Anastasia Nikolajevna Romanova (); (18. kesäkuuta (J: 5. kesäkuuta) 1901 Ala-datša, Pietarhovin palatsialue, Pietarin kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 17. heinäkuuta 1918 Jekaterinburg, Neuvosto-Venäjä)http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0004838 oli venäläinen aatelinen ja Romanov-sukuun kuulunut suuriruhtinatar.
Suku Hän Venäjän keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan toiseksi nuorin lapsi. Anastasialla oli neljä sisarusta: Olga Nikolajevna Romanova, Tatjana Nikolajevna Romanova, Marija Nikolajevna Romanova ja Aleksei Nikolajevitš Romanov.
Anastasian syntymä oli hänen vanhemmilleen ja koko Venäjälle pettymys, koska hän oli jo neljäs perättäinen tytär. Keisari Paavali I oli säätänyt lain, jonka mukaan vain pojat voivat nousta Venäjän valtaistuimelle. Alun pettymyksestä huolimatta Anastasia oli vanhemmilleen rakas. Suuriruhtinatar Anastasian kummitäti oli suuriruhtinatar Olga Aleksandrovna, Nikolai II:n sisar. Nikolai II:n vanhempi sisar suuriruhtinatar Ksenia Aleksandrovna kirjoitti päiväkirjaansa Krimillä: "Mikä pettymys! Neljäs tyttö! He nimesivät hänet Anastasiaksi. Äitini sähkötti minulle saman asian ja kirjoitti: 'Alix on synnyttänyt taas tyttären!'
Lapsena hän oli lyhytkasvuinen ja ilkikurinen. Teini-iässä hän lihoi ja hänestä tuli melko pyöreä ja pulska perheen vankeusaikana Siperiassa. Keisarinna Aleksandra vähätteli tyttärensä painoa ja toivoi sen olevan vain lapsenpulleutta, joka häviäisi tämän kasvaessa. Anastasian paino oli jatkuvan hyväntahtoisen kiusoittelun aihe perheessä.
Vaikka sisarukset olivat täysin venäläisiä, he puhuivat englantia äitinsä kanssa, venäjää isänsä ja veli Aleksein kanssa ja sekä englantia että venäjää keskenään. He pystyivät kommunikoimaan vaivatta molemmilla kielillä. Pikkulapsina heillä oli irlantilainen lastenhoitaja nimeltä miss Margaretta Eagar, jolta he omaksuivat irlantilaisen aksentin. Kun keisarinna alkoi valmistella tyttäriään mahdollisia englantilaisia avioliittoja varten, hän hankki "oikean" englanninopettaja Charles Sidney Gibbesin parantamaan ääntämistä, jota tämä kutsui "skotlantilaiseksi". Eristyksissä ulkomaailmasta tytöt kehittivät omituisen, lapsekkaan tavan puhua venäjää, minkä jotkut ulkopuoliset kokivat hämmentäväksi. Teini-iässä he käyttivät edelleen keskenään lastenkamarin fraaseja, mikä antoi vaikutelman, että heidän kehityksensä oli jotenkin pysähtynyt.pienoiskuva|Suuriruhtinatar Anastasia 3-vuotiaana 1904 valokuvassa, joka julkaistiin postikorttina. Päässä on venäläinen kaaripäähine kokošnik.
Suuriruhtinatar Suuriruhtinatar Anastasian elämä Aleksanterin palatsissa Tsarskoje Selossa oli mahdollisimman yksinkertaista. Sisartensa tavoin Anastasia teki käsitöitä hyväntekeväisyyteen, piti huoneensa siistissä kunnossa, otti joka aamu kylmän kylvyn sekä nukkui kovalla kenttävuoteella ilman tyynyä. Lisäksi Anastasia oli sisartensa tavoin urheilullinen; hän pelasi tennistä, ratsasti sekä ui kesäisin. Äiti keisarinna Aleksandra Fjodorovna ei sietänyt nähdä lapsiaan toimettomina, jonka takia suuriruhtinattaret touhusivat koko ajan joitain, mikä oli heille luontaista.
Anastasia jakoi suuren huoneen kaksi vuotta vanhemman sisarensa Marijan kanssa. Seinät olivat vaaleanharmaat, ja seinien yläosa oli koristeltu perhosilla. Jokaisessa nurkassa oli ikoni ja esillä oli paljon valokuvia. Huonekalut olivat valkoisen ja vihreän sävyisiä, ja sisustus oli yksinkertainen, lähes spartalainen. Huonessa oli sohva kirjailtuine tyynyineen ja armeijan kenttäsänky, jota voitiin siirrellä ympäri huonetta aina lämpötilan ja valon mukaan, kesäkuumalla se joskus jopa vietiin parvekkeelle. Sama sänky otettiin mukaan lomille Krimille Livadijan palatsiin, ja Anastasia nukkui siinä myös vankeusaikanaan Siperiassa. Vieressä oleva suuri, kahtia verholla jaettu huone, toimi suuriruhtinattarien yhteisenä pukeutumishuoneena ja kylpyhuoneena.
pienoiskuva|Anastasia kutomassa n. 1908.Suuriruhtinattarien elämä oli melko yksitoikkoista. Aamiainen oli kello 9.00, lounas oli kello 13.00 tai sunnuntaisin kello 12.30. Teetä tarjoiltiin kello 17.00 ja päivällinen kello 20.00, ruoka oli melko yksinkertaista ja vaatimatonta. Iltaisin tytöt ratkaisivat toistensa esittämiä kuva-arvoituksia, tekivät palapelejä sekä kirjontaa, isänsä lukiessa heille ääneen. Varhain aamulla oli tapana ottaa kylmä kylpy ja kun tytöt tulivat vanhemmiksi, illalla myös lämmin kylpy, johon lisättiin muutama tippa hajuvettä. Anastasia piti Cotyn orvokintuoksuisesta hajuvedestä.
Odotettu päivä oli sunnuntai, jolloin tyttöjen täti suuriruhtinatar Olga Aleksandrovna otti heidät vastaan talossaan lastenkutsuille, jossa on myös tanssia. Kesälomat Suomessa olivat koko perheen rakastamia: kesäkuussa vietettiin pari viikkoa keisarillisella huvijahti Standartilla lähinnä purjehtien Koivistolla sekä viettäen rannoilla piknikkejä, tehden kävelyretkiä ja pelaten tennistä vartavasten Virolahdelle rakennetulla kentällä. Loput kesästä vietettiin Ala-datšassa Pietarhovin palatsialueella sekä Livadijan palatsissa Krimillä, jossa vierailtiin syksyllä 1911 ja 1913 sekä keväällä 1912 ja 1914, usein monen kuukauden ajan kerrallaan.
Nuorimmilla lapsilla Alekseilla ja Anastasialla oli läheinen suhde keskenään, he näyttivät kommunikoivan sanattomasti jonkinlaisen kuudennen aistin avulla. Anastasia juoksi aina veljensä huoneisiin viihdyttääkseen tätä kepposillaan – tai varastaakseen ruokaa tämän buffet-pöydästä. Kun keisarinna Aleksandra oli sairaana Anastasia näytti "tuntevan" äitinsä sairauden itsekin. Hän tiesi miten viedä Aleksandran huomio muualle ja näin saada äiti unohtamaan kipujaan.
Marija ja Anastasia olivat myös läheisiä. Heillä oli huoneessaan gramofoni ja suuri kokoelma äänilevyjä. He soittivat niitä mielellään niin kovaa kuin mahdollista tanssiessaan huoneessaan ja tömistäen lattiaa. He tiesivät, että ääni kuului selvästi äidin huoneisiin. Heistä oli hauskaa pitää meteliä äidilleen ja tämän alakerrassa oleville vieraille. Anastasia soitti balalaikkaa ja kitaraa erittäin hyvin. Hän ja Aleksei pitivät duettojen soittamisesta tai sisartensa säestämisestä pianolla.pienoiskuva|284x284px|Suuriruhtinatar Anastasia hoviasussa 9-vuotiaana 1910.Anastasian paras ystävä oli hänen kaksi vuotta vanhempi sisarensa suuriruhtinatar Marija. Yhdessä Marija ja Anastasia tunnettiin lempinimellä "pikkupari". Vanhimmat sisaret Olga ja Tatjana olivat "isopari". Kun Anastasia teki kepposia, hyväluonteinen ja kiltti Marija pyyteli anteeksi Anastasian puolesta. Vaikka Anastasia oli villi, hänen fyysinen terveytensä oli joskus huono. Anastasia kärsi kipeistä vaivaisenluista ja sai kahdesti viikossa hierontaa heikkojen selkälihastensa takia.pienoiskuva|Anastasia perheen kesäpaikassa Virolahdella Suomessa n. 1912–1913. Edessä on Kodak Brownie kamera, joilla perhe kuvasi toisiaan ahkerasti. pienoiskuva|Marija ja Anastasia (alh.) pelleilevät n. 1915-1916. pienoiskuva|Suuriruhtinattaret Marija (vas.) ja Anastasia sotilaita tapaamassa Fjodorovski Gorodin sotasairaalassa 1915. Suuriruhtinatar Anastasia harrasti näyttelemistä muiden sisartensa tavoin. Hovinaisten Lili Dehnin ja Anna Vyrubovan mukaan Anastasia oli lahjakas näyttelijä. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä suuriruhtinattaret 13-vuotias Anastasia ja 15-vuotias Marija olivat liian nuoria kouluttautuakseen Punaisen Ristin sairaanhoitajiksi keisarinna Aleksandra Fjodorovnan ja suuriruhtinattarien Olgan ja Tatjanan tavoin. Anastasia ja Marija halusivat kuitenkin olla avuksi, joten he pitivät seuraa haavoittuneille sotilaille ja pelasivat näitten kanssa tammea ja biljardia, lukivat heille, kirjoittivat heidän kirjeitään, juttelivat heidän kanssaan, kutoivat heille vaatteita ja ompelivat liinavaatteita sekä valmistivat sidetarpeita.
Anastasia oli äärimmäisen älykäs, mutta taipuvainen laiskuuteen ja tarkkaamattomuuteen. Hänen opettajansa huomasivat, että hän oppi paljon nopeammin kuin sisarensa. Toisaalta hän kyllästyi helposti ja hänellä oli vaikeuksia keskittyä oppitunneilla. Hän puhui sujuvasti vain venäjää ja englantia, ranskassa hän oppi kotiopettaja Pierre Gilliardin johdolla alkeistason, vaikkakin hänellä oli hyvä aksentti ja saksan opinnot eivät kotiopettajatar Katarina Schneiderin ponnistuksista huolimatta edenneet kovin pitkälle.
Anastasia käytti sumeilematta ilmeetöntä, sarkastista huumoriaan muiden kustannuksella. Koko perhe repesi hänen vitseistään. Kukaan ei ollut turvassa hänen terävältä kieleltään ja toisten heikkouksien raa'alta noteeraamiselta. Hän oli purevan nokkela, ja tiesi sen olevan yksi tärkeimmistä tavoista saada huomiota.
Vallankumous Helmikuun vallankumouksen jälkeen Nikolai II luopui duuman vaatimuksesta maaliskuussa 1917 kruunusta ja aikoi aluksi tehdä Alekseista perijänsä ja nuoremmasta veljestään suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšista tämän sijaishallitsijan, mutta totesi pojan olevan siihen terveydeltään liian hauras. Venäjän väliaikainen hallitus asetti maaliskuussa 1917 Aleksein ja hänen perheensä kotiarestiin Aleksanterin palatsiin — josta suurin osa hovin virkailijoista ja palvelijoista oli jo paennut — jossa he saivat elää täysin normaalisti ja esimerkiksi tehdä puutarhassa töitä kasvimaalla, mutta heitä vartioitiin eivätkä he saaneet poistua alueelta. Sieltä heidät siirrettiin lemmikkikoirineen ja 39 henkeä käsittäneessä seurueessa pääministeri Aleksandr Kerenskin käskystä elokuussa 1917 Länsi-Siperiaan Tobolskiin entiseen kuvernöörin vaatimattomaan taloon, jossa he elivät suhteellisen mukavasti tammikuuhun 1918 asti ja saivat jopa kävellä sunnuntaisin kirkkoon. Kartanon puutarhaan suljettuina Romanovit viettivät aikaa pelaamalla dominoa ja beziquea, tarkkailemalla uteliaita ohikulkijoita ja kirjoittamalla kirjeitä.
Lapsena Anastasia oli ollut viehättävä, mutta vankeusaikana täytettyään 16-vuotta hän puhkesi kukkaan. Uskonto oli tärkeä osa heidän elämäänsä, joten vankeudessa he turvautuivat kristinuskoon voimakkaasti. Vartija Aleksandr Strekotin kuvaili Anastasiaa näin: ”Hyvin ystävällinen ja täynnä hauskuutta!” Toinen vartija kuvaili Anastasiaa näin: ”Hyvin viehättävä pikku paholainen! Hän oli ilkikurinen ja luulen hänen olleen harvoin väsynyt. Hän oli eloisa ja esitti mielellään koomista pantomiimia koirien kanssa, aivan kuin ne olisivat esiintymässä sirkuksessa."
Maaliskuussa 1918 Lokakuun vallankumouksessa 1917 valtaan noussut bolševikki-hallitus alkoi rajoittaa heidän elämäänsä kieltämällä kahvin, voin ja lähettämällä pois 12 palvelijaa kuten ranskanopettaja Pierre Gilliard, englanninopettaja Charles Sydney Gibbes, vapaaherratar, ylimmäinen kamarirouva Sophie von Buxhoeveden, lastenhoitaja Alexandra Tegleva ja sisäkkö Anna Utkina. Myös ulkoilua rajoitettiin.
Tobolskista keisariperhe seurueineen kuljetettiin 19 hevosvaunulla bolševikkien tukikohtaan Jekaterinburgiin huhtikuun lopulla 1918. Aleksei kärsi portaissa laskettelusta saamastaan verenvuotokohtauksesta ja matkusti perässä laivalla sisartensa Olgan, Tatjanan ja Anastasian kanssa toukokuun lopulla Jekaterinburgiin. Hän joutui käyttämään pyörätuolia tämän jälkeen. Kauppias Ipatjevin kaksikerroksisessa talossa olot muuttuivat vankeudeksi: ainoastaan venäjän puhuminen sallittiin (perheen kotikieli oli englanti), Kodak Brownie -kamerat takavarikoitiin, heidän tavaransa käytiin lävitse ja vietiin lukkojen taakse, aamiainen oli teetä ja pelkkää mustaa leipää, lounas yksinkertainen liharuoka tai keitto. Pesuveden käyttöä rajoitettiin ja huoneesta ulospääsy esim. toilettiin menoa varten vaati kellolla soittamisen vartijoille. Vierailijoita, kuten ruhtinas Ioann Konstantinovitš Romanovin puoliso, Serbian prinsessa Elena Karađorđevićia ei päästetty sisälle. Hänet pysäytettiin aseella uhaten jo portilla.
pienoiskuva|Anastasia kotiarestin aikana Aleksanterin palatsin puistossa kesällä 1917.Lisää palvelijoita kuten saksalainen sisäkkö Elisabet Ersberg,