pienoiskuva|Onnettomuuden tapahtumapaikkana ollutta Hamar Dabanin vuoristoa. Hamar Dabanin () onnettomuus tapahtui vuonna 1993 Hamar Dabanin vuoristossa Siperiassa. Onnettomuudessa seitsenhenkisestä retkiseurueesta kuusi kuoli. Ainoana hengissä selvinnyt Valentina Utotšenko kertoi, että muilla retkikunnan jäsenillä oli toinen toisensa jälkeen alkanut vuotaa verta sekä silmistä että nenästä, ja he olivat saaneet vakavia kouristuksia, ja sen jälkeen he jäivät kuolleina maahan. Onnettomuus on jäänyt täysin mysteeriksi, eikä tiedetä tarkalleen, mitä retkikunnalle todellisuudessa tapahtui.
Onnettomuutta pidetään eräänlaisena Djatlovin solan onnettomuuden uutena versiona.
Tausta Djudmila Korovina oli 41-vuotias kokenut retkeilijä ja ankara vaellusohjaaja, joka tunnettiin laajasti kollegoidensa ja opiskelijoidensa keskuudessa. Hän alkoi suunnitella kesällä 1993 retkeä Hamar Dabanin vuoristoon kuuden parhaan oppilaansa kanssa, jotka olivat 23-vuotias Aleksandr Krysin, 24-vuotias Tatjaha Filipenko, 19-vuotias Denis Švatškin, 15-vuotias Timur Bapanov, 16-vuotias Viktoria Zalesova ja 18-vuotias Valentina Utotšenko. Hän oli läheinen kaikkien oppilaidensa kanssa, mutta läheisin hänelle oli Aleksander Krysin.
Korovina oli käynyt aiemminkin Hamar Dabanissa ja tunsi alueen hyvin. Hamar Dabania pidettiin turvallisena vaelluspaikana etenkin kesäisin.
Retken aikaisemmat tapahtumat Korovinan retkiseurue saapui vuoristossa sijaitsevaan Murinon kylään 2. elokuuta 1993 ja oli innoissaan, sillä sääennusteen mukaan reissulle oli luvattu selkeää ja aurinkoista taivasta. Vuoristossa oli Korovinan retkikunnan lisäksi samaan aikaan kaksi retkikuntaa, joista toista johti hänen tyttärensä Natalia. Heidän oli määrä tavata kolmen päivän kuluttua 5. elokuuta.
Retken kaksi ensimmäistä päivää sujuivat hyvin ja tehokkaasti, sillä ryhmä kiipesi nopeasti Retransljatorin huipulle. Lopulta päivää ennen sovittua tapaamista sääennusteet osoittautuivat vääriksi ja alueella alkoivat laajat sateet. Lopulta Korovina teki päätöksen perustaa leiri, vaikka he olisivat selvinneet saateesta ilmankin laajan puumäärän vuoksi.
Seuraavana aamuna he purkivat leirin ja aikoivat yllättää Natalian retkikunnan, koska olivat kiivenneet vuorelle jo edellisenä päivänä.
Ensimmäiset merkit onnettomuudesta
Tapaamispäivä Natalian retkikunta saapui sovitulle kohtaamispaikalle nopeasti, mutta Korovina ei ollut paikalla. Natalian seurue asettui odottamaan, mutta lopulta pitkän odotuksen jälkeen päätti jatkaa matkaa, koska Natalia arvioi äitinsä seurueen viipyvän sateen vuoksi.
Melontaryhmän löytö 10. elokuuta ryhmä melojia oli melomassa alavirtaan Hamar Dabanin luona, kun se havaitsi naisen. Joidenkin mukaan hän oli kauttaaltaan kuivuneen veren peitossa. Melojien lähestyessä naista, tämä alkoi itkeä ja yritti kertoa, mitä oli tapahtunut, mutta ei saanut sanotuksi muuta kuin nimensä, ja kävi ilmi, että kyseessä oli Korovinan retkiseurueeseen kuulunut Valentina Utotšenko. Melojat veivät hänet paikalliselle poliisiasemalle. Utotšenko pystyi kertomaan oman versionsa tapahtumista vasta monta päivää myöhemmin.
Utotšenkon kertomus Utotšenkon mukaan seurue oli normaalisti kävelemässä, kun joukon takana kulkeva Krysin alkoi huutaa. Hänen mukaansa Krysinin suusta pursui vaahtoa ja silmistä ja korvista valui verta, ja hän sai vakavia kouristuksia ennen kuin kuoli. Joukon johtaja Korovina riensi hänen luokseen ja käski muita kiiruhtamaan eteenpäin. Pian kuitenkin myös hän sai samat oireet kuin Krysin ja valahti liikkumattomaksi. Muu ryhmä hätääntyi, ja Utotšenkoa lukuun ottamatta saman kohtalon uhriksi joutuivat kaikki muutkin. Utotšenko pystyi järkytyksestä ja paniikista huolimatta pakenemaan paikalta mukanaan vain teltta ja yllään olevat vaatteet. Hän riensi alas vuorilta, pystytti leirin ja jäi yöksi. Hän nukahti, mutta herättyään todellisuuteen hän totesi, että selviytyäkseen metsässä yksin hänen on lähdettävä hakemaan eiliseltä onnettomuuspaikalta tavaroita.
Onnettomuuspaikalla näytti samalta kuin edellisenä päivänä, ja Utotšenko varmisti, että kaikki olivat kuolleita. Hän laskeutui vuorilta alas neljä päivää ennen kuin päätyi joen rantaan, mistä melojat hänet myöhemmin löysivät.
Pelastaminen Viralliset uhrien etsinnät aloitettiin vasta 24. elokuuta, ja kahden päivän kuluttua ruumiit löydettiin helikopterin avustuksella. Ruumiinavauksessa paljastui, että muut olisivat kuolleet hypotermiaan, mutta seurueen johtaja Korovina oli kuollut sydänkohtaukseen. Kaikilla oli myös verenpurkauksia keuhkoissa, ja johtopäätös oli, että kuolemat olivat tahattomia.
Teoriat Onnettomuudesta on aikojen kuluessa esitetty lukuisia teorioita, mutta mitään ei ole voitu vahvistaa onnettomuuden syyksi, ja sitä pidetään edelleen arvoituksena. Suosituimmat teoriat ovat sateen mukana vuorilta alas laskeutunut hermoymyrkky tai myrkyllisen ruoan syöminen.
Lähteet
Luokka:Onnettomuudet Venäjällä Luokka:Siperian historia Luokka:Mysteerit Luokka:Vuoden 1993 onnettomuudet