pienoiskuva|400x400px|Hatsinan palatsi, etelänpuoleinen julkisivu Hatsinan palatsi (ven. Большой Гатчинский дворец) on 1700-luvulta peräisin oleva entinen keisarillinen palatsi Hatsinassa, Leningradin alueella, Venäjällä.
Historia Hatsinan palatsin suunnitteli ja rakennutti vuosina 1766–1781 arkkitehti Antonio Rinaldi kreivi Grigori Grigorjevitš Orloville, Katariina II:n suosikille Hatsinaan () Pietarin esikaupunkiin.
Palatsissa yhdistyvät klassinen arkkitehtuuri ja keskiaikainen linnoitustyyli venäläiselle klassismille tyypilliseen koristeelliseen sisustukseen. Palatsi sijaitsee kukkulalla Hatsinan keskustassa Serebriani-järven ('Hopeajärven') rannalla. Hatsinan palatsista tuli yksi keisarillisen perheen suosikkiasunnoista, ja 1800-luvulla se oli tärkeä paikka Venäjän politiikassa. Helmikuun 1917 vallankumouksesta lähtien se on ollut museo ja julkinen puisto, ja pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1990.
Pietari I rakennutti maa-alueelle pienen puisen kolmikerroksisen palatsin ja lahjoitti maa-alueen sisarelleen suuriruhtinatar Natalia Aleksejevalle vuonna 1712. Sittemmin omistus siirtyi Kurakinin ruhtinasperheelle. Vuonna 1760 Katariina Suuri antoi sen lahjaksi suosikilleen kreivi Grigori Orloville, joka rakennutti Hatsinaan italialaisen Antonio Rinaldin suunnitteleman palatsin. Siihen kuuluu 600 huonetta ja englantilaistyylinen puisto.
Keisarinna asui kreivi Orlovin kanssa yhdessä 15 vuotta ja ihastui palatsiin. Tunteiden viilennyttyä Grigori Orlov syrjäytettiin suosikinasemastaan. Hän meni naimisiin vuonna 1777 ja sai tehtävän suurlähettiläänä Italiassa. Orlovin kuoleman jälkeen vuonna 1783 keisarinna osti palatsialueen Orlovin veljiltä ja lahjoitti sen pojalleen, tulevalle keisari Paavalille. Paavali I sisusti palatsia uudelleen uusklassiseen tyyliin; linna muutettiin paraati- ja edustuslinnaksi. Paavalin kuoleman jälkeen vuonna 1801 Hatsina ei ollut keisarien suosiossa, ennen kuin Aleksanteri III teki siitä terrorismin pelossa pääasuntonsa vuonna 1882. Viimeinen keisari Nikolai II vietti nuoruutensa Hatsinassa, jonne hänet myös vangittiin syrjäyttämisensä jälkeen vuonna 1917.
Valkoisen armeijan kenraali Judenitšin joukot etenivät Venäjän sisällissodan aikana myöhäissyksyllä 1919 Virosta kohti Petrogradia aina Hatsinaan asti, ennen kuin Lev Trotskin johtama puna-armeija sai torjuttua valkoisten joukot. Toisen maailmansodan aikana Hatsinan palatsin tuhosivat vetäytyvät saksalaiset joukot vuonna 1944. Hatsinan palatsia on restauroitu vuodesta 1976 lähtien. Se on ollut vuodesta 1990 lähtien yksi Venäjän maailmanperintökohteista.
Rakennusvaiheet Vuonna 1765 Katariina II osti ruhtinas Boris Kurakinilta pienen Hatsinan kartanon, 40 kilometriä etelään Pietarista, keisarillisesta pääkaupungista. Katariina lahjoitti kartanon kreivi Grigori Grigorjevitš Orloville, joka oli tiettävästi kolme vuotta aiemmin järjestänyt keisari Pietari III:n salamurhan, jonka seurauksena hänestä tuli keisarinna. Orlov oli Katariinan suosikki, ja Hatsinan kartano annettiin hänelle kiitokseksi osuudestaan vallankaappauksessa. pienoiskuva|Pukeutumishuone Hatsinan palatsissa, arkkitehti Antonio Rinaldi 1781. Eduard Haun maalaus 1878. Tämän huoneen lattian entistäminen valmistui vuonna 2007. 30. toukokuuta 1766 aloitettiin uuden klassisen arkkitehtuurityylisen palatsin rakentaminen Serebriani-järven vieressä olevalle kukkulalle Hatsinan puukartanon tontille. Katariina ja Orlov tilasivat uuden palatsin suunnittelijaksi Antonio Rinaldin, italialaisen arkkitehdin, joka oli tuolloin erityisen suosittu Venäjällä. Rinaldin suunnitelma sisälsi venäläisiä arkkitehtonisia aiheita yhdistettyinä keskiaikaisen linnan ja englantilaisen metsästyslinnan tyyliin. Palatsi verhottiin lähellä sijaitsevista kylistä louhitulla kivellä, Paritsin kalkkikiveä julkisivuun ja Pudostin kalkkikiveä pääportaikkoon ja seiniä kiertävien kattolistojen yläosan eli korniisin yläpuolella olevaan ylimpään listaan eli simaan. vasen|pienoiskuva|Hatsinan palatsin julkisivupiirrokset vuodelta 1781 Hatsinan palatsi oli ensimmäinen palatsi Pietarin esikaupungissa, sillä suuret kartanot rakennettiin tyypillisesti lyhyen matkan päähän kaupungin keskustasta. Rakentaminen oli hidasta: päärakennus valmistui vasta vuoden 1768 loppuun mennessä ja ulkokoristelutyöt valmistuivat vasta vuonna 1772, sisätilojen valmistuminen viivästyi 1770-luvun lopulle saakka. Hatsinan suuri palatsi valmistui lopulta vuonna 1781, melkein 15 vuotta rakentamisen aloittamisen jälkeen. Kreivi Grigori Orlov kuoli vain kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1783. pienoiskuva|Tšesmen meritaistelun 1770 muistogalleria, Hatsinan palatsi, arkkitehti Vincenzo Brenna 1796-1798. Eduard Haun akvarelli 1877. Orlovin kuoleman jälkeen Katariina II ihastui Hatsinan palatsiin ja sen puistoon niin paljon, että osti sen kreivin veljiltä. Hän lahjoitti sen vuonna 1783 poikansa suuriruhtinas Pavel Petrovitsin ja suuriruhtinatar Maria Fjodorovnan kolmannen lapsen ja ensimmäisen tyttären Aleksandran syntymän kunniaksi. Pariskunta oli vuodesta 1777 rakennuttanut itselleen puiset asuinkartanot Pavlovskiin ja Pavlovskin palatsin rakentaminen oli jo alkanut. Valtaistuimelle nousemistaan edeltäneiden vuosien aikana Paavali käytti jäljellä olevaa rajoitettua budjettiaan investoimalla Hatsinan kaupungin rakentamiseen uuden palatsinsa ympärille ja käytti Euroopan-matkoilla saatua tietämystään tehdäkseen siitä esimerkillisen palatsin ja kaupungin. vasen|pienoiskuva|Hatsinan palatsin julkivupiirros 1790-luvulta Vasta 1790-luvulla kun Pavlovskin palatsin rakennustyö oli valmistunut, Paavali pystyi rahoittamaan Hatsinan palatsin laajentamisen ja uudelleen rakentamisen ja tilasi suunnittelijoiksi arkkitehti Vincenzo Brennan ja Andrejan Zaharovin. Sisätilat uusittiin vuosina 1796-1798 uusklassiseen tyyliin, jossa käytettiin koristeaiheina ritariuteen, rohkeuteen ja urheuteen liittyviä attribuutteja, puistoon lisättiin vuosina 1792-1801 siltoja, portteja, lintutarha ja paviljonkeja, puistoalueille annettiin nimet "Rakkauden saari", "Yksityispuutarha", "Hollantilainen puutarha" ja "Labyrintti". Järven rantaan rakennettiin myös kivinen muuripengermä ja maihinnousulaituri.Suburbs of St. Petersburg - Gatchina Vuonna 1796 Paavalista tuli äitinsä kuoleman jälkeen keisari Paavali I, ja hän myönsi Hatsinalle keisarillisen kaupungin aseman ja nimityksen Venäjän keisarikunnan hallitsijan viralliseksi residenssiksi eli asuinpaikaksi.
Paavalin kuoleman jälkeen vuonna 1801 Hatsinan palatsi siirtyi leskikeisarinna Maria Fjodorovnan omistukseen, joka vuonna 1809 tilasi arkkitehti Andrei Nikiforovitš Voronihinin tekemään palatsiin sisustustöitä ja pieniä muutoksia mukauttaakseen sitä "talvisasumiseen sopivaksi". Vuonna 1835 Nikolai I:n aikana yhteen torneista, Signaali-torniin asennettiin signaalioptinen lennätin.
1800-luku pienoiskuva|Hatsinan palatsi, pohjoinen julkisivu 1840-luvulla Hatsinan palatsi oli keisari Nikolai I:n omistuksessa, joka aloitti palatsin, erityisesti sitä ympäröivän alueen, suuret jälleenrakennustyöt. Keisarillisen hovin ministeriön pääarkkitehti Roman Ivanovits Kuzmin johti vuosina 1845-1860 hanketta, jonka keskipisteenä oli palatsin pääaukio, joka kaivettiin auki, korotettiin ja alle lisättiin kellaritiloja. Arsenaali eli talli-siivessä olleisiin asuintiloihin uusittiin sisustuksia, ja niihin asennettiin kuumailmalämmitys, vesijohto ja -klosetit ja henkilönostin keisarinna Aleksandra Fjodorovnalle. Myös viereisiä rakennuksia korotettiin yhdellä kerroksella, ja koska keskiosa ei enää hallinnut rakennuskokonaisuutta, Kuzmin korotti sen torneja yhdellä ylimääräisellä kerroksella. Paraatialueelle avautuvalle parvekkeelle lisättiin uusi katos, jonka pylväät oli ensin tarkoitus tehdä marmorista, mutta tehtiin myöhemmin valuraudasta. Palatsin ympärillä olevat rappeutuneet linnakkeet ja tukimuurit purettiin ja rakennettiin uudelleen.
Paraatipaikalle pystytettiin 1. elokuuta 1850 muistomerkki keisari Paavali I:lle. Toinen rakennettiin myöhemmin Priorin palatsiin, Mustan järven Serebrjani-järven pienemmän eteläinen järven rannalla sijaitsevaan pienoispalatsiin, joka oli rakennettu Venäjän Pyhän Johanneksen ritarikunnan suurpriori Paavali I:n asetuksella 23. elokuuta 1799.Priori palatsin kotisivu (en) vasen|pienoiskuva|Hatsinan palatsi, posliinimaalaus 1850-luvulta Vuonna 1854 avattiin Hatsinan ja Pietarin yhdistävä rautatie, ja Hatsinan aluetta laajennettiin liittämällä kaupunkiin useita lähistöllä olevia kyliä. Seuraavana vuonna palatsi siirtyi keisari Aleksanteri II:n omistukseen, joka käytti sitä toisena asuinpaikkanaan. Aleksanteri rakensi metsästyskylän ja muita lisäyksiä keisarilliselle metsästysseurueelleen ja muutti Hatsinan eteläisen alueen pakopaikaksi, jossa hän ja hänen vieraansa pystyivät nauttimaan Luoteis-Venäjän koskemattomasta erämaasta. Aleksanteri II teetti myös palatsissa uudistuksia ja kunnostuksia, kunnes hänet salamurhattiin Pietarissa vuonna 1881. vasen|pienoiskuva|283x283px|"Hatsinan palatsi", leskikeisarinna Maria Fjodorovnalle lahjoitettu pääsiäismuna. Fabergén työmestari Mihail Perhin 1901. Hatsinan palatsi luovutettiin Aleksanteri II:n kuoleman jälkeen hänen järkyttyneelle pojalleen, uudelle keisari Aleksanteri III:lle, jolle kerrottiin, että hänen ja hänen perheensä olisi turvallisempi elää palatsissa, toisin kuin Talvipalatsissa Pietarissa, ja Hatsina tuli tunnetuksi "Itsevaltiuuden linnoituksena" keisarin taantumuksellisen politiikan vuoksi. Aleksanteri III asui suurimman osan ajastaan Hatsinan palatsin keskiosan ylimmän kerroksen yksityisasunnossa, jossa hän allekirjoitti säädöksiä, piti diplomaattien vastaanottoja, palatsissa järjestettiin teatteriesityksiä, naamiaisia ja pukujuhlia sekä tapahtumia ja muuta viihdytystä. Aleksanteri III toi Hatsinan palatsiin teknisiä uutuuksia, kuten sisälämmityksen, sähkövalon, puhelinverkon, eristetyt vesijohdot ja viemäröinnin. Hänen poikansa, tuleva keisari Nikolai II vietti nuoruutensa Hatsinan palatsissa ja hänen perheensä koti oli Aleksanterin palatsissa Tsarskoje Selossa. Nikolai II:n äiti leskikeisarinna Maria Fjodorovna oli Hatsinan kaupungin, palatsin ja sen puistojen suojelija.
1900-luku Keisarivallan loputtua helmikuun vallankumouksessa palatsi siirtyi valtion omaisuudeksi ja uuden väliaikaisen hallituksen päätöksellä 27. toukokuuta 1917. Hatsinan inventointi- ja vastaanottokomissiota johti Valentin Platonovitš Zubov, tunnettu taidekriitikko ja Venäjän taidehistoriallisen instituutin perustaja, joka muutti palatsin museoksi ja tuli sen ensimmäiseksi johtajaksi. Lokakuun vallankumouksen ja sitä seuranneen Venäjän sisällissodan puhkeamisen jälkeen Hatsinan palatsi toimi valkoiselle armeijalle uskollisten joukkojen paikallisena päämajana.
Aleksandr Kerenski ja Pjotr Krasnov, jotka komensivat 3. ratsuväkijoukon 700 kasakkaa, kulkivat 9. marraskuuta 1917 Hatsinan läpi matkalla Tsarskoje Seloon yrittäessään pysäyttää lokakuun vallankumouksen. Kerenski ja Krasnov joutuivat vetäytymään takaisin Hatsinaan, kun punaisten joukot pysäyttivät heidät Pulkovon kukkulalla 12. marraskuuta. Pavel Jefimovitš Dybenko suostutteli 14. marraskuuta kasakat luovuttamaan Kerenskin, mutta Kerenski pakeni palatsista merimieheksi naamioituneena. Bolševikkien joukot saapuivat Hatsinaan 15. marraskuuta ja pidättivät Krasnovin.Chamberlin, William: The Russian Revolution, 1917-1921. New York: The Macmillan Company, 1935. Ss. 328–332
Museo avattiin 19. toukokuuta 1918. Hatsinan palatsi oli taistelupaikka myös vuonna 1919, kun Nikolai Judenitšin johtamat valkoisen armeijan joukot saapuivat Hatsinaan yrittäessään vallata kaupungin punaisten joukoilta. Valkoisten joukot kukistettiin ja taistelussa kuolleet punaiset sotilaat haudattiin paraatialueelle.
Neuvostoaika