Metsäkaartilla tai käpykaartilla tarkoitetaan Suomessa sodanaikaisia rintamakarkureita. Nimitykset ovat syntyneet Suomen sisällissodan tapahtumien yhteydessä.Tasala 2000, s. 112 Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sotilaskarkuruus tunnetaan nimellä munsalalaisuus.
Punaiset metsäkaartilaiset sisällissodan jälkeen Sisällissodan jälkeen sadat punaisten puolella taistelleet piiloutuivat metsiin. Suojeluskunnat jahtasivat sodasta asti piileskelleitä ja vankileireiltä karanneita punakaartilaisia herkeämättä.
Metsäkaartilaisia otettiin kiinni, ja heistä teloitettiin muun muassa Turun miliisipäällikkö William Lundberg sekä eräitä Evon punakaartin johtajia. Valkoisella puolella metsäkaartilaisia pelättiin laajasti varsinkin syystalvella 1918. Muun muassa Sammatin punakaartin komentajaa Karl Seliniä syytettiin ihmishengen vaatineesta pommiattentaatista. Hänen kuvansa on julkaistu ainakin Suomen Kuvalehdessä varustettuna tekstillä: ”Pommiräjähdys Sammatissa. Ottakaa kiinni ilkityöhön epäluulonalaiset”.Suomen Kuvalehti 28.9.1918 NO 39 s. 15.
Jatkosodan aikaisen karkuruuden laajuus ja syitä Jatkosodan alkaessa asepalvelukseen jäi saapumatta 1 500 miestä. Jatkosodan ja Lapin sodan aikana sotilastuomioistuimet käsittelivät yhteensä 32 186 karkuruustapausta.Kulomaa 1995 Rintamakarkuruuteen saattoi liittyä sotaväsymys ja pelko, joissakin tapauksissa kyse taas oli harkitusta ideologisesta tai poliittisesta päätöksestä paeta etulinjasta, ”lähteä kirkasjohtolinjalle”, kuten eräs rintamakarkuruuden nimityksistä kuuluu. ”Kirkasjohtolinja” viittaa yhteen karkureiden peiteselityksistä; puhelinlinjojen tarkastamiseen vikapartiossa.Kulomaa & Nieminen 2008, s. 89
Monelle ideologiselle rintamakarkurille rajakohtaa ryhtyä karkuriksi merkitsi nimenomaan ero talvisodan (ajateltuna oikeutetuksi puolustussodaksi) ja jatkosodan (hyökkäyssodaksi nähtynä) välillä. Talvisodan he palvelivat rintamalla, jatkosodan alkaessa jäivät pois palveluksesta kokonaan tai karkasivat rintamalta.Tasala 2000, s. 13 Tunnettu esimerkki talvisodan veteraanista, joka kieltäytyi jatkosotaan lähtemisestä, on kirjailija Arvo Turtiainen. Hän ei kuitenkaan lähtenyt pakomatkalle vaan antautui viranomaisille ja istui sotavuodet vankilassa.
Elämä karkurina Metsäkaartilaisten suuria ryhmiä tiedetään liikkuneen Hämeenkyrössä, Jurvassa, Kittilässä, Kolarissa, Korpilahdella, Maskussa, Multialla, Rautavaaralla, Ruovedellä ja Valtimolla.Manninen, Ohto: Suomi toisessa maailmansodassa, luku: Metsäkaartissa ja turvasäiössä, teoksessa: Avikainen, Paula et al. (toim.),1987, s. 360.
Metsäkaartissa oleminen edellytti ulkopuolisia tukijoita tai yhteyttä toisiin karkureihin. Karkurit saattoivat rakentaa metsiin korsuja tai laatia piilopaikkansa tavalliseen pihapiiriin. Pienemmissä ryhmissä toimineiden metsäkaartilaisten vaiheita on kuvattu muun muassa Aimo Kinnusen romaanissa He olivat toista mieltä (1973), joka on tositapahtumiin perustuvaa kerrontaa Raahen Mattilanperän metsissä piileskelleistä aatteellisista metsäkaartilaisista.Kinnunen 1973
Kolarin ja Kittilän metsäkaartilaisilla oli korsuja sekä suoranaisessa erämaassa että suhteellisen lähellä asuttuja, syrjäisiä taloja, joista kaartilaiset saivat tarvikkeita ja uutisia. Yksi niistä oli niin sanottu Kärsimysten maja.
Pääkaupunkiseudun alueella metsäkaartilaisten korsut sijaitsivat Myyrmäessä, Korsossa, Keimolassa ja Laajasalossa.
Kallion ja Sörnäisten kerrostaloissa, kuten Marjatan talossa Vilhonvuorenkadulla, majailleista laittomista asukkaista monet olivat sotilaskarkureita. Porvoonkadun hattuliikkeessä kokoontui vasemmistolaisia naisia, jotka toimittivat maan alla toimineille miehille vaatteita ja elintarvikkeita.Eräs heistä oli Veikko Pöysti.
Tampereella tuolloin metsäinen ja harvaan asuttu Hervanta tarjosi piilopaikkoja karkureille. Turun seudun metsäkaartilaisten johtaja, sotamies Mauno Olavi Laiho teloitettiin Oulussa 2. syyskuuta 1944, viimeisenä teloitettuna suomalaisena.Lindstedt 2008, s. 101 Useita Porin seudun metsäkaartilaisia piileskeli Kiikoisten, Kullaan ja Lavian välisellä laajalla, miltei asumattomalla metsäalueella. Tunnetuin metsäkaartilaisten rakentama korsu oli Kakkurin korsu Kullaalla.Mikko Hiljanen: Tahmainen hillopurkki vei varkaiden jäljille Kiikoisissa 70 vuotta sitten. Tyrvään Sanomat 92/22. marraskuuta 2012, s. 12–13. Alma Media Kustannus Oy.
Sota-ajan säännöstelytaloudessa karkureiden elintarvikehuolto oli erityisen vaikeaa. Heidän tukijansa hankkivat elintarvikkeita mustasta pörssistä, vastaavasti maaseudulla majailevat karkurit saattoivat hankkia lihaa ja kalaa luonnosta ja harjoittaa niillä vaihtokauppaa. Rislakki on maininnut myös väärennetyistä tai kätketyistä elintarvikekupongeista. Näissä olosuhteissa osa karkureista harjoitti poliittista toimintaa SKP:ssa mm. pitäen kokouksia sekä monistaen ja välittäen asiakirjoja.
Kokemuksistaan metsäkaartissa on kertonut muun muassa kansanedustaja Matti Järvenpää kirjassaan Kieltäydyin sodasta (1985). Myös Väinö Pääkkösen romaani Usva hälvenee (1977) kertoo metsäkaartilaisista.
Kiinnijääminen ja rangaistukset Rintamakarkurien kohtalo riippui paljolti olosuhteista. Läheltä linjoja tavattu karkuri saattoi selvitä linjaan palauttamisella, ankarin rangaistus karkuruudesta oli teloitus. Tilanne sodassa näyttää vaikuttaneen niin, että etenemisvaiheessa oltiin vähemmän ankaria, tilanteen kiristyessä puolestaan karkuruus koettiin raskaammaksi rikokseksi valtiota kohtaan.
Pikaoikeudenkäynneissä langetettiin jatkosodassa 63 kuolemantuomiota, niistä 61 vuonna 1944, suurin osa kesä- ja heinäkuussa.Julkunen, Martti: Taistelutahto ristipaineissa, teoksessa: Vehviläinen (toim.) 1982, s. 120–132
Armahdus sodan jälkeen Rauhan tultua liittoutuneiden valvontakomissio määräsi vapauttamaan vankiloissa olleet aseistakieltäytyjät ensi tilassa. Kuolemaan tuomituille, mutta ei teloitetuille, sekä joillekin teloitettujen omaisille maksettiin hyvin pieni, lähinnä ansiotulon menetystä vastaava rahallinen korvaus valtioneuvoston päätöksellä vuonna 1945. Tämänkin korvauksen inflaatio ja setelinvaihto vuonna 1946 kutistivat käytännössä täysin nimelliseksi.Lindstedt 1999
Metsäkaarteja koskevien tutkimusten ja niiden tulkintojen osalta on syytä ottaa huomioon, että sota-ajan arkistoja on voitu hävittää ja että arkistojen laadintaperiaatteet voivat ylipäänsä poiketa normaalista. Kulomaa & Nieminen, 2008
Katso myös Metsäveljet Aseistakieltäytyminen Suomessa Kutsuntalakko
Lähteet Manninen, Ohto: Suomi toisessa maailmansodassa. Teoksessa: Avikainen, Paula et al. (toim.): Suomen historia. 7: Kansankulttuurin murros, nuoren tasavallan taide ja tiede, tasavalta hakee suunta. Espoo: Weilin + Göös, 1987.
Lindstedt, Jukka: Kuolemaan tuomitut : kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana (väitöskirja Helsingin yliopisto). Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1999. .
Pääkkönen, Väinö: Usva hälvenee. Omakustanne, 1977.
Viitteet
Kirjallisuutta Pääkkönen, Väinö: Usva hälvenee (romaani), Pori: Satakunnan yhteisvoima, 1977
Pöllänen, Viljo: Isänmaan pettäjät. (dokumentti), Helsinki: omakustanne, 1975
Aiheesta muualla Kärsimysten maja, metsäkaartilaisten piilopaikka Kolarissa Tampereen metsäkaartilaisista: Koskesta voimaa - valta - aikakausi 1940-1960 - vakoilu ja vastarinta Muisti: Metsäkaartilaiset Hitleriä vastaan sodittiin Suomessa hajanaisesti. Ajankohtainen kakkonen & Yle uutiset 13.2.2013.
Luokka:Jatkosota Luokka:Lapin sota Luokka:Jatkosodan vastarintaliike