Vladimir Iljitš Uljanov (), tunnettu paremmin vallankumousnimellään V. I. Lenin (ven. В. И. Ле́нин) (22. huhtikuuta (J: 10. huhtikuuta) 1870 Simbirsk, Venäjän keisarikunta – 21. tammikuuta 1924 Gorkin kylä lähellä Moskovaa, Neuvostoliitto), oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Hänen johdollaan bolševikit nousivat vuoden 1917 lokakuun vallankumouksessa valtaan Venäjällä, mikä johti Neuvosto-Venäjän ja aikanaan Neuvostoliiton syntyyn. Lenin toimi neuvostohallituksen eli kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana vuodesta 1917 kuolemaansa asti.
Leninin osuus marxilaiseen ajatteluun tunnetaan leninisminä. Sen tärkeimpiä tunnusmerkkejä oli väkivaltainen vallankumous, jonka etujoukkona oli vallankumouksellista tietoisuutta edustava kommunistinen puolue. Leninismiin kuului myös ajatus kommunistisen puolueen diktatuurista onnistuneen vallankumouksen jälkeen. Lenin esitti myös ajatuksen demokraattisesta sentralismista puolueen järjestöperiaatteena. Se kielsi oppositioryhmien muodostamisen puolueen sisälle.
Nimi Nimi Lenin oli alkujaan yksi Vladimir Uljanovin vallankumouksellisista salanimistä.Marek & Fischer 1970, s. 9. Erään selityksen mukaan nimi Lenin on muunnos Siperian Lena-joesta ja tarkoittaa joen varren asukasta.Kaakkuriniemi, Tapani: V. I. Lenin. Teoksessa Toisen selityksen mukaan nimi saatiin Leninin paossa käyttämästä passista, joka oli kuulunut Nikolai Lenin -nimiselle todelliselle henkilölle.
Varhaisvuodet
pienois|pysty|Lenin noin vuonna 1887. pienois|pysty|Lenin, kuva pidätysajalta. Joulukuu 1895. Leninin isä Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886) oli korkeasti koulutettu matemaatikko ja toimi virkamiehenä julkisen koulutuksen kehittäjänä ja kohosi virka-asemansa perusteella perinnölliseen aatelistoon.
Ilja Uljanov oli ajatusmaailmaltaan vapaamielinen ja toimi tavoitteenaan demokratian edistäminen Venäjällä ja esimerkiksi ilmaisen yleisen koulutuksen alulle panija. Iljan suku oli alun perin nimeltään Uljanin ja taustaltaan joidenkin lähteiden mukaan talonpoikainen mordvalainenLenin.fi , joidenkin lähteiden mukaan tšuvassi.Rusamny.com
Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä. Äidin kautta Leninin esivanhemmista löytyy äidin äidinisän puolelta saksalaista verenperintöä, äidinisä puolestaan oli kristinuskoon kääntynyt juutalainen Aleksandr Blank. Lisäksi Leninillä sanotaan olleen isänäidin puolelta kalmukkilaista tai kirgiisiläistä sukutaustaa ja hänen äitinsä äidinäiti oli Pietariin muuttanutta ruotsalaista sukua. Leninin isä kuoli aivoverenvuotoon vuonna 1886 Leninin ollessa vasta kuudentoista vanha.
Lenin kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Hän kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Leninin kiinnostus valistusajan tietoteoriaan näkyi hänen myöhemmissä teoksissaan.Marek & Fischer 1970, s. 14−16.
Opinnot ja poliittinen herääminen
Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, narodnikkiliikkeessä mukana ollut Aleksandr hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja osallistuttuaan opiskelijamielenosoituksiin hänet pidätettiin ja erotettiin vielä samana vuonna Kazanin yliopistosta. Lenin jatkoi opiskeluaan itsenäisesti ja opetteli muun muassa viisi vierasta kieltä, latinan, kreikan, saksan, ranskan ja englannin.Marek & Fischer 1970, s. 15. Vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä.
Lenin ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895, ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan Jeniseiskin kuvernementissa sijaitsevaan Šušenskojen kylään. Siellä karkotettujen annettiin melko rauhassa jatkaa kirjallisia töitään ja solmia yhteistyösuhteita keskenään.Marek & Fischer 1970, s. 15–16. Šušenskojeen oli karkotettuna myös suomalainen vallankumouksellinen Oskar Engberg, jonka kanssa Lenin ystävystyi. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuun 10. päivänä Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan kanssa.Service, Lenin, s. 142. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen Kapitalismin kehitys Venäjällä. Kirja julkaistiin salanimellä Vladimir Iljin. Teos käsitteli kattavasti keisarikunnan kansantaloutta, pääosin venäläisen marxismin perustajan Georgi Plehanovin näkemyksien pohjalta.Service, Lenin, s. 143−144, 170.
Vuonna 1900 Leninin karkotustuomio päättyi. Hän matkusteli Venäjällä ja matkusti sitten Sveitsin Zürichiin, jossa hän tapasi Georgi Plehanovin. Tämän ja Aleksandr Potresovin kanssa hän suunnitteli Iskra-lehden perustamista. Lehden perustamisen jälkeen Lenin matkusti Saksan Nürnbergiin neuvottelemaan Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvien ystäviensä kanssa. Seuraavan syksyn hän vietti Münchenissä toimittaen Iskra-lehteä, jonka ensimmäiset painokset olivat pieniä, muutaman sadan kappaleen suuruisia. Iskra-lehdet salakuljetettiin Saksan, Itävallan ja Turkin rajojen ylitse Venäjälle.Service, Lenin, s. 155, 160−161.Marek & Fischer 1970, s. 8–9. Leninin vaimo Nadežda Krupskaja saapui Müncheniin 1. huhtikuuta 1901 ja Nadeždan äiti Jelizaveta Vasiljevna toukokuussa 1901. Nadežda huolehti Iskran kirjeenvaihdosta ja Jelizaveta Vasiljevna avusti salakielisten kirjeiden kirjoittamisessa.Service, Lenin, s. 161−162.
Lenin siirsi 1902 Iskra-lehden toimituksen Münchenistä Lontooseen huomattuaan Baijerin poliisin tarkkailevan heidän toimiaan.Service, Lenin, s. 176. Syksyllä 1902 Siperiasta paennut Lev Trotski tapasi Leninin Lontoossa ja Lenin ehdotti häntä Iskra-lehden toimitusneuvoston jäseneksi Georgi Plehanovin vastustaessa tätä.Service, Lenin, s. 177. Iskra-lehden toimitusneuvoston jäsen Juli Martov ehdotti toisessa edustajakokouksessa lehden toimituksen siirtämistä Sveitsiin Geneveen Georgi Plehanovin vuoksi. Lenin äänesti tätä ehdotusta vastaan kaikkien muiden jäsenten kannattaessa sitä. Huhtikuussa 1903 Iskra-lehden toimitus siirtyi Geneveen.
Bolševikkipuolueen synty
Lenin nousi Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa vaikutusvaltaiseen asemaan.
Lenin kirjoitti vuosien 1901–1902 välisenä aikana Mitä on tehtävä -nimisen kirjan, joka käsitteli puhdasoppista marxilaista näkemystä puolueen organisaatio-ongelmista. Lenin korosti kirjassa, että Venäjän poliittinen kulttuuri poikkesi Saksasta ja Englannista ja että tsaarinvalta pakotti käyttämään narodnikkien jo 1870-luvulla kehittämiä maanalaisen toiminnan muotoja. Tämän kirjan hän kirjoitti salanimellä N. Lenin, jolla hänet tunnettiin siitä lähtien. Kirja sai osakseen erittäin ristiriitaisen vastaanoton marxilaisissa piireissä. Kirjasta tuli 1900-luvun poliittinen klassikko ja sen on sanottu johtaneen kiistaan, jonka ansiosta kommunistinen puolue syntyi.Service, Lenin, s. 169, 164−165.Kochan, Vallankumouksen Venäjä, s. 83.
Maaliskuussa 1902 perustettu edustajakokouksen järjestelykomitea päätti, Leninin ollessa yhtenä päättämässä, mitkä ryhmät Euroopassa ja Venäjällä saivat osallistua Belgian Brysselissä pidettävään puolueen toiseen edustajakokoukseen. Lenin oli järjestänyt Iskran edustajille edustajakokoukseen enemmistön.Service, Lenin, s. 179 Edustajakokous aloitettiin 17. heinäkuuta 1903, mutta Belgian poliisin aiheuttamien hankaluuksien vuoksi kokous siirrettiin Lontooseen, jossa kokousta pidettiin Veljeyden kirkossa 30. heinäkuuta 1903 ja jatkettiin vielä English Clubissa Charlotte Streetillä. Kokouksessa käsiteltiin puolueen ohjelmaa, agraarikysymystä ja puolueen sääntöjä. Puolueen johtamisesta käydyt keskustelut päättyivät Leninin ja Plehanovin näkemyksen voittoon, jolloin Bundin ja muiden ryhmittymien edustajat marssivat kokouksesta ulos. Lenin nimitti voittoa saanutta ryhmäänsä enemmistöläisiksi eli bolševikeiksi ja hävinnyttä Juli Martovin ryhmää vähemmistöläisiksi eli menševikeiksi.Service, Lenin, s. 181−185. Lenin kirjoitti edustajakokouksen tapahtumista kirjassaan ”Askel eteenpäin, kaksi taaksepäin”. Tässä kokouksessa perustettiin Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue, puolueen keskuskomitean jäseniksi valittiin Gleb Krzizanovski, F. V. Lengnik ja V. A. Noskov. Iskra-lehden toimitusneuvostossa oli nyt entisen seitsemän jäsenen sijaan vain Juli Martov, Lenin ja Georgi Plehanov.
Genevessä lokakuussa 1903 pidetyssä Venäläisten sosialistien ulkomaisenliiton edustajakokouksessa Juli Mortov hyökkäsi Leniniä vastaan, Georgi Plehanov siirtyi Juli Mortovin ja menševikkien puolelle. Axelrod ja Martov syyttivät Leniniä siitä, että hän pyrki tekemään puolueesta kenraalijoukon ilman armeijaa.Kochan, Vallankumouksen Venäjä, s. 84−85. Bolševikeista tuli nyt vähemmistö, Lenin erosi Iskrasta ja puolueneuvostosta.Service, Lenin, s. 185−186.
Vuonna 1903 Lenin johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä.Service, Lenin, s. 195. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista Mitä on tehtävä?. Puolue tulisi rajata yksinomaan ammattivallankumouksellisille, Lenin halusi muut työläiset ja sympatisoivat idealistit pois puolueesta. Puolueesta pitäisi myös tehdä tiukan keskusjohtoinen, jotta se pystyisi vallankumoukseen.Marek & Fischer 1970, s. 29–30. Lenin oli huomannut, että työläisillä itsellään ei ollut vallankumouksen vaatimaa yhteistä tahtoa, koska kapitalismin aikana heidän olonsa olivat parantuneet hieman. Lenin ei myöntänyt tämän johtuvan kapitalismista vaan siirtomaista (imperialismista) ja sanoi olojen parantumisen olevan eräänlaista työläisten lahjontaa. Myöhemmin Lenin sai myös Lev Trotskin vakuutettua siitä, että työläisten sijaan kumous onnistuisi vain ammattivallankumouksellisilta, minkä seurauksena menševikkeihin jäänyt Trotski lopulta vaihtoi puolta.Marek & Fischer 1970, s. 35–37.
Leninin puoluekäsityksen ydin oli johtajuus. Työläiset tarvitsivat tietoisuutensa ohjausta, joka tuli korkeammalla tasolla olleelta älymystöltä. Älymystön päätehtävä oli kasvattaa työväenluokka kypsäksi toteuttamaan vallankumous. Kasvatustyö puolestaan ei onnistuisi vain julkaisemalla artikkeleita, vaan siihen tarvittiin puoluetta. Älymystöllä oli tieteellistä tietoa, jota tarvittiin vallankumousteorian kehittämisessä, ja vain vallankumousteorialla varustettu puolue voi toivoa menestyvänsä vallankumouksen toteuttamisessa. Puolueen johtoon piti saada kokopäivävallankumouksellisia, jotka voivat toimia vain, jos heidän ei tarvinnut pelätä jäävänsä valitsematta uudelleen seuraavassa puoluekokouksessa.
Menševikit toimivat enemmän Länsi-Euroopan puolueiden lailla, kun taas bolševikit olivat taistelujärjestö, joka pyrki kaatamaan tsaarinvallan muun muassa terrorilla. Menševikkien merkittävimpinä johtajana olivat Juli Martov, Georgi Plehanov ja Vera Zasulitš. Bolševikkeihin liittyivät myöhemmin monet entisistä menševikeistä muun muassa Lev Trotski, jonka taidot osaltaan auttoivat lokakuun vallankumouksen onnistumisessa, ja Aleksandra Kollontai.Marek & Fischer 1970, s. 37. Menševikit pitivät puoluejäsenyyden avoimena ja tekivät yhteistyötä myös muiden puolueiden kanssa ja sen jäseniä päätyi myöhemmin jopa toiseen Aleksandr Kerenskin johtamaan väliaikaiseen hallitukseen.Marek & Fischer 1970, s. 40.
Lenin oli Genevessä vuoden 1904 lopusta vuoden 1905 alkuun, mutta lähetti Venäjälle asiamiehiä perustamaan bolševikkien alueellisia konferensseja, joita perustettiin kolme. Ne lähettivät edustajansa elimeen, jonka nimeksi tuli Enemmistön komiteoiden toimisto. Leninin ja Bogdanovin johtamalla toimistolla oli kahdeksan jäsentä. Se perusti puolueen nimissä pienen kirjakustantamon.Kochan, Vallankumouksen Venäjä, s. 97 Lenin perusti Vperjod-lehden (Eteenpäin) yhdessä Anatoli Lunatsarskin ja Bogdanovin kanssa. Iskran kilpailijaksi tarkoitettu viikkolehti aloitti ilmestymisensä 22. joulukuuta 1904.