Koskue on kylä Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla entisen Jalasjärven kunnan alueella. Vuonna 2007 kylässä oli 850 asukasta. Kylä muodostuu muutamasta pienikokoisesta kyläryhmittymästä, ja sen keskusta on muodostunut lyhyen ja kapean Koskutjärven ympärille. Keskustan eli Koskuen kirkonkylän lisäksi kylään kuuluvat Ala-Koskue, Yli-Koskue, Mustalammi ja Kallionkylä (myös Karjanmaa).Nevala et al. 2003, s. 13–15
Koskuella on ollut asutusta jo kivikaudella, ja kylästä onkin löytynyt senaikaisia esineitä. Pitkään Koskue oli asumatonta erämaata, jossa käytiin metsästämässä. Pysyvää asutusta alueella on ollut vasta 1500-luvun puolivälistä lähtien.
Kylän viimeinen kauppa lopetti toimintansa 2014. Koskuella oli aikaisemmin myös kaksi pankkikonttoria. Koskuen koulu, jossa ovat luokat 1–6, on kirkonkylässä Koskutjärven rannalla. Koskuen kirkko sijaitsee myös kirkonkylässä, ja sen yhteydessä ovat hautausmaa ja seurakuntakoti.
Koskue rajoittuu etelässä Kihniön kuntaan, Parkanon kaupunkiin ja Karvian kuntaan, lännessä Ilvesjoen kylään, pohjoisessa Keskikylän kylään ja idässä Ylivallin kylään. Koskuen keskellä sijaitsee Kyrönjoen vesistöalueeseen kuuluva Koskutjärvi, joka laskee vetensä Koskutjokeen. Koskutjoki virtaa Koskuen kirkonkylältä Ala-Koskuen läpi kohti pohjoista. Ilvesjoen ja Koskuen rajalla joen nimi muuttuu Mustajoeksi.
Etymologia pienoiskuva|vasen|Koskutjärvi ja Yli-Vallintien varrella olevia maalaistaloja.
Koskue on saanut nimensä perimätiedon mukaan keskellä kylää sijaitsevan Koskutjärven mukaan. Järvi puolestaan on saanut nimensä sen rannalla kasvaneiden isojen koskuskuusten (koskutkuusten) mukaan. Sana koskus tarkoittaa kuusen kuorilevyä tai kuorta. Sana tunnetaan suomen murteissa laajalti. Koskusia eli kuusen kuorilevyjä on aikoinaan hyödynnetty tervahautojen pohjissa sekä rakennusten katoissa. Maanviljelijä Jaakko Hietikko selitti vuonna 1949 pohjalaisperinteen tallettaja Väinö Tuomaalalle järven rannalla kasvaneen komeita kuusia, aivan kuin koskusia varten kasvatettuja. Koskutjärvi mainitaan vuodelta 1757 peräisin olevassa kartassa nimellä Kåskue jerfwi.Nevala et al. 2003, s. 15Nevala et al. 2003, s. 415
Itä-Suomessa on melko yhtenäisellä alueella nimiä Koskutjoki ja Koskutjärvi. Koskuen asutushistorian perusteella koskut-nimen voi tulkita idästä tulleiden asukkaiden jättämäksi perinnöksi, sillä vuonna 1576 Koskutjärvelle on merkitty Savosta tulleita uudisasukkaita.Nevala et al. 2003, s. 15–16
Maantiede pienoiskuva|Koskuen sijainti Jalasjärvellä.
Koskue rajoittuu etelässä Satakuntaan kuuluvaan Karviaan sekä Pirkanmaahan kuuluviin Kihniön kuntaan ja Parkanon kaupunkiin. Lännessä Koskue rajoittuu Ilvesjoen kylään, pohjoisessa Keskikylän kylään ja idässä Ylivallin kylään, jotka kaikki kuuluvat Jalasjärveen.
Kylän keskellä, kirkonkylässä, sijaitsee Kyrönjoen vesistöalueeseen kuuluva Koskutjärvi, joka laskee vetensä Koskutjokeen. Kirkonkylässä Koskutjokeen yhtyy Mustajoki. Koskutjoki virtaa Koskuen kirkonkylältä Ala-Koskuen läpi kohti pohjoista. Ilvesjoen yhdyttyä Koskutjokeen Ilvesjoen ja Koskuen rajalla joen nimi muuttuu Mustajoeksi. Mustajoki muuttuu Hirvijärven kylässä Jalasjoeksi, joka Kurikassa yhtyy Kyrönjoen pääuomaan. Koskutjärvi saa suurimman osan vedestään sen eteläosaan laskevasta Niskaluomasta.
Koskutjokeen Koskuen kirkonkylällä yhtyvä Mustajoki alkaa Parkanon ja Karvian rajalla sijaitsevasta Mustajärvestä. Mustajärvi laskee vetensä Mustaluomaan, joka virtaa mutkitellen kohti pohjoista ja laskee Koskuen kylän alueella Mustalampeen. Mustalampi laskee vetensä Mustajokeen.
Koskuen eteläosassa sijaitsee muutamia pienikokoisia järviä, kuten Pikku Mujujärvi ja Iso Mujujärvi eli yhdessä Mujujärvet, Saarijärvi, Pohjan Korpilammi, Iso Madesjärvi, Vähä Madesjärvi ja Kolhonjärvi.
Koskue sijaitsee Suomenselällä ja eroaa siten pinnanmuodoiltaan muun Jalasjärven Pohjanmaalle tyypillisestä lakeudesta. Siten kylän maisema muistuttaa enemmän hämäläistä harjumaisemaa. Kylässä on useita nevoja ja kallioita, jotka ovat tavallisia Suomenselällä. Koskuen eteläosassa, Ison Madesjärven rannalla sijaitsee 193-metrinen Klopero, joka on Jalasjärven korkein kohta.
pienoiskuva|left|Jäätynyt Koskutjoki virtaa laaksossa Ala-Koskuella.
Jääkauden jälkeen maa alkoi kohota ja merenpinta laski. Lopulta Litorinameren (8 500–4 000/2 000 vuotta sitten) alkuvaiheessa Koskue oli jo miltei kokonaan kuivaa maata. Ilvesjoki ja Koskutjoki olivat vielä pitkiä ja syviä merenlahtia. Koskuen korkeimmat kohdat ovat karuja, ja niiltä puuttuu hyvän metsänkasvun edellyttämä maannos. Karuus johtuu siitä, että Itämeren ollessa laajimmillaan merivirrat huuhtoivat näiden korkeiden kohtien moreenipitoisen maan alemmille rinteille. Tällaisia karuja ja korkeita kallioalueita kylässä ovat muun muassa Kolhonvuori Kolhonjärven rannalla, Madesvuori Vähän Madesjärven rannalla sekä Vekarankalliot Koskuen ja Ilvesjoen kylän rajamailla.Nevala et al. 2003, s. 418
Merivirrat kerrostivat Itämeren järvi- ja merivaiheiden kuluessa hienojakoisen aineksen savikoiksi merenpohjassa sijainneisiin laaksoihin sekä painanteisiin. Nykyisin Koskutjoki ja Ilvesjoki virtaavat näissä entisissä merenpohjan laaksoissa, ja savikot muodostavatkin maanpinnan peitteen näillä alueilla. Nämä maat ovat maanviljelyn kannalta hedelmällistä maaperää, minkä vuoksi viljelykäytössä olevat alueet ovatkin tavallisesti alle 120 metrin korkeudella merenpinnasta. Esimerkiksi Koskutjoen alajuoksun laaksossa savikerros on joillain kohdin jopa kymmenien metrien paksuinen. Koskutjoen itäpuoli kuului jääkaudella aktiivisesti liikkuneeseen Näsijärven–Jyväskylän vyöhykkeeseen, jonka seurauksena alueella on suuri määrä drumliineja. Alueen tyypillisiä drumliineja ovat Karjanmaankallio Kallionkylässä, Salkoharju ja Tupamäki Yli-Koskuella, Koivuniemenmäki kirkonkylältä itään sekä Kuhnanperän drumliinit kirkonkylän ja Yli-Koskuen välissä. Esimerkkejä kalliomaista, joiden perässä on jääkauden jäljiltä moreenihäntä, ovat Romelonvuori, Sikavuori, Kettukallio ja Isovuori. Koskutjoen länsipuoli kuului puolestaan passiivisen jään alueeseen. Alue onkin esimerkiksi kivistä ja pintamoreeni on siellä tavallista.Nevala et al. 2003, s. 420 pienoiskuva|Mäntymetsää eteläisen Koskuen Mäntykankaalla. Alue kuuluu Jalasjärven–Mustalammin harjun alueeseen.
Koskuella, kuten Jalasjärvellä yleensäkin, harjut nousevat ainoastaan muutamia metrejä ympäröiviä alueita ylemmäksi. Jalasjärven merkittävin harjujakso on Jalasjärven–Mustalammin harju, joka kulkee kunnan alueella pohjois–etelä-suunnassa. Välillä harju on turpeen hautaama, välillä puolestaan kalliot katkaisevat sen. Koskuella harju on havaittavissa muun muassa Ala-Koskuen Erkkilänmäellä, jossa sijaitsee pohjavesi- ja soranottoalueita. Koskuen kirkonkylän ja Mustalammin kylän välissä sijaitsevalla Mustajoenmaalla harju erottuu maisemasta selvimmin. Mustajoenmaalta harju jatkuu Mujunkankaan kautta Parkanon puolelle ja jatkaa matkaansa rikkonaisena Sisä-Suomen reunamuodostumille saakka.Nevala et al. 2003, s. 424
Historia Esihistoria
Koskuella on ollut asutusta jo kivikaudella, noin 4 000–500 eaa. Kivikaudella Koskue sijaitsi vielä merenrannalla,Nevala et al. 2003, s. 264–265 (alkuperäinen lähde: Aamulehti, 7.11.1974) jossa oli asumiseen soveltuvia suojaisia ja hiekkaisia rantoja sekä meren ja maan riistaa runsaasti tarjolla. Koskue lukeutuu Etelä-Pohjanmaan tärkeimpiin kivikautisiin alueisiin. Alueelta on löydetty sadoittain sen aikaisia esineitä. Museovirasto on tutkinut aluetta 1940- ja 1960-luvuilla. Koskuelta on löytynyt esimerkiksi nuijakiven puolikkaita, keihäänkärkiä, hioimia ja iskennäisiä.
Pitkään Koskuen alue oli asumatonta erämaata, jossa käytiin metsästämässä ja kalastamassa. Alueet kuuluivat satakuntalaisten ja hämäläisten eräoikeuksiin. Vanhimman asutuksen on kerrottu muodostuneen siten, että erämajoista, kuten Koskutjärven rannalla sijainneista lempääläisten kalamajoista, on tullut pysyviä asuinpaikkoja. Kesäisin alueelle tuli hämäläisiä ja satakuntalaisia. He etenivät vesireittejä pitkin, mutta Pohjanmaan ja Satakunnan rajaseudulla sijaitsevalla vedenjakajalla vesistöt muuttuivat hajanaisiksi. Ihmiset jatkoivat matkaansa vedenjakajalla sijainneita pieniä lampia pitkin aina Niskaluoman latvoille asti. Niskaluomaa pitkin päästiin Koskutjärvelle, josta oli Koskutjoen ja Jalasjoen kautta pääsy edelleen Kyrönjoelle. Talvisin puolestaan alueelle saavuttiin niin kutsuttua Kyrönkankaan talvitietä pitkin. Tie johti Parkanosta Mustajärven kautta Jalasjärven puolelle ja Koskutjärven länsipuolitse kohti pohjoisessa sijaitsevaa Hirvijärveä. pienoiskuva|vasen|Yksi Koskutjoen monista koskista kesällä.
Vuodet 1500–1900
Kustaa Vaasa nousi vuonna 1523 Ruotsin kuninkaaksi ja julisti 1550-luvulla kaikki maat kuuluviksi kruunulle eli valtiolle. Tällöin satakuntalaisten ja hämäläisten eräoikeudet Koskuellakin peruttiin. Koskuen asuttaminen alkoi tämän jälkeen. Noihin aikoihin Koskuen alue kuului Jalasjärven kylään, joka puolestaan oli osa Ilmajoen pitäjää. Ensimmäisen kerran Jalasjärvi mainitaan omana kylänään vuonna 1557, jolloin koko kylässä oli yhteensä viisi taloa.Nevala et al. 2003, s. 22
Tuomas Juhonpoika perusti arvelujen mukaan 1560-luvulla Koskuelle tilan nykyisen Isontalon paikalle. Isotalo on aiemmin tunnettu nimillä Koskutjärvi, Kastijärvi ja Vanhatalo. Koskuelle on merkitty vuonna 1576 Savosta tulleet uudisasukkaat Heikki ja Paavo Savolainen. Nämä veljekset olivat mahdollisesti Koskutjärven rannalla sijaitsevan Juvosen talon ensimmäiset asukkaat. Toisten lähteiden mukaan Heikki Savolainen olisi ollut Juvosen talon ensimmäinen asukas ja Paavo Savolainen puolestaan Isontalon ensimmäinen asukas. Keski-ikäinen Heikki Olavinpoika saapui vuonna 1646 isännäksi Koskutjärvi-nimiselle tilalle eli nykyiseen Isoontaloon. Hän toi mukanaan vaimon ja kolme lähes aikuista poikaansa. thumb|200px|Rauhoitettu Ketkon vanha mänty tai Prunnimänty Tampereentien varrella Ala-Koskuella. Puu aiottiin kaataa 1960-luvulla puhelinlinjan tieltä, mutta lähellä asunut isäntä "suojeli" puun traktorista irrotetulla saksankielisellä laatalla ja sanoi kaatajille puun olevan rauhoitettu ja tekstin olevan latinaa. Myöhemmin puu rauhoitettiin virallisesti.Nevala et al. 2003, s. 414 Vähitellen tulevien vuosikymmenten aikana heidän jälkeläisensä asuttivat koko Koskuen alueen. Suku laajeni myös Jalasjärvelle ja sen lähipitäjiin. Heikki Olavinpojan saapuessa Koskuelle oli koko Jalasjärvellä kuusi taloa, jotka kykenivät maksamaan veroa. Heikki Olavinpoika valittiin postitalonpojaksi vuonna 1656. Postitalonpojan tuli olla vakavarainen, hyvämaineinen sekä luku- ja kirjoitustaitoinen. Postitalonpoikana olo vapautti maatilan kruununverosta ja sotamiehenpitovelvoitteesta. Koskutjärvi oli postitalona vuoteen 1676 saakka, minkä jälkeen se toimi kestikievarina postitalon etuuksin. Heikki Olavinpoika kuoli vuonna 1686 ja haudattiin nimellä Coscus Gubben Hinrich Oloffsson eli Koskuen Ukko Heikki Olavinpoika. Koskutjärven isännäksi jäi Heikin vanhin poika Jaakko Heikinpoika, ja muille veljeksille raivattiin uudistiloja. Heikki Olavinpojan Jaakko Heikinpojalle jättämää tilaa alettiin kutsua Vanhaksitaloksi, vuoden 1797 rippikirjasta lähtien Isoksitaloksi.
Heikki Olavinpojan pojalle Yrjö Heikinpojalle muodostettiin vuonna 1660 Koskutjärven toiselle rannalle Majalan tila, jota alettiin kutsua Majaksi. Maja toimi luultavasti kestikievaritalona 1700-luvun alussa. Heikki Olavinpojan kolmas poika Perentti Heikinpoika aloitti vuonna 1669 isäntänä Seilo-nimisellä uudistilalla. Koskuen kylä alkoi muodostua Isostatalosta, Majasta ja Seilosta. Juvonen oli ollut asumattomana vuodesta 1580, mutta Majan vävy Antti Antinpoika aloitti vaimonsa Sofia Laurintyttären kanssa 1600-luvun lopulla uudisviljelyn tilan mailla. Koskuen väki- ja taloluku alkoi 1700-luvun puoliväliin tultaessa nousta, kun uusia uudisasukkaita saapui.