Keynesiläinen taloustiede on taloustieteen haara, joka syntyi John Maynard Keynesin ajatusten ja uusklassisen taloustieteen fuusiossa. Se lähtee kokonaiskysynnän vähyydestä syynä taantumiin. Sen mukaan valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua ja saadakseen talouden uudelleen käyntiin. Keynesiläiselle talousteorialle vastakkaisia suuntauksia ovat uusklassinen taloustiede ja monetaristinen taloustiede.

Teorian perusteet Keynes esitti teoriansa perusteet vuonna 1936 julkaistussa teoksessaan Työllisyys, korko ja raha (). Keynesiläisen taloustieteen voidaan katsoa kannattavan sekataloutta ja olevan keskitie laissez-faire-kapitalismin ja sosialismin välillä. Keynesin keskeinen lähtökohta ajattelussa oli se, että joukkotyöttömyys ja lama johtuivat pääosin heikosta kulutuskysynnästä.

Keynesin mukaan markkinataloudelle ovat tyypillisiä työttömyys ja suhdannevaihtelut, ja kokonaiskysyntää säätelemällä ne voidaan poistaa. Keynesin kirjassaan Työllisyys, korko ja raha esittämän ajatuskokonaisuuden oli tarkoitus toimia Ison-Britannian hallituksen täystyöllisyyspolitiikan teoreettisena pohjana. Keynesiläinen taloustiede oli makrotaloustieteen vallitseva koulukunta ja samalla myös useimpien länsimaiden talouspolitiikan perusta 1970-luvulle saakka.

Keynesin talousteorian perusteesi oli, että uusklassinen taloustiede on erityistapaus tilanteessa, jossa vallitsee täystyöllisyys. Markkinoiden toiminta on Keynesin mukaan kaukana täydellisestä muun muassa markkinapaniikkien (New Yorkin pörssiromahdus 1929) ja markkinapsykologisten tekijöiden johdosta, minkä vuoksi taloudessa esiintyvää suhdannevaihtelua tulee tasoittaa. Tällöin taantumia voidaan tasoittaa ja vähentää työttömyyttä. Uusklassisen talousteorian mukaan valtion kulutuksen merkittävilläkään lisäyksillä (esimerkiksi kasvaneet julkiset investoinnit infrastruktuuriin) ei ole pysyviä kasvuvaikutuksia kokonaiselintasoon edes pitkällä aikavälillä. Keynes sen sijaan korosti, että työttömyys ei ole vapaaehtoista, vaan merkittävä osa työttömästä työvoimasta olisi valmis töihin, mikäli sellaista löytyisi.

Keynesin mukaan valtion tulee puuttua lyhyen aikavälin ongelmiin kuten työttömyyteen ja elintason äkilliseen syöksyyn, koska tasapainoon päätyminen kestää liian kauan. Keynes totesikin, että on turha odottaa, koska ”pidemmällä aikavälillä olemme kaikki kuolleet”. Työttömyys on uusklassisen teorian mukaan vapaaehtoista (palkkatarjouksen taso ei riittävä osalle työvoimaa, jotta hakeutuisivat töihin). Keynesiläisenä voidaan pitää myös pienituloisen väestön kulutuskysynnän lisäämistähttps://www.ku.fi/artikkeli/1684657-mita-marx-varoittikaan.

John Hicksin IS-LM-malli Keynesin ajattelu pyrittiin palauttamaan osaksi perinteisempää taloustiedettä. Tärkeässä roolissa oli etenkin John Hicks, joka kehitti 1930-luvulla keynesiläisen teorian keskeisen näkemyksen kuvaavan IS-LM-malliin. Tästä muodostui varsinainen keynesiläinen taloustiede, joka hallitsi 1970-luvulle asti. Hicks tosin julkaisi 1980-luvulla artikkelin, jossa hän väitti jättäneensä aikaisemmassa työssään pois joitain Keynesin tärkeimpiä ajatuksia, etenkin liittyen epävarmuuden huomioon ottamiseen. Samoin moderni uuskeynesiläinen teoria korostaa palkka- ja hintajäykkyyksien tärkeyttä (menu-cost, kolmikantainen työmarkkinamalli, monopolit ja oligopolit hyödykemarkkinoilla). Siten onkin alettu kutsua keynesiläisyyttä ”reaalien analyysiksi” ja uusklassista teoriaa ”teorioiden analyysiksi”.

Nykytila Keynesiläisiä teemoja on edelleen merkittävästi mukana makrotaloudellisessa tutkimuksessa. Nykyään merkittävässä asemassa olevat uuskeynesiläiset pyrkivät rakentamaan malleilleen mikrotaloudelliset perusteet, mutta painottavat analyysissaan keynesiläisittäin esimerkiksi hinta- ja palkkajäykkyyttä. Pienempi ryhmä ovat jälkikeynesiläiset, jotka taas kritisoivat keynesiläisyyttä ja uusklassista taloustiedettä Keynesin ajattelun keskeisten piirteiden laiminlyömisestä.

Nykyisin on ilmestynyt useista eri maista merkittäviä taloustieteellisiä teoksia, joissa kritisoidaan nykyistä ”makrotaloustieteen mikrotaloustiedeperusteita”. Kritiikkiin kuuluu edustavan kuluttajan kritiikki, täydellisesti informoitujen agenttien kritiikki ja perfect rationality -näkemyksen kritiikki. Useissa tieteellisissä tutkimuksissa on todennettu muun muassa altruismin olevan osa psykologiaa. Myös Milton Friedman oli keynesiläinen taloustieteilijä ennen kuin tuli kehittäneeksi monetarismin teoriaa.Keynesian Politics and the Minimum Wage, taloustieteen professori David Henderson, Library of Economics, 2. maaliskuuta 2011.

1960-luvulla keynesiläiset ja monetaristit kiistelivät inflaation syistä ja vaikutuksesta työllisyyteen (katso Phillipsin käyrä), rahan kysynnän korkojoustosta ja siitä, vaikuttaako finanssipolitiikka toivotulla tavalla kokonaiskysyntään. Professori Vesa Kanniaisen artikkelin mukaan empiiriset tosiasiat ratkaisivat kiistan monetaristien hyväksi: edes optimistit enää usko kysynnän aktiiviseen hienosäätöön.

Kalevi Sorsa -säätiön tutkimuksen mukaan kaikki seitsemän Suomen merkittävää ennustelaitosta VM:stä Suomen Pankkiin ovat kerta toisensa jälkeen ennustaneet talouskasvun pahasti pieleen ja vieläpä virheet tapaavat olla aina samanlaisia kaikilla.

Katso myös Ei-keynesiläiset vaikutukset Funktionaalinen finanssi Jälkikeynesiläinen taloustiede

Lähteet

Luokka:Taloustieteen metodologia ja koulukunnat Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit