Parman herttuakunta, virallisesti Parman ja Piacenzan herttuakunta (ital. Ducato di Parma e Piacenza, latinaksi Ducatus Parmae et Placentiae) oli itsenäinen valtio Pohjois-Italiassa, nykyisen Emilia-Romagnan alueella vuosina 1545–1859.
Historia
Parman herttuakunta muodostui Parmasta ja muista entisistä Milanon herttuakunnan alueista Pojoen eteläpuolella, jotka paavi Paavali III (oikealta nimeltään Alessandro Farnese) oli valloittanut ja lahjoittanut 1545 perinnöllisenä herttuakuntana aviottomalle pojalleen Pier Luigi Farneselle. Vuonna 1556 toinen herttua Ottavio Farnese sai haltuunsa Piacenzan kaupungin, minkä jälkeen herttuakunta tunnettiin virallisesti Parman ja Piacenzan herttuakuntana. Farneset hallitsivat Parmaa vuoteen 1731 asti, jolloin kahdeksas herttua Antonio Farnese kuoli lapsettomana.
Farnesen suvun jälkeen Parmaa hallitsivat Bourbonit (1731–1735, 1748–1803, ja 1847–1860) ja Habsburgit (1735–1748, 1814–1847). Vuonna 1796 Napoleon valloitti Parman, ja se oli virallisesti ranskalaisten hallinnassa vuodesta 1802 alkaen. Vuonna 1808 se liitettiin Ranskaan Taron departementin nimellä, mutta se sai itsenäisyytensä takaisin Wienin kongressissa 1814, jossa se siirrettiin Napoleonin vaimolle Marie Louiselle tämän elinajaksi. Vuonna 1859 alaikäisen herttua Robertin äiti luovutti vallan väliaikaiselle vallankumoushallitukselle, jonka alaisuudessa herttuakunta liittyi 11. maaliskuuta 1860 järjestetyn kansanäänestyksen perusteella Sardinian kuningaskuntaan ja seuraavana vuonna osaksi yhtenäistä Italian kuningaskuntaa.
Bourbon-Parman suku käyttää edelleen Parman herttuan arvonimeä.
Parman herttuakunnan historialliset liput ja vaakunat
Lähteet
Aiheesta muualla
*