thumb|Kaarle Suuren patsas Frankfurtissa. Autuas Kaarle Suuri (, ); () oli frankkien kuningas vuosina 768–814 ja langobardien kuningas vuodesta 774 lähtien. Vuosina 768–771 hän hallitsi yhdessä veljensä Kaarlomanin kanssa, ja tämän kuoleman jälkeen vuodesta 771 hän oli frankkien ainoa kuningas. Paavi Leo III kruunasi hänet Roomalaisten keisariksi eli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijaksi Roomassa vuonna 800.
Kaarle Suuri oli länsimaisen keisarivallan uudistaja. Nykyään sekä Saksa että Ranska pitävät häntä valtioidensa perustajana. Kaarle Suuri julistettiin pyhimykseksi vuonna 1166.
Kaarle uudisti voimakkaasti lainsäädäntöä. Vakaissa oloissa myös talouselämä edistyi voimakkaasti: Kaarle oli Rooman keisareiden jälkeen ensimmäinen länsieurooppalainen hallitsija, joka lyötti suuria määriä kultarahaa eli solidusta.
Suurin osa Kaarlea koskevista, säilyneistä tiedoista on hänen hovinsa oppineiden ja neuvonantajien kirjoittamia. Niiden paikkansapitävyyttä on paljon pohdittu. Mestari Einhardin kirjoituksista on löytynyt puutteita, ja teksti on ehkä liiankin ylistävää. Hallinnollisia asiakirjoja on säilynyt, samoin löytyy kirkkojen seinämaalauksia Kaarlesta sekä häntä esittävä pronssipatsas. Kaarle Suuren ajalta on tallella paljonkin frankkien käyttö- ja koriste-esineitä, rahoja, rakennuksia ja aseita. Muun muassa Rolandin laulu sisältää tietoja Kaarlesta, mutta ne ovat usein varsin liioittelevia ja epätarkkoja, vanhan suullisen tiedon myöhempiä kirjallisia tallenteita.
Suku ja nuoruus thumb|150px|Kaarle Suuren monogrammi. Kaarle Suuri syntyi yleisimmän käsityksen mukaan vuonna 742, mutta luultavammin vuonna 747 tai 748. Kaarlen todennäköinen syntymäpäivä on 2. huhtikuuta 747. Hänen syntymäpaikkaansa ei tiedetä.
Kaarle polveutui vanhasta frankkilaisesta suvusta ja oli ensimmäisen karolingikuninkaan Pipin Pienen ja tämän puolison Bertrada de Laonin (710/727–783) vanhin poika sekä Kaarle Martelin pojanpoika. Hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli Laonin kreivi Charibert.
Hänellä oli seitsemän sisarusta, joista Kaarloman (751–771) ja Gisela (757–811), josta tuli nunna Chelles'n luostariin, elivät aikuisiksi. Pipin (756–762), Berthe, Adelaide ja Rothaide kuolivat jo lapsina. Isä Pipinin kuoltua frankkien valtakunta jaettiin Kaarlen ja hänen veljensä Kaarlomanin kesken. Kaarloman kuoli 4. joulukuuta 771 ja valtakunta jäi Kaarlen haltuun.
Se vähä mitä tiedetään Kaarle Suuren nuoruudesta, viittaa siihen, että hän sai käytännön johtamiskoulutusta osallistumalla isänsä hoviin liittyviin poliittisiin, yhteiskunnallisiin ja sotilaallisiin toimiin.
Kaarlen Suuren isä Pipin Pieni oli alun perin major domuksen virassa, joka oli frankkien kuningaskunnissa käskynhaltijan ja valtionhoitajan arvonimi. Major domukset olivat frankkien tosiasiallisia hallitsijoita ja merovingien hallitsijasuku vallassa vain nimellisesti. Pipin syrjäytti viimeisen merovingikuninkaan Kilderik III:n paavin siunauksella vuonna 751 ja kruunautti itsensä frankkien uudeksi kuninkaaksi, ja näin Kaarlesta tuli frankkien toinen kruununperijä yhdessä veljensä kanssa. Pipin kuoli vuonna 768 ja hänen valtakuntansa jaettiin frankkien tapojen mukaan Kaarle Suuren ja hänen veljensä Kaarlomanin kesken. Veljesten välille puhkesi valtataistelu, joka uhkasi frankkien valtakunnan yhtenäisyyttä. Kaarle Suuri halusi vahvistaa asemaansa ja solmi liiton langobardien kuningas Desideriuksen kanssa ja otti vaimokseen Desideriuksen tyttären. Veljesten välit kiristyivät, mutta Kaarlomanin kuolema vuonna 771 esti tilanteen kärjistymisen. Kaarle Suuri otti sen jälkeen haltuunsa koko frankkien valtakunnan ja sivuutti Kaarlomanin perillisten oikeudet.
Persoona thumb|150px|Kaarle Suuren kuva 800-luvulla tehdyn pienoispatsaan mukaan. Patsaan uskotaan olevan postuumi, mutta suurin piirtein luotettava kuvaus keisarin ulkonäöstä. Vaikka hänen isänsä oli erityisen lyhyt, tuli Kaarlesta 184 cm pitkä.Grimberg osa 7 s. 376 Häntä on kuvailtu väkivahvaksi, mutta varsin usein hänen fyysisiä voimiaan on reippaasti liioiteltukin. Kaarlen ulkonäköä ei täsmällisesti tiedetä. Hänestä on myöhempinä aikoina laadittu kuvia ja patsaita, joiden mallina on yleensä käytetty 800-luvulta säilynyttä, häntä esittävää pronssista ratsastajapatsasta. Kaarlea pidettiin miellyttävänä ja humoristisena seuramiehenä, joka kuitenkin oli luonteeltaan hyvin kiivas. Sotapäällikkönä hän sitä vastoin oli sitkeä ja ehdoton.
Kaarlea kiinnostivat opillisten harrastusten ja sotimisen ohella metsästys ja uinti. Hän oli myös perehtynyt maanviljelyyn, hänellä oli suuri kiintymys ruokaan, josta aiheutui kiitettävän kokoinen vatsa, mutta juopottelua hän ei sitä vastoin voinut sietää. Hänen sanottiin arkisin pukeutuneen yksinkertaiseen pellava-asuun, mutta juhlatilaisuuksissa tilanne oli toinen. Kaarlella oli elämänsä aikana viisi puolisoa, sekä kolme jalkavaimoa toisin kuin katolisen kirkon periaatteet määräsivät. Kuitenkin Kaarle suhtautui uskontoon erittäin myönteisesti. Myös lapsia hänelle elämän aikana kertyi useita, eri lähteiden mukaan 14–20.Grimberg osa 7 s. 372
Kuningas Vuonna 772 paavi Hadrianus I pyysi Kaarlelta apua langobardeja vastaan. Kaarle piiritti ja valtasi Pavian ja teki itsestään langobardien kuninkaan vuonna 774. Palattuaan pääkaupunkiinsa Aacheniin hän aloitti frankkien valtakunnan laajentamisen kukistamalla saksit. Kaarlen valloittamien alueiden pakanakansat pakkokäännytettiin kristinuskoon.
Kaarle Suurta huolestutti Etelä-Gallian puolustaminen muslimien hyökkäyksiltä. Sen vuoksi hän hyökkäsi Espanjaan vuonna 778, jossa soti maureja vastaan. Harkitsematon sotaretki päättyi siihen, että perääntyvä frankkien armeija kärsi katastrofaalisen tappion taistelussa gasconeja eli baskeja vastaan. Nämä tapahtumat ikuistettiin kolme vuosisataa myöhemmin kuuluisaan eeppiseen runoelmaan Rolandin laulu. Runoelman päähenkilö on taistelussa kuollut kreivi Roland (Hruotland). Akvitaniasta tehtiin alaikäiselle pojalle, Ludvigille oma alikuningaskuntansa. Paavi Hadrianus I kruunasi ja voiteli hänet vuonna 781 yhdessä Italian alikuninkaaksi nimitetyn veljensä Pippinin kanssa. Vuonna 788 myös Baijeri liitettiin lopullisesti valtakuntaan. Suurin osa Länsi-Euroopan kristityistä oli yhdistetty yhdeksi valtakunnaksi.
Rooman keisari pienoiskuva|Paavi Leo III kruunaa Kaarle Suuren Roomalaisten keisariksi 25.12.800 Pietarinkirkossa. Jean Fouquetin kuvitus Grandes Chroniques de France (1455–1460). Joulupäivänä vuonna 800 paavi Leo III kruunasi Kaarlen Rooman keisariksi. Viimeinen Länsi-Rooman keisari Romulus Augustulus oli luopunut vallasta vuonna 476. Aika oli hyvin valittu: Bysanttia hallitsi tällöin keisarinna Irene, jota ei lännessä hyväksytty. Tämä oli ensimmäinen kerta kun paavi oli ottanut itselleen oikeuden nimittää keisarin. Tästä lähtien Euroopassa olikin kaksi keisaria, lännessä ja idässä.
Paavi Leo III:n asema oli vaikea. Hän oli aluksi tukeutunut enemmän Bysanttiin kuin frankkeihin, mutta nyt Bysantissa oli vallassa keisarinna Irene, jonka asema ensimmäisenä naispuolisena hallitsijana oli epävarma, eikä Bysantilla monen mielestä ollut keisaria lainkaan. Leo III oli jo vuonna 799 joutunut pakenemaan roomalaisia vihollisiaan Kaarle Suuren luokse, joka Alkuinin neuvosta auttoi hänet takaisin valtaan. On selvää, että Kaarlen kruunaaminen keisariksi lähti paavin aloitteesta. Näin paavi turvasi omaansa ja kirkon valtiollista asemaa.
Joulupäivänä vuonna 800 Kaarlen rukoillessa Pietarinkirkossa ilmestyi paavi Leo III ylimyksineen ja kruunasi Kaarlen Rooman keisariksi (Imperator Romanorum). Tästä tapahtumasta historiantutkijat ovat montaa mieltä. Kaarlen on sanottu yllättyneen kruunauksesta ja että hän olisi jättänyt saapumatta kirkkoon, jos olisi tiennyt siitä. Eräiden historioitsijoiden mielestä paavi Leo III ei kuitenkaan olisi uskaltanut kruunata Kaarlea yllättäen.
Ilman Bysantin hyväksyntää kruunaus Rooman keisariksi oli laiton, oikeastaan vallankumouksellinen teko. Kaarle Suuren on kerrottu hakeneen Bysantin hyväksyntää pyrkimällä avioitumaan keisarinna Irenen kanssa, jolloin frankkien alueet olisivat yhdistyneet Bysanttiin ja Kaarle noussut sen keisariksi. Jos tällaisia suunnitelmia oli, ne kariutuivat viimeistään Irenen viraltapanoon vuonna 802. Se tarkoitti, että Kaarle hallitsi keisarina ainoastaan Rooman herttuakuntaa ja entistä eksarkaattia. Muilla alueilla hän oli ainoastaan frankkien ja langobardien kuningas. Kruunauksen tarkoituksena ei ollut keisariuden jakaminen läntiseen ja itäiseen, vaan se johti siihen välillisesti. Vaikka Bysantin keisari Mikael I tunnusti heikosti menneen sodan jälkeen Kaarlen keisariuden vuonna 812, kyse oli vain keisariudesta, ei Rooman keisariudesta. Bysantti katsoi edelleen olevansa Rooman keisariuden ainoa perillinen.
Historioitsija Michael Hart pitää teoksessaan Ihmiskunnan 100 suurinta Rooman keisarin arvonimeä sopimattomana niillä perustein, ettei Kaarle ollut syntyperältään, kulttuuriltaan eikä ulkonäöltään roomalainen, eikä hänen valtakuntansa pääkaupunkina ollut Rooma vaan Aachen, eikä valtakunta muutenkaan ollut antiikin Rooman suuruinen.
Kaarle ihaili ja elvytti antiikin kulttuuria, yhdisti Eurooppaa sekä oli tuolloin Länsi-Euroopan vahvin johtaja.
Avioliitot ja jälkeläiset Kaarle Suuri avioitui kaikkiaan viisi kertaa.
Ensimmäisenä hän avioitui langobardi Himiltruden kanssa ilmeisesti vuoden 768 tienoilla. Suhde oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä jo noin vuonna 769–771 hänen puolisonsa oli nimeltään tuntematon (Desiderata?) langobardikuningas Desideriuksen tytär. Häntä seurasivat Hildegard (n. 771–783), Fastrada (783–794) sekä Luitgard (n. 774/796–800).
Kaarle kruunasi poikansa Ludvig Hurskaan frankkien kuninkaaksi vuonna 811.
Erittäin moni eurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen polveutuu Kaarle Suuresta. Lienee siis myös todennäköistä, että valtaosalla tai kaikilla suomalaisilla jokin sukuhaara johtaa häneen.
Ensimmäinen puoliso n. vuonna 768 oli langobardi- tai alemanni-taustainen Himiltrude (n. 742 – n. 780?). Jotkut tutkijat pitävät häntä jalkavaimona.
Liitosta syntyi yksi lapsi: Pipin Kyttyräselkä (n. 769/770–811), suunnitteli kapinaa vuonna 792 isäänsä vastaan johtavien frankkien aatelisten ryhmän kanssa, mutta salajuoni havaittiin ja tukahdutettiin ennen kuin salaliitto pystyttiin toteuttamaan. Kaarle muutti Pipinin kuolemantuomion luostariin sulkemiseksi, hänet tonsuroitiin munkiksi ja karkotettiin Prümin luostariin loppuiäkseen. Toinen puoliso n. vuonna 769 oli langobardiprinsessa Desiderata (n. 754–776), kuningas Desideriuksen ja kuningatar Ansan tytär, avioliitto mitätöitiin vuonna 771, ei jälkeläisiä.
Kolmas puoliso n. vuonna 771/772 oli svaabialainen Hildegard (758 – 30. huhtikuuta 783), Anglachgaun ja Kreichgaun kreivi Gerold I:n ja tämän puoliso Imman tytär. Hildegard kuoli 25-vuotiaana viimeisen synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin, myös lapsi kuoli muutama kuukausi tämän jälkeen.
Liitosta syntyi yhdeksän lasta:
Kaarle Nuorempi (n. 772/773–811), Mainen herttua, Neustrian kuningas Adalhaid (773/4–774), syntyi vanhempiensa ollessa sotaretkellä Italiassa. Hänet lähetettiin takaisin Frankkien valtakuntaan, mutta hän kuoli ennen kuin saavutti Lyonin. Rotrude (tai Hruodrud) (n. 775–810) Carloman, Pipin (777–810), kastettiin 15. huhtikuuta 781 Roomassa, Italian kuningas Louis, Ludvig Hurskas (778–840), Akvitanian kuningas vuodesta 781, kruunattiin kanssakeisariksi vuonna 813, vanhempi keisari vuodesta 814 Lothair (778–779/780), Louisin kaksoisveli, kuoli alle 2-vuotiaana. Bertha (779/780–826) Gisela (s. 782) Hildegard (782–783), kuoli alle vuoden ikäisenä.
Neljäs puoliso lokakuussa 783 oli itäfrankkilainen Fastrada (n. 765 – 10. elokuuta 794), joka oli Itä-Frankian kreivi Rudolfin (Eadolf) ja tämän puoliso Aedan tytär.
Theodrada (s. 785), Argenteuil'n luostarin abbedissa Hiltrude (787–808 jälkeen)
Viides puoliso vuonna 794 oli alemanni Luitgard (n. 776 – 4. kesäkuuta 800), joka oli Sundgaun kreivi Luitfrid II:n ja Hiltrude von Wormsgaun tytär. Liitto oli lapseton.