Pyhän Paavalin saari (, ), myös Selmunet(t) tai Selmun saaret, myös Salmonetta tai Salmoneta on pinta-alaltaan noin 0,10 neliökilometrin kokoinen asumaton saari keskellä Välimerta sijaitsevan Maltan Mellieħan kunnassa lähellä koillista Buġibban rannikkoa.
Pyhän Paavalin saarella on maailman yhden vanhimman kristillisen yhteisön historia ja kristinuskolla oletetaan Maltalla olevan lähes 2000 vuoden perinteet. Roomalaisten vankina ollutta apostoli Paavalia Roomaan kuljettanut purjealus haaksirikkoutui tämän saaren rannikkovesissä lokakuun loppupuolella vuonna 60 jKr., jonka vuoksi pelastuneet viettivät kolme talvikuukautta Maltalla. Näin arvellaan Maltalla alkaneen kristillisen vaikutusvallan, joka on jatkunut vuosisatojen ajan. Paavi Johannes Paavali II vieraili saaressa veneellä vierailunsa aikana Maltalla vuonna 1990.
Pyhä Paavali on saarivaltion suojeluspyhimys ja kerran vuodessa 10. helmikuuta maltalaiset viettävät Paavalin haaksirikon juhlapäivää, . Se on odotettu kansallinen pyhä- ja yleinen vapaapäivä Maltalla, erityisesti Vallettassa, Marsalfornissa ja Munxarissa Gozolla. Päivä on perhejuhlien aika, jolloin seurataan uskonnollisia seremonioita ja kulkueissa maltalaiset menevät tälle saarelle viettämään messua.
Saaren nimi Pyhän Paavalin saari sijaitsee useiden pienien, puolipyöreiden sekä poukamien että niemimaiden ympäröimänä suurempien lahtien, mm. Pyhän Paavalin ja viereisen pyöreän Mistra lahden (Mistra Bay) välissä. Tämä Mellieħan rannikolta noin 80 metrin päässä sijaitseva maa-alue on jakaantunut kahteen osaan, joita yhdistää kapea ja matala kannas, minkä vuoksi paikan nimeä käytetään usein myös monikossa eli Pyhän Paavalin saaret. Nimensä saaret ovat saaneet pyhän apostolin Paavalin noin vuonna 60 jKr. tapahtuneen raamatullisen merionnettomuuden ja sen jälkeisen oleskelun että kääntymyksen innoittamana. Joidenkin lähteiden mukaan Uuden testamentin useimmissa painoksissa ”Adrianmeren Melitaa” pidetään Pyhän Paavalin saarena, todetaan, että apostolia puri myrkkykäärme ja että tapahtumien sijainti oli Melita-saarella, joka on tämän saaren roomalainen nimi.
Joissakin lähteissä mainitaan, että vuonna 1575 saaret nimettiin Salomone-perheen mukaan, joka omisti myös läheiset maat Selmunissa nykyisen Mellieħan alueella. Saarelle viitattiin kartoissa nimellä Isola Salomonetto Isola Salomonessa, joka tarkoittaa maltan kielellä Selmunettia lähellä Selmunia, tai Isola Salomone ja Isola Salomonetto, maltan kielellä Selmun ja Selmunett. Vuonna 1576 barbareskikaapparit jahtasivat Maltan rannikolla kapteenia Marco di Mariaa, joka turvapaikkaa hakiessaan navigoi kohti Pyhän Paavalin saaren ja Maltan välistä kapeaa kanavaa. Siinä lopuksi ritarit vangitsivat merirosvot. Suurmestari Jean de la Cassière antoi saaren kapteeni di Marialle tunnustukseksi hänen rohkeudestaan ja siitä lähtien saarta kutsuttiin Tal-Barba Markuksi. Marcon kuoleman jälkeen saari siirtyi hänen perheellensä, mutta kun hänen poikansa Giovanni ja myöhemmin hänen veljenpoikansa Narduccio kuolivat taisteluissa ottomaaneja vastaan jättämättä jälkeläisiä, saari palasi takaisin ritarikunnalle.
Saaren kuvaus Pyhän Paavalin saari koostuu kahdesta vierekkäisestä, geologisilta ominaisuuksiltaan erilaisesta ja kapealla kannaksella toisiinsa liitetystä osuudesta, toinen korkeampi ja alueeltaan suurempi toista. Pinta-alaltaan suuremmalla esiintyy keltaista hiekkakiviä ja savimaata, siinä seisoo Pyhän Paavalin patsas ja sen vieressä vanhat rauniot. Pienempää ja matalampaa saaren osuutta nimitetään Kvartsisaareksi täältä löytyvien niin massiivisten kvartsikerrostumien ja -laattojen kuin klastisten sedimenttikiviharjanteiden ansiosta.
Tämä kalkkikivestä sedimenttisaari on melko karu ja maapinnasta suurimman osan peittävät suolaa kestävät pensaat. Rannikko on kallioista ja eteläisillä ja länsirannikolla esiintyy hyvin erilaisia luolia, hiekkarannat puuttuvat kokonaan. Joidenkin esi-isien tarinoiden mukaan kerran saaret omisti paroni, jolla oli tapana kasvattaa kaneja omiin metsästystarkoituksiinsa. Jossain vaiheessa kuitenkin tauti iski kaneihin ja suurin osa niistä kuoli. Saarilla oletetaan edelleen asuvan villikaneja ja useita liskoja, hyönteisiä ja lintuja. Saarille pääsee veneellä Buġibban satamasta.
Pyhän Paavalin patsas Saaren korkeimmalla paikalla seisoo Pyhän Paavalin patsas, joka vihittiin käyttöön vuonna 1845. Tämä veistos on kahden kuvanveistäjän, vallettalaisen Sigismondo Dimechin (1780–1853) ja Sigismondon oppilaan, lijalaisen Salvatore Dimechin (1805–1887) työtä. Itse patsas on noin 4 metriä korkea ja sen rakentamiseen kului viisi suurta kiveä. Veistos esittää pyhää apostolia Paavalia, jolla on kirja vasemmassa kädessään pitäessä samalla oikeaa kättä ylös nostettuna. Hänen jalkansa vieressä makaa käärme, joka Apostolien tekojen kirjan mukaan puri Paavalia käteen. Patsas seisoo Francesco Spiterin tekemällä 8,3 metrin korkuisella alustalla, jossa on Pyhälle Paavalille, kaikkien ihmisten kirkon apostolille, mestarille ja maltalaisten suojelijalle omistettu laatta. Kivet ovat karkeaa travertiinia ja jokaisen neljänteen rivin muurausjärjestelmä on ketju. Kivien liitoksien täyttämiseen tarvittava seos koostui kalkkilaastista, hiekasta ja pozzolaanisementistä. Alustan kustannukset, mukaan lukien kuvanveistäjän palkkiot olivat 1150 scudoa ja promoottorit alkoivat kerätä rahaa patsasta varten vuonna 1843. Vuosi ennen patsaan vihkimistä syyskuussa 1844 sekä alusta että patsas olivat valmiita, mutta vain puolet tarvittavista rahoista oltiin kerätty. Koko summan kerääminen kesti vielä vuoden ja patsas vihittiin 21. syyskuuta 1845.
Kansalaisjärjestön Din L-Art Helwan aloitteesta äärisääolosuhteita kestävää patsasta on entisöidy useita kertoja vuosina 1996, 2007, 2014 ja 2015, samoin on järjestetty retkikuntia saaren perusteelliseen puhdistamiseen.
Elämä saarella Ennen toista maailmansotaa viljelijä Vincenzo Borg, lempinimeltään Ta ’Bajdafin asui saarella tornissa, jonka suurmestari Jean de Lascaris-Castellar oli rakennuttanut. Kolmikammioiseksi maalaistaloksi muutetulle rakennukselle oli ominaista alemman kerroksen voimakkaasti vahvistettu seinä, mikä antoi sille puolustustornin ulkonäön ja muistutti muita Lascaris-torneja saarten rannikoilla. 1930-luvun loppuvaiheessa jo ennen sodan alkua Borg hylkäsi asunnon. Koska maalaistalo pysyi hylättynä, suuri osa ylimmäisestä huoneesta romahti ja rakennus on nykyisin raunioina.
Apostoli Paavalin haaksirikko Apostolien tekojen luvun 27 lopussa (Apostolien teot 27:37) ja luvun 28 alussa kerrotaan siitä, kuinka Caesareassa kaksi vuotta vangittuna ollutta kapinallista Paavalia Thessalonikin Aristarkuksen ja Luukaksen saattamana vuonna 60 jKr. kuljetettiin Roomaan tuomittavaksi marttyyrikuolemaan keisari Neron aikana. Ja kuinka centurion, keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen Juliuksen valvomana Paavali ja muutamaa muuta vankia nousivat purjealukseen, joka yritti talviajoa Roomaan, mutta haaksirikkoutui merimatkallansa.
Adramyttionilainen alus oli purjehtinut hitaasti useita päiviä ja saapui Aleksandriasta pohjoiseen, satamakaupunkiin Lyykian Myraan. Siellä sadanpäämies löysi Egyptin vilja-aluksen, joka oli lähdössä Italiaan, he nousivat laivaan ja purjehtivat Knidoksen lähistölle, koska tuuli ei antanut sen mennä kauemmas (27:1-5). Sen jälkeen aleksandrialainen laiva suuntautui lounaaseen päästääkseen Kreetan eteläpuolelle. Ohitettuaan antiikki-Eleian Salmone-kaupungin edustan ja kuljettuaan vastatuulessa liki saaren rannikkoa suurin vaivoin se saapui ns. Hyviinsatamiin tai Kauniisiin Satamiin (Fair Havens), jonka lähellä oli Lasean (tai Lasaian) kaupunki ”(Apostolien teot 27: 7-8). Fair Havens olisi ollut läntisin satama, jonka Paavalin alus saattoi saavuttaa pysyessään Kreetan suojassa. Fair Havensin länsipuolella olevan niemen ulkopuolella ranta kääntyy pohjoiseen altistamalla laivat tuulille, jota yritettiin välttää, kun "paasto oli jo ohi" (Apostolien teot 27.9) eli sovituspäivän jälkeen.
Kreetan jälkeen viimeistään lokakuun puoliväliin mennessä noin 274 tai 276 matkustajaa kuljettanut viljalaiva joutui keskelle raivokasta ja rajusti riehuvaa koillismyrskyä, josta apostoli Paavali oli yrittänyt varoittaa. Myrsky vei aluksen kurssilta ja näytti siltä, että kaikki oli menetetty. Tarina kertoo, että "kun sitten saapui neljästoista yö ja laiva heittelehti edestakaisin Adrianmerellä, noin keskiyön aikaan merimiehet aistivat jonkun maan lähestyvän." Joidenkin lähteiden mukaan toisaalta Luukas ei sano, miksi heidän mielestään maa oli lähellä, ja toisaalta että läpi myrskyn ja tuulen korviin kuului aaltojen loiskinta rantakallioita vastaan (Apostolien teot 27:27). He ottivat luotauksia ja havaitsivat, että meressä oli syvyyttä 120 jalan verran. Pian jonkin ajan kuluttua he ottivat uudelleen luotaukset ja havaitsivat, että veden syvyyttä oli enää 90 jalkaa. Pelästyessä, että he voisivat murskautua kallioita vasten, merimiehet pudottivat perässä neljä ankkuria ja rukoilivat ja toivoivat aamunkoittoa tai päivänvaloa (Apostolien teot 27:29). Tämän jälkeen Apostolien tekojen kirja (39) kuvaa tapahtunutta, että "kun alkoi olla valoisaa, he eivät tunnistaneet edessä näkyvää maata, mutta huomasivat lahden, jonka hiekkaiseen rantaan he päättivät ohjata laivan, jos mahdollista." Leikkaamalla ankkurit ne jätettiin mereen. Laiva iskeytyi hiekkasärkkään ja alkoi hajota. Aluksella olevat lähes 300 miestä uivat henkensä edestä ja ihmeen kaupalla kaikki selvisivät maihin.
Joidenkin lähteiden mukaan Apostolien tekojen luvun 28 tarina paljastaa, että kun Paavali, Luukas ja muut olivat turvallisesti rannalla, he saivat tietää, että saarta kutsuttiin ”Melitaksi” (Maltaksi, Apostolien teot 27:41 - 28: 1). Ja että siellä asuneet ihmiset osoittivat suurta ystävällisyyttä, he tekivät tulen ja kutsuivat kaikkia haaksirikkoutuneita lämmittämään itseään. Silloin ihmisten kerätessä polttopuita ja sytytettäessä nuotioita, tuli myrkyllinen käärme piilopaikastaan, kietoutui Paavalin käsivarteen ja puri häntä (28: 1-6). Paikalliset olivat tämän silminnäkijöitä, he tiesivät hyvin, kuinka myrkyllinen kyseinen käärme oli, ja heidän pakanalliset uskomuksensa saivat heidät ajattelemaan, että Paavalin on oltava paha mies, johon ei voitu luottaa. Ja että epäilemättä tämä mies on murhaaja, jonka ”oikeuden jumalatar” oli vihdoin saanut kiinni ja jota jonkinlaisen oikeudenmukaisuuden, tuntemattoman voiman tai jopa kohtalon kautta rangaistaan synneistään, vaikka hän selvisi myrskystä merellä. Paikalliset odottivat apostolin turpoavan ja kuolevan, mutta pian oli selvää, ettei myrkky vaikuttanut häneen, ja tätä pidettiin merkkinä siitä, että hän oli itse asiassa erityinen mies ja hyvä ihminen, jopa uskottiin hänen olevansa jumala (Apostolien teot 28: 5). Tämä kohtaus on kuvattu monissa uskonnollisissa taideteoksissa, jossa taustalla usein näkyy myrskyisä Välimeri ja pieni majakka kalliolla. Vietettyään Maltalla kolme kuukautta, Julius järjesti matkan saarella talvehtivalla Aleksandrian vilja-aluksella, jolla he pääsivät jatkamaan matkaansa Roomaan (Apostolien teot 28:13, 14) ja purjehtivat Syrakusan satamaan Sisiliaan (myös jakeet 11 - 12).
Haaksirikon vaikutus Apostolin Paavalin uskotaan tuoneensa kristinuskon Maltalle, jolla paikalliset asukkaat palvoivat omia esihistoriallisia jumalia. Vaikka jotkut kiistävät tämän legendan ja toteavat todisteiden kristinuskosta tulevan vasta myöhemmästä vaiheesta. Arkeologiset todisteet tukevat seikkaa, että Malta oli yksi ensimmäisistä Rooman siirtokunnista, jossa käännyttiin kristinuskoon ja aikoinaan täällä oli täysin kristitty yhteisö. Varhaisin asiakirja, jossa mainitaan Paavalin haaksirikosta, on kirjoitettu yli neljäsataa vuotta tapaturman jälkeen. Joidenkin lähteiden mukaan maltalaiset ovat ylpeitä siitä, että apostoli kävi heidän saarellaan ja käännytti heidät ensimmäisten joukossa kristinuskoon.