Suuri kommunistijuttu 1923 (myös niin sanottu Kallion leikkaus) oli pääministeri Kyösti Kallion johtaman hallituksen vuonna 1923 toimeenpanema Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen (SSTP) jäsenten maanlaajuinen joukkopidätys, jota seurasi laaja oikeudenkäynti. Etsivä keskuspoliisi vangitsi 3. elokuuta 1923 parisataa SSTP:n jäsentä, joista 189 tuomittiin myöhemmin eripituisiin vankeusrangaistuksiin valtiopetoksen valmistelusta. Heidän joukossaan oli puolueen eduskuntaryhmä. Samalla SSTP julistettiin laittomaksi ja sen sanomalehdet lakkautettiin. Tapaus aiheutti myös hallituskriisin, mikä lopulta johti Kallion hallituksen eroon tammikuussa 1924.
Kyseessä oli yksi 1920-luvulla tehdyistä lukuisista ”leikkauksista”, joilla valtiovalta pyrki rajoittamaan kommunistisen julkisen toiminnan kasvua. Vuoden 1923 pidätykset olivat selvästi laajimmat ja ne saivat myös eniten huomiota sekä arvostelua. Kommunistien julkinen toiminta kiellettiin lopulta äärioikeiston painostuksesta vuonna 1930, minkä jälkeen pidätykset kohdistuivat kommunistien maanalaiseen liikkeeseen. Kommunisteihin kohdistuneet toimenpiteet eivät kaikilta osin noudattaneet oikeusvaltioperiaatetta. Vuoden 1923 pidätysten tuomiot toivat suomalaiseen oikeuskäytäntöön kokonaan uuden tulkinnan, jossa rikokseksi katsottiin pelkkä asema puolueessa riippumatta siitä, mitä syytetty oli henkilökohtaisesti tehnyt.
Taustaa pienois|pysty|Pääministeri Kyösti Kallio. Vuonna 1920 perustetun Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen SSTP:n katsottiin toimivan kielletyn SKP:n peitejärjestönä, minkä vuoksi se pyrittiin tukahduttamaan alusta lähtien. Viranomaiset iskivät jo SSTP:n perustavaan kokoukseen ja vangitsivat parikymmentä puoluejohtoon valittua henkilöä. Heistä 11 asetettiin myöhemmin syytteeseen niin sanotussa puolueenperustajain jutussa. SSTP onnistui kuitenkin järjestäytymään uudelleen vielä samana kesänä.Branting 1925, s. 19–20, 55. Joulukuussa 1921 puolue osallistui kunnallisvaaleihin, jonka jälkeen sen aktiiveja pidätettiin jälleen tammikuussa 1922 rauhanjulistajien jutun yhteydessä. Heinäkuun eduskuntavaaleissa SSTP sai 14,8 prosentin kannatuksen ja 27 kansanedustajaa.
Vuoden 1923 alussa SSTP:llä oli jo lähes 24 000 jäsentä. Kevään kuluessa oikeistovoimat ryhtyivät muokkaamaan yleistä mielipidettä puoluetta vastaan ja painostivat samalla viranomaisia toimenpiteisiin sen kieltämiseksi. Asialla oli erityisesti antikommunistinen Suomen Suojelusliitto, joka toimitti kevään aikana porvarilehdille 120 kommunisteja käsittelevää artikkelia.Branting 1925, s. 57–58. Huhtikuussa Helsingin raastuvanoikeus lakkauttikin SSTP:n hallussa olleen Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliiton. Etsivä keskuspoliisi puolestaan pidätti parikymmentä SKP:n Pietarissa vuonna 1921 järjestettyyn puoluekokoukseen osallistunutta kommunistia, jotka saivat eripituisia vankeusrangaistuksia. ”Pietarin kävijöiden” joukossa oli kolme SSTP:n kansanedustajaa.
Viranomaisvainon seurauksena SSTP alkoi varautua lakkauttamiseen ja vaihtoi toukokuussa 1923 nimekseen Suomen Työväenpuolue (STP). Samalla sen ohjelmaa muutettiin maltillisemmaksi puhtaan parlamentarismin suuntaan.Branting 1925, s. 65.
Pidätykset ja muut toimenpiteet SSTP:n jäsenten joukkopidätykset alkoivat perjantaina 3. elokuuta 1923, jolloin myös puolue julistettiin laittomaksi. Hallitus määräsi vangittavaksi SSTP:n kansanedustajat, kaikki puolue- ja järjestötyöntekijät sekä puoluelehtien toimittajat. Kansanedustajien vangitseminen oli mahdollista, koska eduskunnan ollessa kesätauolla heidän ei katsottu nauttivan parlamentaarista koskemattomuutta. Pidätysten yhteydessä SSTP:n omaisuus takavarikoitiin, puolueen sanomalehdet lakkautettiin ja kirjapainot suljettiin. Samalla viranomaiset sulkivat Oulussa, Raahessa, Riihimäellä, Rovaniemellä ja Vaasassa toimineet kommunististen työväenyhdistysten työväentalot.Branting 1925, s. 94–95. Takavarikoidun omaisuuden arvo oli yhteensä noin 10 miljoonaa markkaa.Branting 1925, s. 90–91.
Viikonlopun aikana otettiin kiinni lähes 200 henkilöä, joista Helsingissä vangittiin 25, Käkisalmessa 24, Kuopiossa 17, Turussa 15 ja Vaasassa 14. Lisäksi pidätyksiä suoritettiin ainakin Hiitolassa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kemissä, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Pietarsaaressa, Porissa, Sortavalassa, Tampereella, Urjalassa ja Viipurissa. Lopulta pidätettyjen määrä nousi kaikkiaan 217:ään. Kuulustelut käynnistyivät maanantaina 6. elokuuta ja myöhemmin pidätetyt siirrettiin eri puolilta maata Helsingin lääninvankilaan. Helsingin Sanomien tietojen mukaan kommunistit suunnittelivat vastatoimeksi suurlakkoa, mutta huhuille ei saatu vahvistusta. Eri puolilla maata järjestettiin kuitenkin vastalausekokouksia, joita organisoivat myös sosialidemokraatit. Syyskuun puoliväliin mennessä 113 pidätettyä vapautettiin ja 62 siirrettiin Turun lääninvankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Vangituiksi jäivät edelleen kansanedustajat sekä puolueen johtoelimissä toimineet. Pidätettynä ollut toimittaja Yrjö Mäkelin kuoli tutkintovankeuden aikana EK:n sellissä. Hänestä tuli työväenliikkeen marttyyri, jonka hautajaisiin osallistui lähes 7 000 ihmistä.
Toimet yhdistettiin pitkään pääministeri Kyösti Kallioon, jonka mukaan niitä alettiin kutsumaan ”Kallion leikkaukseksi”. Pidätyksistä oli kuitenkin vastuussa sisäministeri Vilkku Joukahainen, jonka kesäloman johdosta käytännön toteutuksen hoiti oikeusministeri Otto Åkesson. Joukkopidätyksiä perusteltiin SSTP:n kytköksillä Neuvostoliiton johtamaan Kominterniin sekä kiellettyyn SKP:een. Puolueen lakkauttaminen nojasi korkeimman oikeuden kolme vuotta aikaisemmin antamaan päätökseen, jolla SSTP oli julistettu laittomaksi. Tutkija Tuija Hietaniemen mukaan pidätykset tehtiin EK:n ja joidenkin kokoomuksen nuoroikeistolaisten aloitteesta. Päähallituspuolueena ollut Maalaisliitto hyväksyi vangitsemiset hillitäkseen käynnistämänsä poliisiuudistuksen oikeistossa synnyttämää kritiikkiä. Tutkija Jaakko Paavolaisen mukaan taustalla oli myös pelko kommunistien Saksassa aiheuttamien levottomuuksien leviämisestä Suomeen.
Reaktiot Hallitus
Maalaisliiton ja edistyspuolueen muodostama hallitus asettui yksimielisesti tukemaan vangitsemisia, vaikka kesäloman johdosta kaikki ministerit eivät edes tienneet asiasta etukäteen. Pääministeri Kallio suhtautui kuitenkin toimenpiteeseen alusta asti epäillen ja pidätysten jälkeen hän paheksui Joukahaisen ja Åkessonin omavaltaista toimintaa. Lähes 200 vangittua oli Kalliolle yllätys, koska alun perin EK:n kanssa oli sovittu vain puolesta. Kansanedustajien sijaan hänen aikomuksenaan oli vangita SSTP:n johtohenkilöt ja takavarikoida puolueen asiakirjat, minkä jälkeen pidätyksiä olisi tarpeen vaatiessa jatkettu.
Kallio halusikin vapauttaa osan kiinniotetuista heti, mutta sai taakseen vain kolme edistyspuolueen ministeriä. Myös Maalaisliiton ideologinen veturi Santeri Alkio tuki sanomalehti Ilkassa julkaistussa kirjoituksessaan Åkessonia pitäen kommunistipidätyksiä ”kansanvallan itsepuolustuksena”. Kallio puolestaan totesi Alkiolle lähettämässään kirjeessä, ettei nähnyt vangitsemisia poliittisesti viisaana. Hän ei myöskään innostunut laitaoikeistolta saamistaan kiitoksista.
Sosialidemokraatit Väinö Tannerin johtamat sosialidemokraatit suhtautuivat SSTP:tä vastaan suunnattuihin toimenpiteisiin yksiselitteisen kielteisesti katsoen niiden kaventavan demokratiaa ja kokivat ne uhaksi myös omille toimintavapauksilleen. Tanner näki toimet kommunistien kannatusta lisäävinä ja vahingollisena puolueelleen, joka oli juuri pääsemässä niskan päälle työväenliikkeen sisäisessä valtakamppailussa. Hänen mukaansa kommunistivainot antoivat SSTP:n epäjohdonmukaisena pidetylle toiminnalle uskottavuutta ja tekivät vangituista kansalaisten silmissä marttyyreitä. Pidätysten jälkeen SDP:n lähetystö vieraili oikeusministeri Åkessonin luona tutustumassa EK:n keräämään syyteaineistoon. Tannerin mukaan kaikki asiat olivat jo pitkään olleet yleisessä tiedossa, eikä puoluetta silti oltu kielletty, mikä hänen mielestään merkitsi sen toiminnan hiljaista hyväksyntää.
Muutamaa päivää myöhemmin pidetyssä vastalausekokouksessa Tanner puuttui hallituksen toimien juridisiin heikkouksiin todeten, ettei Suomessa ole milloinkaan vangittu ihmisiä näin löysin perustein. Tannerin mukaan vajaan 200 aktiivin sijaan olisi pitänyt vangita puolueen kaikki yli 23 000 jäsentä, koska yhdenkään vangitsemiselle yksilönä ei ollut perusteita. Hän kiinnitti huomiota erityisesti kansanedustajiin, joiden kohdalla Åkesson oli joutunut myöntämään, ettei yhdenkaan tiedetty tehneen mitään maapetokselliseksi luokiteltavaa. Istuntokausien välinen parlamentaarinen koskemattomuus oli Tannerin mukaan käytännössä tunnustettu myös Suomessa, vaikkei sitä oltu erityisesti lailla määrättykään.
Sanomalehtiin ja kirjapainoihin kohdistuneita toimenpiteitä Tanner piti täysin laittomina, koska lehtien lakkauttamisesta säädettiin painovapauslaissa ja kirjapainot olivat osakeyhtiöitä, joita ei voitu sulkea poliittisin perustein. Painovapauslain mukaan sanomalehti voitiin lakkauttaa ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi. Kommunistilehtien kohdalla lakia ei noudatettu, sillä ne lakkautettiin elokuussa 1923, mutta oikeuskäsittely alkoi vasta kahdeksan kuukauden kuluttua. Oikeusministerin perusteena oli, että sanomalehtiä pidettiin rikollisen toiminnan välikappaleina, jolloin lakkauttamisella ja kirjapainojen takavarikoinnilla estettiin sen jatkaminen.
Lokakuussa 1923 sosiaalidemokraattiset kansanedustajat jäivät pois eduskunnan laki- ja perustuslakivaliokunnan kokouksista mielenosoituksena täysilukuisen eduskunnan puolesta. Sosialidemokraattinen toimittaja Vihtori Huhta kirjoitti tammikuussa 1924 Työläisnuoriso-lehteen pidätyksiä käsitelleen pakinan otsikolla ”Ohrana – kulttuuriyhteiskunnan mätäpaise”, minkä johdosta hän sai kuuden kuukauden vankeustuomion hallitusta ja järjestysvaltaa vastaan hyökkäämisestä.thumb|Amerikansuomalaisessa Punikki-lehdessä julkaistu K. A. Suvannon pilapiirros, jonka mukaan humalainen Turun hovioikeuden presidentti arpoo kommunistien tuomioita katuojassa.
Oikeisto Myös oikeisto joutui myöntämään hallituksen toimien heikon oikeudellisen pohjan, minkä vuoksi porvarilehdistö ei juurikaan käsitellyt niiden laillisuutta, vaan keskittyi puolustamaan poliittisia motiiveja. Kyösti Kallion elämäkerran kirjoittaneen professori Kari Hokkasen mukaan juridiset perusteet kuitenkin olivat selvät, sillä viranomaiset olivat todenneet SSTP:n jatkavan kielletyn SKP:n toimintaa.
Oikeusasiamies Eduskunnan oikeusasiamiehen selvittäessä tapausta EK ilmoitti vangitsemisten syyksi epäilyn valtiopetoksen valmistelusta. Oikeusasiamies Hugo Lilius vakuuttui hänelle esitetyistä asiakirjoista ja totesi, että vangittujen syyllistymistä epäiltyyn rikokseen voitiin pitää todennäköisenä. Liliuksen mukaan myöskään vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksessä säädetty kansanedustajien suoja ei toteutunut, koska heitä ei vangittu valtiopäivien aikana, eikä valtiopäivillä lausuttujen mielipiteiden vuoksi.
Ulkomailla Ruotsin lehdistä Social-Demokraten luonnehti hallituksen menettelytapoja ”ennenkuulumattomiksi” ja Dagens Nyheterin mukaan ne ylittivät sortovuosien aikana suomalaisiin kohdistuneet toimenpiteet.Branting 1925, s. 57.
Hallituskriisi