Futuh () tarkoittaa islamin poliittisessa sanastossa suunnilleen samaa kuin nykyään "vapauttaminen", ja sitä käytetään varsinkin puhuttaessa 600- ja 700-lukujen varhaisista arabivalloituksista, jotka koskivat Egyptiä, Syyriaa, Mesopotamiaa ja muita maita. Ilmaisu ei tarkoita vulgaaria valloittamista, vaan ihmisten pelastamista vääräuskoiselta hallinnolta.Lewis 1991, s. 92–93 Futuh-kirjallisuus on näitä vapautussotia eli arabien valloitusretkiä kuvaavaa kirjallisuutta.
Futuh-kirjallisuus
+ Varhaisin 600-lukua koskeva futuh-kirjallisuus Hoyland, 2017, s. 237–238; Ohlig 2008, s. 14 Tekijä Teoksen nimi Kotoisin Kuolinvuosi Ibn Ishaq Sirat Rasul Allah (teos on kadonnut) Medina 767 Al-Waqidi Kitab al-Tarikh wa al-Maghazi Medina 822 Ibn Hisham Sirat Rasul Allah Irak 834 Ibn Khayyat Tarikh Irak 854Ibn Abd al-Hakam Futuh al-Misr Egypti 871 Baladhuri Futūḥ al-buldān Irak 892 Al-Tabari Vuosikirjat ym. Iran 922 Al-Azdi Futuh al-Shaam ? ? Pseudo-Waqidi Futuh al-Shaam ? ? Islamin varhaisen vaiheen klassisessa kirjallisuudessa valloituksista kertova futuh-kirjallisuus muodostaa oman lajityyppinsä, jolle ovat ominaisia tietyt maneerit. Tavallisia ovat esimerkiksi pitkät keskustelut, jotka edeltävät sotatoimia. Toinen yleinen piirre on, että vastapuolen lähettiläs antaa tunnustusta muslimien korkealle moraalille ja ennakoi näiden voittoa. Islamilainen kirjallisuus 600-luvun muslimivalloituksista perustuu pääasiassa seuraaviin teoksiin. Luettelossa ovat mukana Ibn Ishaqin ja Ibn Hishamin teokset, jotka sisältävät sotaretkien kuvauksia, mutta pääosin ne edustavat toista lajityyppiä, elämäkertakirjallisuutta.
Ibn Ishaq: Sirat Rasul Allah Ibn Ishaqin (k. 767) teos Sirat Rasul Allah (Jumalan Profeetan elämäkerta) tunnetaan vain lähinnä Ibn Hishamin (k. 834) ja al-Tabarin (k. 923) tekemistä referaateista, joista A. Guillaume on koonnut ennallistuksen. Valtaosa Ibn Ishaqin kirjasta keskittyy Muhammedin tekemiin ryöstöretkiin ja niiden saalinjakoon. Orientalisti Hans Jansen arveleekin, että Ibn Ishaq olisi koonnut tarinat pääasiassa abbasidien sotilasleireistä.
Al-Waqidi: Kitab al-Tarikh wa al-Maghazi Al-Waqidi tunnetaan parhaiten hänen ainoasta kokonaan säilyneestä teoksestaan Kirja historiasta ja sotaretkistä (Kitab al-Tarikh wa al-Maghazi). Teos perustuu Ibn Ishaqin tekemään Muhammed-elämäkertaan Sirat Rasul Allah, mutta on sitä yksityiskohtaisempi sotaretkien kuvauksessa.Landau-Tasseron, Ella 1998, s. xxiv (The History of al-Tabari)
Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta Ibn Hishamin laatima Profeetta Muhammedin elämäkerta on Ibn Ishaqin nyt jo kadonneen teoksen lyhennetty referaatti, joka on kirjoitettu 800-luvulla. Sen on lyhentäen suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila.
Khalifa ibn Khayyat: Kitāb al-Tārīkh Ibn Khayyatin teos on yksi kolmesta varhaisimmasta islamilaisesta historiasta. Se esittää muslimiyhteisön historian Muhammedin päivistä 800-luvulle asti. Arabisti Joseph Schacht löysi teoksen vuonna 1966 Marokon pääkaupungin Rabatin julkisesta kirjastosta 1000-luvulta peräisin olevana kopiona. Teos on ensimmäinen täydellisenä säilynyt esimerkki arkaaisesta arabien historiankirjoituksesta. Schacht 1969, s. 79 Sen umaijadien historiaa käsittelevä osuus on käännetty englanniksi.
Ibn Abd al-Hakam: Futuh al-Misr Egyptiläinen oikeusoppinut Ibn Abd al-Hakam laati 800-luvulla Egyptin, Pohjois-Afrikan ja Espanjan valloituksista kertovan kirjan Futuh al-Misr.Torrey 1921 Robert Brunschvig osoitti 1940-luvulla, että teos oli pikemminkin juridinen tutkielma kuin historiateos.Donner 2008, s. xxviii: Brunschvig 2008 (1942–1947)189–228
Baladhuri: Futuh al-Buldān Baladhurin tärkein säilynyt teos on muslimien valloitussodista kertova Futūḥ al-buldān ("Kirja valloituksista). Se kertoo profeetta Muhammedin ajoista alkavista valloituksista lännessä Egyptiin, Pohjois-Afrikkaan ja Espanjaan ja idässä Irakiin, Iraniin ja Sindhiin. Teos perustuu sekä suulliseen perimätietoon että varhaisempiin elämäkertoihin ja kampanjakuvauksiin. Teosta on myöhemmin paljon lainattu ja se on käännetty myös englanniksi.al-Baladhuri 1916, 1924
Tabari: Profeettojen ja kuninkaiden historia Tärkein ja laajin valloitussodista kertova lähde on persialaisen al-Tabarin monumentaalinen Profeettojen ja kuninkaiden historia. Se on käännetty englanniksi nimellä The History of al-Tabari ja käsittää 40 osaa. Tabarin valtavan tuotteliaisuuden takia häntä on epäilty nimimerkiksi, jonka taustalla olisi Tabaristanissa eli nykyisessä Māzandarānissa vaikuttanut persialainen koulukunta. Tabarin kirjojen tyyli ei liioin vastaa hänen ilmoitetun elinaikansa eli 900-luvun arabiaa. Sen takia on myös arveltu, että tekstit olisi voitu ainakin osin kirjoittaa tai vähintäänkin viimeistellä vasta 1100- ja 1200-luvuilla.
Al-Azdi: Futuh al-Shaam Muita paljon myöhäisempi historiikki on Al-Azdin nimissä oleva teos Kitab Futuh al-Shaam (arab. كتاب فتوح الشام, Kirja Syyrian valloituksesta). Sen oletettu kirjoittaja on Abu al-Basri, joka tunnetaan paremmin nimellä al-Azdi. Kirjan ensimmäiset versiot ilmestyivät 1000- ja 1100-luvuilla islamilaisessa Espanjassa. Kirjoittajasta ei tiedetä mitään, ja hänen nimensä mainitaan ensimmäisen kerran vasta 1179. Al-Azdin teosta on luonnehdittu "historialliseksi fiktioksi", missä sankarit puhuvat enemmän kun tekevät.Shoshan, 2016, s. 8–9
Pseudo-Waqidi: Futuh al-Shaam Toinen muita myöhäisempi Syyrian valloituksista kertova lähde on toinen Futuh al-Shaam. Sen tekijälle on annettu nimeksi Pseudo-Waqidi, koska on osoitettu ettei kirjoittaja ole aiemmin oletettu al-Waqidi (k. 823). Kirjan katsotaan olevan peräisin joitakin vuosisatoja al-Waqidia myöhemmältä ajalta. Kirja on luultavasti tehty vasta ristiretkien aikaan, ja se sisältääkin paljon polemiikkia kristittyjä vastaan.Shoshan, 2016, s. 13–15
Futuh-kirjallisuuden tyypillisiä teemoja Boaz Shoshan on kuvannut neljän yllä mainitun muslimilähteen keskeisiä piirteitä valloitushistorian esittämisessä. Shoshan on etsinyt futuh-kirjallisuudesta toistuvia kirjallisia teemoja tai aihepiirejä (topos). Ensinnäkin hän toteaa, että tarinat loivat arvojärjestystä islamilaisessa maailmassa esittelemällä joidenkin klaanien ja yksilöiden mainetekoja ja toisten häpeällisiä tekoja.Shooshan, 2016, s. 30 Esimerkiksi Ibn Hishamilla arvojärjestyksen luominen näkyi siinä, kuka ensimmäiseksi oli kääntynyt islamiin tai ketä Muhammed ensimmäiseksi tervehti. Umaijadikalifien esivanhemmat olivat pettureita jo Muhammedin eläessä, ja jonkun heistä Muhammed tappoikin omin käsin.Jansen, 2008, 290
Vihollisen määrällinen ylivoima Valloituskertomusten pysyvä teema on vihollisen valtava määrällinen ylivoima. Vihollisarmeijan tyypillinen koko on 100 000 sotilasta, jota vastassa on esimerkiksi 20 000 muslimia, kuten Jordanin laaksossa Fihlin luona. Vihollisista kaatui 7 000 ja muslimeista 17. Kesarean taistelussa kuolleita bysanttilaisia oli 100 000. Qinnasrinissa 2 000 muslimia löi 30 000 miehen bysanttilaisarmeijan.Shoshan, 2016, s. 53 Tarinaan kuuluu, että bysanttilaiset olivat ensiluokkaisissa sotavarusteissa mutta muslimit tavallisissa arkivaatteissaan. Kalifi Abu Bakr joutuikin toteamaan, että yksi muslimi vastasi taistelussa tuhatta monijumalaista sotilasta.Shoshan, 2016, s. 54
Kuuluisan Jarmukin taistelun kuvauksissa, missä muslimit voittivat, vertailut ovat samanlaisia. Bysantin armeijan komentajan Vahanin kerrotaan todenneen, että Bysantin armeijassa oli kuninkaita ja prinssejä, kun taas muslimiarmeija koostui rääsyisistä arabeista. Historiikit esittävät sellaisia lukuja kuin 400 000 vastaan 30 000. Khalid hyökkää tuhannella ratsulla 100 000 bysanttilaista vastaan. Vihollisella oli Saifin kuvauksen mukaan 140 000 sotilasta, joista 40 000 oli kiinnitetty toisiinsa ketjuilla karkaamisen estämiseksi. Muita lukuja ovat 160 000 vastaan 36 000 ja 200 000 vastaan 46 000. Pseudo-Waqidi kertoo että 25 000 tai 41 000 muslimia taisteli "luotettavien tietojen mukaan" 600 000 tai 700 000 bysanttilaista vastaan. Abu Ubaida ilmoittaa vihollisarmeijan kooksi 800 000. On myös raportoitu, että kristityn armeijan koko oli 1,6 miljoonaa sotilasta. He marssivat 160 ristin alla taistelukentälle. Papit lukivat ääneen Raamattua ja veisasivat virsiä.Shoshan, 2016, s. 84
Kuoleman rakastaminen, marttyyrius ja jihad Historiikeissa kerrotaan, että muslimit olivat miehiä, jotka rakastivat kuolemaa enemmän kuin polyteistit viiniä. Muslimin rakkaus jihadiin oli suurempaa kuin heidän rakkautensa esikoispoikaansa kohtaan. Abu Bakrin kerrottiin neuvoneen: "elä kuin jihadisti ja kuole marttyyrin kuolema". Pseudo-Waqidi, joka kirjoitti ilmeisesti ristiretkien aikaan, toistelee sanoja jihad ja marttyyri melkein joka sivulla.Shoshan, 2016, s. 54–57
Askeettisuus Huolimatta siitä, että hyökkäävät muslimit pääsivät käsiksi ylellisiin mukavuuksiin, joita heidän valtaamansa kehittyneemmät sivilisaatiot tarjosivat, muslimit vastustivat kiusausta ja elivät islamin lain mukaisessa vaatimattomuudessa. Kyse ei ollut pelkästään uskontojen erosta vaan erilaisesta moraalista. Jopa vastustajat panivat merkille muslimien vaatimattomuuden: he eivät syö ennen nukkumista eivätkä aamulla herättyään vaan ainoastaan imeskelevät hammastikkua. Arabi ei anna arvoa ruualle tai vaatetukselle, kuten persialaiset. Havainnollinen kuvaus näistä eroista on voitetun persialaisen kuvernöörin matka tapaamaan kalifi Umaria. Kuvernööri oli puettu kultalangoilla kirjailtuun kalliiseen pukuun. Medinaan tultuaan hän sai tietää, että Umar oli nukkumassa moskeijassa. Kuvernööri tapasi kalifin siellä viitta käärittynä tyynyksi pään alle ja ilman yhtään vartijaa. Bysantin keisari Herakleois ihmetteli, miksi kalifi pukeutuu vain paikattuihin rääsyihin. Vastauksen tällaisiin kysymyksiin antaa muuan kristitty kuolinvuoteellaan: muslimit voittivat, koska heitä ei kiinnosta tämä maailma.Shoshan, 2016, s. 57–59
"Munkkeja yöllä ja sotureita päivällä" Tämä lause toistuu raporteissa muslimien vastustajien puheena. Nämä kertovat muslimien kilpailevan keskenään nuolien ampumisessa samalla kun lausuvat ääneen Koraanin säkeitä. Sellaisia vastustajia kohdatessa olisi parempi olla maan alla kuin päällä. Myös keisari Herakleios oppii, että muslimit voittavat määrällisestä alivoimastaan huolimatta, koska he rukoilevat öisin, paastoavat päivisin, täyttävät lupauksensa, kehottavat hyvään ja kieltävät pahan.Shoshan, 2016, s. 60 Miksi kristityt vertasivat muslimeja juuri munkkeihin? On arveltu, että kristilliset munkit olivat muslimeille hurskauden tärkeitä esikuvia. Muuan esimerkki siitä on tarina Bahirasta. Islamin viiden peruspilarin on nähty sisältävän kristilliseen luostarielämään kuuluvia piirteitä.
Muslimien tasa-arvoisuus Valloitushistoriikit sisältävät esimerkkejä kalifien tasa-arvoisuudesta muiden muslimien kanssa. Al-Jabal kertoi bysanttilaisille: "Jos teidän kuninkaanne on Herakleois, meidän kuninkaamme on Jumala -- ja emiirimme on vain yksi meistä, jota seuraamme vain niin kauan kuin hän hallitsee Kirjamme ja Profeettamme sunnan mukaisesti. Muuten eroamme hänet. Jos hän varastaa, hänen kätensä katkaistaan, jos hän syyllistyy aviorikokseen, hänet ruoskitaan." Neuvottelijoiden on vaikea erottaa kalifia muiden joukosta, sillä tämä pukeutuu vaatimattomasti, kulkee kävellen ja syö vieläpä vaatimattomampaa ruokaa kuin muut.Shoshan, 2016, s. 61–62
Vihollinenkin tunnustaa islamin ylivertaisuuden Islamilaisten valloittajien vastustajat ylistävät muslimilähteissä toistuvasti Profeetan seuraajien moraalia ja heidän hengellistä ylemmyyttään.Shoshan, 2016, s. 63–64 Persiassa kaupungin asukkaat tervehtivät valloittajina saapuvia muslimeja, jotka ovat vapauttaneet heidät pahan vallasta. Bysantin puolella pappi toteaa: "Totuus kuuluu näille ihmisille". Palmyran kuvernööri tunnustaa, että arabit ovat "rauhallisia, oikeudenmukaisia ja hyväluonteisia ihmisiä, jotka vastustavat pahuutta ja korruptiota." Myös juutalaiset asettuvat muslimien puolelle. Shoshan, 2016, s. 63–64
Muhammed näki tapahtumat jo ennalta