Jean-Jacques Rousseau (28. kesäkuuta 1712 Geneve, Geneven tasavalta – 2. heinäkuuta 1778 Ermenonville, Oisen departementti, Ranskan kuningaskunta) oli geneveläis-ranskalainen filosofi, kirjailija ja säveltäjä.
Rousseau oli ensimmäisiä yhteiskuntateoreetikkoja, jotka sisällyttivät kansalaisten osallistumisen poliittisen järjestelmän teorioihin. Rousseau koki, että kansan tahtoa edustaisi parhaiten suora kansanvalta, johon hänen mukaansa voitaisiin päätyä vain pienissä valtioissa. Rousseaun mukaan ihmisten tuli voida vaikuttaa lakeihin, jotka koskevat heidän elämäänsä. Hän vastusti näkemystä, jonka mukaan ihmiset ovat syntyjään eriarvoisia, ja uskoi pikemminkin ihmisluonnon perimmäiseen samanlaisuuteen.
Rousseaun poliittiset ajatukset vaikuttivat Ranskan vallankumoukseen ja romantiikan nousuun. Hänen uudistusmielisyytensä näkyy teoksen Yhteiskuntasopimuksesta (1762) lauseessa ”Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa”. Rousseaun käsityksen mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyviä, mutta yhteiskunnallinen kehitys on turmellut ihmisluonnon. Toisin kuin monet muut valistusajan ajattelijat, Rousseau korosti vaistoa ja kansan yleistahtoa järjen ja kirjoitettujen lakien sijaan. Siksi hänet on nähty valistuksen kriitikkona ja vastavalistuksen edeltäjänä.
Rousseaun esiromanttinen romaani Julie ou la nouvelle Héloïse (1761) oli suuri menestys. Teos Émile eli kasvatuksesta (1762) vaikutti merkittävästi kasvatusajatteluun. Rousseaun omaelämäkerralliset teokset Tunnustuksia (valmistui 1770) ja Yksinäisen kulkijan mietteitä (kirjoitettu 1776–1778) julkaistiin postuumisti vuonna 1782. Näissä teoksissa Rousseau syventyy omien tunteidensa havainnointiin.
Suku ja koulutus
Jean-Jacques Rousseau syntyi Geneven tasavallassa Sveitsissä ja piti itseään koko elämänsä ajan geneveläisenä. Hänen äitinsä, yläluokkaan kuuluvan kellosepän tytär Suzanne Bernard (1673–1712) kuoli yhdeksän päivän kuluttua pojan syntymästä synnytyksen jälkeiseen infektioon. Myös vastasyntynyt poika oli vähällä kuolla syntyessään. Elämänsä ensimmäiset viisi vuotta Jean-Jacques asui isänsä, tätiensä ja seitsemän vuotta vanhemman veljensä François’n kanssa Geneven keskustassa.
Rousseaun temperamentiltaan oikukas ja toisinaan väkivaltainen isä, kelloseppämestari Isaac Rousseau (1672–1747) oli nainut omaa säätyään ylempää. Hän hylkäsi 10-vuotiaan nuoremman poikansa Jean-Jacquesin vuonna 1722 välttääkseen vankeusrangaistuksen riitaan osallistumisesta, koska oli kalistellut vain aateliselle kuuluvaa miekkaa upseeria vastaan. Isaac Rousseau pakeni Vaudin kantoniin Nyoniin, jossa hän avioitui uudelleen.
Jean-Jacques päätyi enonsa eversti Gabriel Bernardin holhoukseen, jonka tehtäväksi annettiin pojan puutteellisen koulutuksen paikkaaminen. Hänen lapsuusajan koulutuksensa siihen asti oli koostunut lähes vain Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkertojen ja kalvinististen saarnojen lukemisesta.
Eno lähetti sisarenpoikansa yhdessä oman poikansa Abrahamin kanssa kirkkoherra Jean-Jacques Lambercierin taloon Bosseyn kylään saamaan perusopetusta. Kirkkoherran sisar kuitenkin kuritti ruumiillisesti ja moitti poikaa. Kalvinistisen perinteen mukaisesti Lambercier osoitti laajaa oppineisuutta, ja tämän opetuksen voi olettaa hyödyttäneen Rousseauta myöhemmin. Jean-Jacques palasi asumaan enonsa talouteen Geneveen 12-vuotiaana vuoden 1724 kesän jälkeen.
Eversti Bernard teki heti serkusten paluun jälkeen selväksi, että koska Jean-Jacquesin varat eivät riittäneet muuhun, hänen tulisi oppia jokin ammatti ja saada siitä elinkeino. Hänelle löydettiin työtä, ensin erään notaarin ja sen jälkeen kaivertajamestari Abel Ducommunin opissa. Huhtikuussa 1725 laaditun oppisopimuksen mukaisesti Rousseaun oli määrä olla opissa viisi vuotta. Hän vietti mestarin opissa lopulta alle kolme vuotta.
Jean-Jacques lähti Genevestä Savoijissa sijaitsevaan Annecyyn keväällä 1728 lopetettuaan oppinsa kaivertajaharjoittelijana. Hän tutustui 16-vuotiaana kaksitoista vuotta itseään vanhempaan ranskalaiseen paronittareen, Françoise-Louise de Warensiin (1699–1762). Paronitar Warens oli eronnut aviomiehestään. Hän oli kääntynyt katoliseksi. Madame de Warens lähetti nuorukaisen Torinoon, missä tämä kääntyi muodollisesti kalvinismista katoliseksi. Täällä syttyi hänen läpi elämän kestänyt rakkautensa italialaiseen musiikkiin.
pienois|pysty|Rousseaun syntymätalo, Grand Rue 40 Geneve. pienois|pysty|Paronitar Françoise-Louise de Warens. Vuoden 1728 lopulla ja seuraavan vuoden alussa Rousseau toimi palvelijana, kirjurina ja henkilökohtaisena sihteerinä kahdessa eri torinolaispalatsissa. Pian hän kuitenkin ymmärsi, ettei tahtoisi tehdä kyseistä työtä loppuelämäänsä ja lähti kaupungista. Hän kulki Alppien yli jalkapatikassa, ja saapui madame de Warensin luokse Annecyyn kesällä 1729.
Rousseau opiskeli joitakin viikkoja pappisseminaarissa ja vuoden 1729 alussa kuusi kuukautta Annecyn katedraalikuoron koulussa sekä haaveili muusikon urasta. Madame de Warens värväsi ystävänsä antamaan Rousseaulle musiikin alkeisopinnot. Hän myös matkusteli paljon ja harjoitti erilaisia ammatteja. Hän toimi 1730-luvun alussa kirjurina ja musiikinopettajana Chambéryssä. Hänestä tuli madame de Warensin rakastaja 20-vuotiaana, ja nuorta miestä hämmensi järjestely, jossa myös paronittaren sihteeri Claude Anet oli tämän rakastaja. Vuonna 1736 hän asui jälleen paronitar de Warensin luona Les Charmettesin kartanossa laaksossa Chambéryn eteläpuolella. Täällä hän kirjoitti ensimmäisen julkaistun teoksensa, laulun ”Un papillon badin” (’Leikkisä perhonen’), joka julkaistiin vuonna 1737 kulttuurilehti Mercure de Francessa. Rousseau opiskeli filosofiaa, geometriaa, algebraa ja latinaa. Rousseau kuvaa tätä aikaa Tunnustuksia-teoksessa sanoilla ”elämäni lyhyt onnenkausi”. Saatuaan 25-vuotiaana pienen äidinperinnön hän maksoi elatuksestaan tulleita kustannuksia paronitar de Warensille.
Vuonna 1740 paronitar de Warens auttoi Rousseauta löytämään työtä, ja tämä lähti Lyoniin kotiopettajaksi. Rousseau opetti Jean Bonnet’n lasta. Bonnet oli politiikan teoreetikko ja kirjailija Gabriel Bonnet de Mablyn, myöhemmän abbé de Mablyn (1709–1785) vanhempi veli. Työ Mablyn perheen kotiopettajana antoi Rousseaulle mahdollisuuden tutustua moniin alueen merkkihenkilöihin tieteiden ja taiteiden alalla. Eduista huolimatta Rousseau toimi kotiopettajana vain vuoden ajan.
Elämä ja työ
Pariisi
Vuonna 1742 Rousseau muutti Pariisiin esitelläkseen Ranskan tiedeakatemialle uuden nuotinnusmenetelmänsä. Se perustui yhteen riviin, jossa nuottien välisiä intervalleja edustavat numerot sekä pisteisiin, jotka osoittivat rytmin. Järjestelmä oli tarkoitettu sopimaan yhteen typografian kanssa. Akatemia hylkäsi ehdotuksen turhana eikä pitänyt sitä omintakeisena. Järjestelmää oli kehittänyt jo 1600-luvulla fransiskaanimunkki Jean-Jacques Souhaitty ja se on käytössä joissakin maissa.
Kesällä 1743 Rousseau sai yllättäen nimityksen Ranskan Venetsian-suurlähettilään, kreivi Pierre-François de Montaigun sihteeriksi, jolle Rousseaun italiankielen taito ja kyky kirjoittaa olivat tärkeitä. Hän viittasi usein myöhemmissä poliittisissa teoksissaan Venetsian tasavaltalaiseen hallintoon. Rousseau ei tullut esimiehensä kanssa toimeen, hänen palkkansa oli huono ja sitä maksettiin satunnaisesti. Rousseau palasi elokuussa 1744 Pariisiin, missä hän tutustui 23-vuotiaaseen Marie-Thérèse Levasseuriin (1721–1801). Tämä oli lukutaidoton liinavaateompelija ja sisäkkö Hôtel Saint-Quentinissa, jossa Rousseau asui. Hän asui yhdessä Thérèsen kanssa omaan kuolemaansa asti. Heille syntyi vuosina 1747–1751 viisi lasta, jotka kaikki luovutettiin orpokotiin synnyttyään. Omaelämäkerrassaan Tunnustuksia Rousseau kertoo, kuinka vaikeaa hänen oli saada Thérèse suostumaan tähän järjestelyyn.
Kenties Marie-Thérèsen äidin Marie Renoun vaatimuksesta lapset vietiin Pariisin löytölasten kotiin. Eräs näkökanta lähteissä on se, että lapset syntyivät ennen kuin pariskunta asui yhdessä ja tällä yritettiin pelastaa naimattoman Thérèsen maine. Rousseau selitti ensin kirjeessään madame Francueilille vuonna 1751, ettei hänellä ollut varaa elättää perhettä ja sitten Tunnustuksissa hän kirjoittaa antaneensa lapsensa julkiseen hoivaan pitäen tätä ”kansalaisen, isän ja Platonin Valtion ihailijan tekona”. Päätöstä arvostelivat myöhemmin Voltaire sekä ne, joita hän kutsuu ”holbachilaiseksi seurueeksi” eli paroni Paul Thiry d’Holbach, Friedrich Melchior von Grimm, Denis Diderot ja muut. Rousseaun tiedetään etsiskelleen tuloksetta esikoispoikaansa kymmenen vuotta tämän syntymän jälkeen.
pienois|pysty|Marie Thérèse Levasseur, Johann Michael Baader 1791. Vuoden 1746 keväällä Rousseau vieraili usein madame Louise Dupinin (1706–1799) emännöimässä salongissa Hôtel Lambertin yksityispalatsissa, ja pian hän sai pyynnön ryhtyä Dupinin perheen sihteeriksi ja amanuenssiksi. Elättääkseen Thérèseä ja tämän äitiä Marie Renouta Rousseau työskenteli Dupinin perheen palveluksessa vuosina 1746–1751. Hänen tuttaviinsa tänä aikana kuuluivat rahoittaja ja veronkerääjä Louis Dupin de Francueil (1715–1786), tämän rakastajatar Louise d’Épinay, matemaatikko Jean le Rond d’Alembert ja paroni Friedrich Melchior von Grimm.
Pariisissa Rousseau oli jo vuonna 1742 tutustunut Denis Diderot’hon. Rousseau vietti paljon aikaa Le Panier Fleuri -nimisessä tavernassa Étienne Bonnot de Condillacin, Diderot’n sekä muiden älykköjen kanssa, joista oli tuleva ranskalaisen valistuksen johtavia filosofeja. Suunnitelma ryhtyä julkaisemaan Le Persifleur -nimistä aikakauslehteä ei toteutunut. Rousseau kirjoitti vuodesta 1749 lähtien joko itse tai yhdessä jonkun muun kanssa yhteensä 370 artikkelia Diderot’n toimittamaan tietosanakirjaan Encyclopédie aloittaen musiikkia käsittelevistä artikkeleista. Hänen merkittävin panoksensa ensyklopediaan oli vuonna 1755 kirjoitettu artikkeli kansantaloustieteestä (poliittinen taloustiede, Économie politique). Pian tämän jälkeen hänen suhteensa Diderot’hon ja muihin ensyklopedisteihin kiristyivät. Rousseau kävi vuonna 1749 Vincennesissä tapaamassa vangittuna ollutta Diderot’ta. Tällöin hän luki sanomalehdestä Académie de Dijonin järjestämästä esseekilpailusta, jonka aiheena oli kysymys, oliko taiteiden ja tieteiden kehittyminen ollut hyödyksi moraalille. Rousseau vastasi esseessään Discours sur les sciences et les arts (1750) kieltävästi. Hän voitti kilpailun ja sai sen ansiosta paljon mainetta, jopa kansainvälisessä mittakaavassa esim. Puolan kuningas Stanisław Leszczyńskin ja Preussin kuningas Fredrik Suuren kommentoidessa.
Rousseau sanoi saaneensa matkalla äkillisen oivalluksen, johon kaikki hänen myöhemmät filosofiset teoksensa perustuivat. Se ei kuitenkaan vähentänyt hänen kiinnostustaan musiikkiin. Vuonna 1752 esitettiin hänen säveltämänsä ja kirjoittamansa italialaistyylinen ooppera Le Devin du village, joka sai hyvän vastaanoton. Oopperan saavuttama suosio oli merkittävä, ja Rousseaun taloudellinen asema helpottui. Jopa Ranskan kuningas Ludvig XV piti oopperasta niin paljon, että antoi kutsua Rousseaun luokseen, aikomuksenaan tarjota tälle rahallista tukea tai jopa eläkettä. Tekaistuun sairauteen vedoten Rousseau välttyi tapaamasta kuningasta. Rousseaun ooppera aiheutti uuden sensaation vuoden 1753 helmikuussa kun sitä esitettiin julkisesti Pariisin oopperassa.
Vuosina 1752–1753 Rousseau otti osaa, kuten monet hänen filosofiystävistään, kiistaan (”Querelle des Bouffons”), jonka osapuolina olivat yhdellä puolella italialaisen opera buffan, toisella puolella ranskalaisen oopperan ystävät. Rousseaun merkittävin panos kiistassa oli hänen vuonna 1753 julkaisemansa monografia Lettre sur la musique française (”Kirje koskien ranskalaista musiikkia”), jossa hän korostaa italialaisen musiikin paremmuutta ranskalaiseen verrattuna.