thumb|Songhaivaltakunta laajimmillaan. thumb|Marokko 1600-luvun vaihteessa. Marokon–songhaivaltakunnan sota oli Ahmad al-Mansurin hallitseman Marokon vuodesta 1591 lähtien käymä sota Ishaq II:n Songhaivaltakuntaa vastaan. Marokkolaiset löivät songhait Tondibin taistelussa ja hävittivät valtakunnan nopeasti Dendin aluetta lukuun ottamatta. Valloitetulle alueelle syntyi myöhemmin Timbuktun paššakunta.
Valmistelut Portugalilaiset lyönyt Marokon sulttaani Ahmad al-Mansur piti itseään kaikkien muslimien johtajana. Käydäkseen pyhää sotaa uskottomia vastaan hän tarvitsi varoja, joita tarjosivat Saharan eteläpuolisen songhaivaltakunnan rikkaudet, varsinkin kulta ja orjat. Maiden kiistakapulana oli Taghazan suolakaivosten verotus. Marokkolaiset olivat miehittäneet kaivokset vuosina 1556–1557, minkä johdosta songhait siirsivät suolan tuotannon etelämmäs Taoudeniin.General History of Africa, s. 300–301.
Länsi-Sudan kiinnosti myös Pohjois-Afrikkaa hallinneita osmaniturkkilaisia. Estääkseen heidän etenemisensä alueelle Ahmad miehitti Tuwatin ja Guraran keitaat vuonna 1582 ja solmi seuraavana vuonna sopimuksen Bornun hallitsijan kanssa.General History of Africa, s. 301. Vuonna 1583 hän lähetti Gaoon vakoojan, joka palatessaan vuonna 1589 kertoi songhaivaltakuntaa hävittäneestä sisällissodastaImperato & Imperato, s. 218.. Hänen mukanaan saapui askia Ishaq II:n kapinallinen veli, joka pantiin pyytämään Marokon sulttaanilta sotilaallista apua songhaivaltakunnan hallitsijan syrjäyttämiseksi. Tammikuussa 1590 Ahmad lähetti Ishaqille uhkavaatimuksen,Cambridge History of Africa, s. 441. jonka tämä torjui uhmakkaasti.
Sodan kulku Jawdar-paššan komentama kolme-nelituhantinen marokkolaisjoukko lähti vuonna 1590 Marrakechista valloittamaan songhaivaltakuntaa. Se ylitti Saharan kuudessakymmenessä päivässä ja saapui maaliskuussa 1591 Nigerjoelle. Marokkolaiset etenivät Gaon lähelle Tondibiin, jossa käytiin ratkaiseva taistelu 12. maaliskuuta 1591.General History of Africa, s. 301–302.
Kiireellä koottu songhaiarmeija käsitti varovaisten arvioiden mukaan 10 000 ratsumiesta ja 30 000 jalkamiestä. Heidän edellään ajettiin karjaa, joka kääntyi ensimmäisten laukauksien jälkeen takaisin tai jonka marokkolaiset päästivät ohitseen.Cambridge History of Africa, s. 422. Musketein ja mörssärein varustetut valloittajat, joista monet olivat eurooppalaisia palkkasotureita, löivät helposti jousin ja keihäin aseistautuneet puolustajatImperato & Imperato, s. 218–219.. Songhait pakenivat joen yli ja marokkolaiset marssivat lähes autioksi jätettyyn Gaoon. Kaupunki tuotti Jawdar-paššalle suuren pettymyksen. ”Aasinajajien päällikön talo Maghrebissa on hienompi kuin askian palatsi”, hänen kerrotaan sanoneen.
Ishaq II yritti neuvotella marokkolaisten vetäytymisestä ja tarjoutui maksamaan Ahmad al-Mansurille säännöllisiä lunnaita kultana ja orjina. Timbuktuun siirtynytImperato & Imperato, s. 219. Jawdar oli valmis hyväksymään tarjouksen, mutta sulttaani lähetti hänen tilalleen uuden komentajan Mahmud bin Zarkunin, jonka hän määräsi valloittamaan koko Sudanin alueenGeneral History of Africa, s. 303–304..
Mahmud-pašša otti tehtäväkseen songhaivaltakunnan täydellisen tuhoamisen. Hän valtasi sen entisen pääkaupungin Kukiyan, ajoi Ishaq II:n pois maasta, tappoi tämän seuraajan askia Muhammad Gaon ja ryhtyi hävittämään vastarintaa Dendissä. Mahmudin tavoitteena oli myös Timbuktun sivistyneistön tuhoaminen. Kymmeniä oppineita tapettiin tai lähetettiin Marokkoon, heidän joukossaan kuuluisa Ahmad Baba.General History of Africa, s. 304.
Mahmud sai surmansa vuonna 1594, minkä jälkeen alueen kansojen alistaminen annettiin jälleen Jawdarin tehtäväksi. Lopputuloksena oli ratkaisu, jossa marokkolaiset miehittivät Timbuktun, Gaon ja Djennén kaupunkeja ja niiden välisiä jokisatamia, mutta jättivät sisämaan väestön hallitsemaan itseään. Myöhemmin alueelle kehittyi marokkolaissotilaiden jälkeläisten armojen hallitsema Timbuktun paššakuntaNovikov & Ursu, s. 25–26..
Songhaivaltakunnan tappion syyt ja seuraukset Songhai oli Ghanan ja Malin jälkeen viimeinen suuri länsisudanilainen valtakunta. Sen romahduksen syitä olivat sisäiset valtataistelut, portugalilaisten rannikkokaupan ja katovuosien aiheuttama talouden taantuminen sekä laajan valtion etnisen ja sosiokulttuurisen koheesion puuttuminen.General History of Africa, s. 303.
Marokkolaisvalloitusta seurasi Länsi-Sudanissa pitkällinen poliittisen hajanaisuuden kausi, johon liittyi talouden ja kulttuurin taantuminen. Tästä sekasorrosta nousivat sittemmin Segun, Kaartan ja Macinan kaltaiset bambara- ja fulbevaltiot.Novikov & Ursu, s. 23–25.
Lähteet
Viitteet
Luokka:Marokon historia Luokka:Songhaivaltakunta