Ruotsin kielioppi käsittää ruotsin kielen morfologian ja syntaksin. Fonologiaa käsitellään erikseen.
Substantiivit
Suku Ruotsin kielessä substantiivit jaetaan kahteen kieliopilliseen sukuun: neutriin (ruots. neutrum) ja epäneutriin (ruots. utrum << latinan uter ’kumpi tahansa (kahdesta)’). Epäneutri syntyi maskuliinin ja feminiinin yhdistyessä. Tästä johtuu se, että ruotsin neutriin kuuluu paljon vähemmän sanoja kuin epäneutriin ja että lähes kaikki ihmisiä tarkoittavat sanat kuuluvat epäneutriin. Ruotsin neutria kutsutaan joskus myös ett-suvuksi (Sen epämääräinen artikkeli on ett.) ja epäneutria yhdistyneeksi suvuksi, yleiseksi suvuksi tai en-suvuksi (Sen epämääräinen artikkeli on en.). Sanan suku voidaan usein päätellä sanan merkityksestä tai päätteestä. Jokaisesta säännöstä on kuitenkin poikkeuksia.
Epäneutri Ihmisiä, eläimiä sekä kukkia ja puita tarkoittavat sanat ovat pääsääntöisesti epäneutreja: (esim. en man, en fågel, en björk).Viljanen & Viljanen 2007, s. 12–13
Substantiivit, joilla on seuraavat päätteet, ovat yleensä epäneutreja:
-ad (en bravad) -are (en kammare) -dom (barndom, -en) -ell (en modell) -else (en kallelse) -het (en nyhet) -ik (musik, -en) -ing (en tidning) -ion (en station) -lek (kärlek, -en) -or (en motor)
Neutri Marjoja tarkoittavat sanat ovat pääsääntöisesti neutreja: (esim. ett smultron).Viljanen & Viljanen 2007, s. 14
Substantiivit, joilla on seuraavat päätteet, ovat yleensä neutreja:
-ande (ett förhållande) -ende (ett leende) -um (ett museum)
Taivutus Substantiiveilla on kaksi määräisyysmuotoa: epäämääräinen ja määräinen. Epämääräinen muoto ilmaistaan sanaa edeltävällä artikkelilla, joka on epäneutrissa en ja neutrissa ett. Määräinen artikkeli sen sijaan ilmaistaan taivutuspäätteellä (yksikössä -n, -en ja -t, -et; monikossa -na, -en), minkä lisäksi määritteenä olevan adjektiivin edellä käytetään erillistä artikkelia (den, det, monikossa de: det stora huset).
Ruotsin substantiivit jaetaan yleensä monikon tunnuksen perusteella seuraaviin taivutusluokkiin eli deklinaatioihin.Viljanen & Viljanen 2007, s. 15–17 Muodot on lueteltu seuraavassa järjestyksessä: epämääräinen yksikkö eli perusmuoto, määräinen yksikkö, epämääräinen monikko ja määräinen monikko:
1. deklinaatiossa monikon tunnus on -or. Siihen kuuluu a-loppuisia epäneutrisanoja, kuten flicka ’tyttö’ (en flicka, flickan, flickor, flickorna). Deklinaatioon kuuluu myös joitakin konsonanttiloppuisia sanoja, kuten våg ’aalto’ (en våg, vågen, vågor, vågorna) ja ros ’ruusu’ (en ros, rosen, rosor, rosorna). 2. deklinaatioon kuuluu epäneutrisanoja, poikkeuksena neutrimuotoinen finger ’sormi’. Monikon tunnus on -ar. Tähän deklinaatioon kuuluu e- ja konsonanttiloppuisia sanoja, muun muassa arm ’käsivarsi’ (en arm, armen, armar, armarna) ja pojke ’poika’ (en pojke, pojken, pojkar, pojkarna). Sanoilla, joiden lopussa on painoton -el, -en tai -er, katoaa monikossa yleensä e-kirjain, kuten sanalla nyckel ’avain’ (en nyckel, nyckeln, nycklar, nycklarna). Joillain sanoilla esiintyy myös vokaalimuutos eli umlaut, esimerkiksi sanalla dotter ’tytär’ (dotter, dottern, döttrar, döttrarna). Jotkin sanat taipuvat epäsäännöllisesti, kuten en afton, aftnar, ’iltapäivä’ ja en sommar, somrar, ’kesä’. 3. deklinaatioon kuuluu sekä epäneutri- että neutrisanoja, joiden monikon tunnus on -er tai -r. Siihen kuuluvat muun muassa park ’puisto’ (en park, parken, parker, parkerna), museum ’museo’ (ett museum, museet, museer, museerna; huomaa latinan um-päätteen poistaminen taivutetuissa muodoissa), sko ’kenkä’ (en sko, skon, skor, skorna). Joillakin sanoilla esiintyy umlaut tai vartalokonsonantin muuntuminen, esim. en hand, händer, ’käsi’; en bok, böcker, ’kirja’. 4. deklinaatioon kuuluu yhtä sanaa lukuun ottamatta vain vokaaliloppuisia neutrisanoja. Monikon tunnus on -n. Deklinaation sanoja ovat muun muassa bi ’mehiläinen’ (ett bi, biet, bin, bina) ja äpple ’omena’ (ett äpple, äpplet, äpplen, äpplena). Deklinaation ainoa konsonanttiloppuinen sana on huvud ’pää’ (huvud, huvudet, huvuden, huvudena). 5. deklinaation sanoilla ei ole monikon tunnusta. Deklinaatioon kuuluu sekä neutri- että epäneutrisanoja, esimerkiksi barn ’lapsi’ (ett barn, barnet, barn, barnen) ja djur ’eläin’ (ett djur, djuret, djur, djuren). Kaikki epäneutrimuotoiset -are-loppuiset tekijännimet kuuluvat 5. deklinaatioon, kuten lärare ’opettaja’ (en lärare, läraren, lärare, lärarna). Joillakin sanoilla esiintyy monikossa vokaalimuutos, kuten mus ’hiiri’ (en mus, musen, möss, mössen) ja man ’mies’ (en man, mannen, män, männen). Kahdella sanalla (öga, ’silmä’; öra, ’korva’) yksikkö taipuu kuten nelosdeklinaatiossa, mutta monikon määräinen muoto (, joka päättyy -en) paljastaa sanat viitosdeklinaation sanoiksi. (ett öga, ögat, ögon, ögonen). Viitosdeklinaatioon kuuluu myös muutamia en-sukuisia -er-loppuisia sanoja, kuten politiker, ’poliitikko’ (en politiker, politikern, politiker, politikerna). Samalla tavalla taipuvat sanat broder ([vanhahtava] veli) ja fader ([vanhahtava] isä), kuitenkin sillä erotuksella, että noissa sanoissa monikossa on umlaut. (broder, brodern, bröder, bröderna)
DeklinaatioTuntomerkkiMonikon pääte Esim.1en-sukuinen, joka päättyy -a -oren fråga, frågor2en-sukuiset, joiden pääte on -ing -aren blandning, blandningarsuurin osa en-sukuisista, joiden viimeisellä tavulla on painoton Een nyckel, nycklar3monet yksitavuiset substantiivit -er / -rett vin, viner; en sko, skormonet vierasperäiset sanaten banan, bananersubstantiivit, joiden sanapaino on sanan lopussaen cyklist, cyklisterett-sukuiset, joiden pääte on -umett museum, museer 4ett-sukuiset, jotka päättyvät vokaaliin -nett häfte, häften5yleensä ett-sukuiset, jotka päättyvät konsonanttiinØett hus, hustekijää tarkoittavat sanat, jotka päättyvät -ande, -ende, -are ja -eren läkare, läkare; en ordförande, ordförande Sanakirjoissa deklinaatiota merkitään usein roomalaisella numerolla.
Sijoja on nominatiivin lisäksi nykyruotsissa vain genetiivi, joka substantiiveilla muodostetaan lisäämällä sanan loppuun s-pääte.
Pronominit
Persoonapronominit SubjektiObjektiYksikköMonikkoYksikköMonikkoI pers.jagvimigossII pers.dunidigerIII pers.han / hon / hendehonom / henne / hendem Lähde:
Sukupuolineutraali hen lisättiin SAOL-sanakirjaan vuonna 2015. Se oli jo entuudestaan saavuttanut suosiota erityisesti toimittajien ja suomenruotsalaisten keskuudessa.
Possessiivipronominit YksikköMonikkoI pers.min, mitt, minavår, vårt, våraII pers.din, ditt, dinaer, ert, eraIII pers.hans / hennes / hensderas Lähde:
Adjektiivit Adjektiivit taipuvat suvun, luvun ja määräisyyden mukaan. Monikkomuoto ja määräinen muoto ovat yleensä samat, ja niitä kutsutaankin joskus yhteisnimityksellä a-muoto, koska ne loppuvat a-kirjaimeen. Niinpä taivutusmuotoja on kolme: epäneutrin yksikkö eli en-muoto, neutrin yksikkö eli ett-muoto ja a-muoto.Viljanen & Viljanen 2007, s. 36 Esimerkiksi en skön blomma (kaunis kukka), ett skönt hus (kaunis talo), sköna blommor (kauniita kukkia, kauniit kukat).
Adjektiivit taipuvat myös vertailumuodoissa, esimerkiksi skönare (= kauniimpi) ja skönast(e) (= kaunein).
Verbit Verbien aikamuotoja ovat preesens, preteriti (aiemmin nimeltään imperfekti), perfekti ja pluskvamperfekti. Kaksi viimeksi mainittua ovat liittomuotoja, jotka muodostetaan ha-apuverbin sekä pääverbin supiinin avulla. Verbien taivutus on viime vuosisatoina todella voimakkaasti yksinkertaistunut. Verbit eivät nykyään enimmäkseen taivu persoonamuodoissa vaan ensimmäinen ja toinen persoona erotetaan kolmannesta pelkällä persoonapronominilla (jag, du, vi, ni) eikä myöskään yksikkö- ja monikkopersoonien välillä enimmäkseen ole eroa. Aikaisemmin myös ruotsissa verbeillä oli persoonataivutus, ja juhlatyylissä voidaan vieläkin käyttää verbien monikkomuotoa, joka tosin on 1800-luvulta lähtien ollut ainakin säännöllisillä verbeillä kaikissa monikon persoonissa samanlainen, infinitiivin kaltainen. Aikaisemmin verbien monikoilla eri persoonien välillä oli eroja: 1800-luvulle asti monikon ensimmäinen persoona oli säännöllisillä verbeillä e-loppuinen, kun muut monikon persoonat säännöllisillä verbeillä olivat a-loppuisia. Vielä aikaisemmin esiintyi m-loppuisia monikon ensimmäisen persoonan ja n-loppuisia monikon toisen persoonan verbinmuotoja. Verbien monikkomuodoista muuten kuin juhlatyylissä luovuttiin 1900-luvulla, kun ne olivat puhekielessä jokseenkin täysin kuolleet. Verbit jakautuvat seuraaviin taivutustyyppeihin:
1. konjugaatio: infinitiivin pääte -a, preesensin -ar, preteritin -ade ja supiinin -at, esimerkiksi tala – talar – talade – talat. 2. konjugaatio: infinitiivin pääte -a, preesensin -er, preteritin -de tai -te (jälkimmäinen yleensä kirjainten k, p, t, s tai x perässä) ja supiinin -t, esimerkiksi läsa – läser – läste – läst. Huomaa kuitenkin, että verbeillä, joilla vartalo päättyy pitkää vokaalia seuraavaan R-kirjaimeen sekä muutamilla L-vartaloisilla verbeillä, joilla L:ää edeltää pitkä vokaali, ei tule preesensissä -er-päätettä, esimerkiksi hyra – hyr – hyrde – hyrt. 3. konjugaatio: infinitiivissä ei päätettä, preesensin pääte -r, preteritin -dde ja supiinin -tt, esimerkiksi bo – bor – bodde – bott. 4. konjugaatio eli vahvat verbit: infinitiivin pääte -a, preesensin -er, preteritissä ei päätettä vaan se muodostetaan vaihtamalla vartalon vokaali toiseksi, esimerkiksi i a:ksi tai y ö:ksi, supiinilla ei varsinaisesti omaa päätettä, mutta yleensä -it, jonka lisäksi myös vartalovokaali usein vaihtuu, esimerkiksi i u:ksi tai y u:ksi, esimerkiksi springa – springer – sprang – sprungit tai flyta – flyter – flöt – flutit.
Verbien passiivi muodostetaan lisäämällä aktiivimuotoon s-pääte, jota paitsi preesensin -r jätetään pois.
Huomaa myös, että joillakin ruotsin verbeillä on kaksi vaihtoehtoista taivutusta, esimerkiksi gala – gal – galde – galt (2. konjugaation mukainen) tai gala – gal – gol – galit (4. konjugaation mukainen).
Syntaksi Ruotsin sanajärjestys on suhteellisen tarkkaan määrätty. Perussanajärjestys on subjekti–predikaatti–objekti. Jos jokin adverbiaali sijoitetaan lauseen alkuun, tulee subjekti päälauseessa kuitenkin vasta predikaatin jälkeen. Sivulauseen sanajärjestykselle on muistisääntö, niin sanottu konsukiepre: konjunktio, subjekti, kieltosana, predikaatti, objekti.
Lähteet
Viljanen, Birgitta & Viljanen, Kari (2007): Ruotsin peruskielioppi, Gummerus,
Viitteet
kielioppi Luokka:Kielioppi kielittäin