pienois|Saaren sisarukset kotipuutarhassaan. Vasemmalta Hellin, Alli ja Kyllikki, edessä Ritva. Kyllikki Saaren murha on Suomen kuuluisimpia selvittämättömiä henkirikoksia. Saari surmattiin 17-vuotiaana kotikunnassaan Isojoella 17. toukokuuta 1953. Hän katosi iltayöllä pyöräillessään kotiin hartaustilaisuudesta. Suohautaan kätketty ruumis löydettiin saman vuoden lokakuussa. Saaren murha sai ympärilleen valtavat valtakunnalliset mittasuhteet.Karhusaari 2009, s. 175. Kohu, joka kiihtyi ajoittain suoranaiseksi hysteriaksi oli voimakkaimmillaan, kun ruumis löydettiin muutamia kuukausia surman jälkeen.Jermo 1975, s. 63.
Saaren murhaajaa ei ole saatu selville, vaikka tapausta on tutkittu paljon. 2000-luvulla kerrottiin julkisuuteen, että poliisilla oli vahva epäilys tekijästä, mutta todisteet eivät olleet riittäviä.Alibi 1/2002, s. 50–53. Poliisi on ollut asiasta muutenkin vaitonainen, sillä syylliseksi epäilty henkilö on jo kuollut.
Kyllikki Saari Auli Kyllikki Saari (6. joulukuuta 1935 – 17. toukokuuta 1953) oli isojokelainen maalaistalon tytär, Vilhelmiina ja Eino Saaren kuudesta lapsesta toiseksi nuorin. Uskovainen Saari kävi töissä kirkkoherranvirastossa, teki usein polkupyörämatkoja kirkolle ja osallistui hartaustilaisuuksiin.Poliisi kertoo 1 - Suomalaisia rikostapauksia, s. 46 Kansakoulun jälkeen Saari kävi kaksi luokkaa oppikoulua Kauhajoella, mutta lopetti koulunkäynnin vakavan polkupyöräonnettomuuden jälkeen. Saari työskenteli kesällä 1952 kotiapulaisena kokemäkeläisessä perheessä ja aloitti syyskuun alussa 1952 työn Isojoen kirkkoherranvirastossa. Ystävien mukaan Saari oli luonteeltaan kotipiirissä vilkas ja iloinen, mutta vieraassa seurassa ujo ja hiljainen. Useimmista muista ikätovereistaan poiketen Saari ei käynyt kertaakaan tanssimassa, eikä hänellä tiedetä olleen seurustelukumppania tai kirjeystäviä.Jermo 1975, s. 9–12.
Katoaminen Sunnuntaiaamupäivällä 17. toukokuuta 1953 Saari pyöräili 13 kilometrin matkan Isojoen kirkolle jumalanpalvelukseen.Poliisi kertoo 1 - Suomalaisia rikostapauksia,Hannes Markkula, s. 46 Palattuaan kotiin kello 13.00 hän kertoi vanhemmilleen olevansa väsynyt ja menevänsä lepäämään. Tämä oli poikkeuksellista, sillä hän ei ollut koskaan aiemmin tehnyt niin.Markkula 1997, s. 21. Saaren puhe oli levotonta ja synkkää koko päivän.
Saari oli menossa saman päivän iltana kello 18.00 alkavaan hengelliseen nuorisotilaisuuteen Kortteenkylän kansakoulussa, mutta oli levoton. Hän kertoi ystävälleen Maiju Yli-Hietalalle, että lähtö tilaisuuteen tuntui mukavalta. Myöhäinen paluu tilaisuudesta kuitenkin pelotti Saarta. Yli-Hietala kertoi kuulusteluissa Saaren olleen levoton jo aiemmin päivällä. Saari lähti kuitenkin illalla tilaisuuteen.Markkula 1997, s. 22.
Saari nähtiin elossa viimeisen kerran samana iltana Isojoen ja Kauhajoen välisellä maantiellä. Tilaisuuden jälkeen kotiin pyöräilleet tytöt erosivat meijerin risteyksessä noin kello 22.30, ja Saari jatkoi matkaansa Kauhajoentietä pohjoiseen kohti kotiaan Heikkilän kylässä. Saaren viimeiset sanat ystävälleen olivat ”Eiköhän se tästä mene nytkin, kuten ennenkin on mennyt. Hei vain, Maiju.”Kallio & Vesa, 1981, s. 7, 32 Saarella oli meijerin risteyksestä matkaa kotiin vielä kuusi kilometriä. Samaan aikaan tiellä liikkui Tie-Jaskaksi kutsuttu TVH:n työmies Jaakko Lähteenmäki, joka oli palaamassa Möykystä hartaustilaisuudesta polkupyörällä. Hänestä tuli viimeinen, joka näki Saaren elossa 1,5 kilometrin päässä meijerin tienhaarasta noin kello 22.40. Lähteenmäki oli kuitenkin huonokuuloinen, eikä pystynyt tunnistamaan Saarta täysin varmasti. Saari ei koskaan saapunut kotiinsa. Hän kohtasi murhaajansa todennäköisesti noin kilometrin päässä paikasta, jossa tapasi Lähteenmäen.Markkula 1997, s. 23. 66-vuotias tilallinen Hilma kertoi myöhemmin kuulleensa noin kello 23.30 jonkun huutaneen ”Tulkaa Jumalan tähden auttamaan!” Todistajan mukaan ääni ei todennäköisesti ollut miehen.
Saaren vanhemmat eivät aluksi huolestuneet tyttärensä poissaolosta, sillä tämä oli toisinaan yöpynyt ystävättärensä Yli-Hietalan kotona. Vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen vasta kun Saaren työpaikalta kirkkoherranvirastosta soitettiin tiistaina kotiin ja ihmeteltiin miksi Saari ei ollut saapunut töihin.Markkula 1997, s. 24.
Etsinnät Etsintöjen alkuvaiheet Keskiviikkona 20. toukokuuta paikalliset poliisiviranomaiset järjestivät Saaren ja hänen ystävänsä Yli-Hietalan eroamispaikan läheisyydessä maastoharavoinnin, johon osallistui noin 30 miestä. Saaresta tai hänen polkupyörästään ei löydetty jälkeäkään. Tieto katoamisesta levisi nopeasti koko pitäjään.Jermo 1975, s. 20. Torstaina 21. toukokuuta Vaasan läänin rikospoliisikeskuksesta lähetettiin poliisitutkija johtamaan etsintöjä, jotka jatkuivat meijerin risteyksen lähiympäristön metsässä ja suoalueella. Sadat miehet etenivät etsintäalueella ketjussa. Etsintäpartiot ja katoaminen herättivät myös valtakunnallista huomiota ja paikalle kerääntyi runsaasti lehtimiehiä. STT:n radiouutisissa kerrottiin kadonneesta nuoresta naisesta. Jo tässä vaiheessa pidettiin yleisesti selvänä, että Saari oli joutunut rikoksen uhriksi.
Pian kävi ilmi, että Saaren ystävä Maiju Yli-Hietala ei ollut viimeinen, joka näki kadonneen elossa. TVH:n työntekijä Jaakko Lähteenmäki oli ollut palaamassa Heikkilän kylässä pidetystä hartaustilaisuudesta polkupyörällä kotiinsa Isojoen kirkonkylään. Häntä vastaan oli pyöräillyt noin kello 22.40 nuori nainen, jonka Lähteenmäki oli nähnyt muutaman kerran aiemmin kirkkoherranvirastossa.
Seuraavana aamuna noin kello 7.20 tilallinen Oskari Forsby ja hänen poikansa Vilho Forsby olivat olleet kuljettamassa hevosilla maitoa Heikkilän kylästä Isojoen meijeriin, kun he olivat havainneet maantiellä auton kääntymisjälkiä, ja jäljet, jotka syntyvät, kun polkupyörää työnnetään sivuttain eteenpäin. Paikalla oli myös runsaasti jalanjälkiä, polkupyörän renkaiden jälkiä ja lasinsiruja. Forsbyjen käsityksen mukaan paikalla oli käyty kamppailua. Paikka oli ollut noin puolentoista kilometrin päässä meijerin tienhaarasta, jossa Saari ja Yli-Hietala olivat eronneet.Jermo 1975, s. 23 Forsbyt kiirehtivät ilmoittamaan havaintonsa poliisille heti saatuaan tiedon Saaren katoamisesta, mutta tässä vaiheessa liikenne oli jo hävittänyt heidän näkemänsä jäljet. Edes lasinsiruja ei enää löytynyt. Merkillistä asiassa oli, että jäljet olivat sijainneet miltei täsmälleen samassa kohdassa, jossa Lähteenmäki oli pyöräillyt Saarta vastaan. Lähteenmäki ei ollut kuitenkaan kertomansa mukaan havainnut mitään erikoista tai epätavallista kohdatessaan Saaren. Nyt oli kuitenkin tiedossa paikka, jonka läheisyydessä oli syytä suorittaa erittäin tarkat maastontutkimukset.Jermo 1975, s. 22–23. Myöhemmin poliisi kertoi, että iltamiin matkalla olleet nuoret miehet olivat nähneet paikalla auton kääntymisjäljet jo noin kello 20.30. Jäljet eivät siten ehkä liittyneet lainkaan Saaren katoamiseen. Paikalla mahdollisesti kääntynyt autoilija ei kuitenkaan ilmoittanut poliisille.Kallio & Vesa, 1981, s. 12.
Varsin nopeasti käsitettiin kyseessä olevan Suomen oloissa poikkeuksellinen rikos. Isojokelaisille tapaus oli järkytys. Tapauksen koettiin leimaavan koko pitäjää.Jermo 1975, s. 66. Paikkakuntalaisten keskuudessa syntyi vilpitön auttamishalu. Saaren etsintöihin osallistuminen koettiin velvollisuudeksi sekä tytön omaisten hädän vuoksi että paikkakunnan maineen puhdistamiseksi.Jermo 1975, s. 21. Pian alkoi kuitenkin liikkua myös ilmapiiriä myrkyttäneitä huhuja, epäluuloja ja syytöksiä. Viranomaisille tehtiin ilmiantoja ”varmoina” pidetyistä tekijöistä. Tilannetta ruokki lehdistö, joka julkaisi piinaavan etsinnän aikana huhuja, olettamuksia ja teorioita tyydyttääkseen lukijoita, jotka vaativat edes jonkinlaisia johtolankoja ja toiveita rikoksen selviämisestä.Jermo 1975, s. 34–35. Lehdet julkaisivat epäröimättä myös pidätettyjen nimet. Heitä leimattiin vaikka heidät vapautettiinkin myöhemmin.Jermo 1975, s. 37.
Kermanvärinen auto ja muita teorioita Viikko katoamisesta silminnäkijät kertoivat kermanvärisestä autosta, joka oli ajanut Saaren käyttämää tieosuutta katoamisiltana. 12-vuotias silminnäkijä kertoi vaaleasta henkilöautosta, joka ajoi asutuksen ohi noin kello 23 tavaratilassaan polkupyörä.Karhusaari 2009, s. 119. Autossa oli todistajan mukaan kaksi miestä, joista toinen oli isokokoinen, toinen normaalikokoinen. Pienemmän miehen etuhampaat olivat todistajan mukaan silmiinpistävät.Kallio & Vesa, 1981, s. 9, s.10 Auto ajoi myöhäisestä illasta huolimatta huomattavan kovalla vauhdilla ja valot sammutettuina.Jermo 1975, s. 24. Samasta autosta saatiin myös toinen havainto. Sylvi Hauskaviita Uuron kylästä kertoi istuneensa mökkinsä portailla tyttärensä kanssa, kun ohi ajoi Päntäneen suunnasta vaalea auto, joka jatkoi kohti Isojokea. Auton tavaratilassa näkyi polkupyörän rengas. Vajaan puolen tunnin kuluttua sama auto palasi takaisin Isojoelta päin. Auto oli todistajan mukaan vanhempaa mallia ja takaosastaan porrasperäinen.
Havainnot antoivat aiheen otaksua, että auto oli törmännyt Saareen, jonka jälkeen tyttö oli ryöstetty väkisin mukaan autoon. Hieman myöhemmin tutkijoille ilmoittautui kaksi nuorta miestä, jotka olivat olleet tulossa Saaren katoamisen aikaan moottoripyörillä Kauhajoelta Isojoen suuntaan. Karhukankaan tienristeyksessä noin 20 kilometrin päässä Isojoen kirkonkylästä Kauhajoelle päin moottoripyöräilijät olivat sivuuttaneet tien viereen pysäköidyn henkilöauton. Auton takavalot olivat palaneet. Karhukankaan tienristeyksen ympäristö tutkittiin erittäin tarkoin.Jermo 1975, s. 24–25. Automiehiä etsittiin, mutta julkisuudesta huolimatta he eivät ilmoittautuneet poliisille. Tutkintalinja ei johtanut tuloksiin.Jermo s. 27–29.
Kuukausi katoamisen jälkeen 16. kesäkuuta tutkinnanjohtaja vaihtui. Tutkimuksia ryhtyi johtamaan etevänä rikostutkijana tunnettu, toisen suuren rikosjutun selvittämisestä vapautunut komisario Axel Skogman Vaasan läänin rikospoliisista.Jermo 1975, s. 22. Tässä vaiheessa yleisesti hyväksytyin teoria katoamisesta julkisuudessa oli, että Saari oli joutunut autoilijoiden yliajamaksi. Hän oli joko kuollut välittömästi tai loukkaantunut niin vakavasti, että miehet olivat tappaneet Saaren peittääkseen jälkensä. Tekijät olivat ottaneet tytön ruumiin ja polkupyörän autoonsa, ja kätkeneet ne jonnekin.Jermo 1975, s. 29.
9. kesäkuuta kadonneen kuva julkaistiin sanomalehdissä ensimmäisen kerran. Joitakin viikkoja kuvan julkaisun jälkeen Merikarvialta kerrottiin useita havaintoja oudosti käyttäytyvästä nuoresta naisesta, joka pakoili ihmisiä metsässä. Lehdet antoivat tapaukselle paljon palstatilaa. Nuoren naisen uskottiin olevan Saari. Tutkintalinja osoittautui kuitenkin perättömäksi.Paloaro & Palo 2004, s. 126.Jermo 1975, s. 35.
Polkupyörän löytyminen { "type": "FeatureCollection", "features": [
"type": "Feature", "properties": { "title": "Lellulaakso", "description": "Polkupyörän kätköpaikka", "marker-symbol": "", "marker-size": "small", "marker-color": "00f" }, "geometry": { "type": "Point", "coordinates": [ 21.956548, 62.133412 ]
},
"type": "Feature", "properties": { "title": "Paikka missä Kyllikki Saari nähtiin viimeksi", "description": "Kohta, jossa tie-Jaska tuli vastaan", "marker-symbol": "", "marker-size": "small", "marker-color": "0f0" }, "geometry": { "type": "Point", "coordinates": [ 21.9481, 62.1406 ]
},
"type": "Feature", "properties": { "title": "Suohauta", "description": "Ruumiin kätköpaikka", "marker-symbol": "", "marker-size": "small", "marker-color": "f00" }, "geometry": { "type": "Point", "coordinates": [ 21.95167, 62.1441 ]
] }