jättivät lahotessaan maaperään likajälkiä, joista kaivauksissa ilmeni pyörien alaosan perusrakenteet. Niistä voitiin laskea pyörien halkaisijat ja puolien lukumäärät. Vaikka pyörän rakenteen pääpiirteet tunnetaan, ei niiden tarkkoja mittoja tunneta edelleenkään.
Aron sotavaunujen vanteet oli koottu useasta puuosasta ja niiden halkaisijat vaihtelivat noin 1,0–1,2 metriä. Vanne oli tuettu suoraan akselin napaan käyttäen 10–12 samanlaista puolaa. Esimerkiksi Keski-Kazakstanin Satanin kalmistosta, joka edustaa myöhäisempää vaunujen kehitystä, on voitu mitata joitakin pyörän osien mittoja. Siellä oli vanteeseen koverrettu nelikulmaisia reikiä puolien liittämiseksi ja samalla tavalla oli ilmeisesti toimittu myös navan liitoksissa. Katkaistun puolan poikkileikkauskuviot olivat yleensä suorakulmion tai neliön muotoiset. Reiän vanteen suuntainen pituus oli ollut 3,5–4,5 senttimetriä ja poikittainen leveys 3,0–3,5 senttimetriä, kun vanteet olivat yleensä noin 4 senttimetriä leveät. Vanteiden reiät ja muut puutyöt oli toteutettu pronssityökaluja käyttäen. Näitä olivat ainakin pora, taltta, veitsi ja kirves. Liitokset pysyivät koossa ilman metallinauloja.
Kori tai lavetti Ohjastaja ja matkustajat seisoivat vaunun korissa tai lavetilla. Aron sotavaunujen lavetista tai korista ei ole säilynyt selviä jäänteitä eikä niiden rakennetta tunneta. Muutama sata vuotta myöhemmin egyptiläisten sotavaunut oli rakennettu kevyiksi vain muutamia puuosia yhdistelemällä. Heidän vaununsa oli jopa punottua koriainesta tai nahkaa, mikä teki sotavaunut kevyiksi. Niitä ajettiin seisaaltaan, mikä on merkittävä ero istumalla ajamiseen. Kun ajetaan suurella nopeudella vaunut hyppivät voimakkaasti aron epätasaisella nurmella ja kivikoissa. Vaunujen töyssyt on otettu vastaan taivutetuilla jaloilla. Yleensä sotavaunujen korin takaosa on ollut avoin, jotta vaunun kyytiin on voitu hypätä takaapäin. Näin on todennäköisesti ollut myös aron vaunuissa. Kuten edellä kerrottiin, ei aron vaunujen lavetin rakennetta tunneta. Niitä käytettiin kuitenkin taisteluihin keihäiden ja peitsien kanssa eikä jousien ja nuolien kanssa. Jousitaisteluissa ei taisteltu lähietäisyydellä, joten vaunujen suojaukset olivat kevyitä. Keihästys ja peitsellä taisteleminen vaati lähikontaktia, joten vaunujen korin osat ovat täytyneet olla vahvistettuja.
Keski-Kazakstanista Satanin kalmistosta tutkitun sotavaunun lavettiosa oli 1,2 metriä leveä ja 0,67 metriä syvä vaunun kulkusuunnassa. Tästä myöhäisestä mallista ei voi päätellä aikaisempien sotavaunujen mittoja, mutta tutkijoille se antaa tietoja arojen vaunujen kehityksen suunnasta. Täyttä totuutta vaunujen rakenteesta ei ehkä saada milloinkaan, sillä hautakammiot olivat aina olleen liian ahtaita täysikokoisia vaunuja varten. Niihin laskettiinkin vain joitakin vaunujen osia, kuten pyörät ja vaunu, mutta niistä irrotettiin aisat. Joskus hautaan laskettiin ainoastaan pyörät, jätettiin ne nojaamaan hautakammion seinämiin.
Muu rakenne Vaunujen muu rakenne ei ole selvinnyt. Käytännössä voidaan kuitenkin olettaa aisojen ja jonkinlaisten länkien tapaisten varusteiden käyttöä. Vain suitsien poskilevyistä on varmoja esinelöytöjä. Poskilevyt olivat eri kulttuureissa omanlaisensa ja niiden avulla on voitu seurata esimerkiksi sotavaunujen leviämisreittejä.
Paraativaunuja vai sotavaunuja? Jo vuonna 1971 esittivät tutkijat Mary Littauer ja Joost Crouwel, että arojen sotavaunuilla ei voinut suorittaa tehokkaita rynnäkköhyökkäyksiä, sillä maaperä oli siihen liian lumista, pehmeää tai kosteaa, sekä kasvukaudella sen heinä oli liian pitkää. Useimmat tutkjat yhtyvätkin siihen, että arolla on rattailla ajamiseen monia hidasteita. Nämä tekijät ovat myötävaikuttaneet tutkijoiden aiempaan väitteisiin, että sotavaunuilla ei ollut siellä käytännöllistä hyötyä ja että niiden olemassaolon ainoa selitys oli paraatikäyttö tai toisen kulttuurin matkiminen. Kun 1992 löydettiin jäänteet ensimmäisestä sotavaunun pyöristä, tuli ajankohtaiseksi pohtia asiaa uudelleen. Miksi ylipäätään rakentaa sotavaunuja, jos aron vanha perinne arvosti ratsastamista hevosella niin korkealle?
Pronssikauden hevonen oli vielä jalostettunakin nykyhevosta paljon pienempi. Sillä voitiin ratsastaa, jos hevonen oli kyllin vahva, joten raskaasti suojautuneen ja aseistautuneen sotilaan kuljettaminen lyhyitä matkoja oli tavallista. Hevosia oli käytetty paimentamiseen tai metsästykseen, mutta niillä oli käyty myös heimojen välisiä pienimuotoisia sotia jo 4000 eaa. Pienellä hevosella saattoi myös vetää vaunuja ja kaksi hevosta jaksoi vetää niitä myös juosten. Sintaštalaisilla vaikuttaisi olleen eräänlainen sotilaseliitti, joka erikoistui taistelemiseen ja sai siksi hautoihinsa paljon aseita. Heiltä olisi myös voinut onnistua kalliiden sotavaunujen kustantaminen ja siihen soveltuvien hevosten kouluttaminen. Sotilaiden oma koulutus on täytynyt vaatia harjoittelua, koska yhtäaikainen ohjastaminen ja keihään käyttö vaati taitoa. Sotilaseliitti osoitti tarpeensa paikallisen poliittisen tilanteen kärjistyttyä, kun kylmentynyt ja kuivunut ilmasto pienensi hedelmällisten alueiden kokoa ja samalla pakotti asukkaat puolustamaan asuinpaikkojaan alueen muita väestöjä vastaan. Tutkijat ovat tulkinneet, että sotavaunuja oli käytetty vain paikallisesti, mutta sotilaallisia kaukoretkiä niillä ei väitetä tehdyn.
Osa tutkijoista pitävät vaunujen akselileveyttä liian kapeana, jotta niitä olisi voinut käyttää tehokkaasti taistelutilanteissa. Liian kapeaan vaunuun ei mahdu kuin vaununajaja, jonka pitäisi ohjata vauhdikasta kulkuvälinettä ja samalla osallistua myös taisteluihin. Monissa myöhäisissä egyptiläisissä seinämaalauksissa vaunuissa taistelivat ajaja sekä 1–2 taistelijaa. Siksi he ovat hyväksyneet sotavaunuiksi vain riittävän leveät vaunut. Lyhimmäksi sotavaunujen pyörien etäisyydeksi esitetty 1,4–1,5 metriä, kun Lähi-idässä sotavaunuissa pyörien väli oli 1,54–1,80 metriä (noin 1400–1300 eaa.). Pyörien väli vaikuttaa vaunun tasapainoon ja myös vaunun korin leveyteen. Pyörien navat vaativat kumpikin 20 senttimetriä tilaa sekä sisä- että ulkopuolella, jolloin vaunulle jäisi metrin verran tilaa. Siihen tilaan voisi sopia kaksi miestä, mitä pidetään minimivaatimuksena. Sellaiset vaunut, joiden pyörien väli alittaa 1,4 metriä, on määritelty paraati- tai kulkuvaunuiksi, sillä niihin mahtui vain kuljettaja.