Vanhin venäläinen taide Kuvataide Venäjällä juontaa juurensa kivikaudelle. Varhaisin tunnettu venäläisen/ukrainalaisen taiteen teos on Gravetten kulttuurin tyylinen Kostjonkin kulttuurin Venus (n. 23 000-22 000 eaa.), mammutinluusta veistetty naishahmo. Paikalta löydettiin myös samanlainen kalkkikivestä kaiverrettu veistos. Muita venäläisen esihistoriallisen taiteen esineitä Gravetten kulttuurin parista ovat Gagarinon Venus (n. 20 000 eaa.), Avdejevon venukset (n. 20 000 eaa.) ja norsunluukaiverrus, joka tunnetaan nimellä Mal'ta Venukset (20 000 eaa.) Baikaljärven läheltä Siperiasta. Madeleinen kulttuurin taiteesta ovat esimerkkejä Kapovan luolamaalaukset Šulgan-Tašin suojelualueella, Baškortostanissa, Etelä-Uralilla sekä Amurin jokialueen keramiikka (14 300 eaa.).

Pronssi- ja rautakauden venäläinen taide Rautakaudella venäläiset kulta- ja hopeasepät Kaukasuksen alueella loivat taidokkaita ​​metallitöitä erilaisista jalometalleista. Tästä taiteesta on esimerkkinä Maikopin kulttuurin kultahärkä (2 500 eaa), jonka arkeologit löysivät vuonna 1897 vuoriston pohjoisosasta. Se on noin 7,5 cm korkea ja valmistettu kullasta cire perdue -menetelmällä, ja se löydettiin kuninkaalliseksi oletetusta hautakammiosta eli kurgaanista. Kultainen härkä ja sen pari yhdessä kahden hopeisen härän kanssa muodostavat veistosnelikon, joka koristi sänkykatosta.

Taidehistorioitsijat olettavat, että Kaukasuksen alue on saanut taiteellisen osaamisensa ja perinteensä Mesopotamiasta (nykyinen Irak), luultavasti Libanoniin ja Mustallemerelle johtavan merikauppareitin välityksellä. Noin 1000 eaa. Kaukasukselle ja Etelä-Venäjän aroille saapui ensimmäinen useista kelttien heimovaelluksista Itä- ja Keski-Eurooppaan. Metallintyöstö oli kelttiläinen erikoisuus, vaikka he olivat käytännönläheisiä puolinomadeja, ja mieluummin työstivät rautaa kuin kultaa tai hopeaa. Seppiensä valmistamien korkealaatuisten aseiden ansiosta keltit onnistuivat vakiinnuttamaan asemansa Euroopan mantereella.

Bysanttilainen venäläinen taide pienoiskuva|Pyhän Sofian katedraali Kiovassa, alkuperäinen asu n. 1020-1050 vasen|pienoiskuva|340x340px|Pyhä Demetrius Solunski, bysanttilainen mosaiikki vuodelta 1113 Pyhän Mikaelin katedraalista, Kiova Venäjällä Bysantin taiteen vaikutus oli kestävin. Venäjällä ei koskaan ollut romaanista tai goottilaista taidetta eikä täysrenessanssia kuten useimmissa Euroopan maissa. Bysantin taide pysyi Venäjällä lähes muuttumattomana sodista, kansojen muuttoliikkeistä ja lähes kahden vuosisadan mongolihallinnosta huolimatta, kunnes sai 1400-luvulla Moskovan suuriruhtinaiden suojeluksessa kansallisemman luonteen. Kun Pietari Suuri 1700-luvun alussa aloitti Venäjän eurooppalaistamisen, syntyi barokkityyli, jossa luostari- ja kirkkoarkkitehtuurissa säilyi monia bysanttilaisia ​​elementtejä, kuten kupoliryhmät ja pyramidikattoiset tornit, jotka venäläinen taide oli satoja vuosia aikaisemmin omaksunut ja toisti alkuperäisen puuarkkitehtuurin muodot kiviarkkitehtuurissa.

pienoiskuva|298x298px|Vladimirin Jumalanäidin ikoni, maalattu Konstantinopolissa noin vuonna 1131 Rooman taantumisen ja kukistumisen jälkeen noin vuonna 450 jaa., kristinuskon keskus siirtyi Bysanttiin Konstantinopoliin. Tästä ortodoksisesta idän kirkosta tuli seuraava suuri taiteen suojelija ja sponsori. Kun Kiovan ruhtinas Vladimir vuonna 988 omaksui kristinuskon itselleen ja alamaisilleen, hän alkoi palkata bysanttilaisia ​​arkkitehtejä kirkkojen rakentamiseen ja taiteilijoita varustamaan ne upeilla freskomaalauksilla ja mosaiikkitaiteella. Yksi vanhimmista ja hienoimmista on Pyhän Sofian katedraali Kiovassa, jonka Jaroslav I Viisas rakennutti vuosina 1020-1037/1051. Se oli tuolloin hienoin Venäjällä Bysantin vaikutuksen alaisena rakennettu kirkko. Suurin osa kirkoista oli puisia, mikä teki freskomaalauksesta epäkäytännöllistä. Uskonnolliset kuvat maalattiin puupaneeleille (ikoneille), jotka kiinnitettiin seinäkkeelle, joka erotti kaikkein pyhimmän kirkkosalista. Seinäke, Bysantin taiteelle ominainen piirre, kehittyi lopulta ikonostaasiksi, monimutkaiseksi osioksi, joka on koristeltu ikoneilla. Yksi kuuluisimmista säilyneistä esimerkeistä tästä varhaisesta ikonitaidemuodosta on Vladimirin Jumalanäiti (n. 1100), joka on nykyisin Tretjakovin galleriassa Moskovassa.

vasen|pienoiskuva|Ostromirin evankeliumi, 1057|275x275px Aluksi venäläinen keskiaikainen maalaustaide seurasi tiiviisti Bysantin kehitystä. Esimerkiksi vuonna 1108 valmistuneen Kiovan Pyhän Mikaelin luostarikirkon Viimeisessä ehtoollisessa on samat venytetyt, pienikasvoiset hahmot, jotka ovat tyypillisiä saman ajan bysanttilaiselle taiteelle. Kiovan lähellä sijaitsevan vuonna 1140 perustetun Pyhän Kyrilloksen luostarin freskoissa näkyvät ensimmäiset slaavilaiset kasvot. Puhtaasti venäläiset elementit näkyvät selvemmin aikakauden miniatyyrimaalauksessa heti, kun se lakkasi olemasta yksinomaan kreikkalaisten harjoittamaa. Selkeitä eroja ovat todenmukaiset eläin- ja kasviaiheet yhdessä konventionaalisten bysanttilaisten kasvojen kanssa sekä kirkas punainen ja sininen, venäläisten suosikkivärit, jotka korostavat näiden 1300-luvulta asti säilyneiden käsikirjoitusten kansallista luonnetta. Vanhin, jota voidaan kutsua aidosti venäläiseksi, on Ostromirin evankeliumi vuodelta 1057, mutta venäläistä tyyliä ei vielä kehittynyt, koska vuoden 1054 jälkeen Kiovan Rus oli jakautunut useisiin itsenäisiin ja usein toisilleen vihamielisiin ruhtinaskuntiin.

Taide mongolikaanien alaisuudessa Vuonna 1222 mongolit valloittivat Tšingis-kaanin määräyksellä Krimin eteläosan ja vuonna 1237 tataarit saapuivat Pohjois-Venäjälle valloittaen ja tuhoten Rjazanin, Vladimirin, Kolomnan ja Moskovan suuriruhtinaskunnat. Vuonna vallattiin 1240 Tšernihiv ja Kiova, ja vuoteen 1242 mennessä Venäjästä oli tullut osa Kultaisen ordan mongolivaltakuntaa. Kiptśakin kaani pääkaupungistaan ​​Saraista Volgan sivujoelta hallitsi venäläisiä vasallejaan despoottina. Aasialaisen vallan alaisuudessa venäläiseen taiteeseen tuli monia uusia vaikutteita. Mongoli-imperiumissa, joka 1300-luvun lopulla ulottui Kiinanmereltä Puolan rajoille ja Himalajalta Siperiaan, itäiset mongolit olivat hyväksyneet buddhalaisuuden ja läntiset mongolit islamin, joten Venäjälle virtasi kiinalaista, intialaista ja islamilais-persialaista taidetta.

Islamilainen arkkitehtuuri oli omaksunut näihin aikoihin, etenkin Persiassa, venäläiseen luonteeseen sopivat aistilliset muodot. Huippukaaret, sipulin- ja sydämenmuotoiset kupolit, soikeat ikkunat ja kapeat syvennykset esiintyivät nyt venäläisessä arkkitehtuurissa. Myös kattojen ja kupolien uusi kirkas väritys voi johtua aasialaisista vaikutteista. Kirkkojen lukuisat tornit loistivat punaisena, valkoisena ja vihreänä, ja ne olivat yhä useammin kullattuja. Rostovin kaltaisiin kaupunkeihin, jotka olivat kukoistavia keskuksia mongolien aikana, ilmestyivät linnoitukset eli kremlit. Suuriruhtinas Iivana I siirsi pääkaupunkinsa Moskovaan ja kun kaani vahvisti hänen arvonsa vuonna 1333, kaupunkiin rakennettiin ensimmäiset kivikirkot, Metropoliitta muutti myös istuimensa Moskovaan, ja suuriruhtinaan valta vakiintui niin voimakkaaksi, että vuonna 1480 Iivana III pystyi vapauttamaan koko Venäjän tataarien ja mongolien ikeestä.

Moskovalainen taide Vuonna 1453 ottomaanit piirittivät Mehmed II:n johdolla Konstantinopolia suurella armeijalla ja voimakkaalla laivastolla, ja 40 päivässä tuhosivat muinaisen kaupungin, teurastivat sen arvohenkilöitä ja tekivät siitä Ottomaanien valtakunnan pääkaupungin. Bysantin taide jatkui kreikkalaisten ja venäläisten munkkien käsissä vain Athos-vuoren luostareissa ja Venäjällä.

Avioituessaan Bysantin viimeisen keisarin veljentyttären prinsessa Sofia Palaiologoksen kanssa Iivana III loi yhteyksiä Bysanttiin ja Eurooppaan. Hän lisäsi kaksipäisen kotkan, Bysantin keisarien symbolin Moskovan Pyhän Yrjön vaakunaan ja nimitti itsensä koko Venäjän suuriruhtinaaksi ja itsevaltiaaksi. Hänen ja hänen poikansa Iivana IV Julman alaisuuteen syntyi Moskovan Venäjän valtakunta ja sen myötä kansallinen taide.

Kun kotimaisten kirkonrakentajien Uspenskin katedraali romahti, Iivana III kutsui italialaisen Aristotile Fioraventin Venetsiasta, joka rakennutti katedraalin uudelleen vuosina 1475-1479. vanha Pyhän Demetriuksen Vladimirin katedraali. Hän antoi sille esimakuna uudesta venäläisestä tyylistä viisi kiiltävää sipulin muotoista kupolia (ns. keisarilliset katot), joissa oli kullatut tornit ja ristit ketjuilla, kun taas sisustus oli sisustettu italialaiseen tyyliin. Pian häntä seurasivat muut italialaiset arkkitehdit Pietro Antonio Solari, Alevisio Novi ja Marco Ruffo. Vuosina 1484-1507 he rakensivat Kremlin korkeimpaan kohtaan Neitsyt Marian ilmestyskirkon, ja Marco Ruffo aloitti noin vuonna 1487 Fasettipalatsin rakennuttamisen Iivana III:n edustusasunnoksi.

pienoiskuva|317x317px|Pyhän Vasilin katedraali 1555-1561 Näin Venäjällä otettiin käyttöön fasetointi, eli vaakasuorista teräväreunaisista kiviriveistä muodostuva muuraus, jota oli käytetty ensimmäisen kerran varhaisrenessanssin aikana. Moskovassa, sikäli kuin italialaiset pystyivät siihen vaikuttamaan, vallitsi italialainen bysanttilainen renessanssi, mutta tästä huolimatta kirkkojen sisätilat säilyivät venäläis-bysanttilaisessa tyylissä, kuten Kremlin kolmannessa suuressa kirkossa, Arkkienkelin katedraalissa.

Kuuluisan Pyhän Vasilin katedraalin eli Pokrovan Jumalanäidin kirkko ei ole tyypillinen aikakaudelleen, sillä tällainen fantastinen monimutkaisuus oli poikkeus; liian monta asiaa on tiivistetty, jotta saadaan aikaan mahdollisimman upea vaikutus, ja peräti yksitoista kappelia on ryhmitelty epäjärjestyksessä tornien alle. Ainoita venäläisen taiteen peruspiirteitä ovat monien sisäosien jakaminen kahteen eri kerrokseen ja alkuperäisen puisen harjakaton korvaaminen pyramidin muotoisilla kivikatoilla.

Iivana IV Julma, joka jäljitteli roomalaisia keisareita, kruunattiin ensimmäiseksi tsaariksi vuonna 1547, ja piti itseään Rooman ja Bysantin valtakuntien laillisena perillisenä. Papisto keksi heti ideologian, joka asetti Moskovan tsaarit uuden maailmanvaltion johtoon: kaikkien ortodoksisten maitten piti yhdistyä yhdeksi Venäjän tsaarin valtakunnaksi, ja tsaarista tulisi ainoa kristitty keisari maan päällä. Iivana IV oli "Julma" vain vääräuskoisille kansoille; ortodoksisille venäläisille hän oli ankara ja jumalaapelkäävä hallitsija. Uskonnosta tuli, kuten Bysantissakin, voimakas tekijä poliittisessa elämässä; rikkaasti varusteltuja kivikirkkoja ja katedraaleja rakennettiin kaikkialle maata.

Ikonimaalaustaide pienoiskuva|Andrei Rubljov, Pyhä Kolminaisuus, noin 1422. Kolme enkeliä, joita isännöi profeetta Abraham. Venäläiselle kristilliselle taiteelle tyypillinen ikoni on alun perin johdettu bysanttilaisista mosaiikeista, freskoista ja miniatyyreistä. Halu säilyttää suosittuja pyhimyslegendoja pysyvässä muodossa johti Venäjällä sen kehittämiseen kreikkalaisesta kuvasta (eikōn), ja ikonista kehitettiin alkuperäinen venäläinen muoto, maalattu seinäke tai ikonostaasi, joka vakiintui kaikkialla 1400-luvulla. Siitä tuli ortodoksisen kirkon tärkein koriste, joka otti itämaisen kirkon alttarikaiteen tai verhon tehtävän. Kuten kreikkalaisen teatterin proskenionissa, ikonostaasissa on kolme ovea; keskimmäisen oven (Pyhä portti) kautta saavat kulkea vain papit. Se erotti kaikkein pyhimmän kirkkokansasta, samalla tavalla kuin läntisen kirkon kuoriaita; mutta sillä oli paljon suurempi rooli liturgiassa, ja jokaisella yksittäisellä maalauksella oli tietty merkitys.