Itsetietoisuus () tarkoittaa kykyä tunnistaa itsensä yksilönä, joka on irrallinen ympäristöstä ja muista yksilöistä. Heillä on myös kyky introspektioon eli itsehavainnointiin. Itsehavainnot ovat tulkintoja omien ajatusten, tunteiden, aistimusten ja persoonallisuuden tutkimisesta.
Käytännöllisesti itsetietoisuus on sitä, että huomaa omat tunteensa, ajatuksensa ja ominaisuutensa. Se on myös ymmärrystä vuorovaikutuksesta itsensä ja muiden välillä.
Itsetietoisuutta ei pidä sekoittaa tietoisuuden (tajunnan) tai kvalian (tietoisen kokemuksen) kanssa. Harjoittaminen Itsetietoisuus on tieto/taito, jota voi kehittää harjoittelemalla. Meditaatio voi auttaa keskittymään sen hallitsemiseen. Syvien kysymysten pohtiminen kasvattaa ymmärrystä omasta ajatusmaailmastaan. Läheisiltä, kuten perheeltä, sukulaisilta ja ystäviltä, voi kysyä rehellistä palautetta omasta käytöksestä. Siinä voi tulla ilmi asioita, joita itse ei huomaa.
Hyödyt Tietoisuus omista ajatuksistaan ja tunteistaan auttaa henkistä kasvamista, kehittymistä ja oman käyttäytymisen oppimista. Silloin on myös helpompi ymmärtää reaktioita ja mahdollisia tapoja toimia.
Itsetietoisuudella on vaikutusta mielenterveyteen; enemmän rohkeutta ja luovuutta, vahvemmat ihmissuhteet ja vuorovaikutustaidot. Itsensä tunnistaminen ainutlaatuisena yksilönä vähentää ahdistusta, stressiä ja masennusta. Itsetietoisuus jaetaan kahteen kategoriaan: sisäiseen ja ulkoiseen tietoisuuteen.
Kehon tietoisuus näkyy asentoaistissa, joka kertoo ihmisen sisäisestä tilasta, ja mielikuvasta.
Psykologia Itsetietoisuuden on sanottu olevan perusongelma psykologiassa sekä kehityksen että evoluution näkökulmasta. Dyval ja Wicklund kehittivät teorian objektiivisesta itsetietoisuudesta. Objektiivinen itsetietoisuus on huomiota itseensä sosiaalisesti arvioitavana esineenä. Tätä ei pidä sekoittaa itsetunnon kanssa.
Lähteet
Luokka:Tietoisuustutkimus