Konstantinus I, myös Konstantinus Suuri, (, , 27. helmikuuta n. 272 Naissus, Moesia, Rooman valtakunta – 22. toukokuuta 337 Nikomedeia, Bithynia, Rooman valtakuntaKivimäki & Tuomisto, s. 309 (luku Konstantinus I). Teos antaa syntymävuodeksi 272 tai 273) oli Rooman keisari vuosina 306–337.Castrén & Pietilä-Castrén: hakusana Konstantinus Suuri Hänen isänsä oli Rooman armeijan sotapäällikkö Flavius Constantius, joka kohosi myöhemmin tetrarkia-järjestelmän aikana yhdeksi valtakunnan neljästä keisarista. Hänen äitinsä Helena puolestaan oli vaatimattomista oloista tullut kreikkalainen. Nuoruudessaan Konstantinus palveli menestyksekkäästi keisarien Diocletianus ja Galerius sotaväessä taistellen itäisissä provinsseissa barbaareja ja Sassanidien Persiaa vastaan ennen kuin siirtyi vuonna 305 länteen taistelemaan isänsä alaisuuteen Britanniaan. Isän kuoltua armeija julisti Konstantinuksen uudeksi keisariksi Eboracumissa (nykyinen York). Käytyään sisällissotaa valtakunnan hallinnasta keisari Maxentiusta ja keisari Liciniusta vastaan Konstantinus kukisti kilpailijansa ja vakiinnutti valtansa Rooman ainoana keisarina vuoteen 324 mennessä.
Keisarina Konstantinus toteutti mittavia hallinnollisia, taloudellisia, yhteiskunnallisia ja sotilaallisia uudistuksia valtakunnan vahvistamiseksi. Hän uudisti imperiumin hallinnon erottamalla siviili- ja sotilashallinnon toisistaan ja otti käyttöön inflaation torjumiseksi soliduksen, uuden kultarahan, joka vakiintui rahatalouden standardiksi Bysanttiin ja Eurooppaan yli tuhannen vuoden ajaksi. Rooman valtakunnan rajoilla hän jatkoi menestyksekkäitä sotaretkiä eri heimoja, kuten frankkeja, alemanneja, gootteja ja sarmaatteja vastaan.
Konstantinus oli mahdollisesti myös ensimmäinen kristinuskoon kääntynyt Rooman keisari, vaikkakin hänen suhdettaan uskontoon pidetään monimutkaisena. Keisarina hän alkoi suosia kristinuskoa vuodesta 312 eteenpäin. Hän sääti kanssahallitsijansa Liciniuksen kanssa vuonna 313 niin kutsutun Milanon ediktin, joka salli kristinuskon harjoittamisen Roomassa ja lopetti vuosisatoja jatkuneet vainot palauttaen takavarikoidun omaisuuden kirkolle. Konstantinus vaikutti kristinuskon kehitykseen myös kutsumalla vuonna 325 koolle Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen, jossa oppia kehitettiin vahvistamalla Nikean uskontunnustus ja tuomitsemalla areiolaisuus harhaopiksi. Jeesuksen oletetulle haudalle rakennettiin Jerusalemiin hänen käskystään Pyhän haudan kirkko, josta kehittyi ajan myötä kristikunnan pyhin paikka. Konstantinus itse otti kasteen vasta kuolinvuoteellaan. Nykyään häntä kunnioitetaan äitinsä tavoin pyhänä itäisessä kristikunnassa.
Konstantinus Suuren hallituskautta pidetään merkittävänä antiikin Rooman historiassa. Hän rakennutti Rooman valtakunnan uuden hallintokaupungin laajentamalla Byzantionin kaupunkia uudella ulkomuurilla ja hallintorakennuksilla. Konstantinus kutsui itse kaupunkia ”Uudeksi Roomaksi”. Se vihittiin Rooman valtakunnan pääkaupungiksi 11. toukokuuta 330. Kaupunkia alettiin kuitenkin pian kutsua Konstantinopoliksi ('Konstantinuksen kaupunki') perustajansa kunniaksi.
Kaupungista tuli yli tuhannen vuoden ajaksi valtakunnan pääkaupunki, joka säilytti Itä-Rooman keskuksena antiikin loiston vielä pitkään Länsi-Rooman romahtamisen jälkeen. Konstantinuksen tärkeimpiä poliittisia saavutuksia oli Diocletianuksen tetrarkia- eli nelikeisarijärjestelmän korvaaminen perimysjärjestelmällä. Konstantinuksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa Konstantinus II, Constans ja Constantius II jakoivat isänsä valtakunnan.
Elämä Nuoruusvuodet
Flavius Valerius Constantinuksen syntymän yksityiskohdat ovat jääneet pitkälti arvoituksellisiksi. Hänen tiedetään syntyneen Moesiassa Naissuksen kaupungissa tai sen lähettyvillä. Useimmat historioitsijat uskovat Konstantinuksen syntyneen 27. helmikuuta 272, mutta synnyinvuotta voidaan pitää varsin epävarmana. Hänen isänsä oli illyrialainen Flavius Valerius Constantius, yksi valtakunnan taitavimmista sotapäälliköistä, joka nousi myöhemmin yhdeksi Rooman neljästä keisarista tetrarkia-järjestelmän aikakaudella (v. 293). Konstantinuksen syntymän aikaan hänen isänsä palveli keisari Aurelianuksen henkivartiokaartissa. Hänen äitinsä Helenan kerrotaan olleen majatalon omistajan tytär. Konstantinuksen syntyperän legimiteetti on pitkään vaivannut historioitsijoita, sillä esimerkiksi kirkkoisä Hieronymus kirjoitti 380-luvulla, ettei Helena ollut koskaan virallisesti naimisissa Constantiuksen kanssa. Samalla tavoin Hieronymuksen aikalaisen, Mediolanumin eli nykyisen Milanon piispa Ambrosiuksen, mukaan tämä oli ollut pelkkä tallityttö ennen Constantiuksen tapaamista. Pyhän Helenan ja Constantiuksen suhteen tarkasta luonteesta huolimatta on kuitenkin selvää, ettei Helena kuulunut roomalaisen yhteiskunnan yläluokkaan, minkä vuoksi Constantius lopulta jätti hänet noin vuonna 289 avioituakseen prinsessa Theodoran, keisari Maximianuksen tytärpuolen, kanssa.Lenski 2012, s. 59.
pienoiskuva|vasen|Keisari Constantius Chlorus, Konstantinus Suuren isä, roomalaisessa hopearahassa. Vuonna 285 Keisari Diocletianus julisti adoptoimansa Maximianuksen kanssahallitsijakseen. Maximianus hallitsi läntistä Roomaa pääkaupunkeinaan Mediolanum tai Augusta Treverorum (nykyinen Trier), kun Diocletianus puolestaan hallitsi itäistä Roomaa pääkaupunkinaan Nikomedeia. Keisari Maximianus nimitti vuonna 288 Konstantinuksen isän omaksi pretoriaaniprefektikseen Galliaan.
Vuonna 293 Diocletianus ja Maximianus toteuttivat valtakunnassa uudistuksen, jossa molempien keisarien alaisuuteen ylennettiin kaksi apukeisaria (). Diocletianus valitsi caesarikseen uskottunsa Galeriuksen, ja Maximianus antoi lännessä viran Constantiukselle, Konstantinuksen isälle. Molemmat myös adoptoivat apukeisarinsaKivimäki & Tuomisto, s. 310 (luku Konstantinus I).Tetrarkia Näin muodostui tetrarkia-järjestelmä, hallintomuoto, jossa valta oli jaettu kahden keisarin () ja kahden apukeisarin () kesken ja jonka vahvistivat avioliittositeet: Constantius oli naimisissa Theodoran ja Galerius Diocletianuksen tyttären Valerian kanssa.Lenski 2012, s. 60.
Konstantinus lähetettiin valtakunnan itäosaan, jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena Nikomedeiassa. Voidaankin olettaa, että Konstantinus oli käytännössä panttivankina. Konstantinus seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna 295. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn Eusebioksen, johon Konstantinus teki suuren vaikutuksen. Eusebios kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinuksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinus oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa Persiaa vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin Nikomedeiassa vuonna 303. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.
Vuonna 305 Diocletianus päätti luopua keisarinvallastaan ja pakotti vastahakoisen Maximianuksen tekemään samoin. Näin Konstantinuksen isästä Constantius Chloruksesta ja caesar Galeriuksesta tuli uudet augustukset. Constantius sai hallittavakseen Länsi-Rooman ja hänen caesarikseen Diocletianus nimitti Galeriuksen toivomuksesta Flavius Valerius Severuksen. Galerius sai puolestaan Itä-Rooman ja hänen caesarikseen nimitettiin hänen sukulaisensa Maximinus Daia.
Konstantinus lähti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin, Galliaan. Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan piktejä vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eboracumissa (nykyinen York) 25. heinäkuuta 306. Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinuksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi. Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kuin Konstantinus oli koko Rooman valtakunnan hallitsija. Konstantinus hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli Augustuksen arvomerkit.
Sisällissota
Galerius ei hyväksynyt Konstantinusta, vaan nimitti itse Severuksen valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinus sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinus hallitsi Galliassa ja Britanniassa. Konstantinus soti Galliassa ollessaan muun muassa frankkeja vastaan ja otti ehkä arvonimen Germanicus Maximus.
Vuonna 307 Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa Maxentiuksen kanssa kaapannut vallan Roomassa. Konstantinus pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna 308 Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinuksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna 310 yrittämällä saada Konstantinuksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui, ja Konstantinus pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.
Vain pari päivää ennen kuolemaansa huhtikuussa 311 Galerius antoi säätää lain, joka kielsi kristittyjen vainoamisen. Galeriuksen kuoleman jälkeen korkeimmasta vallasta taisteli enää neljä henkilöä: Konstantinus, Galeriuksen kanssahallitsija Licinius, tämän veljenpoika Maximinus Daia ja Maximianuksen poika Maxentius. Konstantinus ja Licinius solmivat liiton, joka edellytti, että Konstantinus valtaisi Maxentiukselle kuuluvan Italian ja että Licinius solmisi avioliiton Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Liciniuksella oli ongelmia Maximianus Daian kanssa, joka hallitsi melkein koko valtakunnan itäosaa.
Mulviuksen sillan taistelu
Alkukesästä 312 Konstantinus marssi Galliasta Italiaan noin 8 000 ratsumiehen ja 90 000 jalkaväkisotilaan voimin. 28. lokakuuta 312 Konstantinus kohtasi Maxentiuksen joukot Via Flaminian varrella Roomasta koilliseen. Eusebios mainitsee, että Konstantinus näki ennen taistelua taivaalla merkin, punaisen ristin, ja kuuli äänen: "Tässä merkissä olet voittava" (). Mulviuksen sillan taistelussa Konstantinuksen joukot kukistivat Maxentiuksen joukot täydellisesti. Maxentius oli itse kaatuneiden joukossa ja hänen päätänsä kannettiin keihään nokassa, kun Konstantinus valtasi Rooman. Kunnioittaakseen Konstantinusta Rooman senaatti rakennutti riemukaaren, joka on vieläkin nähtävänä Colosseumin lähettyvillä. Riemukaareen käytettiin vanhojen riemukaarten osia. Siihen kirjoitettiin, että Konstantinus oli voittanut jumalaisen johdatuksen avulla. Kristinuskoon ei viitattu.
pienoiskuva|vasen|Konstantinus rahassa n. 309–310, kääntöpuolella Sol Invictus. Jo Galliassa ollessaan Konstantinus oli alkanut suosia monoteismiä ja oli antanut lyödä rahoja, joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, Sol Invictuksen eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinus tiesi, että yksijumalainen mithralaisuus oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa. Tammikuussa 313 Konstantinus ja Licinius tapasivat Mediolanumissa ja sopivat kristinuskon laillistamisesta Rooman valtakunnassa. Pakanuutta ei vielä kielletty eikä kristinuskosta tehty valtionuskontoa. Keisari ei vielä tässä vaiheessa suosinut kristinuskoa ehdottomasti yli muiden, ja Sol Invictuksen kuvaa lyötiin yhä rahoihin.
Keisareiden tapaaminen keskeytyi, kun he saivat kuulla, että Maximinus Daia oli hyökännyt Liciniuksen alueelle 70 000 miehen voimin ja vallannut Byzantionin kaupungin. Licinius lähti heti Mediolanumista ja keräsi sotajoukkonsa matkan varrella. Pienen Heraclea Propontis -kaupungin lähellä armeijat kohtasivat. Liciniuksen joukot olivat väsyneitä pitkän marssin jälkeen ja heidän kenraalinsa oli paljon Maximinus Daiaa vanhempi, mutta kaikesta huolimatta Licinius voitti vastustajansa täydellisesti. Taas Rooman valtakunnassa oli vain kaksi keisaria.
Konstantinus ja Licinius