Gravis (, , ` ) on diakriittinen merkki eli tarke, jota käytetään kirjainten päällä monissa latinalaisilla, kyrillisillä tai kreikkalaisilla aakkosilla kirjoitetuissa kielissä. Se on käytössä muun muassa bretonissa, bulgariassa, katalaanissa, korsikassa, hollannissa, emiliassa, romagnolissa, ranskassa, Haitin kreolissa, italiassa, mohawkissa, norjassa, oksitaanissa, portugalissa, liguurissa, gaelissa, vietnamissa, kymrissä, retoromaanissa ja jorubassa sekä ennen vuotta 1982 myös kreikassa. Suomessa se esiintyy vain joissakin vieraskielisissä erisnimissä ja sitaattilainoissa, joista ehkä yleisin on yksikköhintaa merkitsevä ranskankielinen prepositio à.
Käyttö kreikassa pienoiskuva|120px|Gravis alfan päällä. Muinaiskreikassa korkomerkit otettiin muiden diakriittisten merkkien ohella käyttöön niin kutsuttuna polytonisena ortografiana Aleksanteri Suuren jälkeisenä aikana. Alun perin ne olivat sävelkulun merkkejä. Akuutti oli nousevan koron merkki, kun taas gravis osoitti matalampaa korkoa ja sirkumfleksi tarkoitti, että tavun alkuosassa ääni nousee, mutta laskee jälleen sen lopussa.
Gravis voi muinaiskreikassa esiintyä vain sanan viimeisessä tavussa, joka voi olla joko lyhyt tai pitkä, ja ainoastaan silloin, kun tavua seuraa välittömästi toinen sana. Se merkittiin tavun vokaalille tai diftongissa sen jälkimmäiselle vokaalille.
Nykykreikassa tällaista sävelkulkua ei enää esiinny, mutta gravista on käytetty viimeisellä tavulla akuutin sijasta, jos kyseistä sanaa seuraa välittömästi toinen sana. Nyttemmin käyttöön otetussa monotonisessa ortografiassa sekä gravis että sirkumfleksi on korvattu akuutilla.
Käyttö muissa kielissä Painon merkkinä Gravis osoittaa painotetun tavun vokaalin maltassa, katalaanissa ja italiassa.
Italiassa on yleisenä sääntönä, että painolliseen -a:han, -i:hin, -o:hin tai -u:hun päättyviin sanoihin kuuluu gravis. Painolliseen -e:hen päättyvässä sanassa esiintyy joko akuutti tai gravis riippuen siitä, onko loppu-e suljettu vain avoin vokaali. Esimerkkeinä sanoista, joiden viimeisen kirjaimen päällä on gravis, voidaan mainita città ("kaupunki"), morí ("[hän] kuoli"), virtù ("hyve"), Mosè ("Mooses") ja portò ("[hän/se] kantoi"). Kirjoittajat, joiden käyttämällä näppäimistöllä aksentilla varustettuja kirjaimia ei ole ja jotka eivät ole perillä siitä, miten ne kirjoitetaan, saattavat joskus merkitä erillisen ylävasemmalle osoittavan viivan tai jopa heittomerkin graviksen sijasta. Tämä ei ole oikeinkirjoitussääntöjen mukaista, mutta sitä näkee yleisesti varsinkin isojen kirjainten yhteydessä: E` tai E’, kun pitäisi olla È ("[hän/se] on"). Varsinkin eräiden lyhennettyjen sanojen yhteydessä tämä saattaa aiheuttaa sekaannusta: esimerkiksi sanonta un po’ ("jonkin verran"), joka on lyhennetty muoto sanoista un poco, saatetaan kirjoittaa virheellisesti un pò.
Italiassa on myös sanoja, jotka kirjoitetaan muutoin samoin paitsi että toisessa on gravis, toisessa ei. Ne lausutaan eri tavoin ja niillä on eri merkitykset, esimerkiksi pero ("päärynäpuu") ja però ("mutta") sekä papa ("paavi") ja papà ("isä", lastenkielinen sana). Näistä esimerkeistä jälkimmäinen esiintyy sellaisenaan myös katalaanissa.
Bulgariassa gravis esiintyy toisinaan painon merkkinä vokaalien а, о, u, е, i ja ' päällä. Sitä käytetään useimmiten vain lastenkirjoissa ja ulkomaalaisille tarkoitetuissa kirjoissa sekä sanakirjoissa, mutta muutamissa sanoissa se on pakollinen muutoin samoin kirjoitettavien sanojen erottamiseksi toisistaan. Sellaisia ovat esimerkiksi nàpa ("höyry") ja napà ("penni", "sentti", "raha") sekä v'lnа ("villa") ja v'lnа̀ ("aalto"). Täten gravis saattaa muuttaa koko lauseen merkityksen.
Ukrainassa, ruteenissa, valkovenäjässä ja venäjässä gravista käytettiin 1900-luvun alkupuolelle saakka samaan tapaan kuin bulgariassa. Nykyisin pääpaino merkitään yleensä akuutilla, ja gravista käytetään enää vain sivupainon osoittamiseen yhdyssanoissa, lähinnä sanakirjoissa ja kielitieteellisissä teoksissa.
Serbokroatiasta polveutuvissa kielissä ja sloveniassa painotettu tavu voi olla lyhyt tai pitkä, ja siinä voi olla nouseva tai laskeva sävelkulku. Lähinnä sanakirjoissa ja kieliopillisissa teoksissa käytetään neljää painon merkkiä: gravista, akuuttia, kaksinkertaista gravista ja sirkumfleksia. Käytäntö on sama sekä latinalaisten että kyrillisten aakkosten yhteydessä.
Kirkkoslaavissa käytetään nykyisin kolmea korkomerkkiä: akuuttia, gravista ja sirkumfleksia. Niiden välillä ei ole eroa ääntämyksessä, vaan ainoastaan kirjoitustavassa. Gravista käytetään yleensä, kun painotettu vokaali on monikirjaimisen sanan viimeinen kirjain.
Liguurin kielessä gravis muun vokaalin kuin o:n päällä merkitsee painotettua lyhyttä vokaalia: à (), è (), ì () ja ù (sound ). Sen sijaan ò merkitsee vokaalia , mutta se ei välttämättä ole sanan painollinen vokaali.
Äännearvon merkkinä: avoimet ja suljetut vokaalit Useissa romaanisissa kielissä akuuttia ja gravista käytetään varsinkin e:n ja o:n päällä eri vokaaliäänteitä toisistaan. Gravis merkitsee yleensä suljetumpaa vokaalia kuin vastaava vokaali akuutilla varustettuna. Niinpä è on avoimempi kuin é ( ja vastaavasti ò () avoimempi kuin ó ).(Eivätkö nämä kaksi edellistä virkettä ole keskenään ristiriitaiset?)
Katalaanissa aksentti esiintyy kolmen kirjaimen päällä: (a, e ja o). Ranskassa gravis () esiintyy ääntämyksen merkkinä vain e:n päällä. Ranskassa è, samoin kuin myös sirkumfleksilla varustettu ê, äännetään suomen e:n ja ä:n välisenä vokaalina , kun taas é äännetään laveana puolisuppeana etuvokaalina ja pelkkä e tavallisimmin švaa-vokaalina , joskaan viimeksi mainittua ei sanan lopussa yleensä äännetä ollenkaan. Esimerkiksi verbi lever ("nostaa") äännetään tässä infinitiivimuodossaan [ləve], mutta sen indikatiivin preesensmuoto lève äännetään [lεv]. Sanan loppukonsonantin (ei kuitenkaan s:n) tai sanan sisällä kahden tai useamman peräkkäisen konsonantin edellä kuitenkin myös pelkkä e äännetään tai , minkä vuoksi näissä tapauksissa e:n päälle ei tule gravista. Ranskassa gravis voi esiintyä myös painottomalla tavulla. Muutamassa sanassa se esiintyy myös a:n ja u:n päällä, mutta tällöin sillä ei ole merkitystä ääntämisen kannalta (katso jäljempänä kohtaa "Eri sanojen erottamiseksi toisistaan".) Kuten edellä mainittiin, italiassa sanan lopussa saattaa esiintyä joko é tai è, joista é tarkoittaa suljetumpaa vokaalia kuin è. Gravis on käytössä myös oksitaanissa. Liguurin kielessä graviksella ja akuutilla erotetaan toisistaan vokaalit , joka kirjoitetaan ò, ja , joka kirjoitetaan ó.
Eri sanojen erottamiseksi toisistaan Joissakin kielissä gravista käytetään kirjoituksessa erottamaan toisistaan eräitä sanoja, jotka lausutaan ja jotka ilman sitä kirjoitettaisiinkin samoin: Bulgariassa ja makedoniassa se erottaa toisistaan konjunktion i ("ja") ja lyhyen feminiinisen possessiiviprominin ì. Katalaanissa se erottaa toisistaan muun muassa sanat ma ("minun") ja mà ("käsi"). Ranskan kielessä gravis a:n ja u:n päällä ei vaikuta ääntämykseen, mutta sitä käytetään erottamaan toistaan homonyymejä, jotka muutoin kirjoitettaisiin samoin. Sellaisia ovat prepositio à, ("-ssa", "-lla", "-lle", "kohti") ja verbimuoto a ([hänellä/sillä] on; verbistä avoir) sekä là ("siellä") ja feminiininen määräinen artikkeli la. Lisäksi sitä käytetään sanoissa déjà ("jo") ja deçà (jota edeltää prepositio en tai au ja joka merkitsee "lähempänä" tai "alempana kuin") sekä sanonnoissa çà et là ja ''deçà, delà ("sinne tänne"). U:n päällä gravis esiintyy vain sanassa où ("missä") erotukseksi sanasta ou ("tai", "vai"). Myös e:n päällä gravis toisinaan erottaa eri sanojakin toisistaan, esimerkiksi dès ("[jostakin hetkestä] lähtien") ja des (artikkeli, vastaa usein suomen monikon partitiivia), ès (harvinainen prepositio, vastaa lähinnä suomen monikon inessiiviäSana ès esiintyy nykykielessä lähes yksinomaan joissakin paikannimissä, esimerkiksi Riom-ès-Montagnes, sekä yliopistollisten oppiarvojen nimissä kuten licencié ès lettres, jonka lähin suomalainen vastine on filosofian kandidaatti.) ja es ("[sinä] olet") sekä lès ("lähellä") ja les (monikon määräinen artikkeli). Italassa gravis erottaa toisistaan muun muassa konjunktion e ("ja") ja verbimuodon è ("on") sekä feminiinisen artikkelin la ja adverbin là ("siellä"). Norjassa (sekä kirjanorjassa että uusnorjassa) gravis erottaa toisistaan eräitä sanoja, jotka muutoin kirjoitettaisiin samoin: og ("ja") ja òg ("myös"). Koska tarkkeet ovat norjassa harvinaisia, gravista näkee usein myös käytettävän akuutin sijasta. Retoromaanissa se erottaa toisistaan sanat e ("ja") ja è ("on") sekä en (prepositio, "-ssa") ja èn ("[he/ne] ovat"). Sillä erotetaan myös eri tavoin painotettuja sanoja kuten gia ("jo") ja gìa ("viulu") tai sanoja, joissa on erilainen vokaali, esimerkiksi letg ("vuode") ja lètg ("avioliitto").
Vokaalin pituus Kymrin kielessä gravis merkitsee lyhyttä vokaalia tapauksissa, joissa vokaali muutoin lausuttaisiin pitkänä: mẁg ("muki"), mutta mwg ("smoke").
Skotlannin gaelin kielessä se merkitsee pitkää vokaalia. Aikaisemmin pitkät avoimet vokaalit merkittiin akuutilla, suppeat sen sijaan graviksella, mutta nykyisten ohjeiden mukaan tulisi kaikissa tapauksissa käyttää gravista.
Sävelkulun merkkinä Vietnamilaisessa quốc ngữ -kirjaimistossa gravis merkitsee laskevaa toonia. Samalla tavalla akuuttia käytetään mandariinikiinan Pinyin -romanisaatiossa. jossa sen sijasta voidaan kuitenkin vaihtoehtoisesti käyttää numeroa 4 tavun jäljessä: pà = pa4. Kantoninkiinan Yale-romanisaatiossa akuutti merkitsee yleensä toista toonia, paitsi jos vokaalin jäljessä on h.
Monissa afrikkalaisissa kielissä gravis merkitsee matalaa toonia, esimerkiksi nobiinin kielen sanassa jàkkàr ("ongenkoukku"), joruban sanassa àgbọ̀n ("leuka") ja hausan sanassa màcè ("nainen"). Myös mohawkin kielessä gravis merkitsee matalaa toonia.
Muita merkityksiä Romagnolin kielissä gravis kirjaimissa è ja ò osoittaa sekä vokaalin pituutta että laatua. Romagnolissa ne lausutaan lyhyinä vokaaleina [ɛ, ɔ], mutta lähisukuisessa emilian kielessä pitkinä: [ɛː, ɔː].
Portugalin kielessä gravis osoittaa eräissä tapauksissa, että kaksi peräkkäistä sanaa on yhdistetty. Esimerkiksi sanat a aquela hora ("sillä hetkellä") voidaan lyhentää muotoon àquela hora.
Havaijin kielessä gravista ei sijoiteta kirjaimen päälle, mutta toisinaan sitä käytetään typografisesti helpompana merkkiä ʻokinan sijasta: esimerkiksi voidaan kirjoittaa Hawai`i, vaikka oikeastaan tulisi kirjoittaa Hawaiʻi.
Viron kielessä ns. ylipitkää eli kolmatta kestoastetta ei yleensä oikeinkirjoituksessa merkitä, mutta kielitieteellisissä teksteissä, sanakirjoissa, kieliopeissa tms. voidaan selvyyden vuoksi kolmas kestoaste merkitä ylipitkän tavun tai sen vokaalin edelle sijoitetulla graviksella: linna gen. ’kaupungin’ (2. kestoaste) – `linna tai l`inna part./ill. ’kaupunkia/kaupunkiin’ (3. kestoaste).
Käyttö englannin kielessä Englannin kielessä gravis on harvinainen, mutta se esiintyy toisinaan runoissa ja laulujen sanoissa osoittamassa, että tavallisesti ääntymätön vokaali poikkeuksellisesti äännetään, jotta sanat sopisivat käytettyyn runomittaan. Tavallisimmin se esiintyy sanoissa, jotka loppuvat -ed. Esimerkiksi sana looked ("katsoi") lausutaan tavallisesti yksitavuisena: , jolloin e ei äänny, mutta jos se kirjoitetaan lookèd, e on äännettävä: look-ed). Muutoinkin sillä joskus erotetaan samaan tapaan sanoja, jotka kirjoitetaan muuten samoin, esimerkiksi verbin learn preteritimuoto learned ja adjektiivi learnèd , "oppinut".
Englannissa gravis on käytössä myös joissakin sitaattilainoina esiintyvissä sanoissa ja sanonnoissa, jotka usein oli lisäksi tapana kursivoida, esimerkiksi vis-à-vis, pièce de résistance ja crème brûlée.
Gravis tietotekniikassa