Argentiinan jalkapallomaajoukkue

Argentiinan jalkapallomaajoukkue () edustaa Argentiinaa kansainvälisissä jalkapallo-otteluissa. Maajoukkuetta hallinnoi Argentiinan jalkapalloliitto.

Argentiina on yksi menestyneimmistä jalkapallomaajoukkueista, sillä se on saavuttanut kolme maailmanmestaruutta (1978, 1986 ja 2022) sekä neljä MM-hopeaa (1930, 1990, 2014 ja 2026). Argentiina on menestynyt hyvin myös Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuissa ja voittanut sen 16 kertaa, mikä on eniten kaikista joukkueista. Lisäksi maa on voittanut kesäolympialaisten jalkapalloturnauksen vuosina 2004 ja 2008 sekä saavuttanut hopeaa vuosina 1928 ja 1996. Se on myös voittanut Maanosaliittojen cupin ja Kirin Cupin, molemmat vuonna 1992.

Argentiina oli mukana heti ensimmäisissä maailmanmestaruuskilpailuissa vuonna 1930, jossa se hävisi loppuottelussa isäntämaa Uruguaylle maalein 4–2. Seuraavina vuosikymmeninä Argentiina usein joko boikotoi MM-kisoja tai ei lähettänyt niihin parhaita pelaajiaan, koska maajoukkueeseen ei hyväksytty ammattilaispelaajia ennen vuotta 1962. Sen sijaan joukkue menestyi Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuissa. Ensimmäisen maailmanmestaruutensa Argentiina saavutti kotikisoissaan vuonna 1978, kun se voitti loppuottelussa Alankomaat jatkoajan jälkeen 3–1. Meksikon MM-kilpailuissa 1986 se voitti toisen maailmanmestaruutensa voittamalla finaalissa Saksan liittotasavallan 3–2. Saksalle se hävisi vuosien 1990 ja 2014 MM-finaalit. Kolmannen ja viimeisimmän maailmanmestaruutensa Argentiina saavutti Qatarissa 2022, jossa se voitti loppuottelussa Ranskan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Vuoden 2026 MM-finaalissa se hävisi Espanjalle 0–1 jatkoajalla.

Joukkue tunnetaan pelipaitansa mukaisesti myös lempinimellä La Albiceleste (). Sinivalkoraitainen pelipaita otettiin käyttöön vuonna 1908, jolloin se korvasi valkoisen paidan.

Historia

Ensimmäiset vuosikymmenet (1902–1930)

pienois|vasen|Argentiinan joukkue 20. heinäkuuta 1902 ennen ensimmäistä virallista otteluaan Uruguayta vastaan. Argentiinan maajoukkueen ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin 20. heinäkuuta 1902 Montevideossa Uruguayta vastaan. Argentiina voitti pelin maalein 6–0. Argentiina isännöi ensimmäisiä Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuja vuonna 1916. Se saavutti turnauksen mestaruuden ensimmäisen kerran vuonna 1921 ja voitti turnauksen 1920-luvulla kaikkiaan neljästi.

Argentiinan ja Uruguayn välille kasvoi pian kilpailuasetelma. Maat hallitsivat 1920- ja 1930-luvuilla eteläamerikkalaista jalkapalloilua, ja ne kohtasivat toisensa useissa loppuotteluissa. Ensimmäisen kerran ne pelasivat vastakkain Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailujen 1916 finaalissa, ja joukkueet kohtasivat myös vuoden 1928 olympialaisten ja vuonna 1930 järjestettyjen ensimmäisten maailmanmestaruuskilpailujen loppuottelussa. Ensimmäisissä olympialaisissaan 1928 Argentiina esiintyi vahvasti ja ylsi loppuotteluun voitettuaan kaikki ottelunsa yhteismaalierolla 23–5. Loppuottelu Uruguayta vastaan päättyi 1–1, minkä vuoksi kolme päivää myöhemmin pelattiin uusintaottelu, jonka Uruguay voitti 2–1.

Argentiina oli yksi 13 joukkueesta, jotka osallistuivat Uruguayssa vuonna 1930 järjestettyihin historian ensimmäisiin jalkapallon MM-kilpailuihin. Joukkue voitti lohkonsa ennen Chileä, Ranskaa ja Meksikoa, ja välierässä Argentiina voitti Yhdysvallat 6–1. Loppuottelussa vastaan asettui jälleen Uruguay. Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista oltiin aikeissa lähettää kymmenen laivalastillista kannattajia Río de la Plata -joen toiselle puolelle, mutta sumun vuoksi osa aluksista pääsi perille vasta pelin päättymisen jälkeen.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 184. Argentiina johti ottelua 2–1 Carlos Peucellen ja Guillermo Stábilen maaleilla, mutta Uruguay eteni lopulta 4–2-voittoon ja maailmanmestaruuteen. Stábile voitti kisojen maalintekijätilaston kahdeksalla maalillaan. Finaalitappio otettiin Argentiinassa raskaasti ja lehdistö syytti uruguaylaisia kovista otteista. Buenos Airesissa sijaitseva Uruguayn suurlähetystö joutui hyökkäyksen kohteeksi.Pantsar 2022, s. 30–31.

Kakkosmiehistöjä ja boikotointia (1934−1954)

pienois|pysty|Argentiina–Brasilia vuonna 1946. Vuosien 1934–1962 välillä Argentiina esiintyi etenkin MM-kilpailuissa aiempaa heikommin tuloksin, eikä se aina ottanut osaa kisoihin lainkaan. Osasyynä oli se, ettei Argentiinan maajoukkueesseen hyväksytty ammattilaispelaajia ennen vuotta 1962. Esimerkiksi vuoden 1934 MM-kilpailuissa Italiassa Argentiina oli mukana kakkosmiehistöllä. Turnaus pelattiin alusta alkaen pudotuspelisysteemillä ja Ruotsi pudotti Argentiinan heti avauskierroksella maalein 3–2, vaikka Argentiina johti ottelua kahteen otteeseen. Mestaruuteen ylsi Italia, jonka joukkueessa pelasi neljä argentiinalaissyntyistä pelaajaa.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 26–29.

Argentiina tavoitteli järjestettäväkseen vuoden 1938 MM-kilpailuja. Kisat myönnettiin kuitenkin kiistanalaisesti jälleen Euroopalle, tällä kertaa Ranskalle, vaikka kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA oli periaatteessa päättänyt vuorotella kisaisännyyttä Euroopan ja Etelä-Amerikan välillä.Ekberg 2018, s. 58. Yhdessä seitsemän muun hakijakandidaatin kanssa Argentiina päätti protestoida valintaa jättäytymällä kisoista pois. Ratkaisu aiheutti mellakoita Buenos Airesissa, koska kansa olisi halunnut taitavan joukkueen esittelevän peliään eurooppalaisille.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 34.

Argentiina voitti 1940-luvulla neljä kuudesta jaossa olleesta Etelä-Amerikan-mestaruudesta. Brasilian vuonna 1949 järjestämiin kilpailuihin Argentiina ei kuitenkaan lähettänyt joukkuetta lainkaan, mikä aiheutti erimielisyyksiä maiden välille. Ensimmäiset MM-kilpailut 12 vuoteen järjestettiin niin ikään Brasiliassa 1950. Maiden keskinäinen riitely johti Argentiinan vetäytymiseen turnauksen karsinnoista.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 42. Boikotti jatkui Sveitsin MM-kisoissa 1954.

MM-kisapaikan vakiinnuttaminen (1958−1974) Ruotsin MM-kilpailuissa 1958 Argentiina teki viimein paluun MM-kentille. Argentiina oli voittanut edellisvuonna Etelä-Amerikan mestaruuden, mutta joukkue heikkeni suurimpien tähtien, kuten Omar Sivorin, Antonio Valentín Angelillon ja Humberto Maschion, lähdettyä Italiaan. Menestys jäikin vaatimattomaksi, sillä voitto Pohjois-Irlannista ja tappiot Länsi-Saksalle ja Tšekkoslovakialle jättivät joukkueen A-lohkon viimeiseksi ja ulos jatkopeleistä.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 186.

Epäonnistuneiden Ruotsin kisojen jälkeen Argentiinan päävalmentajaksi tuli Victorio Spinetto, jonka ajamaa pelityyliä kritisoitiin antijalkapalloksi. Myös pelaajisto uudistui lähes täysin. Vuonna 1959 Argentiina voitti jälleen Etelä-Amerikan mestaruuden, nyt pisteen erolla Brasiliaan. Spinettoa seurasi Juan Carlos Lorenzo, joka edeltäjänsä tavoin suosi puolustusvoittoista ja pragmaattista pelitapaa. Argentiinalainen pelityyli muuttuikin 1960-luvulla kovemmaksi, kyynisemmäksi ja puolustavammaksi niin maajoukkueessa kuin maan kansallisessa sarjassakin.

thumb|Argentiinan joukkue Taça das Nações -turnauksessa Brasiliassa 1964. Chilen MM-kilpailuissa 1962 Argentiina ei taaskaan yltänyt alkulohkostaan jatkoon. Joukkue sijoittui kolmella pisteellä lohkonsa kolmanneksi, kun vain kaksi parasta pääsi jatkopeleihin. Kakkossijan saavutti paremman maalieron turvin Englanti. Argentiina voitti turnauksessa Bulgarian 1–0, hävisi Englannille 3–1 ja pelasi viimeisessä pelissään tasan Unkarin kanssa 0–0.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 187.

Argentiinan valmistautumista Englannin MM-kilpailuihin 1966 häiritsi kuukausi ennen kisoja tapahtunut sotilasvallankaappaus. Lorenzosta oli tullut joukkueen päävalmentaja niin ikään vain viikkoja ennen turnausta, eivätkä pelaajat tulleet toimeen hänen pelijärjestelmänsä kanssa. Pelaajat myös yllättyivät, kun kisaotteluissa ei käytettykään samaa palloa kuin harjoituksissa. Joukkueen 2–1-voitto Espanjasta, 0–0-tasapeli Länsi-Saksaa vastaan ja voitto Sveitsistä maalein 2–0 toivat Argentiinalle B-lohkon toisen sijan viidellä pisteellä ja paikan puolivälieriin isäntämaa Englantia vastaan. Tuleva maailmanmestari Englanti voitti Geoff Hurstin maalilla 1–0. Ottelu muistetaan myös epäurheilijamaisuuksistaan ja rumista otteistaan. Erotuomari poisti Argentiinan puolustajan Antonio Rattínin kentältä, minkä jälkeen Rattín kiersi kentän laitaa yhdessä valmentajan kanssa huudellen herjoja erotuomarille ja yleisölle. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Englannin valmentaja Alf Ramsey kutsui argentiinalaisia eläimiksi. Argentiina sai tuhannen frangin maksimisakon ja uhkauksen tulla suljetuksi seuraavista MM-kisoista.Ekberg 2018, s. 187. Ottelu aiheutti kytevän vihamielisyyden Euroopan ja Etelä-Amerikan jalkapalloilun välille.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 82.

Lorenzo erosi päävalmentajan paikalta pian vuoden 1966 MM-kisojen jälkeen, ja häntä seurasi useita lyhytaikaisia valmentajia. Tulokset olivat heikkoja, ja ensimmäistä kertaa Argentiina karsiutui kokonaan MM-kilpailuista Meksikossa 1970. Se on samalla viimeisin kerta, jolloin se ei ole esiintynyt maailmanmestaruuskilpailuissa.

Vuoden 1973 Euroopan-kiertueellaan Argentiina esiintyi vahvasti ja muun muassa voitti Münchenissä Länsi-Saksan. Valmentaja Omar Sívori kuitenkin erotettiin, ja hänet korvasi Vladislao Cap. Länsi-Saksan MM-kilpailuissa 1974 Argentiinan joukkueessa pelasi useita lahjakkaita pelaajia, kuten espanjalaisen Atlético Madrid -seuran Rubén Ayala, ja Carlos Babington, joka korvasi loukkaantuneen Miguel Brindisin.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 100–101. D-lohkon avausottelussa tuleva pronssijoukkue Puola voitti Argentiinan niukasti 3–2, mutta Italiaa vastaan joukkue ylsi 1–1-tasapeliin. Lohkon kakkossijan ja jatkopaikan varmisti viimeisen kierroksen 4–1-voitto Haitista. Jatkolohkossa tappiot Alankomaille 4–0 ja Brasilialle 2–1 ja tasapeli Itä-Saksaa vastaan 1–1 jättivät joukkueen kuitenkin lohkon viimeiseksi ja päättivät Argentiinan kilpailut.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 188.

Menotti päävalmentajana (1974−1983) Argentiinan valmentajaksi nimettiin kisojen jälkeen César Luis Menotti, joka tuli tunnetuksi myös boheemista olemuksestaan sekä avoimesta ketjutupakoinnistaan. Menotti kävi läpi yli sata pelaajaa eri puolilta Argentiinaa löytääkseen joukkueeseensa juuri sopivat pelaajat. Tarkoituksena oli palauttaa Argentiinan maajoukkueen peliin perinteinen eteläamerikkalainen tyyli, jossa hyökkäysvoittoisuus ja taito olisivat etusijalla. Menottin tyylin iskoistamisen teki vaikeaksi se, että maan seurajoukkueissa harjoitettiin kovaotteista, puolustusvoittoista ja vastahyökkäyksiin perustuvaa peliä. Menottia arvosteltiin niin lehdistön, yleisön kuin seurajohtajienkin suunnasta ja uskottiin, ettei hän löytäisi pelaajia toteuttamaan ajatuksiaan kentälle. Ensi töikseen Menotti muutti valmistautumisrutiineja. Maajoukkue nostettiin etusijalle, ja valmistautumisaikaa kisoihin pidennettiin. Menotti myös vaati maajoukkuepelaajien siirtojen kieltämistä ulkomaille, mihin lopulta suostuttiin. Argentiinan sotilashallitus myös määräsi hänelle täyden työrauhan tulevia MM-kotikilpailuja silmällä pitäen.Lahtinen & Tamminen 1997, s. 115.

Etelä-Amerikan-mestaruuskilpailuja ei ollut järjestetty vuoden 1967 jälkeen, mutta vuonna 1975 turnaus palasi Copa América -nimisenä. Turnaus ei ollut Argentiinalle menestys, sillä se hävisi kolmen joukkueen alkulohkossaan kahdesti Brasilialle eikä päässyt jatkoon. Joukkue voitti kotonaan Venezuelan 11–0, mikä on yksi Argentiinan suurinumeroisimmista voitoista.

Kotikisat ja ensimmäinen maailmanmestaruus

pienois|pysty|Mario Kempes teki vuoden 1978 MM-kilpailujen loppuottelussa kaksi maalia ja voitti turnauksen maalipörssin.