Oslon raitioliikenne (norjaksi Trikken i Oslo, lyhenne sanasta elektrikk, "sähköinen") on Norjan Oslossa toimiva raitiotiejärjestelmä. Se koostuu kuudesta linjasta, joilla on 99 pysäkkiä ja 132 000 matkustajaa päivässä. Raitiotien liikennöitsijänä toimii Sporveien Trikken AS, joka on kaupungin omistaman Sporveienin tytäryhtiö. Sporveien hoitaa ratojen ja raitiovaunujen kunnossapidon Oslon liikenteestä vastaavan viranomaisen, Ruterin, sopimuksen mukaan. Järjestelmä on normaaliraiteinen ja käyttää ajojohtimesta virroitettavaa 750 V:n tasavirtaa. Varikko, vaunukorjaamot ja pääkonttori sijaitsevat Grefsenissä, joka on linjojen 13 ja 17 päätepysäkki. Toinen varikko sijaitsee Holtetissa, linjojen 18 ja 19 varrella. Tällä varikolla toimii InfraPartner-yhtiö, joka huoltaa sekä raitiotien että metron radat, ja myös Oslon Sporveienin toinen toimistorakennus sijaitsee Holtetissa.
Historia Oslon ensimmäinen raitiolinja aloitti liikenteen vuonna 1875. Lyhyt linja kulki Homansbyenistä, keskustan itäpuolelta, Oslon läntiselle rautatieasemalle ja lisäksi siihen kuuluu keskustan itäpuolella sijaitsevan Grønlandin haara. Ensimmäiset raitiovaunut olivat hevosvetoisia teräspyöräisiä kulkuneuvoja. Ensimmäinen laajennus tehtiin vuonna 1878 uutena linjana Grünerløkkaan, keskustasta pohjoiseen.
Sähköraitioliikenne alkoi vuonna 1894 Briskerbyn ja Majorstuenin välisellä linjalla, jonka reitti kulki etelään alkuperäiseltä Homansbyenin linjalta. Loputkin hevosvetoisesta liikenteestä korvattiin sähköraitiovaunuilla vuonna 1900. Oslossa oli pitkään kaksi raitiotieyhtiötä: Grønntrikken (keltavihreällä värityksellä) ja Blåtrikken (sinisellä värityksellä). Yhtiöt yhdistyivät vuonna 1924. Raitiolinjasto jatkoi laajenemistaan 1910-, 1920-, ja 1930-luvuilla. Merkittävin laajennus oli Ekebergbanen: Oslon kaakkoisosan kukkulalle tehty linja. Tätä linjaa liikennöi eri yhtiö. Linja rakennettiin alun perin Sæteriin vuonna 1917 ja jatkettiin Ljabruun vuonna 1941. Raitiotieverkko oli suurimmillaan vuonna 1939, kun koillinen Sinsenin linja avattiin. pienoiskuva| Museosähköraitiovaunu Oslossa Toisen maailmansodan jälkeen raitioteitä alettiin vähitellen korvata linja-autoilla. Lakkautukset alkoivat vuonna 1947 ja vuonna 1960 kaupunginvaltuuston pyrkimyksenä oli lakkauttaa koko raitiotiejärjestelmä. Monta linjaa korvattiin metrolla ja linja-autojen monipuolisuus houkutteli paikallisia poliitikkoja. Kaupunginvaltuusto kuitenkin perui lakkautuspäätöksensä vuonna 1977. Tämän jälkeen tilattiin uusia nivelraitiovaunuja täydentämään ikääntyvää kalustoa. Ensimmäiset uudet SL79-raitiovaunut toimitettiin vuonna 1982.
Raitioteitä laajennettiin hieman 1990-luvulla. Aker Bryggen ylittävä raitiotie avattiin vuonna 1995, ja vuonna 1999 luoteinen Ullevålin linja jatkettiin Oslon yliopiston ohi Rikshospitaletille, uudelle kansalliselle sairaalle. Kalustoa alettiin myös uudistaa tilaamalla italialaisia kaksisuuntaisia SL95-kaksoisnivelraitiovaunuja. Vuonna 2002 raitioteille koitti jälleen vaikeat ajat. Sporveienillä oli rahapula, ja hallitus päätti sulkea suuren osan raitioteistä ja korvata ne busseilla. Tällaisen rajun toiminnanmuutoksen vuoksi täytyi kuitenkin pitää yleiskokous, jossa suurin osa lakkautuksista peruttiin. Lopulta ainoastaan pohjoisin Kjelsåsin linja suljettiin marraskuussa 2002. Vuonna 2003 Sporveieniin kuulunut raitiotiejärjestelmä erotettiin omaksi yhtiökseen, jonka nimelsi tuli Oslotrikken. Myöhemmin Oslo-etuliite jätettiin nimestä pois, jolloin yhtiön virallinen nimi lyheni muotoon Trikken. Kjelsåsin linja avattiin uudelleen vuonna 2004 tasan kaksi vuotta sulkemisen jälkeen.
Raitoteiden matkustajamäärät ovat kasvaneet huomattavasti vuodesta 2003, mutta vuorojen määrä on kasvanut vain 22,7%, sillä kaluston puute on rajoittanut raitioliikenteen laajennuksia. Uusien raitiovaunujen tilaamista suunniteltiin pitkään, mutta Ruter kertoi vuonna 2009, että tulee kestämään pitkään ennen kuin raitioliikennettä voidaan lisätä.
Linjasto Suurin osa Oslon raitolinjoista kulkee kantakaupungin läpi, ja osa päättyy sinne. Oslossa on kuusi raitiolinjaa, jotka liikennöivät päivittäin, yleensä kymmenen minuutin välein ja iltaisin ja viikonloppuisin 20 minuutin välein. Monilla osuuksilla liikennöi vähintään kaksi linjaa. Keskustassa alueilla, joilla liikennöi ainakin kaksi linjaa, raitiovaunujen vuoroväli on korkeintaan viisi minuuttia. Liikennöitsijä kutsuu tätä "liikkuvaksi jalkakäytäväksi" (norjaksi "Rullende fortau").
Oslon merkittävimpiä raitioteitä ovat:
Ekebergin rata (Ekebergbanen) on eteläisin raitiotie, joka kulkee rinteessä Oslon vuonon itärantaa pitkin. Liikenne Sæterin alkoi vuonna 1917 ja päättyy Ljabruun. Ekebergin rata oli yksi vuonna 2002 lakkautettavaksi ehdotetuista raitioteistä, mutta se päätettiin säilyttää yleiskokouksessa. Rata on oikeastaan pikaraitiotie, koska se ei kulje kadulla vaan omalla väylällään. Radalla liikennöivät linjat 18 ja 19.
Lilleakerin rata on läntisin raitiotie. Sekin on pikaraitiotie ja ainut raitiotie, joka ylittää Oslon kaupungin rajan. Radan pääteasema, Bekkestua, sijaitsee Bærumissa, ja radan loppuosuus on yhteinen Kolsåsin metroradan kanssa. Lilleakerin raitiotiellä liikennöi linja 13. Liikenne Lilleakerista Bekkestuaan päättyi vuonna 2024, koska SL18:t eivät viranomaisten mukaan täytä metroradalla liikennöimiseen vaadittavia turvallisuusvaatimuksia. Joukkoliikenteen käyttäjät ovat vaatineet liikenteen palauttamista, mutta tästä ei ole tehty päätöstä. Linjaa 13 on kuitenkin tarkoitus jatkaa puolella kilometrillä Lilleakerista Ørakeriin vuonna 2027, minkä yhteydessä Lilleakerin kääntösilmukka puretaan.
Linjat Linjoilla on omat tunnusvärinsä, jotka näkyvät linjakartoilla ja myös raitiovaunujen linjakilvissä siihen asti, kun ensin SL79:iin ja myöhemmin SL95:iin vaihdettiin oranssit LED-linjakilvet. Nykyisellä linjakartalla (vuonna 2026) linja 12 on violetti, linja 13 vaaleansininen, 15 vaaleanpunainen, 17 punainen, 18 keltainen ja 19 vihreä. Ennen vuoden 2005 raitiotiejärjestelmän uudistusta Oslossa oli myös sininen linja 10 (Jar-Skøyen-Aker Brygge-Jernbanetorget-Ullevål-Rikshospitalet) ja punainen linja 15 (Grefsen-Trondheimsveien-Nationaltheatret-Majorstuen). Numero Reitti 12 Majorstuen–Frogner–Aker brygge–Grünerløkka–Torshov–Storo–Disen–Kjelsås 13 Lilleaker–Skøyen–Nationaltheateret–Ekeberg–Holtet–Ljabru 15 Majorstuen–Frogner–Nationaltheateret–Grünerløkka–Torshov–Storo–Disen–Kjelsås 17 Rikshospitalet–Ullevål–Stortorvet–Carl Berners plass–Sinsen–Grefsen stasjon 18 Rikshospitalet–Ullevål–Stortorvet–Grünerløkka–Torshov–Storo–Grefsen stasjon 19 Majorstuen–Homansbyen–Stortorvet–Ekeberg–Holtet–Ljabru Linja 11 suljettiin väliaikaisesti marraskuussa 2025, koska Briskebyn rata ei ollut yhteensopiva SL18:ien kanssa, vaan sillä pystyi liikennöimään vain SL79-vaunuilla. Raitiotie peruskorjataan, ja se on tarkoitus avata uudelleen syksyllä 2027. Linjat 12 ja 19 on kytketty yhteen. Majorstueniin saapuva linjan 19 raitiovaunu jatkaa linjana 12 ja päinvastoin. Vastaavasti linjan 13 vaunut jatkavat linjalle 17 ja päinvastoin Grefsenin päätepysäkillä.
Ennen SL18:ien käyttöönottoa ratainfra vaikutti eri linjoilla käytettävään kalustoon. Koska linjat 11, 12 ja 19 ajoivat Majorstuenille, jonka ympäristössä on monta SL95-vaunuille liian tiukkaa käännöstä, näitä linjoja liikennöitiin kevyemmillä SL79-raitiovaunuilla. Linjat 17 ja 18 ajoivat Rikshospitaletille, joten niitä piti liikennöidä kaksisuuntaisilla SL95-vaunuilla. Linjaa 13 liikennöitiin molemmilla vaunutyypeillä, mutta SL79:t kääntyivät Lilleakerissa, koska Bekkestuassa ei ole kääntösilmukkaa, minkä vuoksi Bekkestuaan liikennöitiin vain 20 minuutin välein. Raitioliikenne Bekkestuaan päättyi vuonna 2024, koska SL18:t eivät viranomaisten mukaan täytä metroradalla liikennöimiseen vaadittavia turvallisuusvaatimuksia.
Onnettomuuksia 29. lokakuuta 2024 SL18-raitiovaunu suistui kiskoilta ja törmäsi Eplehusetin myymälään Storgatalla. Kuljettaja ja kolme muuta loukkaantuivat onnettomuudessa. Onnettomuustutkinnassa kuljettajaa syytettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kalusto pienoiskuva| SL79 pienoiskuva| SL95. Näitä vaunuja liikennöi linjalla 12, kun Frogner plassin ja Majorstuenin välistä rataa huollettiin. Tavallisesti linjaa 12 liikennöitiin SL79-vaunuilla SL18:ien käyttöönottoon asti.
Nykyinen kalusto Oslon raitiotiejärjestelmään kuuluu 87 SL18-raitiovaunua. Linjaliikenteessä ei käytetä muita vaunutyyppejä.
Vuonna 2018 Sporveien ja Oslo Vognselskap tilasivat Osloon 87 kuusiakselista CAF Urbos 100 -raitiovaunua (sarjatunnus SL18), joista ensimmäiset kaksi toimitettiin vuonna 2020, ja ensimmäiset uudet vaunut tulivat säännölliseen liikenteeseen vuonna 2022. Vaunut korvasivat kokonaan sekä vanhat SL79:t että virheelliset SL95:t. SL18-vaunut toimittaa espanjalainen CAF, ja ne ovat kaksisuuntaisia, viisiosaisia, täysin matalalattiaisia ja paljon kevyempiä ja hiljaisempia kuin SL95:t. Sporveien ja Oslo Vognselskap tilasivat SL18-raitiovaunut yhdessä vuonna 2018 ja ensimmäistä kahta vaunua kokeiltiin talvioloissa 2020-2021 ennen sarjatuotannon alkua. Tämän jälkeen vaunut tulivat säännölliseen liikenteeseen. 87 raitiovaunua oli tarkoitus toimittaa ja molemmat vanhemmat vaunutyypit poistaa vuoteen 2024 mennessä. Ensimmäiset kaksi vaunua oli tarkoitus toimittaa alun perin kesällä 2020, mutta toimitus viivästyi koronaviruspandemian vuoksi, sillä CAF joutui väliaikaisesti keskeyttämään tuotannon tehtaissaan. Kolmas SL18 toimitettiin elokuussa 2021 ja säännölliset toimitukset alkoivat vuonna 2022. SL18:ien toimitukset viivästyivät jonkin verran. Viimeiset 11 vaunua toimitettiin vasta vuonna 2025, viimeinen marraskuussa, minkä vuoksi myös viimeiset SL79:t ja SL95:t poistettiin säännöllisestä liikenteestä vasta vuonna 2025.
Oslossa on myös vanhoja raitiovaunuja, joita käytetään erikoistarkoituksiin. Kesäisin raitiovaunu #70 yhdessä perävaunun 647 kanssa liikennöi aikataulun mukaisesti sunnuntaisin. Falkenried valmisti vaunun Hampurissa, Saksassa vuonna 1913 Grønntrikkenille. Se oli säännöllisessä henkilöliikenteessä vuoteen 1968 saakka ja sen jälkeen huoltoraitiovaununa. 70 kunnostettiin museovaunuksi satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1994. Avoperävaunu 647 on vanhan klassisen perävaunun replika, joka rakennettiin vaunun 71 osista.
Entinen kalusto
Vuosina 1952-1958 liikenteeseen tuli 50 neliakselista Høka-moottorivaunua (SM53, 204-253). Ne eivät olleet nivelvaunuja, mutta suurin osa niistä veti vastaavaa perävaunua (ST44, 551–580), jotta kuljetuskyky saatiin suuremmaksi. 11 moottorivaunua peruskorjattiin laajasti 1980-luvun puolessavälissä. Nämä vaunut saivat sarjatunnuksen SM83 ja numerot 261–271. Kaikki nämä vaunut poistettiin vuonna 2000, kun Oslon raitioteiden jännite nostettiin 600 voltista 750 volttiin. Vuonna 1954, kun 30 Høka-vaunua oli liikenteessä, alettiin valmistaa "hybridivaunuja", joissa oli samanlainen kori kuin Høkissä, mutta vaunut olivat pienempiä ja rakennettu vanhojen kaksiakselisten raitiovunujen alustoille. Nämä vaunut saivat lempinimen "kylling" ("kananpoika") ja HØNEfossissa valmistetut uudet neliakseliset vaunut lempinimen "høne" ("kana"). Kylling-vaunut olivat liikenteessä vuodesta 1954 vuoteen 1982. Myös vastaavat perävaunut valmistettiin samalla periaatteella, mutta niitä vedettiin pääosin Høka-vaunuilla, koska ne olivat liian painavia kylling-vaunuille.