pienoiskuva|Viime jääkauden kylmimpänä jaksona noin 20 000 vuotta sitten suuri osa Beringinmerta oli alankoa. Nykyinen salmi oli silloin kuivaa maata, kun valtamerien vettä sitoutui jäätiköihin ja vesi laski.
Beringia oli muinainen Pohjois-Amerikan ja Aasian yhdistänyt kannas. Se kattoi Tšuktšien niemimaan ja Alaskan sekä läheisen Tšuktšien- ja Beringinmeressä sijaitsevan mannerjalustan. Kannas syntyi ja hävisi monta kertaa Maan historian kuluessa. Merenpinnan lasku tai maankuoren nousu synnyttivät aika-ajoin Beringian, päinvastaiset muutokset hävittivät.
Kun kannas oli kuivaa maata, sitä pitkin vaelsi eläimiä, muun muassa mammutteja, yleensä Itä-Aasiasta luoteiseen Pohjois-Amerikkaan, mutta noin kaksi miljoonaa vuotta sitten hevonen vaelsi toiseen suuntaan.
Venäjän Luoteis-Siperian puolella olevaa Beringiaa sanotaan yleensä Länsi-Beringiaksi ja Alaskan puolista Itä-Beringiaksi.
Viime jääkaudella Beringia oli kauden kylmimpinä aikoina laajalti kuivaa maata vedenpinnan laskun takia. Beringia ei jäätynyt kokonaan, vaan sinne jäi laajoja jäättömiä alueita. Beringia oli jäätiköiden ja kylmyysaavikoiden saartama. Beringian manneralue oli tuolloin nykyistä kuivempi ja tuulisempi. Lössi, ikirouta ja jäätiköiden sulamisvedet vaikuttivat kuivuuden lisäksi kasvillisuuteen. Beringian väitetään paikoin jopa lämmeneen nykyisestä viilentävän meren etäännyttyä. Kuivuus rajoitti puu- ja suokasvillisuutta. Beringiassa kasvoi jääkauden kylmimpänä aikana lähinnä ruohoja, kukkakasveja, saroja, heiniä, sammalia ja vastaavia matalia kasveja, sekä jonkin verran pensaita tai matalia puita. Varvut ja suokasvillisuus olivat nykyistä harvinaisempia. Muun muassa mammutteja ja hevosia eli alueella jääkauden kylmimpänä aikanakin.
Jääkauden lämpenemisen alettua biisoni yleistyi ja vapitihirvi saapui. Kun jääkausi päättyi, ilmasto lämpeni ja Beringiaan ilmestyi noin 14 000 vuotta sitten laajalti pensastundraa. Beringia saattoi olla asuttu jo ennen sitä, mutta varmasti viimeistään noihin aikoihin intiaanien esivanhemmat vaelsivat kannaksen yli Alaskaan. Kannas pysyi pitkään kulkukelpoisena, vaikka merenpinta nousi jäätiköiden sulaessa. Noin 13 000–11 000 vuotta sitten vaelsi Alaskaan luultavasti toinen muuttajien aalto, joka valmisti mikroterätyökaluja. Ihmisen tulon ja lämpenemisen aikoihin monet jääkauden suureläimet, muun muassa hevoset ja mammutit, hävisivät Beringiasta. Samaan aikaan Beringia soistui.
Maayhteys Itä-Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä katkesi holoseenikauden alussa noin 12 900 kalenterivuotta sitten meren pinnan tason ollessa 48 metriä nykyisen alapuolella. Beringian metsittyminen jatkui tämän jälkeenkin.
Varhaisin Beringia Beringia on ollut olemassa dinosaurusten aikoina mesotsooisella maailmankaudella ja myöhemminkin erinäisiä kertoja, 55 ja 20 miljoonaa vuotta sitten. Paleoseenin Beringiassa oli lämpimänlauhkeaa.Kothekar 1985, s. 155, Biske & Baranova Main Paloegraphic Features of Beringia in the Pre-Quaternary Cenozoic Beringiassa kasvoi yläeoseenilla lämpimänkostean subtrooppisen ilmanalan "paratrooppista" kasvillisuutta muun muassa Rhamnus, Ziziphus, Cissus ja PalmaeKothekar 1985, s. 157 jopa 71 leveysasteella.
Beringia oli maakannas esimerkiksi varhais-keskimioseenilla, jolloin sitä ympäröi melko lämmin Jäämeri ja pohjoinen Tyynimeri. Beringiassa kasvoi silloin muun muassa havumetsää ja lehtimetsää ja Koillis-Siperian rannikon ja napapiirin pohjoispuolisella merenalaisella laakiolla ohut- ja leveälehtisten puiden seassa myös Taxodiumia. Alaskan korkeilla vuorilla kasvoi vuoristojen havumetsiä, ja napapiirin eteläisellä, nyt merenalaisella Beringian tasangolla leveälehtisiä metsiä, joiden seassa ainavihantia lajeja. Myöhäismioseenilla Beringin salmi avautui. Vuoristossa kasvoi silloin havumetsää ja tundraa. Alaskan ja Luoteis-Siperian pohjoisosissa kasvoi pienilehtisiä puita ja havupuita ja Lounais-Alaskan nyt merenpinnan alla olevalla laakiolla sekametsää.Kothekar 1985, s. 158
Nykyistä lämpimämmällä varhais- ja keskiplioseenilla Beringiaa ympäröi kylmä napameri ja melko kylmä Tyynenmeren pohjoisosa. Beringian kasvillisuus oli havumetsää, lehtimetsää ja tundraa.Kothekar 1985, s. 159 Ilmasto jäähtyi myöhäisplioseenilla, jolloin Beringiaan lienee levittäytynyt tundra ja metsätundraKothekar 1985, s. 162, Yurtsev 1966 ja Beringia joutui "hypoarktisen" kasvillisuuden piiriin. Myöhäisplioseenin lopussa Beringin salmi oli auki, ja napameri jäässä.Kothekar 1985, s. 160
Beringia viime jääkaudella pienoiskuva|Alaskan Brooksin vuorten pohjoispuolista tundraa. pienoiskuva|Beringin maasillan kehitys jääkauden päättyessä – NASA:n animaatio. pienoiskuva|Heinäkuun keskilämpö Beringiassa CCSM4-simulaation mukaan. pienoiskuva|Vuoden sademäärä Beringiassa CCSM4-simulaation mukaan.
Pleistoseenin jääkausien aikana meri on laskenut ajoittain ja yhdistänyt mantereet Beringinsalmen kohdalla. Beringia oli kuivaa maata viime jääkauden kylminä kausina 10 000–20 000 vuotta kerrallaan kylmyyshuippujen molemmin puolin. Viime jääkaudella Beringiassa eli muun muassa biisoneja, hevosia mammutteja ja peuroja.Hoffecker, Elias 2007Hopkins 1982, s. 141, 142 Nämä eläimet söivät melko paljon ruohomaisia kasveja, toisin kuin alueen nykyiset suureläimet. Hopkins 1982, s. 140 Petoeläimistä jääkauden kylmimpänäkin kautena Beringiassa eli kylmään sopeutunut leijonan muoto, karhuja ja susia. Suuret ruohonsyöjät katosivat jääkauden lopussa tai sen jälkeisellä holoseenilla. Jääkauden huippukautena laaja Beringinmeren alue oli kuivaa, alavaa maata. Ilmasto oli laajalti hieman nykyistä kylmempi ja kuivempi. Heinäkuun keskilämpö lienee ollut sisämaassa LGM:n aikaan suunnilleen 9-12 °C.Hoffecker & Elias Sisämaan sademäärä oli alle 200 mm, mutta rannikko oli sateinen. Oli laajoja dyynikenttiä,Hopkins 1982, s. 16 joista on jäljellä enää Kobuk-joen dyynit. Beringia ei liene ollut tällöin asuttu. Beringian kasvillisuus oli luultavasti laajalti tundraa, ei aroa.The Quaternary Period in the United States, Alan R. Gillespie, Elsevier, 2004, s. 430, kohta Results and paleoclimate implications of 35 years of paleoecological research in Alaska Metsää saattoi kasvaa paikoin. Kylmimpänä kautena Beringiassa oli laajalti kuivaa tundraniittyä/ruohotundraa,O’Neill 2004, s. 160, 161 suikerotundraa ja pysyvarputundraa,Madsen 2004, s. 51 joista yrttitundra oli kylmimpänä aikana noin 27000-16000 vuotta sitten yleisin.Madsen 2004, s. 70 Alaskan jokilaaksoissa kasvoi kylmimpänä aikana enimmäkseen saraHopkins 1982, s. 100, 101- ja yrttikasvivaltaista tundraniittyä,Hopkins 1982, s. 95Late pleistocene vegetation of eastern beringia: pollen analysis of dated alluvium, Charles E. Schweger hieman vähemmän heinää ja marunaaMadsen 2004, s. 51 lienee ollut vähemmän. Pajua kasvoi jonkin verran tulvatasangoilla.Hopkins 1982, s. 108 Tällaista kasvaa nykyään Banksin saaren jokien tulvatasangoilla. Muun muassa lehtikuusta, valkokuusta ja koivua saattoi kasvaa paikoin puuna. Alangon kosteissa painumissa kasvoi soista sarakasvillisuutta, ja ylempänä laajoilla alueilla sara- ja ruohoniittyjä tai aroja, jossa hevoset laidunsivat.Hopkins 1982, s. 256 Ylämaalla kasvoi lapinvuokon, rikkokasvien, kynsimöiden ja muiden tundrakasvien luonnehtimaa harvaa, kitukasvuista kylmyyspuoliaavikon kasvillisuutta.
Nykykäsityksen mukaan kukkakasvit olisivat olleet melko yleisiä, mutta toki myös heinät kylmimmällä kaudella olivat olleet yleisiä. Maa oli yleensä neutraali tai emäksinen luultavasti lössin ja kuivuuden takia.O’Neill 2004, s. 160, 161Hopkins 1982, s. 435Hoffecker&Elias 2007, s. 60 Alaskan ja Yukonin jäättömillä alueilla oli kuivempaa kuin lännempänä.
Maasillalla Beringinsalmen kohdalla kasvoi jääkauden lämpimissä vaiheissa koivu-heinä-kannaskasvillisuutta, mutta kylmempinä vaiheina pelkkää koivu-heinäkasvillisuutta. Kaikkina jääkauden aikoina koivu, heinä, sara ja suosammal olivat siellä yleisiä. Puita ja marunaa ei käytännössä esiintynyt. Koillistuuli oli jääkauden huippukohdassa nykyistä voimakkaampi.
Viime jääkauden lopussa 15 000–11 500 kalenterivuotta sitten Beringiankin ilmasto lämpeni ja kostui nopeasti, jolloin ensin pensaat, sitten puut levisivät aiempien tundrien ja mahdollisten arojen paikalle. Lössidyynit vakautuivat, ikirouta alkoi sulaa ja maa soistua. Koivu yleistyi pensaana noin 16 000–15 000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin kivikauden metsästäjäihmiset saapuivat ja jääkautinen suureläimistö katosi. Mammutin elinalue supistui huomattavasti koivupensaiden levittäytyessä. Vapiti yleistyi samoihin aikoihin. Mammutti hävisi kokonaan haapametsien saapuessa noin 10 000 radiohiilivuotta sitten. Puut vaelsivat nykyistä pohjoisemmaksi ja vuoristossa korkeammalle, koska ilmasto oli holoseenin keksivaiheilla nykyistä lämpimämpi.
Jääkaudenaikainen asutus Monien tutkimusten ja tietokonemallienkin mukaan Beringian nykyään veden alla olevalla alueella, varsinkin sen eteläosissa,Hopkins 1982, s. 199 kasvoi alavilla mailla pensastundraa, jopa puita. Jotkut arkeologit esittävät, että intiaanien esivanhemmat olisivat asuneet jääkauden kylmimmän vaiheen yli tällä melko lämpimällä alueella. Pensastundraa kasvava Keski-Beringia olisi erottanut arotundraeläimet itäiseen ja läntiseen ryhmään. Läntisessn ryhmään kuulunut villasarvikuono ei elänyt Beringiassa. Jääkauden kylmimpänäkin kautena oli yllättävän lämmintä. Lämpötilat olivat lähellä nykyisiä kesällä, mutta talvella oli kylmempää. Alaskan sisämaa olisi ollut jääkauden kylmimpänä kautena ihmiselle asuinkelvoton kylmyyden ja/tai kuivuuden takia. Asutus ei olisi ulottunut sisämaahan kuin vasta noin 13 500 kalenterivuotta sitten.
Ilmaston ja kasvillisuuden muutos jääkauden lopussa pienoiskuva|350px|Länsi-Alaskan rannikolla olevan Zagoskin Laken siitepölykaavio. Musta käyrä TJuly toukista päätelty heinäkuun keskilämpötila.
Jääkauden lopussa kasvillisuus vaihtui laajoilla alueilla heinä-yrttitundrasta koivupitoiseen pensastundraan. Nortonin salmeen ilmestyi pensastundra ja alkoi noistuminen noin 13 400 kalenterivuotta sitten. Ehkä ikirouta suli, lämpötila nousi, ilmasto kostui. Tuolloin marunan määrä romahti. Heinien määrä siitepölyissä laski jopa kolmasosaan entisestä. Leinikit katosivat, kun taas koivu, varvut ja sarat yleistyivät. Suosammal ilmestyi.
Alaskan sisämaasta Lost Lakesta kaivettujen siitepölyjen tutkimuksen mukaan aivan alussa, noin 14 700 vuotta sitten alueella olisi ollut runsaasti koivupensaita.
Paju yleistyi jonkin verran noin 13 700 kalenterivuotta sitten. Koivu, mahdollisesti vaivaiskoivu, lisääntyi räjähdysmäisesti 13 500–13 000 kalenterivuotta sitten. Koivun osuus kasvoi siitepölyissä 80 prosenttiin. Samaan aikaan heinät miltei hävisivät ja saratkin harvinaistuivat. Hieman ennen pajua yleistynyt maruna harvinaistui.
Haapa ilmaantui noin 11 000 vuotta sitten. Valkokuusi ja tavallisempi kuusi ilmestyväti noin 10 000 vuotta sitten. Haapa harvinaistui. Tällöin suosammal yleistyi. Noin 8 500 kalenterivuotta sitten maruna, heinät ja sarat hävisvät Lost Lakesta miltei kokonaan. Järvikaisla Isoetes yleistyi.
Suureläinten sukupuutto Beringian suureläinten sukupuutto lienee johtunut ainakin osin ilmastonmuutoksesta, kun lämmin ja kostea ilmanala korvasi kylmän ja kuivan. Beringian jääkautinen suureläimistö alkoi hävitä noin 14 600 kalenterivuotta sitten, lämpimän Bölling-kauden alussa. Saiga hävisi Itä-Beringiasta (Alaskasta) ehkä noin 15 000–14 000 kalenterivuotta sitten. Vapitihirvi yleistyi äkkiä Pohjois-Siperiassa ja Alaskassa noin 15 000–14 500 kalenterivuotta sitten. Joidenkin tutkijoiden mielestä vapitihirven perässä liikkuvat intiaanien esivanhemmat olisivat olleet Amerikan ensiasuttajia. Hirvi ilmaantui eteläisille Arktislle vuorenjuurilla Pohjois-Alaskan sisämaahan Bölling-kaudella, jolloin koivu ja haapa yleistyivät siitepölyissä.