Black metalin toinen aalto on nimitys 1990-luvun alussa kehittyneelle äärimetallin tyylilajille ja sen ympärille syntyneelle alakulttuurille. Black metal -yhtyeitä on toiminut eri puolilla maailma 1980-luvun alkupuolelta lähtien, mutta toinen aalto liitetään voimakkaimmin Norjaan, missä lajityypin aate ja äänimaailma vakiintuivat nykyiseen muotoonsa. Musiikkinsa lisäksi varhainen norjalainen black metal tunnetaan kirkkojen tuhopoltoista ja henkirikoksista, joihin alakulttuurin jäsenet syyllistyivät. Tästä juontuu genren kansanomainen suomenkielinen nimi ”kirkonpolttohevi”. Tämä artikkeli keskittyy Norjan tapahtumiin vuosina 1990–1996.

Black metal tuli julkisuuteen ennen kaikkea Mayhem- ja Burzum-yhtyeiden kautta. Mayhemin kitaristi ja taiteellinen johtaja Øystein ”Euronymous” Aarseth oli uuden musiikkityylin ja ideologian pääasiallinen kehittäjä. Black metal -alakulttuurin radikalisoituminen alkoi vuonna 1991, kun Mayhemin laulaja Per ”Dead” Ohlin tappoi itsensä. Aarseth kehitti tämän jälkeen pakkomielteen pahuuteen ja alkoi yllyttää ihailijoitaan rikoksiin. Aarseth oli ihailijoitaan muutaman vuoden vanhempi, kun taas hänen kannattajansa olivat enimmäkseen vasta teini-ikäisiä. Vuosina 1992–1996 Norjassa poltettiin tai yritettiin polttaa kymmeniä kirkkoja. Usein syyllinen oli black metal -muusikko tai genren fani. Aarseth itse ei tiettävästi osallistunut kuin yhden kirkon polttamiseen.

Burzumin ainoa jäsen Varg Vikernes kohosi toiseksi black metal -piirien johtohahmoksi. Hänen arvovaltaansa lisäsivät valmius rikoksiin sekä näyttävät julkisuustempaukset. Vuonna 1993 Aarsethin ja Vikernesin välit tulehtuivat, ja Vikernes murhasi entisen suojelijansa. Toinen huomiota herättänyt henkirikos tapahtui 1992, kun Emperorin rumpali Bård ”Faust” Eithun puukotti sattumalta kohtaamansa miehen kuoliaaksi. Aarsethin murhan myötä rikosvyyhti alkoi selvitä ja monet black metal -muusikot joutuivat jopa vuosikymmeniksi vankilaan. Aikaa myöden rikokset vähenivät ja alakulttuurin ilmapiiri maltillistui.

Black metalin toiseen aaltoon liittyy monenlaisia myyttejä ja puolitotuuksia, joita genren muusikot tarkoituksella lietsoivat. Aarseth ja Vikernes väittivät johtavansa ”mustaksi sisäpiiriksi” kutsuttua kulttia tai terroristijärjestöä, joka palvoi Saatanaa. On tulkinnanvaraista, oliko tällaista järjestöä koskaan olemassa. Aarsethin ja Vikernesin ympärille kokoontui samanmielisiä ihmisiä, mutta ryhmällä ei koskaan ollut tiukkaa organisaatiota eikä se pitänyt kirjaa jäsenistään. Epäselvää on sekin, palvoiko yksikään black metal -muusikko todella Saatanaa, vai oliko kyse pelkästä šokeeraamisesta ja nuorisokapinasta.

Tausta

Ensimmäinen aalto

pienois|Black metalin edelläkävijänä tunnettu Venom vuonna 2014. Ensimmäiset black metaliksi kutsutut yhtyeet ilmaantuivat 1980-luvun alussa.Salmenpohja 2000, s. 42–43; Patterson 2013, s. 1. Termin merkitys oli löyhä, ja black metalilla viitattiin pieneen joukkoon äärimetalliyhtyeitä, joille yhteistä olivat saatanalliset sanoitukset. Satanismi ei niille ollut vakava aate, vaan rienaavia aiheita viljeltiin šokkiarvon vuoksi.Salmenpohja 2000, s. 42–43; Moynihan & Søderlind 1998, s. 16. Jälkikäteen suuntausta on nimitetty black metalin ensimmäiseksi aalloksi. Toisen aallon black metalin ohella näillä yhtyeillä oli pysyvä vaikutus thrash ja death metaliin.Patterson 2013, s. 5. Vielä 1980-luvulla alagenrejen välille ei kuitenkaan tehty tarkkaa eroa,Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 1: ”Ei mitään Norjalle” (25.57). vaan nimityksiä käytettiin ristiin.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 1: ”Ei mitään Norjalle” (22.47). Monet äärimetallin harrastajat kuuntelivat myös punkia. Olennaista oli musiikin äärimmäisyys.

Black metal eriytyi thrash ja death metalista vuosikymmenen lopulla. Erityisen suuri vaikutus oli sveitsiläisellä Samaelilla, joka perustettiin 1987.Patterson 2013, s. 77. Vuosikymmenen taitteessa ilmaantui joukko uudenlaista black metalia esittäneitä yhtyeitä. Edeltäjistään poiketen ne eivät soittotaitojen karttuessa luopuneet raa’asta ja okkulttisesta tyylistä, vaan siitä tuli pysyvä osa itseilmaisua.Patterson 2013, s. 69. Yhtenäistä black metal -alakulttuuria ei silti ollut, vaan eri puolilla maailmaa toimi pieni joukko lajityypin ihailijoita, jotka pitivät yhteyttä kirjeitse ja tapetradingin kautta.Patterson 2013, s. 78–79, 149–150.

Saatananpalvontapaniikki

Yhdysvalloissa levisi 1960–1970-lukujen taitteesta alkaen virhekäsitys, että saatananpalvonta oli syvään juurtunut ja laajalle levinnyt, vakava yhteiskunnallinen ongelma.Victor 1993; Salmenpohja 2000, s. 33–34; de Young 2003, s. 21–25. Tyypillisesti se kuvataan mustaa magiaa ja rikoksia harjoittavaksi salaliitoksi.Victor 1993; Salmenpohja 2000, s. 15–34; De Young 2003. Hjelm 2016, s. 479: ”Satanism does exist in Finland, but hardly in the conspiratorial form imagined by some of the religious experts. – – The most visible form of ‘Satanism’ is and has been what I have referred to as pseudo-Satanists, whose aim is mainly to shock without any personal commitment to a satanic worldview.” Usein saatananpalvonnasta syytettiin nimenomaan metallimusiikin harrastajia.Victor 1993, 161–171; Salmenpohja 2000, s. 40, 42–43.

Yhdysvaltain moraalipaniikki oli kiihkeimmillään 1980-luvulla.Victor 1993, s. 24–25; De Young 2003, s. 25. Pohjoismaihin se rantautui täydellä voimallaan vasta 1990-luvun puolella. Black metal oli Pohjoismaiden paniikin synnyssä keskeisessä osassa.Western Esotericism in Scandinavia 2016, s. 464–493. Black metal -yhtyeiden saatanallinen julkikuva perustui julkisuuteen levinneisiin stereotyyppeihin. Rockin kapinallisimmat ainekset yhdistyivät kauhuelokuvien kuvastoon ja ulkomusiikillisiin tekoihin. Kristinuskon dualistisesta maailmankuvasta black metal omaksui pelkän pahuuden. Lopputuloksena oli äärimmäinen toiseus, ”outo sekoitus narsismia ja nihilismiä”.Salmenpohja 2000, s. 33–34, 46–52.

Norjalainen black metal

Uuden genren synty

Black metalista tuli erityisen suosittua Norjassa, missä niin kutsuttu toinen aalto käynnistyi vuoden 1990 tienoilla.Dunn 2005, metallimusiikin sukupuu; Patterson 2013, s. 1. Kaupallistuneelle 1980-luvun heavy metalille vastareaktiona syntynyt suuntaus määritteli black metalin sekä musiikillisesti että ideologisesti. Dayal Pattersonin (2013) mukaan koko genre syntyi uudelleen. Toinen aalto sai 1990-luvun alussa laajaa valtavirran näkyvyyttä ja vakiinnutti asemansa osana metallimusiikin kirjoa.Patterson 2013, s. ix, 1, 147–158. Useimmiten black metalilla tarkoitetaankin juuri toista aaltoa ja sille ominaista äänimaailmaa.Patterson 2013, s. 1: ”Yet this emerging ‘second wave’ of black metal (as it would later be known) appeared to have taken the term and given it an entirely new meaning. The gulf between this and the ‘first wave’ seemed immense, both in terms of sound and the years that had passed between the two.” Suuntauksen tärkeimpiä yhtyeitä olivat Mayhem, Burzum, Satyricon, Immortal, Darkthrone, Enslaved, Emperor ja Dimmu Borgir.Dunn 2005, metallimusiikin sukupuu.

Norjalaisten black metal -piirien johtohahmoksi kohosi Mayhem-yhtyeen kitaristi Øystein ”Euronymous” Aarseth.Moynihan & Søderlind 1998, s. 130; Patterson 2013, s. 362. Suurin osa 1980–1990-lukujen taitteen norjalaisyhtyeistä ei kutsunut musiikkiaan black metaliksi, mutta Venomia suuresti ihaillut Aarseth alkoi johdonmukaisesti kehittää käsitteen ympärille musiikkityyliä ja alakulttuuria.Patterson 2013, s. 149–150. Hänen kannustamanaan monet death metal -yhtyeet (esimerkiksi Emperor, Darkthrone ja Immortal) siirtyivät black metaliin.Moynihan 1998, luvut 11 ja 12.

Toisen aallon yhtyeet käyttivät musiikissaan voimakkaita tehokeinoja: kitaran keski- ja alarekisteri oli miksattu kuulumattomiin, laulu oli raa’an kuuloista örinää, äänimaailma karkea ja kylmä.Kahn-Harris 2007, s. 4–5. Ensimmäisen aallon yhtyeille ominainen huumori jäi pois, samoin seksistä, päihteistä ja hauskanpidosta kertovat sanoitukset.Patterson 2013, s. 150. Aarseth ja Thornsin Snorre ”Blackthorn” Ruch kehittivät 1990-luvun taitteessa uuden soittotyylin.Mudrian 2009, s. 184. Metallimusiikille tyypillisten voimasointujen sijaan he alkoivat soittaa kaikkiin kitaran kieliin perustuvia sointuja. Demppaamisen sijaan kielten annettiin soida vapaasti. Aarseth mainitsi 1993 julkaistussa haastattelussa, ettei hänen yhtyeensä enää pelkästään keksinyt riffejä vaan sävelsi kappaleita. Hän kertoi pitävänsä enemmän tunnelmallisesta ja melodisesta musiikista kuin kaoottisesta metelistä. Innoitusta haettiin metallimusiikin ulkopuolelta: Aarseth sekä Ruch kuuntelivat krautrockia ja avantgardemusiikkia, joiden synteettiset ja epäinhimilliset äänimaailmat innoittivat black metalin tunnelmaa. Myös varhaiset videopeliääniraidat sekä Olivier Messiaenin omalaatuinen urkumusiikki vaikuttivat heidän soittoonsa.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 3: ”Helvete avaa ovensa” (20.12) Darkthronen Gylve ”Fenriz” Nagell muistelee kuunnelleensa uutta soittotyyliä Mayhemin Live in Leipzig -albumilta (1993) ja Thornsin harjoituksissa 1991 tehdyiltä äänitteiltä: ”[Sen jälkeen] moni bändi alkoi väkertää saman sorttisia riffejä – –. Itse pitkästyin siihen aika pian. Vuonna 1994 se oli minun osaltani menneisyyttä; vuonna -95 se alkoi jo käydä helvetin pitkäveteiseksi. Samoihin aikoihin hifi-idiootit rupesivat jäljittelemään sitä, mutta se oli kuulostanut paljon paremmalta silloin kun se oli vielä lo-fi. Vuoteen 1993 asti black metal oli vain ja ainoastaan lo-fi. Kukaan ei ollut vielä julkaissut modernin muovista black metalia.”

Norjalainen black metal sai muotonsa kun death metalia soittanut Darkthrone siirtyi black metaliin.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 3: ”Helvete avaa ovensa” (18.45) Yhtyeen toisella albumilla A Blaze in the Northern Sky (1992) se hylkäsi teknisen ja viimeistellyn death metalin ja alkoi soittaa raakaa, ensimmäisen aallon black metalin innoittamaa musiikkia.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 3: ”Helvete avaa ovensa” (11.34) Death metalia pidettiin liian valtavirtaisena ja teknisenä, ja Darkthrone vaihtoi genreä monen muun kanssa.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 3: ”Helvete avaa ovensa” (09.03) A Blaze in the Northern Sky oli ennenkuulumattoman raju ja sen äänimaailma ohut ja karkea. Vaikka musiikissa kuulee paikoittain viitteitä yhtyeen aiemmasta death metal -tyylistä, teki rosoinen äänimaailma pesäeron aikaisempaan ja antoi mallin myöhemmälle black metalille. Myös albumin kansikuvalla oli vaikutus tulevaan. Pelkistetty mustavalkoinen kansi erosi aikalaisistaan, ja etenkin death metalin kansikuvituksesta.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 3: ”Helvete avaa ovensa” (17.19)

Merkittävä vaikutus norjalaisen black metalin kehitykseen oli Bergenissä sijaitsevan Grieghallenin konserttitalon äänitetuottaja Eirik ”Pytten” Hundvinilla, joka tuotti merkittäviä toisen aallon albumeita 1990-luvulla.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 4: ”Feeniks-lintu nousee tuhkasta” (00.53) Hundvin ei ollut aikaisemmin tuottanut saatika äänittänyt äärimetallia, mutta hän innostui musiikista, kun Old Funeral äänitti Grieghallenissa demonsa Abduction of Limbs (1990).Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 4: ”Feeniks-lintu nousee tuhkasta” (02.22) Hundvin tuotti Grieghallenilla muun muassa Immortalia, Burzumia, Emperoria sekä Mayhemiä.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 4: ”Feeniks-lintu nousee tuhkasta” (03.56) Viimeksi mainitun De Mysteriis Dom Sathanas -albumi (1994) äänitettiin suuressa konserttisalissa, jonka kaikua ja sinfoniaorkesterille tarkoitettua akustiikkaa Hundvin käytti hyväkseen albumin kolkon äänimaailman luonnissa.Helvetti soikoon – norjalaisen black metalin historia, jakso 4: ”Feeniks-lintu nousee tuhkasta” (05.10)

Per ”Dead” Ohlinin itsemurha