thumb|SKP:n keskuskomitea Moskovassa v. 1920. Vasemmalta: K. M. Evä, Jukka Rahja, Jalo Kohonen, Kullervo Manner, Eino Rahja, Mandi Sirola, Yrjö Sirola. thumb|Erkki Karjalainen perheineen – punakaartilainen, joka loikkasi ja kuoli Stalinin vainoissa. Punapakolaiset olivat Suomen sisällissodan punaisia tai heidän perheenjäseniään, jotka sodan seurauksena pakenivat Suomesta. Suurin osa punapakolaisista muutti Neuvosto-Venäjälle, mutta heitä lähti myös Ruotsiin ja Norjaan. Neuvosto-Venäjälle paenneista punakaartilaisista valtaosa liittyi puna-armeijaan.
Poliittisia syitä olivat Suomen sisällissodan jälkeiset asenteet, 1930-luvun alun työttömyys ja oikeistoradikalismi sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa. Sisällissodan jälkeen 1918 pakeni kymmenisen tuhatta punaista, 1930-luvun alussa noin 15 000 luvatonta rajaloikkaria Suomesta Neuvostoliittoon ja heidän lisäkseen 6 500 amerikansuomalaista. Kokonaismääräksi on arvioitu 31 500 suomalaista. Nimitys ”punapakolaiset” viittaa sisällissodan punaisiin, mutta monilla ainakin osasyynä olivat taloudelliset asiat.
Emigranttien johtajina on pidetty Edvard Gyllingiä, Santeri Nuortevaa, Yrjö Sirolaa, Kullervo Manneria, Kustaa Roviota ja Hanna Malmia.
Kun taloudelliset olot Neuvostoliitossa muuttuivat yhä kurjemmiksi, suomalaisia palasi Suomeen. Osa sai asianmukaiset asiakirjat, osa tuli salaa valtioiden välisen rajan yli. Paluuhalujen takia suomalaisia ryhdyttiin 1930-luvun loppupuolella siirtämään yhä kauemmas rajasta, jolloin omaehtoiset lähdöt olisivat entistä vaikeampia. Lähtemään halukkaat tuomittiin neuvostovastaisuudesta koviin rangaistuksiin.
Katso myös Vasemmistoryhmien Suomen komitea
Lähteet
Luokka:Suomen sisällissota Luokka:Neuvostoliitonsuomalaiset henkilöt Luokka:Suomen politiikka 1910-luvulla Luokka:Suomen politiikka 1920-luvulla Luokka:Suomen politiikka 1930-luvulla Luokka:Pakolaisuus