pienoiskuva|Kiinalainen propagandamaalaus: "Suunniteltu synnytys on kaikkien vastuu". Yhden lapsen politiikka oli merkittävä esimerkki valtion puuttumisesta perhesuunnitteluun.Vanhemmuuden luvanvaraisuus eli vanhemmuuden lisensointi on ehdotettu yhteiskuntamalli, jossa valtio rajoittaisi ihmisten oikeutta hankkiutua raskaaksi, synnyttää tai kasvattaa lasta. Luvanvaraisuudessa on kyse on siitä, että biologisiksi vanhemmiksi aikovilta vaadittaisiin tietyt kriteerit, kuten adoptiovanhemmilta vaaditaan jo tällä hetkellä. Vanhemmuuden luvanvaraistamisen tarkoituksena voisi olla esimerkiksi lapsen oikeuksien puolustaminen tai väestönkasvun rajoittaminen.
Kysymys vanhemmaksi tulemisen kelpoisuudesta sisältää poliittisia ja eettisiä ulottuvuuksia. Ehdotusta on kritisoitu ihmisoikeuksien vastaisena.
Tausta Luvanvaraisuuden tarkoituksena on sen kannattajien mukaan suojella lapsia epäpäteviltä vanhemmilta, koska lapsen etu ajaa vanhemman edun ohitse. Näin voitaisiin mahdollisesti vähentää lapsin kohdistuvaa perheväkivaltaa, heitteillepanoa ja lapsiköyhyyttä.
Vanhemmuusluvan eettinen ulottuvuus liittyy siihen, mitä pidetään hyvänä tekona lasta kohtaan. Tähän liittyy esimerkiksi keskustelu siitä, onko köyhillä oikeus hankkia lapsia, jos lapset joutuvat elämään kurjuudessa. Myös perinnöllisten sairauksien siirtäminen lapselle sisältää eettisiä kysymyksiä, koska sairaudesta kärsivien vanhempien päätös voi vaikuttaa siihen, millainen elämä lapselle tulee. Myös maailman tila, johon lapset syntyvät, sisältää eettisiä kysymyksiä. Esimerkiksi taloudellisen taantuman aikana syntyneillä on heikompi terveys. Intressikonfliktissa ovat vastakkain vanhempien halu tulla vanhemmaksi ja lapsen oikeus saada riittävä terveys, turvallisuus ja elintaso. Keskusteluun voi myös liittyä antinatalistien esittämä argumentti, jonka mukaan yksikään lapsi ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan, minkä vuoksi vanhempien halu lisääntyä on aina itsekästä.
On esitetty, että jos valtiolla on oikeus säätää esimerkiksi ajo-oikeudesta ja ammattien luvanvaraisuudesta, myös vanhemmuuden luvanvaraisuudesta säätäminen olisi oikeutettua. Vanhemmuuden luvanvaraisuudesta on kirjoittanut muun muassa filosofian emeritusprofessori Hugh LaFollette. Hänen mukaansa jos jokin toiminta on mahdollisesti haitallista muille ja toiminta vaatii tietyn tason pätevyyttä, joka voidaan osoittaa luotettavalla testillä, valtion pitäisi säännellä sitä.
Kirjailija Jack C. Westmanin mukaan alaikäisiin (lapsiin) kohdistuva ikäsyrjintä eli ageismi on peruste vanhemmuuden luvanvaraisuuden oikeuttamiseksi. Westmanin mukaan Yhdysvalloissa vanhemmuutta tarkastellaan liikaa vanhempien oikeuksien näkökulmasta, minkä vuoksi lasten oikeudet eivät toteudu. Westman pitää ristiriitaisena, että lisenssi vaaditaan esimerkiksi kalastukseen ja päivähoitotyöhön, mutta vanhemmuuteen ei lisenssiä vaadita, vaikka siinä on kyse suuremmasta vastuusta.
Kirjailija Michael McFall on esittänyt, että vanhemmuuden lisensointi on perusteltua John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan perustuen. McFallin mukaan mukaan vanhemmuuden lisensointi säästäisi yhteiskunnan varoja, koska pelkästään Yhdysvalloissa rikollisten ja "kroonisesti sosiaalitukien varassa elävien" kustannukset ovat 60 vuoden ajalta yhteensä 2,7 triljoonaa dollaria, ja tämä ei vielä huomioi kansallista työn tuottavuuden laskua, jonka arvo on kymmeniä triljoonia dollareita.
Väestönkasvun rajoittaminen
Vanhemmuuslupaan voi liittyä näkökulma, jonka mukaan yhteiskunnalliset resurssit ovat rajalliset eikä niitä riitä kaikille, minkä vuoksi väestönkasvua on välttämätöntä rajoittaa. Tästä esimerkkinä on ollut Kiinan kansantasavallan harjoittama yhden lapsen politiikka vuosina 1979–2015. Vuonna 2021 Kiinan kansantasavalta luopui kaikista lasten lukumäärää koskevista sääntelyistä. Tieteiskirjallisuudessa Vanhemmuuden lisenssijärjestelmä on poliittinen keskustelunaihe, joka näkyy myös esimerkiksi tieteiskirjallisuudessa. Esimerkiksi Siilon saaga -trilogiassa kuvataan post-apokalyptista maailmaa, jossa ihmiset elävät maan alla siilossa. Siilon yhteiskunta säätelee syntyvyyttä, jotta populaation koko pysyy vakiona. Syntyvyyttä säännöstellään arpajaisilla, ainoastaan voittoarvan lunastaneet saavat luvan hankkia lapsia.
Kim Stanley Robinsonin Mars -trilogiassa käsitellään lasten hankkimisen luvanvaraisuutta. Kirjassa esitetään yhteiskuntamalli, jossa vanhemmilla on oikeus synnyttää puolitoista lasta. Yhden saamisen jälkeen he voisivat joko myydä oikeuden toiselle tai ostaa puolikkaan oikeuden joltakin toiselta pariskunnalta ja hankkia siten toisen lapsen. Puolen lapsen hinnat vaihtelevat kysynnän ja tarjonnan mukaan. Ylimääräisiä lapsia haluavien ihmisten olisi uhrattava heidän puolestaan, ja niillä, jotka eivät halunneet ylimääräistä lasta, olisi toimeentulon lähde elättääkseen omaa lasta.
Ihmisoikeudet Ihmisoikeussopimusten mukaan ihmisillä on oikeus päättää vapaasti omasta lapsiluvustaan, joten oikeus tulla (tai olla tulematta) vanhemmaksi on ihmisoikeus.
Viitteet
Luokka:Perhepolitiikka